Eikö elämäänsä tyytymätön osaa tehdä elämään paremmaksi?

No mulla ainakin on ystävä, joka valittaa elämäntilannettaan. Tietenkään mitkään ratkaisuehdotukset eivät käy, sillä ne ovat noloja tai liian vaivalloisia. Hän oikeasti odottaa vain, että jokin onnenpotkaisu ratkaisee ongelmat itsestään.

Tästä olen päätellyt, että on ihmisiä, jotka uskovat, että tuuri määrää elämän. Eivät näe omaa mahdollisuuttaan vaikuttaa asioihinsa.

Kaipaan selkeästi kirjoitettuja aloituksia, sori ot.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan selkeästi kirjoitettuja aloituksia, sori ot.

Mielenkiintoista, aloituksessa on unohtunut "-sä" loppu laittamatta,

nollaako tämä täysin aloituksen merkityksen sinun silmissäsi?

Oletetaan jos tätä ei olisi tapahtunut, olisiko sinulla tämän jälkeen ollut jotain oikeasti kiinnostavaa sanottavaa siitä, miten esimerkiksi voisimme auttaa ihmisiä, jotka eivät ole itse kykeneväisi toimimaan omaksi edukseen?

Verojen maksaminen, jotta jokaisella olisi ruokaa ja suojaa on mielestäni hyvä lähtökohta.. 

Nämä ovat tyytymättömiä muihin ihmisiin. Siksi eivät pääse elämässään eteenpäin vaan jatkavat valittamistaan.

En tiedä olenko nyt ihan oikeaa kohderyhmää, mutta itselläni on se ongelma, että en vain uskalla tehdä elämääni paremmaksi, koska siihen sisältyy uhrauksia myös lapsiin liittyen. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa mielekkäät harrastusmahdollisuudet ja kunnolliset työpaikat vähissä. Se, että muuttaisin, mullistaisi tietysti lapsien elämän ja samoin työpaikka toisella paikkakunnalla vaikuttaisi hoitojärjestelyihin ja työpäivän pituuteen. Haluaisin myös parisuhteen, mutta tällä hetkellä kaikki treffailu on suoraan pois lasten kanssa vietetystä ajasta, joka on muutenkin vuorotyön takia todella vähissä. 

Mutta joo, ehkä nämä joidenkin mielestä kuulostaa vain tekosyiltä ja olen vain saamaton luuseri. Pitäisi vain mennä ja tehdä, lapsista viis. 

Up

Ongelmien ratkaiseminen voi olla hidasta ja vaikeaa. Voi kestää vuosia ennen kuin tajuaa, että jotain on vialla. Sitten vuosia, ennen kuin tajuaa, että asialle voi tehdä jotain. Taas vuosia, kun yrittää yksin ja epäonnistuu. Sitten kun on valmis hankkimaan apua, hukkuu vielä vuosia ajatukseen, että on jo liian myöhäistä. En tiedä mitä tämän jälkeen tapahtuu, kun en ole päässyt niin pitkälle.

Willy Loman kirjoitti:

Ongelmien ratkaiseminen voi olla hidasta ja vaikeaa. Voi kestää vuosia ennen kuin tajuaa, että jotain on vialla. Sitten vuosia, ennen kuin tajuaa, että asialle voi tehdä jotain. Taas vuosia, kun yrittää yksin ja epäonnistuu. Sitten kun on valmis hankkimaan apua, hukkuu vielä vuosia ajatukseen, että on jo liian myöhäistä. En tiedä mitä tämän jälkeen tapahtuu, kun en ole päässyt niin pitkälle.

Näin.

Tai sitten voi mennä terapiaan ja terapeutti ei tajua ongelmaasi, mutta et tajua, ettei hän tajua, koska siksihän sinne menitkin, että terapeutti tajuaisi sellaista, mitä et itse tajua. Sitten luulit saaneesi apua, vaikkei olo nyt vieläkään todellakaan tyydytä ja aloitat jonkun asian, jota ei tehtyä enää voi oikeastaan perua. Sitten huomaat, että se epäonnistuu, pääasiassa, koska ongelma, jonka takia menit terapiaan ilmoittaa taas olemassaolostaan. No, menet uudelleen terapiaan, mutta nyt huomaat, etteivät terapeutit osaa auttaa. Kärsit. Kärsit lisää. Jotenkin oireilet lisää ja sitä kautta löydät oivalluksen äärelle. Se vie sinut vielä kerran terapiaan, jossa sitten mietitään, miten elämääsi voitaisiin auttaa, koska jossain määrin tällä kerralla ollaan tietoisia siitä, miksi sinulla on ongelmia. Miten ne ratkaistaan, ei ole tiedossa, koska en ole päässyt niin pitkälle.

Niin, on tosi vaikee enää muuttaa elämää, kun aina kun on aloittanut jostain pienistä muutoksista ns. parempaan, niin kaikki onkin lopulta vaan huonontunut ja vaikeutunut. Sitä sit on jotenkin jähmettyny paikoilleen ja kärsii valinnoistaan hiljaa elämässään. On menny rohkeus ja luottamus, että elämä kantaa. Kun ei se oikein ole kantanu. Nyt tällä hetkellä ihan kaikki energiat menee vaan tyyliin hengittämiseen ja itsensä elossa pitämiseen. Sit luonnekin on muuttunu jotenki. katkeran surulliseksi ja oikeaa hymyä mun naamalle ei enää nouse. Ehkä tän mun elämän oli vaan tarkoitus mennä pilalle jo alusta lähtien ?!?

Sekin on ihan paska ohje, että paranna elämääsi; näe hyvää toisissa! Wtf? Keille se on kirjoitettu? Varmaan heille, joiden elämä on siksi paskaa, että ajattelevat aina muista pahaa. Muille siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa.

Minua masentaa ihmiskunta ja sen jatkuva kulutus ja luonnonraiskaus, tämä ympäristötuhossa kahlaaminen, ihmiskunnan viimeiset ajat.. Niille en voi tehdä mitään, että ahdistaa jatkossakin kun ympärilleen katsoo. Kulutan periaatteessa vain aikaa ja odotan sen päättymistä. Yritän saada ajatukset tuhoutuneesta maailmasta ja väestöräjähdyksesta juomalla alkoholia runsaasti viikottain ja katselemalla viihdeohjelmia, yritän turruttaa ajatukseni pois todellisuudesta. Ihmisten maailma on järkyttävä paikka.

Vierailija kirjoitti:

Minua masentaa ihmiskunta ja sen jatkuva kulutus ja luonnonraiskaus, tämä ympäristötuhossa kahlaaminen, ihmiskunnan viimeiset ajat.. Niille en voi tehdä mitään, että ahdistaa jatkossakin kun ympärilleen katsoo. Kulutan periaatteessa vain aikaa ja odotan sen päättymistä. Yritän saada ajatukset tuhoutuneesta maailmasta ja väestöräjähdyksesta juomalla alkoholia runsaasti viikottain ja katselemalla viihdeohjelmia, yritän turruttaa ajatukseni pois todellisuudesta. Ihmisten maailma on järkyttävä paikka.

Niin. Miten tällekin tekis mitään. Ap?

Vierailija kirjoitti:

Sekin on ihan paska ohje, että paranna elämääsi; näe hyvää toisissa! Wtf? Keille se on kirjoitettu? Varmaan heille, joiden elämä on siksi paskaa, että ajattelevat aina muista pahaa. Muille siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa.

Tai tarkkuuden vuoksi lisättäköön, että muille siitä ei ole mitään hyötyä, (tai voi olla jopa vain haittaa, jos se esim. estää itsensä arvostamisen oppimista, ja muut vain etuilevat ja sortavat, kun sinä ajattelet heistä kauniisti.)

En tiedä oletko huomannut, mutta elämä ei ole tasapuolista.

On monia asioita, joihin ei voi vaikuttaa, esim. läheisten ja omat vakavat sairaudet. Mulla on elämässäni muutama ajanjakso, jolloin lähes kaikki voimat menivät tunnista tuntiin, päivästä päivään jaksamiseen. Jos olisi ollut tilaa miettiä miten voin, olisin romahtanut maahan ja jäänyt siihen makaamaan. Mutta mun oli pakko jaksaa, koska jos en olisi jaksanut, vielä heikommat mun jaksamiseni varassa olevat olisivat olleet hukassa.

Lyhin näistä jaksoista kesti vuoden, pisin melkein 4 vuotta. En ole vieläkään valmis muistelemaan noita kausia, enkä niistä kovin paljon muistakaan. Vain sen, että eteenpäin mentiin hetki kerrallaan, hoidettavaa ja selvitettävää oli loputtomiin. Muistan myös joskus kysyneeni mielessäni, että mikähän tässä elämässä mahtaa olla ideana ja kauankohan tämä vielä jatkuu?

Minusta kouluissa pitäisi opettaa tuo, että elämä ei ole tasapuolista aikuisillekaan. Lapsethan sen kyllä tietää, mutta kaikille jauhetaan paskaa, että aikuisena se muuttuu. Paskanmarjat.

Kyllä minä ainakin yritän taistella eroon ongelmistani, enkä vaan jää muhimaan niissä. Ja minulla on kymmeniä tuhansia euroja velkaa, mt-ongelmia ja muuta kakkaa. Kyllä ne ongelmat silti ahdistavat, ja niistä on hyvä saada välillä puhua läheisille. Ratkaisuehdotukset ovat toki kivoja, jos niitä ei sanota liian syyllistävään sävyyn tai heti tuomita, jossei jokaiseen ideaan saa heti tartuttua esim., koska masennus vienyt voimat. Kyllä se halu taistella silti löytyy ja ainakin minua rohkaisee, jos on konkreettinen mahdollisuus tehdä jollekin asialle jotain.

Ajan kanssa kyllä itseäkin turhauttaa ihmiset, jotka rypevät samassa ongelmassaan, jolle voisivat tehdä jotain, jos viitsisivät tarttua itseään edes vähän niskasta. Monesti ei edes auta, vaikka itse koittaisi auttaa, tukea, tsempata ja sysätä ihmistä kohti ongelman korjaamista. Turhauttavaa.

Jossain kohden on minusta ihan ok todeta, että ongelmat ovat omaa syytä, jossei yritäkään tehdä niille mitään, vaan vuodesta toiseen vain rypee niissä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, on tosi vaikee enää muuttaa elämää, kun aina kun on aloittanut jostain pienistä muutoksista ns. parempaan, niin kaikki onkin lopulta vaan huonontunut ja vaikeutunut. Sitä sit on jotenkin jähmettyny paikoilleen ja kärsii valinnoistaan hiljaa elämässään. On menny rohkeus ja luottamus, että elämä kantaa. Kun ei se oikein ole kantanu. Nyt tällä hetkellä ihan kaikki energiat menee vaan tyyliin hengittämiseen ja itsensä elossa pitämiseen. Sit luonnekin on muuttunu jotenki. katkeran surulliseksi ja oikeaa hymyä mun naamalle ei enää nouse. Ehkä tän mun elämän oli vaan tarkoitus mennä pilalle jo alusta lähtien ?!?

Just tämä. Kun vaikka aloittaa jostain ihan pienistäkin jutuista parantaakseen omaa elämäänsä ja tilannettansa, niin sekään yritys ei onnistu ja voi jopa vaan pahentaa tilannetta, mennä huonompaan suuntaan kuin alun perin oli. Ja sitten kun näitä epäonnistuneita yrityksiä vaan kertyy, niin luovuttaa ja tajuaa että turhaa on ponnistelut. Tyytyy siihen nykyiseen kurjuuteen, sillä jos jotain yrittää niin huonompaan suuntaan menee.

Käytännön esimerkkinä voin mainita esim muuttamisen, joka on itselleni osoittautunu katastrofiksi lukemattomia kertoja. Tyyliin uusi asunto on paljastunut homekämpäksi tai seinän takana on asunut aggressiivinen narkomaani jne. Ja tälläisia asioita ei voi etukäteen tietää tai edes selvittää, ennen kuin on myöhäistä.

Mulla oli tosi huono elämän vaihe tuossa vuosi sitten, mutta ihan itse sen yli pääsin ja nykyään olen todella onnellinen.

En osaa.

Kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistut, saat turpaasi ja koet pettymyksiä tulee lähes väistämättä eteen tilanne, jossa et enää jaksa yrittää. Monesti huomaat myös, että ikääkin on sen verran, että mahdollisuudet uuteen/ensimmäiseen nousuun ovat merkittävästi pienemmät kuin nuoremmalla iällä. Haluat vain olla siinä pienessä, vaatimattomassa kuplassasi turvassa, sillä seuraava epäonnistuminen voisi kaata tornitalon lopullisesti.

Monet haukkuvat tällaista ihmistä ja ovat ehkä oikessa. Minä en siitä enää välitä. Olen itse tilanteeni luonut. Miksi en saa rauhassa hautautua onnettomuuteeni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua masentaa ihmiskunta ja sen jatkuva kulutus ja luonnonraiskaus, tämä ympäristötuhossa kahlaaminen, ihmiskunnan viimeiset ajat.. Niille en voi tehdä mitään, että ahdistaa jatkossakin kun ympärilleen katsoo. Kulutan periaatteessa vain aikaa ja odotan sen päättymistä. Yritän saada ajatukset tuhoutuneesta maailmasta ja väestöräjähdyksesta juomalla alkoholia runsaasti viikottain ja katselemalla viihdeohjelmia, yritän turruttaa ajatukseni pois todellisuudesta. Ihmisten maailma on järkyttävä paikka.

Niin. Miten tällekin tekis mitään. Ap?

Älkää nyt trollatko hyvää aloitusta. Jos tuollainen masentaa niin, että elämä kärsii on jotain vialla. Itse voi tehdä sen minkä pystyy, tai muuttaa metsään. Minua ei masenna enää mikään muu kuin valittavat ihmiset. Osa ihmisistä perustaa koko elämänsä valitukseen. Suomessa on kaikilla loistavat mahdollisuudet olla tyytyväisiä elämäänsä, ehkä liiankin hyvät. Pelkällä valittamisellakin täällä saa asunnon, ruokaa, vaatteita ym. Siis tekemättä mitään. Yleensä nämä ihmiset myös valittavat.