Minkä ikäisenä teitä alkoi ahdistaa ja pelottaa Suomen vanhusten kohtalo, eli tajusitte, että itse tulette kärsimään samasta hoidon puutteesta

Olen 23 v. Koko ikäni olen seurannut vierestä, kuinka äitini on taistellut dementoituneiden vanhempiensa hoidon puolesta. Laiha tulos ollut tuossa taistelussa.

Olen päättänyt jo kauan sitten, että nappaan viinaa ja muutaman ylimääräisen unilääkkeen, mikäli elän vielä 80-vuotiaana, ja olo on yhtään tuskainen. En jää sipilöiden armoille kärsimään.

Eihän sitä tarvi tehdä muuta kuin iso rikos. Loukkaa vaikka mäitä tummempi ihoisia. Vankilassa on parhaat hoidot.

Tai sitten arvostelee vaikka pääminisreriä.

Saa hyvän loppuelämän linnassa.

Mua alkoi ahdistaa joku 15 vuotta sitten, kun huomasin, että ei se vanhushoiva paranekaan, vaan päin vastoin. Tajusin, että vanhempani ovat pian vanhuksia ja vanhuksia ei täällä arvosteta. Ne ovat kohta kuin huutolaisia. Tämä on nykyajan huutolaisuutta. Se saa hoitaa vanhuksia, kuka halvimmalla hoitaa.

Nyt mietin jo omaa vanhuuttani peloissani. Eläke ei ole kovin suuri. (syystä, jolle en voi mitään)

Inhottavaa, että nykyään vanhukset hylätään koteihinsa, jos eivät itse pääse enää liikkeelle. Kerran pari päivässä joku käy 15 minuutin pikakäynnillä katsomassa, onko hengissä. Muuten istut siellä yksin.

Toisaalta jos joutuu laitoshoitoon, joutuu jatkossa ilmeisesti yhä useammin jakamaan huoneen jonkun toisen kanssa. Minä en ainakaan haluaisi ollq kotonani paikassa, jossa ei saa rauhassa nukkua omassa huoneessaan eikä vetäytyä omiin oloihinsa huoneeseensa päivällä.

Minusta taattu hyvä vanhus hoito kaikille toisi onnea kaikille. Kaikki tietäisivät, että on tulossa mukavaa aikaa sitten vanhana, jos elää sinne asti. Olisi ihanaa odottaa vanhuutta, jos täällä nimenomaan arvostettaisiin vanhuksia. Vanhukset voisivat olla kaikki kunniakansalaisia elämänkokemuksensa vuoksi.

Nykyään kaikki kehittyy niin nopeasti, että perinnetaidoista ei ole hyötyä. Ennen oli toisin. Vanhukset osasivat neuvoa niksit, koska tapahtui jotain poikkeuksellista, kun olivat vuosikymmenet keränneet elämänkokemusta.

Huonolta  näyttää. Sote tulossa ja hoitajien määrä sen kuin vain vähenee. Vanhusväestö lisääntyy ja hoitajia vähennetään voitontavoittelun vuoksi. Tulevaisuudessa kai kaikki mummot ja vaarit mätänevät koteihinsa, jonkun stressaantuneen ja ylityöllistetyn kotihoidon työntekijän  käydessä viskaamassa lääkkeet suuhun ovelta. Kyllä se on  viisaita alkaa keräämään lääkepurkkia hyvissä ajoin valmiiksi.

En aio alkaa syömään lääkkeitä. Oma äitini, anoppini ja appiukkoni olisivat olleet kuolleita jo vuosia, elleivät söisi mömmöjään kiltisti. Appiukko on täysin vihannes, vaipoissa, ei kuule eikä juuri näe, ei liiku, ei puhu. Makaa sängyssä, hoitajat käyttää kerran viikossa suihkussa, syöttää jne. Anopilla sydämenlaajentuma, huono kuulo ja muisti, huimaa, kotona pitää pärjätä lääkearsenaalin kanssa. Äitini on myös kotona, mutta ei itse yleensä tiedä missä on, ei muista mitään edes minuuttia, ei pääse paljon kävelemään, kaatuilee ja loukkaa itseään. Jos heidän elämää ylläpitävät lääkkeensä lopetettaisiin, kuolema tulisi viimeistään muutaman kuukauden kuluttua.

Omille lapsille ja puolisolle olen sanonut, että jos saan sairauskohtauksen, apua ei saa hälyyttää, pitää odottaa, että henki lähtee ennen hälytystä. Mulla on myös elvytyskielto.

Hoidan terveyttäni luonnonmukaisesti, kipuun otan lääkkeitä jos sitten joskus tarvitsen, muuten en. Sitten kun luontaihoidot eivät  riitä, tulkoot kuolema. Näin olen päättänyt, koska en halua kitua vuosia tai jopa vuosikymmeniä toisten armoilla tai yksin. Omille lapsilleni en halua olla samanlainen taakka kuin nuo meidän vanhukset nyt meille ovat.