Mitä tehdä ennen lapsien hankkimista?

Vierailija kirjoitti:

ei kannata hankkia. elämä menee pilalle 

Perustele miten. Kiitos. Lapseni ovat 50 molemmin puolin, eivätkä ole millään lailla pilanneet elämääni, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan keskusteltu lasten hankkimisesta jossakin kohtaa. Arjen kivat jutut ja omat harrastukset on alkaneet vauvakuumeen iskiessä tuntua merkityksettömiltä. Silti tuntuu että pitäisikö osata nyt jotenkin "nauttia" lapsettoman elämästä, vaikka oikeasti toivoisi jo perhe-elämän alkavan. Mistä tässä sitten pitäisi oikein vielä nauttia?

Eli - Mitä pitäisi tehdä vielä ennen lapsien hankkimista?

 

Päätös lasten hankkimatta jättämisestä. Jos tulet raskaaksi, oma elämäsi päättyy siihen. Ikuisiksi ajoiksi. Älä tee sitä. Pelastaudu kun vielä voit. Olen tosissani.

Miten se "oma" elämä päättyy? Minulle lasten saaminen oli juuri sitä "omaa" elämää. Ei ole erikseen omaa ja toisten elämää. Yhteistä elämää on rakkaiden kanssa lopun elämää  

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mitä perheellisyys on? Kaiken vapauden menettämistä, siis kaiken. Ei voi lähteä kävelylle, ei voi lähteä aamukahville, ei jumppaan, ei uimaan, ei ulkomaille, ei kaupungille, ei kavereita tapaamaan, ei kurssille, ei harrastuksiin. Ja se, mitä saa on tyhjää: joutuu olemaan kaamoksessa leikkipaikoilla, heräämään lapsen kanssa, tekemään ruokaa aamulla, päivällä ja illalla, ostamaan vaatteita, käymään sen kanssa lääkärissä, hoitamaan sitä, olemaan siitä huolissaan. Perheellisyys on kauhea asia, älä lähde siihen. Älä missään nimessä. Lapsihan voi olla vaikka vammainen.

Toivottavasti Sinä et koskaan saa lasta. Edellä mainittu on Elämää. Jätätkö puolisosi, jos/kun hän vanhana sairastuu ja tarvitsee hoitoasi? Sekin on Elämää ja rakkautta. Rakkauden tuntematta jättäminen on köyhää. 

Kaikkea, minkä tekemisestä nautit! Matkustelua, omia harrastuksissa, illanviettoja kavereiden kesken, kirjojen lukemista, pitkiä aamuja, kahvin juomista kaikessa rauhassa... Kun vauva tulee, tuollaiset nautiskelut jäävät hetkeksi tauolle. Oma lapseni oli vauvana erittäin vaativa ja tarvitsi läheisyyttä koko ajan (nukkuikin vai vieressä tai sylissä). Se vapauden loppuminen oli itselleni alkuun kova shokki. Siihen kuitenkin tottui nopeasti, ja nyt lapsen ollessa kaksivuotias elämä onkin muuttunut paljon rennommaksi.

Toki omaa aikaa voi ja pitääkin pikkulapsiaikana ottaa, mutta sitä tosiaan pitää eri tavalla järjestää ja siitä täytyy sopia kumppanin tai hoitajan kanssa. Oma rauha palaa vähitellen takaisin sitä mukaa, kun lapsi kasvaa ja hänelle tulee omia menoja ja tekemistä.

Tässä ketjussa jotkut kyselevät, mitä oman elämän päättyminen käytännössä tarkoittaa; mistä joutuu luopumaan.

Yritän selittää. Jos olet jo täyttänyt 30 vuotta ja sinulla on elämässäsi sisältöä, kuten työ joka vaatii ajattelua ja omistautumista, mikä tahansa harrastus, keitään ihmisiä joiden kanssa haluaisit keskustella, omaisuutta josta pitää huolehtia, joudut luopumaan noista kaikista. Jokainen hereilläolominuuttisi menee lapsen hyysäämiseen. Jos on joitain minuutteja vuorokaudessa kun lapsi nukkuu ja sinä et, käytät ne suihkussa käymiseen, syömiseen, siivoamiseen. 

Näin siis monilla meistä. On myös vauvoja jotka nukkuvat paljon, ja isejä jotka ehtivät osallistua merkittävästi. Mutta kuten ketjun viesteistä ja peukkujen määristä huomaat, sellaisen tilanteen sattuminen omalle kohdalle on arpapeliä.

Hauska, kun näissä keskusteluissa aina lapsettomat tietävät parhaiten, että se oma elämä loppuu _kokonaan ja iäksi_. Ja sitten kun joku tämän absurdin väitteen kyseenalaistaa perustuen omaan kokemukseen, vailla henkilökohtaista kokemuspohjaa olevat väittävät, että kyseinen kirjoittaja valehtelee, koska kyseinen lapseton tietää paremmin. Mut eipä mitään, jatkakaa.

Vierailija kirjoitti:

Hauska, kun näissä keskusteluissa aina lapsettomat tietävät parhaiten, että se oma elämä loppuu _kokonaan ja iäksi_. Ja sitten kun joku tämän absurdin väitteen kyseenalaistaa perustuen omaan kokemukseen, vailla henkilökohtaista kokemuspohjaa olevat väittävät, että kyseinen kirjoittaja valehtelee, koska kyseinen lapseton tietää paremmin. Mut eipä mitään, jatkakaa.

Mistä ihmeestä päättelit että kirjoittajat ovat lapsettomia? Ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja preferenssejä. Ei kukaan valehtele tai syytä muita valehtelusta, vaan tuo ilmi omia kokemuksiaan.

Minulle pienten lasten vanhempana on ollut iso hämmästys lukea täältä, että jotkut pitävät lasten hoitoa elämisenä, tai ylipäätään jotenkin positiivisena kokemuksena, kun itse vain lasken minuutteja, päiviä, vuosia että tämä päättyisi ja pääsisin taas jatkamaan elämääni. Siis minun elämääni, ei lasten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska, kun näissä keskusteluissa aina lapsettomat tietävät parhaiten, että se oma elämä loppuu _kokonaan ja iäksi_. Ja sitten kun joku tämän absurdin väitteen kyseenalaistaa perustuen omaan kokemukseen, vailla henkilökohtaista kokemuspohjaa olevat väittävät, että kyseinen kirjoittaja valehtelee, koska kyseinen lapseton tietää paremmin. Mut eipä mitään, jatkakaa.

Mistä ihmeestä päättelit että kirjoittajat ovat lapsettomia? Ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja preferenssejä. Ei kukaan valehtele tai syytä muita valehtelusta, vaan tuo ilmi omia kokemuksiaan.

Minulle pienten lasten vanhempana on ollut iso hämmästys lukea täältä, että jotkut pitävät lasten hoitoa elämisenä, tai ylipäätään jotenkin positiivisena kokemuksena, kun itse vain lasken minuutteja, päiviä, vuosia että tämä päättyisi ja pääsisin taas jatkamaan elämääni. Siis minun elämään

Sinulla on pienen lapsen vanhemman näkökulma. Toivottavasti et ole tässä ketjussa väittänyt, että se oma elämä loppuu iäksi. Omat lapseni ovat teinejä ja voin milloin tahansa lähteä jumppaan, kahvilaan, uimaan, lukea kirjaa, nukkua pitkään ym. mitä tässä keskustelussa joku väitti, ettei lapsen tulon jälkeen voi _enää ikinä_ tehdä. Noin niin kuin esimerkiksi.

Sitä.

Kyllä äitiyttä harkitseville pitää sanoa suoraan, että oma elämä loppuu kun vauva syntyy. On mahdollista että se jossain muodossa vuosien päästä joskus jatkuu.

Kuten tästä ketjusta näkyy, on omista mieltymyksistä kiinni, kuinka paljon painoarvoa niille kidutusvuosille antaa. Joku tosin yrittää sitkeästi mitätöidä muiden kokemuksia, mutta jätettäköön omaan arvoonsa.

Luopua ehkäisystä ja hässiä hikipäin ja usein.

Ennen lapsia kannattaa hankkia hyvä ja vakaa parisuhde, jossa molemmat osallistuvat arjen hoitamiseen. Lisäksi kannattaa keskustella miten lasten hoito järjestetään hoitovapaiden jälkeen.

Kaikkea muuta voi tehdä lasten kanssa tai sitten kun ne on kasvanut isommiksi. 

No, oma neuvo on, että jos lasten saaminen on sinulle hyvin tärkeää, niin ala yrittää saman tien. Minä aloin yrittää heti kun valmistuin ammattiin (ennen vakipaikan saamista) ja hyvä oli, että alettiin aikaisin, koska siinä menikin monta vuotta ja saatiin lopulta lapsi vasta hoidoilla. Jos olisin siinä ensin käyttänyt pari vuotta vaan matkusteluun ja leffoissa käymiseen, niin olisi voinut jäädä lapsi kokonaan saamatta. Se olisi harmittanut valtavasti. Eikä ollut mitään, mistä olisin voinut etukäteen aavistaa, että tulisi hankaluuksia raskaaksi tulemisen kanssa. Olin 28v ja ihan terve.

Kerrata kielioppia...

Tekisi mieli kirjoittaa, hm...

Sterilisaatio.

Vierailija kirjoitti:

Miettiä omia tukiverkkoja

Tämä

Kannattaa nopeasti muuttaa mieltään. Tulevat kalliiksi ja ovat todella rasittavia ongelmapesäkkeitä joiden asioiden hoitamiseen menee koko oma elämä.

Kolme asiaa: Säästää rahaa, säästää rahaa ja säästää rahaa. Tulojen menetyksen periaatteessa tajuaa, mutta käytännössä isku on pitkäaikainen. 

Matkustaa, tehdä asioita rauhassa, harrastaa.