Lapsi vaan lihoo ja lihoo
En enää voi vahtia yläasteelle siirtynyttä tytärtäni. Lihoo koko ajan lisää ja lisää. Urheiluharrastuksia on ja lisäksi ulkoillaan kaikki yhdessä koiran kanssa. Lapsi kulkee kouluun ja kavereille kävellen tai pyörällä. Pituus on nyt 155cm ja paino 65kg. Itse painan saman verran mutta olen 10cm pidempi. Ollaan käyty jo ravitsmusterapeutilla korkean kolesterolin takia. Kotona syödään ihan tavallista ruokaa, kukaan muu ei meistä ole ylipainoinen. Eväät on loppu, en enää tiedä mitä tehdä. Syö salaa, juuri jäi kiinni siitä, että oli syönyt suklaakalenterinsa, jonka mummu antoi alkuviikosta. Tämä on niin hankala asia ratkaista, kun kieltää en voi kaikkea, enkä vahtia koko aikaa. Mitä hemmettiä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (191)
Voi ei :(
Kuinka paljon on omaa rahaa käytössä?
Omasta henk. koht. kokemuksesta mikään ei auta. Jos otetaan rahat pois, varastaa rahaa. Jos ei löydä rahaa niin sitten varastaa karkit ja kakut kaupasta. Ja tosiaan siis omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta puhun. Eikä siihen sitä kauppaakaan tarvita, tein monesti kotona salaa iltapalaksi 10 leipää päällisineen, sulatin pakkasesta lihapiirakoita tai pullia, tein kakkutaikinoita, söin korppuja runsaalla voilla, söin IHAN MITÄ VAIN. Yks joulu varastin mummoltani 4-packin suklaakonvehtirasioita. Kaikki taisi tietää että se olin minä mutta hävitin todisteet aika taitavasti? Mulla oli todella paha olla (olin todella masentunut ja yksinäinen) ja uskon että terapeutti käynnit olisivat voineet auttaa edes jonkin verran. Millaiset keskusteluvälit teillä on tyttäresi kanssa?
Muistan tuon salaa syönnin, sen hirveän häpeän kun siitä jäi kiinni. :( :( :(
Eikö ton ikästä pitäs alkaa jo kiinnostamaan oman ikäset pojat eikä bombonit ja munkit?
2 lisää että äitini syyllisti mua ihan hirveästi ja kyseli MIKSI syön mutta en osannut selittää. En osaa oikeastaan vieläkään :(
Eniten hävetti kun äitini kertoi KAIKILLE sukulaisille mun ongelmista.
Nyt alat miettiä ruokapuolta. Mitä se "ihan tavallinen kotiruoka" sisältää? Jokuhan siinä mättää, jos lapsi vetää salaa ylimääräistä.
Meillä on terveellistä ruokaa. Toki on myös jauhoja jne leivontavermeitä, leipää jne. Juustoa, joskus jogurttia. Tuntuu että koko perhe sairastuu kun yhtä pitää rajoittaa. Mä olen niin väsynyt tähän. Yhdessä oltiin terapeutilla. Soitan ma terveydenhoitajalle. Ei tämä enää onnistu näin. Tyttö jaksaa vielä hyvin urheiluharrastuksessaan ja menestyy hyvin koululiikunnassa. En kehu,mutta tyttö on todella lahjakas urheilussa, niin kuin isänsä. Kavereiden kanssa on ollut ehkä hieman normaalia vähemmän, kun moni kaveri on aloittanut seurustelun niin on ns "jäänyt kyydistä", mutta yksinäinen ei ole,on tosi sosiaalista sorttia ja paljon menossa. Ap
Lähden nyt kauppaan, palaan myöhemmin asiaan 😥
Vierailija kirjoitti:

Ap sanoi, ettei muut ole lihavia, vaikka samaan ruokaa syövät. Taitaa se olla teinistä kiinni jos mättää liikaa ruokaa.

Ensisijaisesti tuossa on epäilemättä kyse jostain henkisestä ongelmasta ja lihominen ja salasyöminen on vain oireilua ja seuraus jostain muusta, kenties vakavammasta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on terveellistä ruokaa. Toki on myös jauhoja jne leivontavermeitä, leipää jne. Juustoa, joskus jogurttia. Tuntuu että koko perhe sairastuu kun yhtä pitää rajoittaa. Mä olen niin väsynyt tähän. Yhdessä oltiin terapeutilla. Soitan ma terveydenhoitajalle. Ei tämä enää onnistu näin. Tyttö jaksaa vielä hyvin urheiluharrastuksessaan ja menestyy hyvin koululiikunnassa. En kehu,mutta tyttö on todella lahjakas urheilussa, niin kuin isänsä. Kavereiden kanssa on ollut ehkä hieman normaalia vähemmän, kun moni kaveri on aloittanut seurustelun niin on ns "jäänyt kyydistä", mutta yksinäinen ei ole,on tosi sosiaalista sorttia ja paljon menossa. Ap
Lähden nyt kauppaan, palaan myöhemmin asiaan 😥
Tuo ei kerro vielä mitään. Kyllä meilläkin vanhemmat aina vakuutteli että syödään terveellistä ruokaa, mutta todellisuus oli toinen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on terveellistä ruokaa. Toki on myös jauhoja jne leivontavermeitä, leipää jne. Juustoa, joskus jogurttia. Tuntuu että koko perhe sairastuu kun yhtä pitää rajoittaa. Mä olen niin väsynyt tähän. Yhdessä oltiin terapeutilla. Soitan ma terveydenhoitajalle. Ei tämä enää onnistu näin. Tyttö jaksaa vielä hyvin urheiluharrastuksessaan ja menestyy hyvin koululiikunnassa. En kehu,mutta tyttö on todella lahjakas urheilussa, niin kuin isänsä. Kavereiden kanssa on ollut ehkä hieman normaalia vähemmän, kun moni kaveri on aloittanut seurustelun niin on ns "jäänyt kyydistä", mutta yksinäinen ei ole,on tosi sosiaalista sorttia ja paljon menossa. Ap
Lähden nyt kauppaan, palaan myöhemmin asiaan 😥
Se ns. terveellinen ruoka ei ole näköjään paras mahdollinen lapsellesi. Kyllä sun on mietittävä muutoksia siihen.

Nuoret ovat hyvin taitavia peittämään ongelmiaan. En nyt maalaa piruja seinälle, mutta jotain sellaista taitaa nyt olla taustalla, mitä ette ole vielä saaneet selvitettyä. Ja vaikka saattekin varmasti tytölle apua, tarvitset itsekin tukea, ja tytön isä tietysti myös, ettette vahingossakaan lähde syyttelemään ja pahentamaan tilannetta. Voimia!
Teet kärpäsestä härkäsen, tyttösi painoindeksi on 27,10. Normaalipainon raja on 25.
Tyttö urheilee joten voi olla myös lihasmassaa.
Ei pidä verrata itseesi, vartalotyyppejä on erilaisia. Älä sairastuta nuorta.
Venäläinen huumevieroitus voisi auttaa. 30 päivää vettä ja leipää saisi varmaan arvostamaan kotiruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alat miettiä ruokapuolta. Mitä se "ihan tavallinen kotiruoka" sisältää? Jokuhan siinä mättää, jos lapsi vetää salaa ylimääräistä.
Ap sanoi, ettei muut ole lihavia, vaikka samaan ruokaa syövät. Taitaa se olla teinistä kiinni jos mättää liikaa ruokaa.
Ihmiset ovat yksilöitä, tuo vertauksesi on huono.
Tuo paino ei minusta ole kovin paha. Voihan perheensä olla myös eroa ruumiin rakenteella.
Lisäksi pituuskasvua on varmasti vielä...
Vierailija kirjoitti:
Teet kärpäsestä härkäsen, tyttösi painoindeksi on 27,10. Normaalipainon raja on 25.
Tyttö urheilee joten voi olla myös lihasmassaa.
Ei pidä verrata itseesi, vartalotyyppejä on erilaisia. Älä sairastuta nuorta.
Korkea kolesteroli ei johdu painoindeksistä, lihasmassasta tai vartalotyypistä.
Eikai tytöllä ole mitään sairautta? Tuon ikäisten kanssa täytyy olla todella varovainen, ettei seurauksena tule esim. Anoreksiaa, ortoreksiaa, bulimiaa. Todella monet anorektikot on niitä joita joskus on sanottu lihaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on terveellistä ruokaa. Toki on myös jauhoja jne leivontavermeitä, leipää jne. Juustoa, joskus jogurttia. Tuntuu että koko perhe sairastuu kun yhtä pitää rajoittaa. Mä olen niin väsynyt tähän. Yhdessä oltiin terapeutilla. Soitan ma terveydenhoitajalle. Ei tämä enää onnistu näin. Tyttö jaksaa vielä hyvin urheiluharrastuksessaan ja menestyy hyvin koululiikunnassa. En kehu,mutta tyttö on todella lahjakas urheilussa, niin kuin isänsä. Kavereiden kanssa on ollut ehkä hieman normaalia vähemmän, kun moni kaveri on aloittanut seurustelun niin on ns "jäänyt kyydistä", mutta yksinäinen ei ole,on tosi sosiaalista sorttia ja paljon menossa. Ap
Lähden nyt kauppaan, palaan myöhemmin asiaan 😥
Se ns. terveellinen ruoka ei ole näköjään paras mahdollinen lapsellesi. Kyllä sun on mietittävä muutoksia siihen.
Ei tavallisella kotiruualla lihoa. Ap mainitsi, että lapsi mättää ruokaa salaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikai tytöllä ole mitään sairautta? Tuon ikäisten kanssa täytyy olla todella varovainen, ettei seurauksena tule esim. Anoreksiaa, ortoreksiaa, bulimiaa. Todella monet anorektikot on niitä joita joskus on sanottu lihaviksi.
Jos turhaan sanoo niin voi tulla anoreksia, mutta jos ohjaa terveelliseen suuntaan niin ei siitä tule. Syömishäiriö se ahmimshäirökin on.
Onkohan pituuskasvu tulossa kun tankkaa. Ehkä olisi hyvä laittaa lapsi tavalliselle terapeutille purkamaan oloaan ja etsimään syitä syömiseen. JOs sinä vauhkoot asiasta, ei tilanne muutu vaan voi jopa pahentua tyttärellesi.
Ostatte kotiin vain terveellistä ruokaa, rajoitat rahankäyttöä ettei pääse ostamaan herkkuja. Mites tuo koulu- ja kaveritilanne, onko niiden suhteen kaikki hyvin, ettei kyse ole lohtusyömisestä? Oliko ravitsemusterapeutin kanssa puhetta syömishäiriöistä? Juttelitteko ravitsemusterapeutin kanssa yhdessä vai tytär yksinään? Saisiko kouluterkkarilta tai -psykologilta apua, tarvitaanko psykiatrisen puolen hoitoa? Oletko käynyt yksinään ilman tytärtä keskustelemassa ammattilaisen kanssa eri mahdollisuuksista?