HS Nyt- liite: artikkeli kotiäideistä
Jutussa oli haastateltu kolmea kotiäitiä ja paria asiantuntijaa. Tämä seuraava lausunto pisti tosissaan tämän kotiäidin ärtymään, lukekaa itse ja kertokaa mielipiteitä.
Pirkko Turpeinen-Saaren, entisen Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian ylilääkärin mielestä on mahdollista, että kotiäidit yrittävät etsiä lapsen edusta motiivia omalle kotonaololleen.
Itseäni tämä melkein suututti, kun ainakin omalla kohdallani juuri tämä kotonaoleminen on kaikista raskainta. Mutta kun ei kerta kaikkiaan pysty viemään lasta vieraalle kokopäivähoitoon. Ja tämä on nimenomaan oma ratkaisuni, enkä ala julistamaan, että kotihoito on aina lapsen edun mukaista ja ainoa oikea vaihtoehto.
Pitääköhän tässä nyt sitten vielä ruveta itseään puolustelemaan ja todistelemaan , että en ole työnvieroksuja? Että haluan vain olla lapseni kanssa kun se on niin pieni vielä? Tai selittelemään, että kotonaoleminenkin on ihan täyttä työtä, varsinkin jos sen kokee " neljän seinän sisällä olemiseksi" ?
Tulipa vaan sellainen tunne, että tämä lausuntoja jaellut " asiantuntija" ei ole itse kotiäitiyttä kokenut, jos luulee sen todellakin olevan vain lusmuilua työelämästä.
Kommentit (34)
jellään itse, kalastetaan, metsästetään, poimitaan marjoja, pari kanaa, jne. =) Meillä ruokakauppaan menee 500-600¿/kk, joka on vastaavasti ehkä liikaa (ostetaan suomalaista lihaa, luomutuotteita, jne.) , mutta puolet siitä olisi kyllä liian vähän tässä ei omavaraisessa- taloudessa.
En ole lukenut juttua, mutta yleisesti ottaen niin meitähän on monenlaisia ja saattaa olla että joku myös etsii motiivia kotona ololle, mielestäni ei kuitenkaan kannattaisi missään nimessä yleistää että se koskee kaikkia kotiäitejä. Itse kuulun niihin jotka mieluummin " menevät töihin lepäämään" (tämä siis pilke silmäkulmassa sanottuna), työ on tärkeää ja minusta olisi rankempaa olla kotiäitinä vaikka työn ja perhe-elämän yhdistäminenkin on rankkaa. Minusta tuntuu, että ihan sama mitä me äidit elämässämme teemme ja päätämme, aina menee syteen kuitenkin jonkun mielestä! Ei kelpaa sen paremmin ura- kuin kotiäiditkään eikä mitkään siltä väliltä. Parasta vain, kun emme kuuntele muiden mielipiteitä vaan teemme juuri niin kuin omasta mielestämme on parasta oman perheen kannalta, ilman syyllisyyden tuntoja vaikka meitä syyllistää yritetäänkin joka suunnalta.
Heip,
Meneepä mielenkiintoiseksi.
Minusta ottamatta kantaa koti/työssäkäyvään äitiin, niin pitäisi kaikkien pystyä tekemään aidosti valinta jäädä kotiin jos haluaa, siis hoitamaan omia lapsia.
Nythän kotiäidit ovat keskenään todella epätasa-arvoisessa asemassa. Toisilla on puoliso, jolla on kunnon palkka, ja sitten on meitä (puoliso työtön/opiskelija/yksinhuoltaja tms. tms.) joilla isomman osan perheen tuloista saa kotiäiti kotihoidontuesta! Kun perheen bruttotulot vuodessa on reilusti alle 20 000.
Silloin siis eletään todella niukasti, jos isovanhemmat tai muut eivät avusta.
Siksi välillä toivoisin, että ne äidit jotka menevät töihin ja väittävät, että menevät töihin koska ei ole taloudellisesti mahd. olla kotona (vaikka on hyvin tienaava puoliso!), voisivat myös rehellisesti sanoa, että menevät töihin koska haluavat. Koska kyllä normaalisti ansaitsevan puolison tuloilla ja kotihoidontuella pystyy elämään, kun kerran jotkut perheet elävät jopa 1000 e bruttotuloilla!
Kirsi Piha, vaikka on välillä ihan järkeväkin, toi tota samaa ihmellistä käsitystään julki myös jonkin lehden kolumnissa, kuinka äidit " joutuvat" jäämään kotiin vaikka eivät haluakaan. En tiedä mistä on tuon käsityksen muodostanut.
tätä koko yhteiskuntahan on alun perin rakennettu niin, että nimenomaan naisetkin saada kaikki töihin- kun piti maksaa sotavelat ja sitten rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa. silloin tehtiin arvovalinta siinä, että kaikki kansalaiset töihin ja yhteiskunta hoitaa laitoksissaan sekä lapset että vanhukset. tässä samalla linjalla oltiin kun tehtiin ratkaisu verotuksellisesti mm. ns. perheverotuksen poistamisesta.
no, nyt kun on kaikille iskostettu tässä viime vuosikymmeninä, että näin sen pitää olla, ja koko järjestelmä rakennettu näin, niin nyt sitten on alettu mekastamaan sitä kun kaikki voivat huonosti- lapset kärsii ja vanhukset kärsii ja omaishoitajia pitäisi olla lisää ja ihmisten pitäisi huplehtia enemmän omistaan jne. no ei ole ihme jos kaikki alkaa olla aika lailla sekaisin siitä, että mihin tässä nyt olisi syytä keskittyä- lapsiin, vanhuksiin ja läheisiin vai valjastua kokonaan työelämälle- eli mikään ei ole sitten hyvä. mielestäni tämä keskustelu on nyt sellaista, että ihmisiä syyllistetään jokaisesta valinnastaan- jos olet kotona niin töihin siitä heti- jos olet töissä niin sekin on väärin kun lapset ja vanhukset jää heitteille.
Eniten tässä ärsyttää se, että tuntuu että vaihtoehtoisia malleja on luotu hyvin vähän, ja todellista valinnan mahdollisuutta tehdä asioita eri tavalla ei kovin paljoa ole. tai sitten on oltava erittäin luova ja luotava itse omat henk-koht ratkaisunsa.
ei kai ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, kun ihmiset kaikki ovat yksiköitä. se nyt kai on kuitenkin selvää, että pieni lapsi tarvitsee tasapainoiseen kehitykseen riittävästi läheisiä ihmisiä, riittävästi unta, korkealuokkaista ravintoa ja riittävästi turvaa. se, miten sen hankkii itse kukin ja mikä on paras tie, on sitten jo toinen tarina !
istä pois, niin olen sitten kerrankin riittävästi. Pitäisiköhän tätä nyt sitten hävetä...
Ensin kiitos kaikille hyvästä keskustelusta!
Tuntuu, että nämä koti/työ -paineet koskettavat nimen omaan äitejä, naisia. Kun tarvitaan työntekijöitä, otetaan naiset mukaan, mutta kun on työttömyyttä, aletaan puhua lasten kotihoidon edullisista vaikutuksista. Vai tuntuuko musta vain siltä? Kuitenkaan kotihoitoa ei mielestäni riittävästi tueta. Eikä liikaa puhuta siitä, että koti- ja uraäidin välilläkin on vaihtoehtoja.
Meillä yksi syy tiukkaan tilanteeseen oli se, että tuimme taloudellisesti mieheni vanhempia. Toisekseen, tässä maassa ei tarvitse olla kovin hyvätuloinen, kun ei esim. saa asumistukea (ongelma etenkin pääkaupunkiseudulla) ja maksaa päivähoidosta korkeammat maksut. Opintolainat ym. vielä siihen päälle. Eli: joka perheellä on omanlaisensa tilanne; ei voi suoraan palkasta päätellä, miten perhe todellisuudessa tulee toimeen.
Hei!
Mäkin kiitän mahtavasta keskustelusta! On hienoa lukea lukea näin monen naisen omista kokemukista ja näkemyksistä!
Haluaisin tuoda esille muutaman oman pointtini. Olen ajateemisesti koulututettu ja mut irtisanottiin tuot. ja tal. seikoista kun odotin esikoistani (olin tokalla kuulla). Olin kotona siihen asti kun tytär oli n. 1,5 v ja etsin töitä samanaikaisesti. Jos mulla olisi ollut työ odottamassa, niin olisin ehkä mennyt aikaisemmin töihin, ja kuka tietää, ehkä olisi esimies painostanut tulemaan mahdollisimman pian. Mun pointti on se, että kotonaolo (tai työssäolo) ei aina ole oma valinta. Työnhausta, kun on yksi pieni lapsi, mulla on valitettavasti tosi huonoja kokemuksia. Osa kavereistakin sanoi päin naamaa, ett " niin, ei sua haluta kun kaikki ajattelee, että teet sen toisen pian eikä työnantaja halua maksaa niitä kuluja." Itse ajattelin kotona ollessa, että on hyvä lapselleni, että hän voi nukkua niin pitkään aamulla ja niin pitkät/lyhyet päikkärit kuin haluaa, ts. ettei ole kiire mihinkään, mutta toki huoli mun omasta tulevaisuudesta ja työtilanteesta oli taustalla koko ajan. (Nyt olen kuitenkin töissä, joten on se murhe vähemmän.)
Töihin menosta: musta on outoa, että melkein kaikki perustelee sitä asuntolainan maksamisella. Miksei voi reilusti sanoa, että haluaa mennä töihin? Toisaalta ymmärrän, koska meillä näyttää olevan outoa kaksinaismoraalia: oletetaan, että naisten täytyy mennä töihin, mutta jos joku sanoo suoraan niin, niin sitten hän kylmä uranainen, joka ei välitä lapsistaan. Asuntolainasta vielä sen verran, että voishan sitä laina-aikaa pidentää tai maksaa vain korkoja yms. Ei laina-aika loppupuolella enää niin tunnu, ts. jos loppupuolella maksaa vuoden tai kaksi enemmän kun yleensä tulotasokin on siinä vaiheessa noussut.
Kirsi Pihasta: hän sanoo Suomessa asioita, joita kukaan ei sano ääneen ja se on musta hyvä asia. Meillä on Suomessa sellainen hys, hys -kulttuuri, jossa ajatellaan, että kun vaikeista asioista ei puhuta, niin ne suttaantuu itsekseen tai ne häviää, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Jatketaan keskustelua, hyvää pääsiäistä,
-L.
Jep, kaksinaismoralismi jyllää. Ja nimen omaan naisista puhuttaessa.
Meillä ei ole onneksi asuntolainaa, mutta toisaalta ymmärrän paineet töihin menoon. Akateemisena " pätkätyöläisenä" tiedän, että töihin on iskettävä kiinni, kun niitä tarjotaan. Monilla ei ole vakipaikkaa eikä pienten lasten äitinä uskoa siihen, että koulutusta edes suunnilleen vastaavaa työtä löytyisi. Työnantajille nainen on raskausriski, ja tähän päälle vielä sairauspoissaolot.
Itse en luota siihen, että tämän pestin jälkeen jatkoa tulisi. Toivon, mutta sen varaan en uskalla laskea.
Lydia74:
Töihin menosta: musta on outoa, että melkein kaikki perustelee sitä asuntolainan maksamisella. Miksei voi reilusti sanoa, että haluaa mennä töihin? Toisaalta ymmärrän, koska meillä näyttää olevan outoa kaksinaismoraalia: oletetaan, että naisten täytyy mennä töihin, mutta jos joku sanoo suoraan niin, niin sitten hän kylmä uranainen, joka ei välitä lapsistaan. Asuntolainasta vielä sen verran, että voishan sitä laina-aikaa pidentää tai maksaa vain korkoja yms. Ei laina-aika loppupuolella enää niin tunnu, ts. jos loppupuolella maksaa vuoden tai kaksi enemmän kun yleensä tulotasokin on siinä vaiheessa noussut.
Veikkaanpa, että kotiäitimyönteisimmät asenteet löytyvät joko periaatteellisen arvokonservatiivisesta keskustapuolueesta (uskonto, perinteiset sukupuoliroolit) tai valinnanvapautta ja pieni on kaunista -ajattelua edustavasta vihreästä liitosta (jokainen tulkoon tyylillään onnelliseksi, kunhan ei loukkaa muita -ajattelu). Luulenpa, että itseni kaltaisia " päivähoito&kotihoito/sekatyö&silppu-ura -ihmisiä" , sekä naisia että miehiä, löytyy eniten vihreiden kannattajista.
Demarithaan on periaatteessa palkansaajapuolue, kokoomus taas muuten vain taloudellis-materiaalisten seikkojen valtaa korostava. Kummassakaan mallissa ei oikein osata nähdä arvoa sille, että ottaa työasiat vähän rauhallisemmin.
Todellakin, jos sanoo, etten halua jäädä vuosikaupalla kotiin, koska tykkään hurjasti työstäni, enkä ole opiskellut sitä varten, että saisin heittää tutkinnon romukoppaan, niin se helposti leimataan kylmyydeksi.
Ns. kuuluu vedota taloudellisiin syihin ja asuntolainaan, niin sitten on ihan ok. Vaikka tosiasiassa pärjäämme ihan hyvin miehen palkalla.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Töihin menosta: musta on outoa, että melkein kaikki perustelee sitä asuntolainan maksamisella. Miksei voi reilusti sanoa, että haluaa mennä töihin? Toisaalta ymmärrän, koska meillä näyttää olevan outoa kaksinaismoraalia: oletetaan, että naisten täytyy mennä töihin, mutta jos joku sanoo suoraan niin, niin sitten hän kylmä uranainen, joka ei välitä lapsistaan. Asuntolainasta vielä sen verran, että voishan sitä laina-aikaa pidentää tai maksaa vain korkoja yms. Ei laina-aika loppupuolella enää niin tunnu, ts. jos loppupuolella maksaa vuoden tai kaksi enemmän kun yleensä tulotasokin on siinä vaiheessa noussut.
On ihana huomata, että täällä saadaan aikaiseksi pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu ilman riitaa. Pari päivää sitten juteltiin erään ystävän kanssa, jolla on kaksi pientä lasta. Hän valitsi työhönpaluun juurikin siksi, että se tuntui hänelle sopivammalta vaihtoehdolta. Ja hatunnosto hänelle; on kova homma pyörittää kahden pienen lapsen taloutta ja käydä töissä samalla. Tultiin myöskin siihen tulokseen, että teki niin tai näin, niin aina se on väärinpäin. Hän käy ihan yhtä ristiriitaisia tunteita läpi kuin minä, vain päinvastaisesta syystä. Ja varmasti ihan yhtä usein joutuu perustelemaan omaa ratkaisuaan ulkopuolisille.
Päätettiin olla välittämättä muiden mielipiteistä; tehdään niin kuin parhaaksi nähdään, ylpeänä siitä ratkaisusta johon olemme päätyneet! Eli nyt kaikki mammat pää pystyssä kevättä kohti:)
Pitkään aiheeseen liittyvää keskustelua seuranneena sekä kotiäitejä tuntevana voin sanoa, että useimmilla pitkään kotona olevilla on se tilanne, että heillä ei ole työpaikkaa mihin palata tai työpaikka ei ole mieluinen tms. Silloin tavallaan ei ole vaihtoehtoa ja ruvetaan henkeen ja vereen väittämään kuinka lapsen parhaaksi hoidan häntä 3 vuotta kotona vaikka totuus olis, että kun odottaisi mukava työpaikka ei se enään olisikaan niin tärkeätä olla sitä 3 vuotta kotona. Helposti käy näin, ihan oikeasti mitenkään haluamatta ärsyttää ketään. Toiset ei uskalla mennä työelämään jos ovat vaikka juuri ehtineet valmistua ennen lapsen syntymää tai toisilla on opinnot kesken eikä niiden jatkaminen houkuttele. Aika harvalla syy on ihan vaan puhtaasti se, että oikeasti ajattelee kotiäitiyden olevan nimenomaan lapsen kehityksen kannalta paras ratkaisu. Onhan toki sellaisiakin. On kuitenkin monia aloja joista ei edes voi olla pois 3 vuotta tai useimmiten vielä pidempään jos tulee toinen lapsi. Onhan se tutkittu juttu, että koulutetut äidit menevät aiemmin töihin kun kouluttamattomat ja se johtuu siitä, että on kouluttautunut haluamalleen alalla (eli työ lienee mielekästä), saa kunnon palkkaa, alan kehitys kiinnostaa ja haluaa pysyä mukana kelkassa jne. Eikä näin toimiva äiti rakasta lapsiaan yhtään sen vähempää. Päinvastoin, liian usein näkee väsyneitä ja kotiäitiyteen kyllästyneitä mammoja joiden lapsille ihan ilmiselvästi olisi parempi mennä hoitoon. Mutta ei- kotona on aina parempi.... No joo, eihän ap tätä tarkoittanut mutta siis mielestäni sen psykiatrin kommentti oli ihan ok.
Tämä keskustelukin on löytänyt hienosti 100 muuta kantaa ja huomiota kuin nuo iänikuiset ...
... Niillekin, jotka sitä kovasti haluavat...
Usein kirjoitetaan yksipuolisesti, että tottakai kotihoito on lapselle parasta.
Sitä, että jää kotiin ei tarvitse perustella, mutta sitä että menee töihin, pitää.
Kun lukee näitä kirjoituksia, ettei rahat riitä kotihoidontuella, ruokarahaa on 300¿/kk , tmv. niin olematta yhtään ilkeä tai kyyninen, herää ajatus, ettei tuossakaan ole mitään järkeä? Jos siis voisi mennä töihin ja hankkia enemmän.
Ja toki makaroonilaatikko-hernesoppalinjalla voisi elää jonkun aikaa, mutta vuosikaupalla tuntuu hurjalta. Ruoka on ainakin niitä perustarpeita, mitä pitäisi saada - terveellistä ja monipuolista, jos suinkin mahdollista.
Ja niille, joille se ei ole mahdollista, toivoisi kyllä enemmän tukia.
Stakesin tutkimusta mukaan Suomessa elää yli 130 000 lasta köyhyysrajan alapuolella. Tiukimmassa tilanteessa ovat varmasti yksinhuoltajat ja suurlapsiset perheet, mutta kuinka suuri osa näissä on myös ideologisista syistä " haluan hoitaa kotona, olen valmis tinkimään elintasosta " ? Jos näitä on, niin silloin mennään kyllä liian pitkälle...