Joo o, lastensuojelu kävi tänään koska ekaluokkalaisesta oli tehty lasu koulun puolesta
Syitä ilmoitukselle kaksi (nämä siis käytiin tänään läpi eikä mitään tarvetta jatkotoimille ole eli ilmoitus oli aiheeton).
-lapsella on kuulemma usein likaiset vaatteet päällään. Mitenköhän ne voivat olla likaiset kun joka aamu laitetaan puhtaat vaatteet päälle? Toki joskus joku lempipaita voi olla kaksi päivää peräkkäin päällä mutta silloinkin katson ettei ole tahrainen. Mitään pysyviä tahroja vaatteissa ei ole, sellaisia en edes säilytä kun kirpparilta saa lähes tulkoon ilmaiseksi hyväkuntoisiakin. Ulkovaatteet ovat toki asia toinen näillä keleillä mutta kyllä niistä joka päivä pyyhkäistään suurimmat tahrat pois. Kovin usein en halua niitä pestä etteivät kärsi siitä. Lapsi on aika liikkuvainen joten vaatteet joutuisi pesemään joka päivä. Niin ja pesulla käydään joka ilta, hiukset pestään joka toinen päivä jos ei tietysti olla hikoiltu paljon.
-lapsi oli kertonut koulussa, "että äiti ei vastaa puhelimeen kun on ottamassa aikuisten juomaa". Käyn todella harvoin viihteellä, viimeksi olin pari kuukautta sitten kun juhlimme ystäväni synttäreitä. Kyllä, lapsi oli yrittänyt soittaa mutta en ollut kuullut sitä ja siinä vaiheessa kun huomasin, kello oli jo niin paljon etten viitsinyt soittaa takaisin.
Siis mitä ihmettä? Koulusta ei ole tullut asian tiimoilta yhtään viestiä eli koko lasu tuli aivan puskan takaa. Vaikka se todettiinkin aiheettomaksi, jäi tosi paska maku suuhun ja varsinkin opettajasta. Saas katsoa, mistä opettaja seuraavaksi tekee lasun kun tämä ei kerran onnistunut.
Kommentit (579)
Ei voida jättää kokonaan käsittelemättä koskaan. Lait tulee vastaan.
Opettaja teki oikein. Toki olisi korrektia kertoa lasun teosta vanhemmille. Mutta joskus siitäkin on vahinkoa, lapset ehditään valmentamaan/vaimentamaan ennen kuin lasu ehtii perhettä tapaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, meillä on ensi viikolla vanhempainvartti ja todellakin miehen kanssa aiotaan antaa palautetta asiasta. Ensin meinattiin laittaa Wilman kautta mutta mieluummin kasvotusten.
-ap-
Joo menkää sinne mesoamaan niin se antaa teistä hyvän kuvan.
Ja pari paukkua pohjalle rohkaisuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
No eikö pitäisi kysyä myös lapselta, että kenen kanssa olit kun yritit soittaa äidille...?
Mitä sillä on väliä? Vanhempi juo, se tässä on se ongelma.
Ai että se, että vanhempi käy muutaman kerran vuodessa ulkona tai vaikka ottaisi joskus pari aikuistenjuoma-annosta kotonakin, on nykyään lasun paikka?
Nykyään kynnys lsilmon tekoon on naurettavan alhainen jo. Koulut ym tehtailee niitä ja joukossa olisi apua oikeasti tarvitsevia. Maalaisjärki jäätynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
No eikö pitäisi kysyä myös lapselta, että kenen kanssa olit kun yritit soittaa äidille...?
Mitä sillä on väliä? Vanhempi juo, se tässä on se ongelma.
Ai että se, että vanhempi käy muutaman kerran vuodessa ulkona tai vaikka ottaisi joskus pari aikuistenjuoma-annosta kotonakin, on nykyään lasun paikka?
Kyllä. Muita kysymyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se on kun huolehditaan. Ole iloinen että lapsellasi on välittävä opettaja.
Näin se välittäminen näytetään vai? Arvosteltu vaatteita ja lapsen yhtä sanomaa. Uskomatonta mihin tää maailma on menny. Ymmärrän todella hyvin ap:n hämmästyksen ja harmin, eikä jääny lapsillekaan asiasta varmaan hyvää mieltä.
Opettaja olisi laiminlyönyt virkavelvollisuutensa jos ei olisi tehnyt lasua huolestaan. Tuskin hän mitään pahaa tarkoitti tai tahallaan kiusasi. Hyvähän se vain on että aiheeton oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
No eikö pitäisi kysyä myös lapselta, että kenen kanssa olit kun yritit soittaa äidille...?
Mitä sillä on väliä? Vanhempi juo, se tässä on se ongelma.
No EIKÄ OLE.
Myös lasten vanhemmilla on oikeus käydä baarissa, jos lapsi on sen ajan läheisen aikuisen hoivissa.
Missään laissa ei kielletä äitejä olemasta viihteellä, kunhan lapsi ei ole heitteillä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä olisi ollut oikeasti hankalista oloista oleva lapsi, ja opettaja ei olisi tehnyt lasua, olisi opettaja pulassa mikäli jotain kävisi...
Me tiedetään tästä vain ap:n versio.
Nimemomaan JOS. Vähän voisi asioista kysellä enemmän ennenku lähtee lastensuojelua asiaan sotkemaan. Jos aine tehtäis näin hepposilla perusteluilla ilmotuksia, niin oltais kaikki vanhemmat kokoajan syynissä. Vähän perspektiiviä asioille nyt!
Mietin tässä, että yhdestä perheestä tehtiin lasu. Äiti adhd ja isällä joku päihdeongelma.
Kumminkin lasu oli aiheeton. Luulen, että äidin sinkoilu edestakaisin aiheuttaa jotain. Ja jatkuva puhetulva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
No eikö pitäisi kysyä myös lapselta, että kenen kanssa olit kun yritit soittaa äidille...?
Mitä sillä on väliä? Vanhempi juo, se tässä on se ongelma.
Selvästi vanhempi kuitenkin juo tuossa tapauksessa muualla kuin lapsen luona. Se ei ole luultavasti ole mikään ongelma, jos lapsella on hoitaja.
Lapsi voisi sanoa noin esim. siinä tapauksessa, jos minä vaikka lähden tästä kerran vuodessa illaksi kuuntelemaan yleisöluentoa lapselle käsittämättömästä aiheesta ja aion ottaa siellä lasin viiniä vaikken juo tavallisesti. Miehen kanssa puhutaan että parempi minun siksi mennä bussilla, lapsi kysyy miksi kun harvoin menen bussilla, selitetään että aikuisten juoman ottamisen jälkeen ei saa ajaa autoa, ja lapsi sitä sitten jää miettimään että miksiköhän näin. Luennon aikana lapsi yrittää kotoa soittaa, en vastaa sillä hetkellä, lapsi muistaa että ai niin se ottaa sitä aikuisten juomaa. Mikä ongelma tässä mielestäsi on? Ei tarvittaisi kuin yksi kysymys selvittämään minkälaisesta tilanteesta on kyse. Mulle tuli joku tällainen skenaario heti mieleen, eikä se että keskenään jätetyt lapset yrittää soittaa kotoa aamuyöstä, että voisiko äiti jo tulla baarista kotiin laittamaan iltapalaa...
Voisiko ap nousta asian yläpuolelle? Asia on teidän puolelta selvitetty ja todettu, että huolta ei ole. Mikä on hienoa!
Teillä on välittävä opettaja, joka voi toisessa tilanteessa auttaa merkittävästi jotakin muuta lasta tai perhettä. Jos te menette nyt hänet haukkumaan ja huutamaan, niin kynnys tehdä lasuja voi nousta. Ja joku toinen avuntarvitsija jääkin vinkkiä vailla.
Minä kiittäisin opettajaa.
Vierailija kirjoitti:
Syitä ilmoitukselle kaksi (nämä siis käytiin tänään läpi eikä mitään tarvetta jatkotoimille ole eli ilmoitus oli aiheeton).
-lapsella on kuulemma usein likaiset vaatteet päällään. Mitenköhän ne voivat olla likaiset kun joka aamu laitetaan puhtaat vaatteet päälle? Toki joskus joku lempipaita voi olla kaksi päivää peräkkäin päällä mutta silloinkin katson ettei ole tahrainen. Mitään pysyviä tahroja vaatteissa ei ole, sellaisia en edes säilytä kun kirpparilta saa lähes tulkoon ilmaiseksi hyväkuntoisiakin. Ulkovaatteet ovat toki asia toinen näillä keleillä mutta kyllä niistä joka päivä pyyhkäistään suurimmat tahrat pois. Kovin usein en halua niitä pestä etteivät kärsi siitä. Lapsi on aika liikkuvainen joten vaatteet joutuisi pesemään joka päivä. Niin ja pesulla käydään joka ilta, hiukset pestään joka toinen päivä jos ei tietysti olla hikoiltu paljon.
-lapsi oli kertonut koulussa, "että äiti ei vastaa puhelimeen kun on ottamassa aikuisten juomaa". Käyn todella harvoin viihteellä, viimeksi olin pari kuukautta sitten kun juhlimme ystäväni synttäreitä. Kyllä, lapsi oli yrittänyt soittaa mutta en ollut kuullut sitä ja siinä vaiheessa kun huomasin, kello oli jo niin paljon etten viitsinyt soittaa takaisin.
Siis mitä ihmettä? Koulusta ei ole tullut asian tiimoilta yhtään viestiä eli koko lasu tuli aivan puskan takaa. Vaikka se todettiinkin aiheettomaksi, jäi tosi paska maku suuhun ja varsinkin opettajasta. Saas katsoa, mistä opettaja seuraavaksi tekee lasun kun tämä ei kerran onnistunut.
Pitääkö koululaisen ulkovaatteet pyyhkiä joka päivä? o_O*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhuollon ammattihenkilö ja jos lapsi kertois mulle että äiti ei vastaa puhelimeen kun ottaa aikuisten juomaa, niin mulla olisi velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Toki ensin olisin yhteydessä kotiin mutta riippumatta kodin vastauksesta se velvollisuus olisi edelleen olemassa, koska kuinkahan moni alkkisvanhempi myöntää että joo, tulee otettua aikuisten juomaa ja jätettyä lapsen keskenään. Voit antaa opelle palautetta lähinnä siitä että olisit toivonut ilmoitusta myös kotiin, mutta opella on velvollisuus tehdä lasu tuossa tapauksessa jos huolta on noussut _yhtään_. Että ihan turha loukkaantua.
No eikö pitäisi kysyä myös lapselta, että kenen kanssa olit kun yritit soittaa äidille...?
Mitä sillä on väliä? Vanhempi juo, se tässä on se ongelma.
Selvästi vanhempi kuitenkin juo tuossa tapauksessa muualla kuin lapsen luona. Se ei ole luultavasti ole mikään ongelma, jos lapsella on hoitaja.
Lapsi voisi sanoa noin esim. siinä tapauksessa, jos minä vaikka lähden tästä kerran vuodessa illaksi kuuntelemaan yleisöluentoa lapselle käsittämättömästä aiheesta ja aion ottaa siellä lasin viiniä vaikken juo tavallisesti. Miehen kanssa puhutaan että parempi minun siksi mennä bussilla, lapsi kysyy miksi kun harvoin menen bussilla, selitetään että aikuisten juoman ottamisen jälkeen ei saa ajaa autoa, ja lapsi sitä sitten jää miettimään että miksiköhän näin. Luennon aikana lapsi yrittää kotoa soittaa, en vastaa sillä hetkellä, lapsi muistaa että ai niin se ottaa sitä aikuisten juomaa. Mikä ongelma tässä mielestäsi on? Ei tarvittaisi kuin yksi kysymys selvittämään minkälaisesta tilanteesta on kyse. Mulle tuli joku tällainen skenaario heti mieleen, eikä se että keskenään jätetyt lapset yrittää soittaa kotoa aamuyöstä, että voisiko äiti jo tulla baarista kotiin laittamaan iltapalaa...
Niin. Tuohan voi ihan hyvin ollakin se äidin versio kertomuksesta....
Kyllä lasuissa yleensä on perä. Olen ollut töissä päiväkodissa lähes 20 vuotta ja muistan vain yhden tapauksen, jossa tekemämme lasu oli aiheeton. (Tässä yhdessä tapauksessa epäilimme lapsen käytöksen johtuvan huonoista kotioloista, vaikka syynä oli lapsen neuropsykiatrinen häiriö).
Aina mietitään tarkoin asiaa monelta kantilta. Huoli herää monesta asiasta. Monesti lapsen laiminlyönti esimerkiksi päihdeperheessä näkyy juuri noissa likaisissa vaatteissa ja lapsen puhtaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se on kun huolehditaan. Ole iloinen että lapsellasi on välittävä opettaja.
Niinpä. Mistä hitsistä se opettaja voi tietää taustoja? Sen takia se ilmoitus tehdään ja asia selvitetään, että onko mitään syytä toimille vai ei. Miten ihmeessä te kuvittelette, että todella apua tarvitsevat saisivat apua, jos mihinkään ei saa reagoida, kun joku av-mamma taas loukkaantuu. Kyllä mä mieluummin annan ap:n loukkaantua kuin valitsen sen, ettei apua tarvitseva lapsi saisi apua.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ap nousta asian yläpuolelle? Asia on teidän puolelta selvitetty ja todettu, että huolta ei ole. Mikä on hienoa!
Teillä on välittävä opettaja, joka voi toisessa tilanteessa auttaa merkittävästi jotakin muuta lasta tai perhettä. Jos te menette nyt hänet haukkumaan ja huutamaan, niin kynnys tehdä lasuja voi nousta. Ja joku toinen avuntarvitsija jääkin vinkkiä vailla.
Minä kiittäisin opettajaa.
Tästä yleensä erottaa sen, milloin lasu on aiheellinen. Jos vanhempien asenne on hyökkäävä tai puolusteleva, on lasu yleensä aiheellinen. Asiallisuus kertoo paljon.
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se on kun huolehditaan. Ole iloinen että lapsellasi on välittävä opettaja.
Ja hevonkukkua! Tuo on ilmoituksia tehtailevien lempilause. Kun aito välittäminen on kysyä ja puhua suoraan! Kaikki eivät uskalla tai voi, mutta opettajan tulee voida ammattinsa puolesta.
Asiahan on niin, että tuollaisen tahon tulee aina keskustella asiasta vanhemmille ennen ilmoitusta eikä ilmoitus tule silloin yllätyksenä (ammattitaito). Näin myös selviää mahdollinen virhearviointi ja tilanteiden jatkuessa epävakaina asia viedään tuolloin eteenpäin.
Koulun tulee tehdä oppilaan kanssa ensin aivan kaikki toimenpiteet mitä koululla vaan voi tehdä ennenkö lapsesta tehdään ilmoituksia lasuun. JOS huolenaihe ei liity varsinaisesti koulunkäyntiin ja on akuutti niin ilmoitus on toki tehtävä. Vanhemmalle tulee kuitenkin ilmoittaa asiasta edes kirjeenä.
Nyt opettaja sössi ammattitaitonsa kanssa ja joutuu silmätysten perheen kanssa aiheuttaen siihen yleiskireen tunnelman mikä ei ole lapsen etu.
Ammattilaisen pitää kyetä puhumaan!
Kaikki pitää perustua luottamukseen ja sen säilyttäminen on ammattilaisen tehtävä.
Arvaas uskaltaako oikeasti avuntarpeessa oleva lapsi kertoa opettajalleen enää ikinä mitään kun heti se huudetaan ympäri kyliä? Pikkuisen pelisilmää hei.
Aloittajaa kehoitan tekemään aiheettomasta ilmoituksesta rikosilmoituksen. Ihan siksikin, että koululle kerrataan ohjeistukset miten tulisi toimia jatkossa vastaavissa asioissa.
Opettaja olisi voinut keskustella kanssasi ja siten päättää onko huoleen aihetta sekä kertoa jos niin kokee ja thdä ilmoitus varuiksi. Tällöin olisit tiennyt myös, että mitä epäilyksiä opettajalle on herännyt ja vaikkei ne pidäkään paikkaansa niin ymmärtäisit jos, vaikka opettaja kyselisi jaksamistasi tmv sinulta. Taas jos epäilykset osuisi oikeaan ja kieltäisitte ongelman niin tietäisitte myös olevanne silmien alla ja opettaja tekisi herkästi ilmoituksen jos siihen olisi aihetta (huoli). Yleensä kun ongelmissa saattaa riittää, että joku sanoo sen ääneen niin ryhti oiotaan ja skarpataan, mutta jos ei niin se kertoo selkeästö avuntarpeesta, vaikkei tilanne olisikaan akuutti.
Näin rautalangasta. :)
Minulle tuli mieleen jostain syystä se yksi äiti, joka pakkasi koko pesueensa autoon ja lähti vakoilemaan miestään, ettei men syömään hampurilaista :D