Ahaa-elämys tapahtui tänään koskien edellistä parisuhdettani!
Olen siis eronnut taannoin, n. puoli vuotta sitten.
Olen tuntenut surua ja vihaa nyt varsinkin viimeiset viikot ja tajusin, että se johtuu siitä, etten ole osannut vielä käsitellä eroani oikein.
Eilisen jälkeen on loksahtanut monta asiaa paikoilleen. Eilen siis aloin kirjoittaa paljon asioita ylös.
Olen koko ajan tajunnut, että parisuhteessamme oli jotain pahasti pielessä, minulla oli käsittämätön huono olo suhteessa, vaikka mieheni oli kiltti ja kaikkien kehuma. Monet ihmettelivät meidän eroamme.
Nyt olen tajunnut ainakin sen, että mieheni oli läheisriippuvainen. Hän oli minulle hyvä, vähän liiankin hyvä - ainakin näennäisesti. Palveli ja kehui minua. Oli kanssani yleensä aina samaa mieltä asioista. Silti huusin rakkautta, hyväksyntää koko parisuhteemme ajan ja sairastinkin masennusta monta vuotta. Mieheni toimi tavallaan minun omaishoitajana.
Suhteemme päättyi, kun mies petti minua. Pettämisen jälkein aika oli ihan hirveää. Siis aivan kamalaa. Ex-mieheni ei voi varmaan tänäkään päivänä hyväksyä sitä, että on aiheuttanut minulle niin syvät haavat teoillaan. Hän ei varmaankaan pysty myöntämään itselleen, että pystyy satuttamaan minua niin pahasti. Hänhän on herrasmies, prinssi valkealla ratsulla, joka pelasti minut. Niin uskoin pitkään. Mutta itseasiassa minut pelasti se, että pääsin tuosta suhteesta eroon.
Mieheni hyppäsi uuteen suhteeseen lähes tulkoon heti eropäätöksemme jälkeen. Se sattui minuun kovasti. Tuntui, ettei mies rakastanut minua laisinkaan. Ja itseasiassa eilen myönsinkin tämän tosiasian itselleni ensimmäistä kertaa: todennäköisesti eksä ei rakastanutkaan minua. Hän rakasti sitä tunnetta, minkä hän sai siitä, kun sai pelastaa minut. Hän pönkitti omaa, heikkoa itsetuntoaan sillä, että sai olla pelastajani. Koko systeemi kuitenkin kaatui eromme myötä ja se tuntuu olevan eksälleni kova paikka. Hän onkin kuolevainen, ei ihmemies.
Olen saanut syntipukin leiman erossamme siitäkin huolimatta, että eksäni oli se pettäjä ja lisäksi myös epärehellinen suhteemme aikana monesta eri asiasta. Totuus paljastui kriisissämme ennen eroa. itseasiassa silloin tajusin, ettten edes tiedä millaisen miehen kanssa olen naimisissa. Olen ollut yhdessä miehen kanssa jota en tunne ollenkaan.
Totuus, jonka olen myöntänyt itselleni, kirpaisee. Olin eksälleni esine, joka oli vaihdettavissa uuteen esineeseen. Meidän suhteessa ei ollut rakkautta. Meidän suhteessa oli riippuvuutta.
Olen alkanut eron myötä meittimään asioita ihan uudessa valossa. Minussakin nimittäin on parannettavaa, enhän muuten olisi tuollaiseen suhteeseen ajautunut. Minulla on esimerkiksi todella huono itsetuntemus. Olenkin alkanut työstämään sitä, että löytäisin itseni. Minulla on toive, että joku joskus vielä rakastaisi minua ihan omana itsenäni ilman mitään itsekkäitä lähtökohtia. Se olisi ehkä kauneinta mitä voisi tapahtua. Mutta ensin minun on saatava asiat kuntoon itseni kanssa.
Jännää muuten, että eron jälkeen en ole sairastanut enää masennusta ollenkaan. Olen ollut kyllä surullinen, mutta en masentunut. Tuntuu, että eksäni jollain tavalla piti yllä masennustani. Itseasiassa suhteen loppuvaiheessa olin parantumassa masennuksesta terapian avulla ja aloin tulla enenmmän siksi ihmiseksi, mikä oikeasti olen. Silloin eksäni iski minua suroaan sydämeen pettämällä minua.
Mitä mieltä te olette tästä kertomuksestani? olenkohan yhtään oikeilla jäljillä? Ajatuksia, mielipiteitä?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa kyllä uskottavalta ja järkeenkäyvältä. Hyvin olet asioita pohtinut.
Minullekin on tullut viime aikoina ahaa-elämyksiä entisistä suhteista, itse asiassa oikein saavista kaataen. Kokemukseni ovat ehkä toisentyyppisiä kuin sinulla, mutta asioiden oivaltaminen tuntuu hyvältä (vaikkakin samalla myös tuskalliselta).
Kyllä, oivaltaminen tuntuu hyvältä ja tosiaan myös tuskalliselta. Tuntuu, että nyt kun olen vihdoinkin myöntänyt itselleni totuuden, toipuminen voi todella alkaa. Olen alkanut tehdä surutyötä.
Ap
Oivaltaminen on kivaa, mutta välillä fiilikset ovat aika sekavat. Surettaa myös se, että "miksi en huomannut tuota asiaa silloin seurusteluaikana". No, ei kai sille mitään voi.
- 17
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vuodatus pähkinänkuoressa: olin miehelleni varsinainen bitch masennukseeni vedotin, aikansa mies jaksoi ymmärtää mutta sitten kamelin selkä katkesi ja hän ihastui toiseen naiseen. Nyt nimittelen tätä naista pirttihirmuksi, koska olen vasta tajunnut että sellainen olin itse.
Äläs nyt. Hyvää pohdintaahan ap:lla oli.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen eronnut jo vuosia sitten, mutta samantapaisen oivalluksen silloin löysin. Eli kyseessä oli riippuvuussuhde.
Minä olen lukenut aivan hirveästi, ja tykkäsin alussa eniten Tommy Hellstenin kirjoista, suosikki oli Saat sen mistä luovut. Hellsten valoittaa hyvin minuutta.
Itsensä löytäminen vaatii myös hiljaisuutta, ei sitä kiireessä löydä. Eli sen kuuntelemista, miksi minä teen mitä teen? Haluanko tätä oikeasti, vai luulenko vain, että tätä pitää haluta?
Kiitos vinkistä! Otan tuon Saat sen mistä luovut -kirjan luentaan. Vaikutti netistä löytyneen tiedon valossa mielenkiintoiselta.
ap
Mun ex oli/on läheisriippuvainen.Itse olen päihdeongelmainen.Joku psykiatri jossain sanoi että päihde-ja läheisriippuvainen löytävät aina toisensa.Nyt on vuosi erosta ja olen alkanut selättämään omaa ongelmaani.Jäi kans sellanen olo et ex mahdollisti mun käyttöä hyvin paljon.Itse tietenki oon addiktioihini syypää mutta hänen kanssa ollessaan ei käyny mielen vieressäkään lopettaa.
No, se että on läheisriippuvainen tarkoittaa siis sitä, että puolisollasi oli tavallaan riippuvuussairaus. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö hän olisi myös rakastanut sinua, vaikka sen näyttäminen on saattanut jäädä riippuvuuskäyttäytymisen alle.
Minä olen ravistellut itseni tällaisesta riippuvuudesta eroon, mutta en silti lähtenyt parisuhteesta.

En oikein usko siihen rakkauteen. Eihän muuten olisi löytönyt niin nopeasti uutta naista.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että eksäni hakee nykyisestä naisestaan jonkinlaista äitihahmoa. Tiedän tämän naisen jollain tapaa ja hän vaikuttaa sellaiselta perinteiseltä pirttihirmulta. Tavallaan siis systeemi on kääntynyt päälaelleen. Siis miehen nyksä voi pelastaa ex-mieheni, kun hän on joutunut olemaan minun, hirveän eksän kanssa. Luulen tuohonkin suhteeseen liittyvän riippuvuutta.
Ap
Eihän näissä esimerkeissä ole mitään uskottavaa, ainakin minusta tuntuu niin siltä, että täysin kokematon teki kuvailevan tarinan. Sitten, jos mies puhuu itsestään naisena, jos esim. anoppi ei haluaisi selittelevää homoa kotiinsa, silloin kai pirttihirmu.
Jutut oksettavat. Teoreetikko yritti avata tuttaville, millainen naisen tilanne. Antaa olla toisten kuvailut.
kfiani9bn kirjoitti:

Nyt en ihan ymmärtänyt..
ihan hyvää pohdintaa mut ei sinun kannata miettiä mitä ex näkee uudessa naisessaan. jotkut ihmiset ottaa heti eron jälkeen uuden suhteen kunhan ei vain tartte olla yksin. toivottavasti olitte oikeasti jo eronnet ennen kuin tämä uusi nainen tuli mukaan kuvioon. sinä voit tehdä toisin ja aloittaa uuden suhteen vasta kun olet oikeasti siihen valmis
Ap, mä olen myös eronnut. Mutta olin se läheisriippuva, vielä sellainen joka lopulta ei osannut tehdä päätöksiä ja joka lopulta petti.
Voin sanoa vain omasta puolestani, mutta kyllä silti miestäni rakastin kovasti. En vain pärjännyt hänelle. En pystynyt tekemään päätöksiä koska hän ei pitänyt päätöksistäni. Läheisriippuvana en kestänyt ristiriitaa. Yksin pystyn kyllä päätöksiin.
Suhteen lopussa petin häntä. Siksi etten osannut enää muutakaan, ei siksi etten olisi rakastanut häntä. Me vain puhuimme eri kieltä ja aina toistemme ohi .
Koitan sanoa, että olet varmasti oikeassa että olitte väärät toisillenne, ja että hän oli läheisriippuvainen. Mutta en usko etteikö hän aidosti rakastanut sinua, ei sitten vain osannut olla kanssasi suhteessa.
Jos lähdet siltä ajatukselta että sinua ei ole rakastettu ja sinua on vain käytetty, et pääse elämässä eteen päin. Sen sijaan ajattele että sinua on rakastettu, vaikka se joka sinua rakasti ei osannutkaan tehdä sitä yhtään oikein. Sinua voi rakastaa uudelleenkin ja ehkä tällä kertaa valitset enemmän itsellesi sopivan tyypin.

Niin. Vielä on vaikea uskoa, että ex rakasti minua. Kiitos kuitenkin kun kerroit oman näkökulmasi.
Ahdistaa, että joudun olemaan ex-miehen kanssa lasten takia tekemisissä. Milloin minun pitäisi olla päässyt vihasta ja surusta eroon?
Ap
Tosi hyvä, että tajusit tämän asian nyt. Olet valmis siirtymään eteenpäin.