Mitä saitte mukaan muuttaessanne omaan kotiin?

Hyi millaisia vanhempia teillä, vaikka on varaa eivät auta :(

Mitä sain mukaani?

Ennustuksen siitä ettei minusta tule koskaan mitään, ja kehotuksen, ettei tarvitse enää vierailla. Ainakaan usein. Että sellaiset ”rakastavat” vanhemmat.

Nyt sitten kuuluvat sukulaisille pokkana ihmettelevän, kun ei tytär halua käydä kylässä tai muista heitä edes juhlapäivinä.

Opin kyllä tulemaan yksin ja itsenäisesti toimeen kaikessa, ja menetin samalla uskoni ihmisten hyvyyteen, sen sain mukaani.

Onneksi miehen vanhemmat oli keränneet hälle astiaston, ostaneet pari kattilaa, imurin ja mikron. Helpotti kummasti.

Mä sain kaikkia vanhoja keittiötarvikkeita ja astioita. Sellaisia parittomia ym mitkä sopi just hyvin opiskelijalle. Ja vanhan vanhempieni ensimmäisen sohvan, siinä myös nukuin.

Vieläkin aina muistan kun isäni laittoi mukaani vanhan perunanuijan, sillä teen vieläkin aina perunamuusin. Kotoa lähdöstäni on yli 25 vuotta. Rakkain on vieläkin yksi lautanen, mihin käytettiin aina lättyjen paistossa.

Kaiken. Toki muutin jo lukioon pois himasta, ne roinat kulki sitten opiskelukaupunkiinkin. Pikkuhiljaa niitä sitten päivittelin kun tuli ajankohtaiseksi tai maku muuttui. Ostettiin klassisia, kunnon huonekaluja ja astiaston sain valita itse 15-vuotiaana - sitä sitten viitisen vuotta sain lahjoiksi. Käytän muuten edelleenkiin samaa ja niitä kakskyt vuotta vanhoja huonekalujakin on vielä käytössä. Meillä on aina ollut periaate, että köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja sillä on säästetty tuhansia vuosien varrella.

Kaikki huonekalut, tekstiilit, siivous- ja keittiövälineet, astiat, kodinkoneet, kuiva-aineet, pakastimen täyteen ruokaa ja lisäksi muut perustarvikkeet, koko paketin siis. Tiedän olleeni etuoikeutettu ja monesti tuli opiskeluaikoina huono omatunto, kun osa ystävistä ei saanut edes välttämättömyyksiä vanhemmiltaan.

Äiti ompeli verhot ja päiväpeiton ja antoi yhden pienen lipaston ja sain vanhemmilta vanhan putkitelevision (elettiin siis vuotta 2005). Eno lahjoitti oman vanhan 120 senttisen sänkynsä ja tädiltä sain ruokapöydän ja kolma tuolia. Oman koulupöytäni sain mukaan. Mutta muuten olin omillani. Olin valmistautunut muuttoon siten, että parina edellisenä jouluna ja syntynmäpäivänä olin toivonut lahjaksi vain sellaista mitä omassa kodissa voisi tarvita, kuten sähkövatkain, kokovartalopeili, lautasia, paistinlastoja jne. ja minulla olikin ihan hyvin keittiötarvikkeet kasassa. Muita joululahjoja tai synttärilahjoja en sitten saanut, eli meikit ja vaatteet eivät enää vanhempien lahjabudjettiin mahtuneet. Vanhemmilla ei siis ollut varaa avustaa enempää, muuten olisivat sen taatusti tehneet. Ei käyty muuttopäivänä yhdessä kaupassa äidin kanssa, niin, että kuivamuonakaapit olisi saanut täyteet makaroonia ja kaurapuurohiutaleita. Mutta siitä se lähti eteenpäin ja vuoden  päästä minulla oli tarpeeksi rahaa ostaa sohva ja saha. Sahalla sahasin koulupöydän kahtia ja sain kaksi apupöytää, joita oli helpompi liikutella.

Mutta ei siis olisi ollut valmiina mitään, jos en olisi niitä itse osannut ennakoida ja pyytää paistinpannua syntymäpäivälahjaksi. Jos olisin herännyt ajatukseen vasta muuton hetkellä niin minulla olisi ollut se äidin antama lipasto ja vanhempien vanha telkkari, verhot peittona ja päiväpeitto patjana.

Jaa-a? En tainnut ottaa kuin vaatteeni, koska alun perin oli tarkoitus asua poikaystävän kanssa vain kesä. Siitä tulikin sitten pidempiaikainen järjestely, mutta mitään huonekaluja en kotoa vienyt. Eikä minulla ole mitään muistikuvaa miten hankittiin astiat sun muut tarvikkeet.

Oma lapseni tulee kyllä saamaan täyden kattauksen ja kaapit täyteen ruokaa. Viime kesänä käytiin jo astiaostoksilla alennusmyynnissä. Huonekaluja ja muuta sitten keväämmällä. Jotain kalusteita vie mukanaan, mutta ainakin sänky, ruokapöytä ja kirjahyllyjä on ostoslistalla. Ja pesutorni.

Mä olen viisikymppinen nainen ja kotoa muutosta on jokunen vuosi vierähtänyt. Minäkään en saanut soluasuntoon muuttaessani muuta kuin pari matkalaukullista vaateita, kaikki huonekalut ja astiat ostin vähitellen itse tai jotain olin saanutkin jo esim. ylioppilaslahjaksi. Kovalta tuntui silloin vanhempien toiminta ja kohtelu, sellainen avun ja tuen ja rahan pihtaaminen, on jäänyt mieleen. Omat pojat ovat nyt muuttamassa omilleen ja olen heille opiskelijakämpän tarpeet hankkinut hyvillä mielin.

Opiskelijasolu oli kalustettu, joten mukaan sain kotoa astioita, petivaatteet, (vanhan) tietokoneen ja tulostimen, uuden tyynyn ja peiton vanhemmilta. Sitten kun muutin ensimmäiseen yksiöön niin vanhemmat avustivat ostamalla sohvan ja kirjahyllyn, veli löysi kirpparilta mulle telkkarin. Työpöydän ja tuolin sain kotoa. Muut ostin itse. Mun vanhemmat kysyivät joka kerta kotoa käydessä tarvisinko jotain, mutta halusin hankkia itse pikku hiljaa.

Enpä minä juuri mitään muuta mukaan saanut kuin päälläni olleet vaatteet. Jotain pientä otin mukaan, kuten koulutodistukset, rippilahjaksi saadut korut ja Raamatun, passin, lompakon ja teddykarhun, joka on ollut minulla unileluna jo noin 30 vuotta. Kaiken muun hankin itse. Kun menin ensimmäisen kerran omaan kotiin, niin kävin ostamassa kaupasta ruokaa joka säilyi huoneenlämmössä ja makuupussin. Ensimmäisen yön nukuin tyhjässä asunnossani nurkassa makuupussissa vähät tavarat muovikassissa vieressäni. Seuraavana päivänä aloinkin etsimään töitä ja hankkimaan huonekaluja. Siitäkin on jo 18 vuotta aikaa....

Sain kirjoituspöytäni, omat henk.koht. tavarani ja vaatteet. Siinä tais olla kaikki.

Tapeltiin vielä isoisoäitini minulle antamasta viltistä, että onko se hänen vai minun (isäni kanssa).

Voi jessus!

En saanut mitään ja olen kiitollinen vanhemmille. Nyt mulla onkin vaikka mitä. Onneksi vanhemmat opettivat yrittämään itse.

Vierailija kirjoitti:

Kaiken. Toki muutin jo lukioon pois himasta, ne roinat kulki sitten opiskelukaupunkiinkin. Pikkuhiljaa niitä sitten päivittelin kun tuli ajankohtaiseksi tai maku muuttui. Ostettiin klassisia, kunnon huonekaluja ja astiaston sain valita itse 15-vuotiaana - sitä sitten viitisen vuotta sain lahjoiksi. Käytän muuten edelleenkiin samaa ja niitä kakskyt vuotta vanhoja huonekalujakin on vielä käytössä. Meillä on aina ollut periaate, että köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja sillä on säästetty tuhansia vuosien varrella.

Minulle astiat on tärkeitä, ne on sellaista arjen estetiikkaa. Jo monen monta vuotta olen miettinyt, minkälaiset astiat tyttäreni mahtaa haluta kun muuttaa omilleen. Olipa viime kesänä ihanaa käydä tyttären kanssa ostamassa astioita Iittalan alennusmyynnistä. Mitään normaalihintaista ei ostettu. Käyn keväällä hakemassa yhtiökokouksesta -30% alennuskupongin ja sen kanssa mennään sitten ostamaan loput.

Huonekaluissa noudatetaan myös samaa linjaa. Kerralla kunnolliset eikä mitään Ikeaa, mikä hajoaa käsiin. Tyttärellä on Muuramen kirjoituspöytä ja hieno design-keinutuoli, jotka lähtevät kotoa hänen mukaansa. Puuttuvat kalusteet ostetaan sitten sellaisia kestäviä ja fiksun näköisiä, joita kestää katsella ainakin 10 vuotta, mielellään pidempäänkin. 

Astiat ja tekstiilit yms. oli kerätty mm.yo lahjoina ja vanhemmat maksoi huonekalut,osan otin kotoa mukaan.Itse halusivat maksaa...

Sain paljon. Ensinnäkin sain kaksion, johon muutin. Lisäksi oman huoneeni huonekalut, liinavaatteita, pesukoneen, verhoja, astioita ja ruuanvalmistustarvikkeita, telkkarin, puhelinliittymän (elettiin vielä lankapuhelinten aikaa), sohvan, mattoja, pölynimurin ja kahvinkeittimen. 

Passi hammasharja vaatteet putkikassissa. Ei ollu heleppoo ei, kun opintotukia sain sen pari sataa. Kiitti vaan kovasti

Vierailija kirjoitti:

Onneksi omat vanhempani välittävät minusta ja auttoivat

Mihin perustat vihjailusi, etteivät joidenkin toisten vanhemmat ole heistä välittäneet, koska eivät ole auttaneet (=ostaneet tavaroita)? Kaikilla ei välttämättä ole siihen varaa tai haluavat kasvattaa lapsensa pärjäämään omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken. Toki muutin jo lukioon pois himasta, ne roinat kulki sitten opiskelukaupunkiinkin. Pikkuhiljaa niitä sitten päivittelin kun tuli ajankohtaiseksi tai maku muuttui. Ostettiin klassisia, kunnon huonekaluja ja astiaston sain valita itse 15-vuotiaana - sitä sitten viitisen vuotta sain lahjoiksi. Käytän muuten edelleenkiin samaa ja niitä kakskyt vuotta vanhoja huonekalujakin on vielä käytössä. Meillä on aina ollut periaate, että köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja sillä on säästetty tuhansia vuosien varrella.

Minulle astiat on tärkeitä, ne on sellaista arjen estetiikkaa. Jo monen monta vuotta olen miettinyt, minkälaiset astiat tyttäreni mahtaa haluta kun muuttaa omilleen. Olipa viime kesänä ihanaa käydä tyttären kanssa ostamassa astioita Iittalan alennusmyynnistä. Mitään normaalihintaista ei ostettu. Käyn keväällä hakemassa yhtiökokouksesta -30% alennuskupongin ja sen kanssa mennään sitten ostamaan loput.

Huonekaluissa noudatetaan myös samaa linjaa. Kerralla kunnolliset eikä mitään Ikeaa, mikä hajoaa käsiin. Tyttärellä on Muuramen kirjoituspöytä ja hieno design-keinutuoli, jotka lähtevät kotoa hänen mukaansa. Puuttuvat kalusteet ostetaan sitten sellaisia kestäviä ja fiksun näköisiä, joita kestää katsella ainakin 10 vuotta, mielellään pidempäänkin. 

Olen samaa mieltä ja tyttäreni muutti juuri omaan asuntoon ja ostettiin sinne huonkalut ja asiat ja sisustettiin. Ihanaa yhteistä aikaa. Ei mitään Ikeaa, joka ei kestä muuttoja ja elämää. Ostettiin esim. Hayn baarituolit, koska remontissa tehtiin keittiöön saareke, niin keittiönpöytää ei tarvinnut ollenkaan. Olisin itse valinnut tytölle Arabian astioita mutta hän halusi ehdottomasti Pentikin Kallio sarjaa, joten siihen päädyttiin. Mutta pääasia, että kaikki ovat samaa sarjaa ja tuotantoa niin, että myös astian rikkoutuessa saa uuden tilalle. Kaikki piti saada kerralla, ettei jää mitään roikkumaan. Ikävää odotella monta kuukautta vaikkapa sängynpäätyä, koska sitten joutuu siirtelemään tavaroita. Ja mukavampaa opiskelija aloittaa opinnot, kun kaikki on laitettu ja voi keskittyä siihen opiskeluun.

Sain varmasti keskivertoa enemmän tavaraa, käytännössä kaiken mitä tarvitsin. Mukaani otin parisänkyni, kirjoituspöydän, TV-tason ja pari lipastoa.

Mulle ostettiin uus sohva ja pyykinpesukone. Isovanhemmilta sain mikron ja käytettynä television.

Äiti osti myös pimennysverhot, ja tädiltä sain verhoja ja lamppuja.

Itse ostin sitten loput lamput, keittiötarvikkeet ja kodin tekstiilit. Ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, jotka teki omillleen muutosta niin helppoa.

Sain ottaa mukaan sen mitä huoneessani oli, eli sänky, ja kirjahyllysysteemi, joka minulle oli uutena lastulevysontana ostettu ala-asteen kolmannella luokalla., Sen osina olivat alakaappi, 4 vetolaatikon laatikosto, lasivitriiniosa, ja yksi hyllyosa. Joskus eka luokalla saamani täkin otin myös mukaani, ja pienen valkoisen puuvillamaton. Muutin tuolloin poikakaverin kanssa yhteen. Ensimmäisen oman "huonekaluni" ostin vuoden päästä, ja se oli mikro, ja sitten pesukoneen, kun mies jättikin minut vauvan kanssa kahden, ja vei kaikki tavaransa pyykkikonetta myöten. 

Ekan kerran äitini osti minulle mitään kun olin asunut kotoa poissa 6 vuotta, jos ei paria hänen vanhoja verhojaan lasketa. Silloin hän osti minulle 100 euroa maksavan sänkykokonaisuuden, se on minulla vieläkin, 10 vuotta myöhemmin. Tähän uuteen kotiin äiti osti minulle käytetyn sohvan, joka maksoi 200e.

En osaa ajatella että en saanut mitään mukaani, vaan silloin oli ihan normaalia että ostettiin omat mööpelit kun rahaa on. Silloin ei edes ollut mitään kirpputoreja vielä, josta olisi voinut tavaraa haalia, tutuilta piti kysellä, kun ei ollut oikein nettipaikkojakaan mistä ostaa. Se, mistä vähän olen "katkera" on se, että jäin kuitenkin vauvan kanssa yksin, ilman juuri muuta kuin sänky, mutta he eivät tarjonneet kuin saarnansa. Kun sisarukseni alkoi värkkäämään lapsia tuossa muutamia vuosia sitten, on heille maksettu ihan kaikki, vaika toisin kuin minulla 17 v sitten, heillä on molemmat vanhemmat, ja heillä hyvät työt. Itse olin tuolloin pinenllä kotihoidontuella kotona.