Paljonko lapsi maksaa?
Paljonko kuluu rahaa vuodessa lapseen? Paljonko on mennyt esim. 10 vuodessa? Mietimme mieheni kanssa tätä asiaa koska tarkoitus laittaa yritys päälle ja ollaan jo säästetty talletustilille lapsen kuluja varten. Oma arviomme 3000-4000 euroa vuodessa, pitäen sisällään päivähoidon/leikkikoulun, ruuan, vaatteet, harrastukset, matkustamisen, sairastamisen, vaunut/rattaat, vakuutukset ym. Autoa ei tarvitse vaihtaa ja asumme omistuskolmiossa, josta vielä asuntolainaa jäljellä joten ei akuuttia tarvetta uuteen asuntoon. Ajateltiin kuitenkin jatkaa elämää niin kuin tähänkin asti eli käydä töissä/tehdä freelancer työtä kotona ja reissun päällä, käydä lounaalla ulkona syömässä joka päivä, viikonloppuisin joskus brunssilla, tehdä vuodessa pari-kolme kotimaan ja ainakin yksi rantalomamatka, käydä muutaman kerran vuodessa festareilla tai konserteissa, laittaa joka kuukausi vähän säästöön talletustilille, ostaa vuosittain vähän lisää osakkeita ja ainakin lapsilisät lapsen kulutilille, mihin nyt säästämme, jossain vaiheessa sitten asunnon vaihto mutta siihen tuskin tarvitsee varautua enää ennakolta kun on tämä nykyinen pohjalla ym. Joko lapsen kanssa, yksin kavereiden kanssa tai kahdestaan. Ollaan n. keskituloinen pariskunta, vaimo vähän alle ja mies vähän yli. Kokemuksia? Paljonko maksaa ja onnistuuko elämän jatkaminen niin kuin ennenkin vai meneekö pikkulapsielämä ihon alle?
Kommentit (65)
Mulla kalskahti eniten tio ulkona syöminen päivittäin. Helpommalla pääsette jos opettelette kokkaamaan. Saatte sivutyönä sen lapsenkin ruokittua.
Tuo on kyllä paha virheoletus ettei koululaisen vaatteet enää kulu. Riippuen tietysti lapsesta mutta paljon ulkona viihtyvä saa kyllä joskus jo viikossa housunpolvet puhki. Samoin pyörät kuluvat kun niillä kaatuillaan. Ja lasten vaatteet on kalliita. Alle 50€ ei esim taida uutena saada oikeastaan minkäänmerkkistä toppahaalaria tai takki+housut -yhdistelmää, mikäli hiukankin haluaa kosteudensietoa siihen, useimmat maksavat lähemmäs 100€. Jos ostaa liikaa kasvunvaraa, vaatteet kuluvat puhki vielä helpommin, koska lahkeet osuvat maahan ja muutenkin kangas jotenkin hankautuu eri tavalla. Vuodessa kuluu siis yksi vaatekerta ja kengät talvella ja toinen kevät-syksykaudella. Syksyllä heitin lenkkarit roskiin, koska niistä ei todellakaan ollut enää seuraavalle käyttäjälle, vaikka käyttöä oli ollut vain kolmisen kuukautta.
Meillä on 5-vuotias poika, jolta ei saa pikkusisaruksille ulkovaatteista kuin riekaleet jäljelle, kulutus on valtavaa. Ja toki hyvä niin, haluan että lapsi saa leikkiä ja liikkua. Toki sitten on niitäkin lapsia, jotka kuluttavat vähemmän vaatteita. Ja myös ruokaa kuluu vaihteleva määrä. Meillä lapset ovat olleet aina valtavan kovia syömään, ruokaa kuluu siis paljon. Tuttavaperheellä on samanikäiset lapset ja heillä lapset syövät ehkä kolmasosan siitä mitä meillä. Ja kaikki lapset ovat hoikkia eli ei ole kyse lihavuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.
Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.
Eipä nuo toppatakit, duffelit, sadetakit, kengät, polkupyörät saatikka laskettelusukset kovin paljoa ehdi kasvavalla kouluikäisellä kulua, toisaalta sen ikäinen kasvaa pituutta joten on paljon vaatteita jotka hieman isoina ostettuina mahtuvat kaksikin vuotta (esim. mekosta tunikan kautta puseroksi). Eikä lasten vaatteet uutenakaan maksa kovin paljoa, terveellinen ruokakaan ei ole kallista. Totta kai lapsi maksaa, mietitään vain miten paljon. Onko 3000-4000 euroavuodessa/10 ekaa vuotta lähellä realistista arviota? Siis lapsen kulut, ei asumis- ja autokuluja koska eivät lapsen myötä lisäänny eivätkä vielä toisenkaan. Itse asiassa lapsen ruokakulut ovat ne, mitä kaikkein vähiten osataan arvella. Pitää kai mennä ruokakauppaan tutkiskelemaan. ap
Kyllä toi on minusta alakanttiin. Toi 3000-4000 euroa.
Freelancerilla kannattaa varautua siihenkin että lapsen sairastaessa joutuukin kieltäytymään töistä tai perumaan niitä.
Hammaskulut voi olla isot. Meillä on maksettu kolme tonnia per hymy oionnoista. Ja mikä ravaaminen siinä on! Monen monta sataa työtuntia mennyt.
Meillä toinen lapsista sairasti astmaa ja oli kipeenä tai toipilaana noin 28 vuorokautta kuussa, päivähoitoon voitiin laitta vasta nelivuotiaana.
Isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat yrittäjiä, äitini tekee firman toimistotyöt joten ei ole odotettavissa että lasten sairastuminen aiheuttaisi töiden perumistarvetta.
Olen kuullut hammaskuluista samaa mutta meillä ei miehen kanssa kummallakaan ole kummemmin vinot hampaat joten oletettavaa että ei lapsillakaan tule olemaan. Eíkä ole tarkoitus tarjota lapselle filmitähtilegoja, saa itse hankkia ne jos normaalihampaat eivät riitä. Tuo kolmetonnia viittaa jo vähän laminaatteihin, ei esteettinen oikomishoito noin paljoa maksa ainakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Lapsen sairastaminen tietenkin maksaa aikaa, vaivaa ja rahaa mutta kotikaupungissamme on hyvä julkiset lasten terveyspalvelut ja tarkoitus on tietenkin ottaa lapsille sairaskuluvakuutus. Pikkukaupungin etuja että kaikki on vaivattomasti lähellä, lääkärikäynnitkin hoituvat. Tuo 3000-4000 euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan on tietenkin arvio, minkä verran katsomme että tilillä pitää olla käyttövaroja keskimäärin vuotta kohden puskurin kanssa, maksamme esim. ruuat kaupassa käydessämme pankkikortillamme emmekä tuolta lapsen tililtä. ap.

Rönttäulkovaatteet ostamme tietysti käytettyinä ja jo vähän kuluneina. 5-vuotiasta ei kai voi vielä pitää koululaisena? Pitää kai sitten alkaa käydä marjassa, sienessä ja kalassa kun käy vanhempien mökillä. Pakastimelle käyttöä muutenkin kuin pakastepullien ja jäätelön pakastamiseen. Onneksi tässä nyt on ainakin yksi jollei kaksikin kesää välissä ennen kuin lapsi alkaa olla siinä iässä että syö muutakin ruokaa kuin vauvan ruokaa.

Niin ja ajattelin että esim. talvihaalarit ja takki+housut yhdistelmät maksavat alle satasen ja pidin niitä aika edullisina. Meneväthän ne koko talven. Edullisempiakin toki saa esim. Stadiumilta. Olen kova shoppailemaan vaatteita kaupoissa ja netissä joten vaatepuolen jo tarkastinkin. ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla kalskahti eniten tio ulkona syöminen päivittäin. Helpommalla pääsette jos opettelette kokkaamaan. Saatte sivutyönä sen lapsenkin ruokittua.
Osataan kokata mutta ei olla päivällä lounasaikaan kokkailemassa ja jos ollaankin kotona niin tehdään muuta. Siihen menee aikaa. Kokataan iltaisin ja viikonloppuisin, saatetaan syödä sitten parinakin päivänä sitä samaa ettei tarvitse kokata joka päivä. Tarkoitus on alkaa myös tehdä pari annosta kerrallaan ja pakastaa sitten kun lapset alkavat olla ruokailuikäisiä. Ulkonasyöminen elämän nautintoja. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä paha virheoletus ettei koululaisen vaatteet enää kulu. Riippuen tietysti lapsesta mutta paljon ulkona viihtyvä saa kyllä joskus jo viikossa housunpolvet puhki. Samoin pyörät kuluvat kun niillä kaatuillaan. Ja lasten vaatteet on kalliita. Alle 50€ ei esim taida uutena saada oikeastaan minkäänmerkkistä toppahaalaria tai takki+housut -yhdistelmää, mikäli hiukankin haluaa kosteudensietoa siihen, useimmat maksavat lähemmäs 100€. Jos ostaa liikaa kasvunvaraa, vaatteet kuluvat puhki vielä helpommin, koska lahkeet osuvat maahan ja muutenkin kangas jotenkin hankautuu eri tavalla. Vuodessa kuluu siis yksi vaatekerta ja kengät talvella ja toinen kevät-syksykaudella. Syksyllä heitin lenkkarit roskiin, koska niistä ei todellakaan ollut enää seuraavalle käyttäjälle, vaikka käyttöä oli ollut vain kolmisen kuukautta.
Meillä on 5-vuotias poika, jolta ei saa pikkusisaruksille ulkovaatteista kuin riekaleet jäljelle, kulutus on valtavaa. Ja toki hyvä niin, haluan että lapsi saa leikkiä ja liikkua. Toki sitten on niitäkin lapsia, jotka kuluttavat vähemmän vaatteita. Ja myös ruokaa kuluu vaihteleva määrä. Meillä lapset ovat olleet aina valtavan kovia syömään, ruokaa kuluu siis paljon. Tuttavaperheellä on samanikäiset lapset ja heillä lapset syövät ehkä kolmasosan siitä mitä meillä. Ja kaikki lapset ovat hoikkia eli ei ole kyse lihavuudesta.
Rönttäulkovaatteet ostamme tietysti käytettyinä ja jo vähän kuluneina. 5-vuotiasta ei kai voi vielä pitää koululaisena? Pitää kai sitten alkaa käydä marjassa, sienessä ja kalassa kun käy vanhempien mökillä. Pakastimelle käyttöä muutenkin kuin pakastepullien ja jäätelön pakastamiseen. Onneksi tässä nyt on ainakin yksi jollei kaksikin kesää välissä ennen kuin lapsi alkaa olla siinä iässä että syö muutakin ruokaa kuin vauvan ruokaa.
Mitkä ihmeen rönttäulkovaatteet? Eikös siihen ulkoiluun nimenomaan pitäisi panostaa ja ostaa kestävimmät mahdolliset eikä missään nimessä mitään valmiiksi kulutettuja vaatteita?
Meillä on kolme poikaa eikä olla kyllä vaate- tai harrastuskuluista säästelty, vaan on annettu poikien olla ja elää. Kenkiin, vaatteisiin ja harrastuksiin palaa kyllä jo kouluiässä hervoton summa rahaa. Eipä taitaisi 3000 €/lapsi riittää edes niihin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole millään muotoa realistista ap. Kulut ovat luokkaa 5000-6000e/vuosi keskimäärin. Kyllä, kouluikäisellä ei enää mene päiväkotikuluja mutta toisaalta lapsi ei saa enää aamiaista ja välipalaa ilmaiseksi koulussa kuten saisi päiväkodissa joten siihen menee taas oma rahansa eikä se ole aivan pieni summa kuitenkaan.
Vaunut, rattaat, turvakaukalot-istuimet sun muut maksavat maltaita. Käytettynäkin. Vakuutukset kalliita myös. Sairastumisia tulee pakosti, joko sitten maksatte vakuutuksia ja omavastuuta tai ei vakuutusta ja kaikki lääkärikulut. Niistä ei pääse eroon (lääkkeet maksavat joka tapauksessa vaikka julkisella kävisikin).
Oltiin kyllä ajateltu antaa lapselle aamu- ja välipala kotonakin. Onko tosiaan niin että on vanhempia, jotka vievät lapsen päivähoitoon ilman aamupalaa? Välipalaa ei tietenkään arkisin välttämättä tarvitse jos on koko päivän hoidossa. Meillä kyllä haettaisiin päivähoidosta kello 15 ja sen jälkeen kotiin joten mielestäni välipala kotona pitää olla, ruokailu sitten kello 17-18, iltapesut kello 19 jälkeen ja nukkumaan kello 20 maissa. Ei se puurolautasellinen+maito+omppupuolikas paljoa maksa joten ei kulut voi olla samaa luokkaa kuin päivähoitomaksu eikä etenkään niin että päiväkoti-ikäiselle ei kotona tarvitse noita antaa. Tietysti jos on niin tiukkaa ettei kykene maksamaan niin menee varmaan noillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä paha virheoletus ettei koululaisen vaatteet enää kulu. Riippuen tietysti lapsesta mutta paljon ulkona viihtyvä saa kyllä joskus jo viikossa housunpolvet puhki. Samoin pyörät kuluvat kun niillä kaatuillaan. Ja lasten vaatteet on kalliita. Alle 50€ ei esim taida uutena saada oikeastaan minkäänmerkkistä toppahaalaria tai takki+housut -yhdistelmää, mikäli hiukankin haluaa kosteudensietoa siihen, useimmat maksavat lähemmäs 100€. Jos ostaa liikaa kasvunvaraa, vaatteet kuluvat puhki vielä helpommin, koska lahkeet osuvat maahan ja muutenkin kangas jotenkin hankautuu eri tavalla. Vuodessa kuluu siis yksi vaatekerta ja kengät talvella ja toinen kevät-syksykaudella. Syksyllä heitin lenkkarit roskiin, koska niistä ei todellakaan ollut enää seuraavalle käyttäjälle, vaikka käyttöä oli ollut vain kolmisen kuukautta.
Meillä on 5-vuotias poika, jolta ei saa pikkusisaruksille ulkovaatteista kuin riekaleet jäljelle, kulutus on valtavaa. Ja toki hyvä niin, haluan että lapsi saa leikkiä ja liikkua. Toki sitten on niitäkin lapsia, jotka kuluttavat vähemmän vaatteita. Ja myös ruokaa kuluu vaihteleva määrä. Meillä lapset ovat olleet aina valtavan kovia syömään, ruokaa kuluu siis paljon. Tuttavaperheellä on samanikäiset lapset ja heillä lapset syövät ehkä kolmasosan siitä mitä meillä. Ja kaikki lapset ovat hoikkia eli ei ole kyse lihavuudesta.
Rönttäulkovaatteet ostamme tietysti käytettyinä ja jo vähän kuluneina. 5-vuotiasta ei kai voi vielä pitää koululaisena? Pitää kai sitten alkaa käydä marjassa, sienessä ja kalassa kun käy vanhempien mökillä. Pakastimelle käyttöä muutenkin kuin pakastepullien ja jäätelön pakastamiseen. Onneksi tässä nyt on ainakin yksi jollei kaksikin kesää välissä ennen kuin lapsi alkaa olla siinä iässä että syö muutakin ruokaa kuin vauvan ruokaa.
Mitkä ihmeen rönttäulkovaatteet? Eikös siihen ulkoiluun nimenomaan pitäisi panostaa ja ostaa kestävimmät mahdolliset eikä missään nimessä mitään valmiiksi kulutettuja vaatteita?
Meillä on kolme poikaa eikä olla kyllä vaate- tai harrastuskuluista säästelty, vaan on annettu poikien olla ja elää. Kenkiin, vaatteisiin ja harrastuksiin palaa kyllä jo kouluiässä hervoton summa rahaa. Eipä taitaisi 3000 €/lapsi riittää edes niihin.
No en kyllä antaisi 2-6 vuotiaan ryömiä upouusissa haalareissa monttua kaivamassa. Tarviihan se lapsi vähintään kahdet haalarit että edes yhdet on kuivat. Mietin että meniskö niin että ostaa aina vuotta vanhemman koon ja pitää niitä ykköhaalareina ja sitten seuraavana vuonna rönttähaalareina. Onnistuisiko?
Vierailija kirjoitti:
Ei käydä festareilla ryypiskelemässä vaan katsomassa ja kuuntelemassa musiikkia, viettämässä aikaa ystävien kanssa ym. Meillä on meidän näköisemme kahden hengen perhe-elämä ja mielestämme lapsi sopii siihen. Mitään mammalapsiperhe-elämää ei ole suunnitelmissa eikä toiveissa. ap
Tähän on nyt pakkoa sanoa, että lapsen saaminen voi muuttaa teitä tavalla, jota ette nyt pysty näkemään. Teistä voi tulla ihan erilaisia vanhempia kuin mitä olette kuvitelleet. Eikä niin, että se olisi huono asia! Monet sellaiset asiat mitkä nyt tuntuvat teistä tärkeiltä, saattavat lapsen saatuanne tuntua aivan yhdentekeviltä. Se vanhemmuus voi viedä mennessään ja se on hyvä asia.
Hoivahormonit tekevät tehtävänsä niin että herkistyt vauvan tarpeille ja sinulla voi mennä pitkään ennen kuin edes haluat olla vauvasta erossa. Nyt etukäteen se voi kuulostaa ahdistavalta, mutta kun elät sitä symbioosia vauvan kanssa, et koe mitään tarvetta päästä festareille - ainakaan ilman vauvaa. Ne samat hormonit auttavat terveen kiintymyssuhteen luomisessa ja siitä vauvasta tulee sinulle tärkein ihminen koko maailmassa - ainakin joksikin aikaa. Toisaalta se kiintymyssuhde tekee myös sen, että olet mielelläsi tiiviisti vauvan kanssa, myöhemmin taaperon ja leikki-ikäisen. Ymmärrät häntä ja hän sinua, eikä hänen hoitamisensa tunnu työläältä kuin ajoittain. Valtaosan ajasta nautit siitä pienestä ihanasta ihmisestä, jolle pääset opettamaan kuinka täällä eletään.
Rahaa tässä projektissa palaa, mutta toisaalta vauvaperheeltä jää jotain rahanmenoja poiskin. Minä ja mieheni kävimme ennen lasta silloin tällöin syömässä ravintolassa (ei Rosso vaan fine dining) mutta vauvan tultua tuollaiset jäivät kokonaan pois. Emmekä niitä ravintolaillallisia kaivanneetkaan. Mutta todella monta vuotta kävimme ravintolassa vain ulkomaanmatkoilla. Suurin menoerä taisi olla suuremman asunnon osto, mutta sehän teillä on jo kunnossa. Päivähoito oli kallista, mutta myös lukiolainen voi tulla kalliiksi. Meidän lapsi valitsi erikoislukion ja maksamme koulumaksua 300€/kk. Kalliilta urheiluharrastuksilta olemme säästyneet, mutta kyllä kuvataideharrastukseenkin saa rahaa uppoamaan.
Me olemme myöskin säästäneet lapselle tämän syntymästä lähtien kahdesta syystä: perintöverosuunnittelu ja pesämunan kerääminen. Aluksi säästimme vain lapsilisän, mutta myöhemmin olemme säästäneet sen verran mitä kumpikin vanhempi voi verottomana antaa. Tätä olemme tehneet myös silloin kun rahat ovat olleet muuten tiukalla, tästä ei ole tingitty. Oma valinta toki, mutta auttaa lasta sitten aikuiselämän alussa. Tähän meillä menee siis tällä hetkellä 3300€ vuositasolla. Tämä ei ole ollut pelkkää rahanmenoa, vaan tämän myötä myös meidän aikuisten rahankäyttöön on tullut tolkkua alkuvuosien tuhlailujen jälkeen, ja olemme itsekin saaneet reippaasti säästöön. Ja kun katsoo asuntojen hintakehitystä, niin kyllä sen ensimmäisen asunnon hankintaan on kaikki apu tervetullutta. Meillä on sellainen ajattelutapa, että pidetään rahat perheen piirissä ja mieluummin autamme lasta ostamaan ensimmäisen asunnon, ettei hänen tarvitse maksaa vuokraa jollekin ulkopuoliselle.
Mutta ennen kaikkea neuvoisin suhtautumaan avoimin mielin, koska ette voi tietää millaisen lapsen saatte ja minkälaiset vanhemmat teistä tulevat. Älkää pelätkö sitä muutosta, jonka tuo mukanaan.
Kallista.
Toivottavasti tuo maksuton toinen aste toteutuisi. Ainakin pienituloisten vanhemmille. Pari päivää sitten oli Ylen uutisissa juttua. Jotkut nuoret joutuvat jopa keskeyttämään koulun kun ei ole rahaa! Samaten päivähoito pitäisi olla 5 v lähtien maksuton .
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette lapsen jos ette halua että elämä mitenkään muuttuu?
Kaikki eivät ole ammatiltaan ja identiteetiltään kodin- ja lastenhoitajia. Halutaan pitää kiinni siitä omasta elämästämme, omista ammateistamme, omista harrastuksistamme, omasta identiteetistämme ja kasvattaa lapset samanlaisiksi. Tottakai olemme iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla lasten kanssa 100% mutta eihän se tarkoita että pitää olla lapsessa kiinni 7/24 vaan voi tehdä omia juttujaan ja lapset leikkivät omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.
Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.
Eipä nuo toppatakit, duffelit, sadetakit, kengät, polkupyörät saatikka laskettelusukset kovin paljoa ehdi kasvavalla kouluikäisellä kulua, toisaalta sen ikäinen kasvaa pituutta joten on paljon vaatteita jotka hieman isoina ostettuina mahtuvat kaksikin vuotta (esim. mekosta tunikan kautta puseroksi). Eikä lasten vaatteet uutenakaan maksa kovin paljoa, terveellinen ruokakaan ei ole kallista. Totta kai lapsi maksaa, mietitään vain miten paljon. Onko 3000-4000 euroavuodessa/10 ekaa vuotta lähellä realistista arviota? Siis lapsen kulut, ei asumis- ja autokuluja koska eivät lapsen myötä lisäänny eivätkä vielä toisenkaan. Itse asiassa lapsen ruokakulut ovat ne, mitä kaikkein vähiten osataan arvella. Pitää kai mennä ruokakauppaan tutkiskelemaan. ap
Kyllä toi on minusta alakanttiin. Toi 3000-4000 euroa.
Freelancerilla kannattaa varautua siihenkin että lapsen sairastaessa joutuukin kieltäytymään töistä tai perumaan niitä.
Hammaskulut voi olla isot. Meillä on maksettu kolme tonnia per hymy oionnoista. Ja mikä ravaaminen siinä on! Monen monta sataa työtuntia mennyt.
Meillä toinen lapsista sairasti astmaa ja oli kipeenä tai toipilaana noin 28 vuorokautta kuussa, päivähoitoon voitiin laitta vasta nelivuotiaana.
Isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat yrittäjiä, äitini tekee firman toimistotyöt joten ei ole odotettavissa että lasten sairastuminen aiheuttaisi töiden perumistarvetta.
Olen kuullut hammaskuluista samaa mutta meillä ei miehen kanssa kummallakaan ole kummemmin vinot hampaat joten oletettavaa että ei lapsillakaan tule olemaan. Eíkä ole tarkoitus tarjota lapselle filmitähtilegoja, saa itse hankkia ne jos normaalihampaat eivät riitä. Tuo kolmetonnia viittaa jo vähän laminaatteihin, ei esteettinen oikomishoito noin paljoa maksa ainakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Lapsen sairastaminen tietenkin maksaa aikaa, vaivaa ja rahaa mutta kotikaupungissamme on hyvä julkiset lasten terveyspalvelut ja tarkoitus on tietenkin ottaa lapsille sairaskuluvakuutus. Pikkukaupungin etuja että kaikki on vaivattomasti lähellä, lääkärikäynnitkin hoituvat. Tuo 3000-4000 euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan on tietenkin arvio, minkä verran katsomme että tilillä pitää olla käyttövaroja keskimäärin vuotta kohden puskurin kanssa, maksamme esim. ruuat kaupassa käydessämme pankkikortillamme emmekä tuolta lapsen tililtä. ap.
Voi kuule. Ihan perussuorat normihampaat maksaa ton kolme tonnia, monella menee paljon enemmän. Eikä sitä oionnan tarvetta voi ennakkoon tietää.
Meillä nettomenot kuussa on vähintään neljä tonnia ja meillä on asunto jo maksettuna. Lapsilla ei ole mitään yltiökalliita harrastuksia, pikkusisko käyttää isosiskon vaatteet.
Väittäisin että kyllä tosta neljästä tonnista joku 1500 menee lapsiin. Ja miä tulee isovanhempiin niin meillä oli esikoisen syntyessä olevinaan kovinkin hyvät tukiverkot. Sitten miehen äiti otti ja kuoli syöpään vähän yli kuusikymppisenä, miehen isällä todettin alzheimer ja siskoni joka teki firmani paperityöt sairastui.
Se siitä sitten.
Siis pienituloisten lapsille! ****
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.
Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.
Eipä nuo toppatakit, duffelit, sadetakit, kengät, polkupyörät saatikka laskettelusukset kovin paljoa ehdi kasvavalla kouluikäisellä kulua, toisaalta sen ikäinen kasvaa pituutta joten on paljon vaatteita jotka hieman isoina ostettuina mahtuvat kaksikin vuotta (esim. mekosta tunikan kautta puseroksi). Eikä lasten vaatteet uutenakaan maksa kovin paljoa, terveellinen ruokakaan ei ole kallista. Totta kai lapsi maksaa, mietitään vain miten paljon. Onko 3000-4000 euroavuodessa/10 ekaa vuotta lähellä realistista arviota? Siis lapsen kulut, ei asumis- ja autokuluja koska eivät lapsen myötä lisäänny eivätkä vielä toisenkaan. Itse asiassa lapsen ruokakulut ovat ne, mitä kaikkein vähiten osataan arvella. Pitää kai mennä ruokakauppaan tutkiskelemaan. ap
Yhtä hyvin voisit kysyä kuinka paljon aikuisen eläminen maksaa. Lapsesta tulee kiinteä päivähoitomaksu, jonka voit arvioida aika hyvin etukäteen, mutta kaikki muu riippuu omista kulutustottumuksistasi. Joku saattaa alkuhankintojen jälkeen saada lapsilisän riittämään (okei, nämä on varmasti harvassa) kun taas toiselle ei edes 500 euroa kuussa riitä. Ja molemmat hankkivat mielestään vain välttämättömimmän (onko sairaskuluvakuutus pakollinen?)
Ruokakulut, käytätkö äidinmaidonkorviketta vai imetät? Teetkö soseita itse vai ostat valmiina?
Uskoisin, että lähes jokainen joutuu luopumaan jostain lastensa vuoksi, ellei ole todella säästäväinen, vaikka todellista pakkoa ei olisi. Tämä siksi, että lapseen/lapsen puolesta kuluttaa suunnilleen samoin kuten itsekin ja yhtälö ei vain toimi enää, kun kertoimena onkin kahden sijaan kolme.
Ap:lla tuntuu olevan suunnitelmat selvinä, joten miksi ihmeessä täällä kyselet? Kaikkiin neuvoihin sulla on joku mielipide joka vahvistaa sitä sun omaa ennakko-oletustasi. Tehkää se lapsi, kyllä se sitten selviää riittääkö tuo 3000-4000€. Jos ei riitä niin sitten pitää karsia jostain. Elämä ei muutenkaan aina mene niin kuin suunnittelee, ja lasten kanssa vielä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette lapsen jos ette halua että elämä mitenkään muuttuu?
Kaikki eivät ole ammatiltaan ja identiteetiltään kodin- ja lastenhoitajia. Halutaan pitää kiinni siitä omasta elämästämme, omista ammateistamme, omista harrastuksistamme, omasta identiteetistämme ja kasvattaa lapset samanlaisiksi. Tottakai olemme iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla lasten kanssa 100% mutta eihän se tarkoita että pitää olla lapsessa kiinni 7/24 vaan voi tehdä omia juttujaan ja lapset leikkivät omiaan.
Voi voi. Meillä om vain kaksi lasta ja itse en tdellakaan ole identiteetiltäni lasten tai kodin hoitaja, mutta niin vaan hurahti reilut kymmenen vuotta niin, että juuri muuta ei ollut. Omat hommat hoitui juosten kusten ja mitään harrastuksia ei esim tod ole ollut. Nyt noi on teini-iässä ja nyt vasta työlästä onkin.😂
Vierailija kirjoitti:
Oltiin kyllä ajateltu antaa lapselle aamu- ja välipala kotonakin. Onko tosiaan niin että on vanhempia, jotka vievät lapsen päivähoitoon ilman aamupalaa? Välipalaa ei tietenkään arkisin välttämättä tarvitse jos on koko päivän hoidossa. Meillä kyllä haettaisiin päivähoidosta kello 15 ja sen jälkeen kotiin joten mielestäni välipala kotona pitää olla, ruokailu sitten kello 17-18, iltapesut kello 19 jälkeen ja nukkumaan kello 20 maissa. Ei se puurolautasellinen+maito+omppupuolikas paljoa maksa joten ei kulut voi olla samaa luokkaa kuin päivähoitomaksu eikä etenkään niin että päiväkoti-ikäiselle ei kotona tarvitse noita antaa. Tietysti jos on niin tiukkaa ettei kykene maksamaan niin menee varmaan noillakin.
Suurin osa ei syö aamupalaa kotona, mutta saahan sen toki antaa, mikäs siinä. Siihen vaan tuhraantuu usein niin paljon aikaa, ettei useimmilla meistä ole halua herätä tuntia aiemmin, jotta lapsi saa mutustettua leipänsä. Päiväkodissa on on yleensä aamupala klo 8, lounas klo 11 ja välipala klo 14. Aika monet perheet syövät vielä kotona noin klo 17 päivällisen ja sitten iltapala klo 19-20. Tietty jos teillä lapsi saa ruokaa klo 17-18 niin varmasti aamulla onkin jo nälkäinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut hammaskuluista samaa mutta meillä ei miehen kanssa kummallakaan ole kummemmin vinot hampaat joten oletettavaa että ei lapsillakaan tule olemaan. Eíkä ole tarkoitus tarjota lapselle filmitähtilegoja, saa itse hankkia ne jos normaalihampaat eivät riitä. Tuo kolmetonnia viittaa jo vähän laminaatteihin, ei esteettinen oikomishoito noin paljoa maksa ainakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Meillä on ollut muuten perusterve lapsi, eli lääkärissä on tämän 17 vuoden aikana käyty varmasti alle 10 kertaa ja vakuutuksia on maksettu tavallaan turhaan, kun omavastuu ei ole ylittynyt. Toki mieluummin näin päin kuin sairasteleva lapsi ja kauheasti lääkärikuluja vakuutusyhtiön piikkiin.
Mutta hampaisiin on meilläkin mennyt, osin huonon alun vuoksi (hampaat pääsivät huonoon kuntoon ihan omaa tyhmyyttämme) mutta osin myös oikomahoidon vuoksi. Ja 3000€ ei todellakaan edes riitä oikomahoidon osuudeksi. Kyseessä ei ole mikään esteettinen oikomahoito, vaan leuassa ei yksinkertaisesti ollut hampaille riittävästi tilaa ja pari hammasta jouduttiin poistamaan, että muut mahtuvat. Poistettavat hampaat olivat kulmahampaista seuraavat ja niitä taaempia siirrettiin eteenpäin. Tämä on ollut noin 8 vuotta kestävä projekti, nyt ollaan jo päästy voitolle ja kaksi käyntiä vuodessa riittää. Välillä on ollut taukoja, joissa on odoteltu hampaiden kasvua, mutta välillä siellä oikomahammaslääkärillä on käyty kerran kuukaudessa, 130€/käynti. Vitsailin jossain vaiheessa, että tämä on meidän yhteinen harrastus ja kun tämä loppuu, voidaan alkaa käydä ravintolassa kerran kuussa.
Oikomahoidon kanssa ei ole todellakaan yhdentekevää, milloin sen tekee. Se on parasta tehdä juuri silloin kun lapsi kasvaa ja hampaat uudistuvat. Ja asuinkunnasta riippuu, miten noita tehdään julkisella puolella. Minä en haluaisi olla siinä tilanteessa, että lapsen hampaat olisivat aivan vinksin vonksin ja oikomahoitoon ei olisi varaa. Tai siinä tilanteessa, että lapsella olisi kauhea puhevika ja joutuisi tyytymään siihen, että julkisella puolella pääsee kerran puolessa vuodessa puheterapeutille. Me kävimme Mehiläisessä 10 kertaa ja lapsi oppi ärrän, se oli muutaman kuukauden projekti ja 500€ riitti siihen.
On hyvä vain, että näitä kaikkia tuodaan esiin. Lapseton ei osaa ajatella mitä kaikkea rahareikää matkan varrella voi ilmaantua. Silmälaseistakaan ei vielä ole edes puhuttu. Ei pidä myöskään liiaksi tuudittautua siihen, että kyllä julkisella puolella hoidetaan. Tässäkin on suuria paikkakuntakohtaisia eroja. Jossain julkinen toimii ihan ok, jossain sitä ei kannata edes harkita. Ja haluatko välttämättä sairaan lapsen kanssa jonottamaan tuntikaupalla päivystykseen humalaisten ja huumeidenkäyttäjien kanssa?
Usko nyt vain, kun kokeneemmat kertovat, että rahaa menee ja aika reippaasti sittenkin. Mutta ei täällä toisaalta kukaan ole valittanut, miten kalliiksi lapsi tulee. Kyllä me kaikki maksut ihan mielellämme maksamme ja pidämme itseämme onnekkaina, että rahat ovat riittäneet emmekä ole joutuneet julkisen puolen armoille. Kyllä tekin saatte ne rahat riittämään, tingitte sitten muusta, jos tarve on.
Sitä toista lasta kannattaa miettiä tosissaan, onko teillä siihen varaa. Kaksi keskituloista pärjää kyllä yhden lapsen kanssa, mutta kaksi lasta ei todellakaan mene yhden hinnalla. Ja mielikin voi muuttua matkan varrella. Mekin kuvittelimme etukäteen haluavamme neljä lasta. Kuitenkin pari vuotta lapsen saatuamme tulimme siihen tulokseen, että tämä yksi riittää meille. Ja meidän lapsi oli helppo ja rauhallinen, ihana tapaus kaikin puolin. Mutta meistä alkoi tuntua, että näin on hyvä, emme tarvitse enempää. Ja olemme olleet todella tyytyväisiä, meillä on yksi aivan mahtava lapsi ja meillä on ollut varaa matkustellakin.
Meillä on miehen kanssa molemmilla tilinpohjalle jääneitä säästöjä kymppitonnin verran. Ajateltiin laittaa ne lastenhoitotilille ja lapsilisät sitten sinne, lisäksi siirretään molemmat vaikka 50 euroa kuukaudessa. Laitetaan hoitomaksu sinne ja maksetaan ainakin lapsen isommat ostot sieltä (vaunut, rattaat, polkupyörät, lomamatkat, sairaskuluvakuutus, 20 euroa/kk indeksirahastoon lapsen opintoja varten, päivähoito). Pitää vaan nyt ennen lapsen syntymää ja äitiyslomaa vähän kiristää muista menoista että saa oman käyttötilin pohjalle vähän pohjakassaa. Meillä molemmilla onneksi muutama tonni osakkeissa niin ei tarvitse sijoituksia varten säästää enempää kuin sijoittaa joka kevät osingot. Jos alkaa tehdä tiukkaa niin pitää sitten ottaa äippälomalla nekin käyttöön ja pitää vähän sijoittamisesta taukoa. Arvelimme että osinkotuloilla on enemmän tarvetta sitten kun lapset ovat teinejä saatikka kun muuttavat pois kotoa. Ja sitten kun toinen lapsi tulee. ap.