Paljonko lapsi maksaa?
Paljonko kuluu rahaa vuodessa lapseen? Paljonko on mennyt esim. 10 vuodessa? Mietimme mieheni kanssa tätä asiaa koska tarkoitus laittaa yritys päälle ja ollaan jo säästetty talletustilille lapsen kuluja varten. Oma arviomme 3000-4000 euroa vuodessa, pitäen sisällään päivähoidon/leikkikoulun, ruuan, vaatteet, harrastukset, matkustamisen, sairastamisen, vaunut/rattaat, vakuutukset ym. Autoa ei tarvitse vaihtaa ja asumme omistuskolmiossa, josta vielä asuntolainaa jäljellä joten ei akuuttia tarvetta uuteen asuntoon. Ajateltiin kuitenkin jatkaa elämää niin kuin tähänkin asti eli käydä töissä/tehdä freelancer työtä kotona ja reissun päällä, käydä lounaalla ulkona syömässä joka päivä, viikonloppuisin joskus brunssilla, tehdä vuodessa pari-kolme kotimaan ja ainakin yksi rantalomamatka, käydä muutaman kerran vuodessa festareilla tai konserteissa, laittaa joka kuukausi vähän säästöön talletustilille, ostaa vuosittain vähän lisää osakkeita ja ainakin lapsilisät lapsen kulutilille, mihin nyt säästämme, jossain vaiheessa sitten asunnon vaihto mutta siihen tuskin tarvitsee varautua enää ennakolta kun on tämä nykyinen pohjalla ym. Joko lapsen kanssa, yksin kavereiden kanssa tai kahdestaan. Ollaan n. keskituloinen pariskunta, vaimo vähän alle ja mies vähän yli. Kokemuksia? Paljonko maksaa ja onnistuuko elämän jatkaminen niin kuin ennenkin vai meneekö pikkulapsielämä ihon alle?
Kommentit (65)
Voihan se vanhan elämän jatkaminen entisellään onnistuakin, mutta on myös iso todennäköisyys että ei onnistu. Riippuu ihan vauvasta ja teistä. Taloudelliseen puoleen en ota kantaa, muuten kuin että pelkät päivähoitomaksut ovat kyllä keskituloiseltakin jo yli 3000 euron luokkaa vuodessa.
Ensimmäinen lapsi maksaa vanhemmilleen 18 vuoden aikana noin 200 000.
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Meillä on maksettu koti. Nettomenot on 4000-5000 euroa kuussa, kaksi lasta. Lapsille pitää nykyään olla sairauskuluvakuutukset, harrastukset on sikakalliita. Jo peruskoulun puolella olen joutunut ostamaan koulutarvikkeita, vaatteet on kalliita.
Matkusteltu on paljon mutta nykyään ei enää kannata mennä hotelliin koska hinnat.
Tjaah, riippuu kai miten elelee. Ei tuo 3000€ vuodessa kovin paljoa ole, sehän on alle 300€/kk. Päivähoitomaksu jo yksistään on reilu 200€.
Miksi teette lapsen jos ette halua että elämä mitenkään muuttuu?
Olettehan huomioineen noihin laskelmiinne myös ansionmenetykset, joita väistämättä tulee? Moni saa äitiyslomalla ensimmäiset 3kk palkkaa mutta sen jälkeen tulot pienenevät. Ja jos jää hoitovapaalle, tulot pienenevät roimasti.
Keskituloisille päivähoitomaksut on yli 200€/kk. Vakuutus on helposti reilustikin yli 200€/ vuosi, tosin se ei ole välttämätön. Jos imetät, ensimmäiset puoli vuotta on ruuan suhteen ilmaiset mutta sen jälkeen kyllä siihen ruokaankin pitää jonkin verran budjetoida. Vaatteet, sängyn, vaunut, turvakaukalon yms saa kirpparilta hyvinkin edullisesti mutta jos uutena ostatte niin niihin saa uppoamaan tonneja.
Lapset myäs kasvavat huimaa vauhtia ja vaatteita ja kenkiä saa olla ostamassa jatkuvasti. Vaikka ostaisi aina kaiken kirpparilta niin kyllä niihin vuodessa saa menemään useamman satasen. Samoin esim luistimet saa uusia joka vuosi, polkupyöränkin osto on edessä muutaman vuoden välein. Harrastuksia on edullisia mutta myös aivain tuskaisen kalliitaa, jolloin vuositasolla maksut on useita tonneja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette lapsen jos ette halua että elämä mitenkään muuttuu?
Koska pidämme lapsista, koska lisääntyminen on yksi ihmiskunnan tehtävistä, koska haluamme opettaa lapsemmekin elämään tasapainoista ja normaalia elämää maailman tyrskyissä, ei mitään yltiösuojeltua ja lapsikeskeistä lapsiperhe-elämää. Meidän mielestämme meidän elämämme on tähänkin asti ollut sellaista, että siinä mahtuu lapsikin olemaan eikä asiat juurikaan muutu. Nyt tuntuu siltä että olemme olleet riittävästi kahdestaan, velat sopivalla mallilla, varoja ja tuloja riittävästi, maailmaa ja työelämää koettu sopivasti joten voi nipistää paikasta sun toisesta aikaa yhdelle perheenjäsenelle lisää. Toinen sitten kun tuntuu että sen aika on.
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.

Voi lapsiraukat.. Ne lapset nauttivat siitä että niiden kanssa edetään sitä lapsiperhe elämää, ei siitä että vanhemmat käyvät keskenään ryyppäämässä festareilla. Mutta eipä se tunnu teitä kiinnostavan.

Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.

Ei käydä festareilla ryypiskelemässä vaan katsomassa ja kuuntelemassa musiikkia, viettämässä aikaa ystävien kanssa ym. Meillä on meidän näköisemme kahden hengen perhe-elämä ja mielestämme lapsi sopii siihen. Mitään mammalapsiperhe-elämää ei ole suunnitelmissa eikä toiveissa. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.
Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.
Eipä nuo toppatakit, duffelit, sadetakit, kengät, polkupyörät saatikka laskettelusukset kovin paljoa ehdi kasvavalla kouluikäisellä kulua, toisaalta sen ikäinen kasvaa pituutta joten on paljon vaatteita jotka hieman isoina ostettuina mahtuvat kaksikin vuotta (esim. mekosta tunikan kautta puseroksi). Eikä lasten vaatteet uutenakaan maksa kovin paljoa, terveellinen ruokakaan ei ole kallista. Totta kai lapsi maksaa, mietitään vain miten paljon. Onko 3000-4000 euroavuodessa/10 ekaa vuotta lähellä realistista arviota? Siis lapsen kulut, ei asumis- ja autokuluja koska eivät lapsen myötä lisäänny eivätkä vielä toisenkaan. Itse asiassa lapsen ruokakulut ovat ne, mitä kaikkein vähiten osataan arvella. Pitää kai mennä ruokakauppaan tutkiskelemaan. ap
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Niin jos on kokopäivähoidossa ja vain viitenä vuotena joten kun on laskettu keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa kymmenessä vuodessa niin voi olla aika kohdillaan. Ainakin riittävästi jos sitten on varaa yllättäviin tuon ylittäviin menoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.
Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.
Eipä nuo toppatakit, duffelit, sadetakit, kengät, polkupyörät saatikka laskettelusukset kovin paljoa ehdi kasvavalla kouluikäisellä kulua, toisaalta sen ikäinen kasvaa pituutta joten on paljon vaatteita jotka hieman isoina ostettuina mahtuvat kaksikin vuotta (esim. mekosta tunikan kautta puseroksi). Eikä lasten vaatteet uutenakaan maksa kovin paljoa, terveellinen ruokakaan ei ole kallista. Totta kai lapsi maksaa, mietitään vain miten paljon. Onko 3000-4000 euroavuodessa/10 ekaa vuotta lähellä realistista arviota? Siis lapsen kulut, ei asumis- ja autokuluja koska eivät lapsen myötä lisäänny eivätkä vielä toisenkaan. Itse asiassa lapsen ruokakulut ovat ne, mitä kaikkein vähiten osataan arvella. Pitää kai mennä ruokakauppaan tutkiskelemaan. ap
Kyllä toi on minusta alakanttiin. Toi 3000-4000 euroa.
Freelancerilla kannattaa varautua siihenkin että lapsen sairastaessa joutuukin kieltäytymään töistä tai perumaan niitä.
Hammaskulut voi olla isot. Meillä on maksettu kolme tonnia per hymy oionnoista. Ja mikä ravaaminen siinä on! Monen monta sataa työtuntia mennyt.
Meillä toinen lapsista sairasti astmaa ja oli kipeenä tai toipilaana noin 28 vuorokautta kuussa, päivähoitoon voitiin laitta vasta nelivuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Arviomme keskimäärin 3000-4000 euroa vuodessa/10 vuotta. Kouluikäisestähän ei makseta päivähoitomaksuja, lisäksi pystymme järjestelemään töitämme niin että lapsi ei ole hoidossa kuin osa-aikaisesti alussa. Hoitovapaalle ei ole tarkoitus jäädä ja freelancerina aloitan tietenkin työskentelyä jo äitiysloman päätyttyä, hoidan kuitenkin lapsen kotona. Serkkujen kanssa on tarkoitus kierrättää vaatteita, fillareita, laskettelusuksia ym.
Kouluikäiselle tarvitsee jo paremmat kuin kierrätysvaatteet, ruoka maksaa, harrastukset maksaa, kännykkä, iltis, sairauskuluvakuutus.
Eipä nuo toppatakit, duffelit, sadetakit, kengät, polkupyörät saatikka laskettelusukset kovin paljoa ehdi kasvavalla kouluikäisellä kulua, toisaalta sen ikäinen kasvaa pituutta joten on paljon vaatteita jotka hieman isoina ostettuina mahtuvat kaksikin vuotta (esim. mekosta tunikan kautta puseroksi). Eikä lasten vaatteet uutenakaan maksa kovin paljoa, terveellinen ruokakaan ei ole kallista. Totta kai lapsi maksaa, mietitään vain miten paljon. Onko 3000-4000 euroavuodessa/10 ekaa vuotta lähellä realistista arviota? Siis lapsen kulut, ei asumis- ja autokuluja koska eivät lapsen myötä lisäänny eivätkä vielä toisenkaan. Itse asiassa lapsen ruokakulut ovat ne, mitä kaikkein vähiten osataan arvella. Pitää kai mennä ruokakauppaan tutkiskelemaan. ap
Mun lapset on nyt 13 ja 15. Vasta nyt alkaa samat vaatteet käydä pari vuotta putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Noi 3-4000 euroa menee jo päivähoitoon.
Päivähoitomaksuja saa pienemmiksi ketjuttamalla vanhempien lomia ja vapaapäiviä, osa-aikaisella työssäkäynnillä, etätyöpäivillä, isovanhempien avulla. Eikä noiden toimenpiteiden suurin syy missään nimessä ole hoitomaksun alentaminen vaan lapsen kanssa oleminen. ap.
Ei ole millään muotoa realistista ap. Kulut ovat luokkaa 5000-6000e/vuosi keskimäärin. Kyllä, kouluikäisellä ei enää mene päiväkotikuluja mutta toisaalta lapsi ei saa enää aamiaista ja välipalaa ilmaiseksi koulussa kuten saisi päiväkodissa joten siihen menee taas oma rahansa eikä se ole aivan pieni summa kuitenkaan.
Vaunut, rattaat, turvakaukalot-istuimet sun muut maksavat maltaita. Käytettynäkin. Vakuutukset kalliita myös. Sairastumisia tulee pakosti, joko sitten maksatte vakuutuksia ja omavastuuta tai ei vakuutusta ja kaikki lääkärikulut. Niistä ei pääse eroon (lääkkeet maksavat joka tapauksessa vaikka julkisella kävisikin).
Vanhan millin. Siis miljoona markkaa. Kallista on, varsinkin myöhemmin. T. Kahden teinin äiti