Miksi monet työttömät eivät suostu tekemään muun alan töitä kuin "omansa", vaikka olisi mahdollisuus?
Alettiin ihan sattumalta kaverien kanssa puhua työpaikoistamme ja kävi ilmi, että todella monella on työkavereina sellaisia, jotka ovat ns. väärällä alalla koulutukseensa nähden. Toimistossa on töissä maisteria, kaupassa sosiaalialan ammattilaista ja kampaajaa, b-to-b-myynnissä asentajaa jne.
Mikä siinä on, että on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka ilmeisesti kuvittelevat, että eivät voi tehdä mitään muuta työtä kuin sitä mihin ovat hankkineet koulutuksen? Eikö ole kuitenkin parempi tehdä ylipäätään töitä kuin olla työttömänä selittämässä jotakin mutkunmullaontääkoulutus? Voihan siellä toimistossa tai kaupassa töissä ollessakin hakea niitä oman alan töitä. Jos taas siksi ei voi tehdä jotakin työtä, kun se on omasta mielestä "minun koulutuksellani alentavaa", voi vain ihmetellä että millä logiikalla työttömyys on jotenkin parempi vaihtoehto.
Ja eikö se nyt jotakin kerro, jos ei koulutuksestaan huolimatta pääse oman alan töihin? Joko paperit on keskimääräistä huonommat tai hakijasta saa vaikutelman, että tämä ihminen ei ole oikea tähän tehtävään vaikka kuinka olisi koulutus. Jos töitä haluaa tehdä, silloin tehdään jotakin muuta tai hankitaan uusi tutkinto paremmilla papereilla eikä vuodesta toiseen vänkytetä koulutuksesta, josta ei kuitenkaan mitään hyötyä ole, kun sillä ei töitä saa.
Se on selvää, että kaikille ei riitä oman alan töitä, mutta mikä siinä on että kaikille ei tahdo kelvata nekään työt, mitä olisi mahdollista tehdä?
Kommentit (346)
Vaihdoin alaa sairauden takia. En kykene tekemään muuta työtä.
Vierailija kirjoitti:
Kelpaa minulle mutta kun ei töitä saa miltään alalta
Jokaisella alalla on omat työttömänsä, jotka taatusti otetaan töihin ennen jotain toistaitoista. Osaamista löytyy eikä ole pelkoa että työntekijä katoaa heti maisemista kun löytyy oman alan työ.
Vierailija kirjoitti:
Kelpaa minulle mutta kun ei töitä saa miltään alalta
Eli ei ole ollut yhtäkään mahdollisuutta saada kun ei kukaan kutsu edes haastatteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kelpaa minulle mutta kun ei töitä saa miltään alalta
Eli ei ole ollut yhtäkään mahdollisuutta saada kun ei kukaan kutsu edes haastatteluun.
Mä oon vajaan kolmen vuoden aikana hakenut satoja työpaikkoja. Kolmeen haastatteluun olen päässyt ja kolme määräaikaista pätkää saanut. Nyt sain ekan oman alan työn, huh. Pelkäsin jo etten omalle alalle enää pääse kun osaaminen vanhentuu.
Ainakin kohdallani monet työnantajat katsovat minut ylikoulutetuksi ja/tai "ylipäteväksi" kolmen yliopistotutkinnon (mukana tohtorintutkinto) tai epäilevät motiivejani tehdä töitä puolet pienemmällä palkalla työpaikassa, johon olisi riittänyt muutaman vuoden opinnot. He ajattelevat myös, että lähden todennäköisesti heti muualle jos/kun seuraava oman alan paikka mahdollistuu.
Omaan alaani liittyviä töitä ei ole Suomessa yhtään, ei edes alalla toimivia työnantajia kuin 1, joka onkin entinen työpaikkani, jossa muutosneuvottelut jatkuvat. Olen siis jatkuvasti hakenut miltä tahansa edes jotenkin koulutustaustaani sopivalta alalta töitä ja saanut pari lyhyttä määräaikaisuutta mutta pääosin tehnyt freelancertöitä alallani ulkomaille. 90% kaikista hakemuksista työpaikasta riippumatta tuottaa kuitenkin vesiperän eli ei pääse edes haastatteluun.
Kelpaa minulle mutta kun ei töitä saa miltään alalta