Kristityt, minkä tyyppisiä kristittyjä olette?

Sitoutumaton luterilainen kristitty. Uskon Jumalaan, mutta en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, koska Suomen ev. lut. kirkko toimii nykyään kannattajakuntaansa vastaan.

En tuomitse ketään jos on eri mieltä.  Hyväksyn Paavalin opetukset, ettei ketään voida moittia syömisestä tai juomisesta.

Uskon omaan oikeuteeni elää rauhassa ja että on oikeus suuttua kun aihetta.

Kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samalla viivalla, voi olla hyvillä mielin kun onnistuu mutta ei tarvitse olla muilta pois.

Kuvailen itseäni huonoksi, koska en tee työtä evankeliumin eteen. Tai olen kyllä joskus seurakunnan vapaaehtoistyössä, mutta aika vaatimattomassa määrin. 

Uskon Jeesukseen omana Vapahtajanani kyllä, ja tiedän (tiesin jo ennen uskoon tuloa) että Hän on ainut tie Jumalan luo. Uskoontultuani tunsin suurta iloa. Nyt tällä hetkellä tuntemukset vähissä, kaipaisin rohkaisua, ehkä sielunhoitoa. Olen myös pelkuri ja pelkään ulkopuolisten pilkkaa, töissäkin monia jotka eivät tiedä oikein mitään uskonasioista, muttaa pilkkaa riittää... En ole puuttunut näihin tilanteisiin kuten kunnon kristitty tekisi.

Olen siis surkea kristitty. Silti haluan riippua uskossa ja Jeesuksen sovitustyössä.

>>Olen siis surkea kristitty.

Tule mukaan Nokia Missioon. Meitä armahdettuja syntisäkkejä on täällä enemmänkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mää oon sellanen kristitty että en oikeestaan usko jumalaan, mutta uskon että kristinusko on hyvä jäjestelmä, joka toimii ja tuottaa menestyviä yhteiskuntia.

Et ole kristitty, olet kristinuskon kannattaja.

Jänskää. En nyt ehkä oikeasti edes koe olevani kristitty, mutta kuinka moni kristitty oikeasti uskoo jumalaan? Luulisin iso osa ei usko, vaan diggaa rituaaleja ja traditioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mää oon sellanen kristitty että en oikeestaan usko jumalaan, mutta uskon että kristinusko on hyvä jäjestelmä, joka toimii ja tuottaa menestyviä yhteiskuntia.

Et ole kristitty, olet kristinuskon kannattaja.

Jänskää. En nyt ehkä oikeasti edes koe olevani kristitty, mutta kuinka moni kristitty oikeasti uskoo jumalaan? Luulisin iso osa ei usko, vaan diggaa rituaaleja ja traditioita.

Tapakristittyjä rituaalien diggaajia on iso joukko kirkkoon kuuluvista. Erityisesti ortodoksikirkossa ja katolisessa kirkossa. Ev. lut. kirkossakin on niitä joille kullan kimallus on tärkeää.

Opillisesti kai aika konservatiivinen, uskon perusjutut aika kirjaimellisesti. Muuten kai aika liberaali. En voisi itse tehdä aborttia tai eutanasiaa, mutta kannatan näitä yhteiskunnan tasolla.

En tiedä.

Olen mystisyyteen ja välillä agnostismiinkin taipuvainen. Usko on mulle ennen kaikkea henkilökohtainen suhde Jumalaan. Elämäni tuki ja turva. En hirveästi mieti tuonpuoleisia, vaan ennen kaikkea usko on nykyisen elämäni vankka perustus. Jumala tuntee mut paremmin kuin kukaan muu ja rakastaa mua jne. Tosin myöskin evankelioin kun koen siihen kutsuttavan. Päällisin puolin olen tosi tavallinen ihminen, en usko olevani kovin uskovaisen oloinen ja kerron uskostani harkiten, en jokaiselle tutulle. Kuulun ev. lut. seurakuntaan, mut on kastettu lapsena jne.

Syvä usko, jota en juuri muille kuuluttele. Ulkoisesti ehkä annan perus luterilaisen tapakristityn mielikuvaa, kirkossa käyn pari kertaa vuoteen jne. enkä paljoa aiheesta puhu. Johtuu kyllä ihan siitä ettei ikäluokassani moni ainakaan näkyvästi ole uskonnollinen.

Mutta lähes päivittäin rukoilen ja silloin tällöin haen lohtua lukemalla raamattua. Raamattu on taas minulle paljolti vertauskuvien kautta opetuksellinen kirja, ei varsinainen "näin asiat on tapahtuneet" faktakirja. Toki osa siellä minulle on faktaakin. Mutta esimerkkinä vaikka sanoisin että luomiskertomuksen seitsemän päivää tulkitsen vertauskuvana, se oli seitsemän päivää Jumalalle, ihmisen mittakaavassa siis paljon pitempi ajanjakso... jne. 

Mutta tosiaan en juuri keskustele muitten kanssa aihepiiristä. Ikäluokkani on täynn ex-seurakuntanuoria jotka on suurinosa uskosta luopuneet, itse taas en koskaan ollut mikään aktiivinen seurakuntanuori vaan ne asiat on kulkeneet siinä elämäni rinnalla vaan. Minulla on kokemuksia jotka on vahvistaneet omaa uskoani ja se riittää minulle.

N26

Vierailija kirjoitti:

Mutta tosiaan en juuri keskustele muitten kanssa aihepiiristä. Ikäluokkani on täynn ex-seurakuntanuoria jotka on suurinosa uskosta luopuneet, itse taas en koskaan ollut mikään aktiivinen seurakuntanuori vaan ne asiat on kulkeneet siinä elämäni rinnalla vaan. Minulla on kokemuksia jotka on vahvistaneet omaa uskoani ja se riittää minulle.

N26

No hups, piti kirjoittaa kaveripiirini eikä ikäluokkani x) mutta ehkäpä sen tajuaa tuosta silti.

Pyllindos kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyllindos kirjoitti:

Hei atesti. Miksi sanoit: "Mihinkään jumalolentoihin en usko, vaan ihmisen itsensä sisään rakennettuun moraaliin."

Miksi uskot tuollaiseen humpuukiin? Kun se moraali ei ole mitenkään sisäänrakennettu...

Hei vain! Jos olen ilkeä toiselle tai toimin väärin, mulle tulee paha mieli. Pyydän anteeksi ja yritän korjata virheeni. Yksinkertaistettu esimerkki. En ole koskaan varastanut, lyönyt tai ollut ahne. Ei se mielestäni humpuukia ole.

Miksi unohdit listastasi "en ole koskaan valehdellut"

Ja tuo "en ole ahne" ei kuvaa ateisteja

No ei se kyllä kuvaa monia kristittyjäkään.

yksinäinen ja työtön uskova odotan tempausta ja voimaa että voin muutttaa tästä paska-Suomesta pois

vaimo ois hyvä ja miljardi euroa

mutta ei Jumala anna mitään ilman kuuliaisuutta eli pitkää paastoa vedellä

läskit ei peri voitelua

Mystikko luterilainen, jolla on juutalainen biitti. Ev lut. Elämäni suuri hiljainen ilo ja voima. Nykyään ei kannata kertoa kuin harvoille ja valituille omasta elämästään ja siitä rauhasta, jonka Jeesuksen jonkinlainen seuraaminen tuo. En pelkää enkä ole ahdistunut.

En enää nykyään puolustele uskovien tekemisiä tai tekemättä jättämistä kenellekään. Minusta on tullut röyhkeä. Jeesus sanoi erittäin röyhkeästi, että ei kannata antaa helmiä vaikka poneille ,koska nämä vain runnovat ne helmet pahaa tarkoittamattakaan jalkoihinsa. He vain eivät tajua. Kukaan ei hyödy. Antaa olla. Kerron heille, joita kiinnostaa.

Joskus kirkossa,kun urut soivat ja yhdyn muiden kanssa Isä meidän - rukoukseen, tunnen olevani taivaassa.

Tiedän, miten ahdistuneita ja tyhjiä ihmiset joskus ovat. Olisi apua enkeleistä ja Jeesuksesta. Siitä vaan. Teen parasta pr ää kristinuskolle, kun en julkisesti vakaumustani kerro.

Haluaisin uskoa, mutta en vain pysty perustelemaan itselleni älyllisesti Raamatun oikeellisuutta. 

Ymmärrän kuitenkin, että moni haluaa uskoa sentimentaalisista syistä ja itse ajattelen, että seurakunta ihmisineen on mennyt uskosta ja Raamatusta ohi eli ihminen on suurempi kuin itse kristinuskon Jumala. 

Jotenkin kirkko on onnistunut luomaan itselleen imagon suvaitsevaisuudesta ja laupeudesta, vaikka tulkintoja voi historian avulla tehdä molempiin suuntiin. En oikein tiedä miten tämä imago on saatu markkinoitua tähän suuntaan, mutta kun se imagomarkkinointi on kerran tehty, on tavallaan hyvä, että tämä liberaalin suvaitsevaisuuden vaihde jää päälle pahimpia ylilyöntejä lukuunottamatta. Periaatteessa kristittyjen moraali ei siis enää hirveästi poikkea muista muuten kuin tietyn pidättyväisyyden ja nöyryyden osalta. Itse ajattelisin, että kirkko on kuitenkin saanut paljon humaaniutta ja suuntaa ateistisista ideoista ja osin myös päinvastoin. 

Joillekin uskovaisille kristinusko ja teologia on myös mahdollisuus tuntea itsensä suuremmaksi ja tärkeämmäksi; jos ei ole suuremmin vaikutusvaltaa, taitoja tai ihmisten haluamia ominaisuuksia, voi uskoon vetoamalla kuitenkin asettaa itsensä toisten yläpuolelle esittäytymällä taivaan viestintuojana. 

Hieman samalla tavalla teologi voi leikkiä psykologia käymällä helpomman tutkinnon, jonka mahdollistamaan työnkuvaan kuitenkin liittyy vuorovaikutusta. 

Moniarvoisessa, mutta enemmän tai vähemmän samankaltaisia perusarvoja uskontokunnasta riippumatta jakavassa yhteiskunnassa seurakuntaa ei joka tapauksessa kannata tyrmätä telaketjuateistisella pilkalla, koska seurakunta on ja pysyy ja osa ihmisistä on tavoitettavissa parhaiten sen kautta. Esim.nuorisotyö on alunperin isolta osalta seurakunnan organisoimaa ja oikeaa maailmantuskaa tuntevan ihmisen ei kannata rajata työ- ja auttamismahdollisuuksiaan seurakunnan ulkopuolelle. 

usko tulee kuulemisesta

Olin se puhtoinen ääriskovainen seurakuntanuori.

Nyt keski-ikäisenä en enää ole niin mustavalkoinen, enkä enää käy seurakunnassa kuulemassa sanaa jne.

Sinisilmäisenä ja viattomana petyin seurakunnassani tapahtuneisiin synteihin, ja kriisiydyin uskossani, kun kotiseurakuntani ajautui sisäisiin valtataisteluihin ja pastori erosi vaimostaan ja otti todella paljon nuoremman tytön naisekseen jne.

Edelleen uskon, ja ajattelen, että synti erottaa meidät ihmiset Jumalasta, emmekä siksi esim koe helposti Hänen läsnäoloaan, johdatusta jne.

Arvoiltaan olen keskivertoa suomalaista konsevatiivisempi, esim en hyväksy aborttia kuin ääri tapauksessa, homous ei tunnu ilmiönä kivalta mutta en halua tuomitakaan, kukin eläköön elämäänsä haluamallaan tavalla. En usko että yhteiskunta jossa pakotetaan esim ihmisiä elämään esim tiettyjen arvojen mukaan ei vain toimi, tässä ajassa.

Uskon yksilön vapauteen ja kristittyihin arvoihin; kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja rakkauden arvoisia. Ihmisten tulee kunnioittaa ja välittää lähimmäisistään, suojella luontoa, joka on meille lahjana annettu. Vuorisaarnan opetukset ovat ikuisia.

Ihminen itsessään on vajavainen, tekee virheitä mutta on arvokas silti. Jokainen tekee syntiä ja on puutteellinen, jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa.

Pyllindos kirjoitti:

Hei atesti. Miksi sanoit: "Mihinkään jumalolentoihin en usko, vaan ihmisen itsensä sisään rakennettuun moraaliin."

Miksi uskot tuollaiseen humpuukiin? Kun se moraali ei ole mitenkään sisäänrakennettu...

Millä perustelet, että moraali liittyy uskoosi?

Jos moraali ei ole sisäänrakennettu, se tulee kasvatuksesta. Kuka vain voin kasvattaa lapsensa olemaan varastamatta tm, ei siihen tarvita ulkopuolista jumalaa. Mutta toisaalta, useissa tutkimuksissa vähemmän uskonnollisten kansakuntien osalta on todettu, että myös he auttavat kanssakumppaneitaan. Eli ei tarvita uskontoa jotta oltaisiin inhimillisiä. Se on vain oljenkorsi johon osa haluaa takertua kun muut eivät näe maailmaa heidän kanssaan samalla tavalla.

Oletko jotenkin minua parempi ihminen, koska uskot? Ja ovatko muut uskovat ihmiset kanssasi yhtä lailla parempia ihmisiä?  Todisteita pöytään, kiitos - millä tavalla paremmuutesi ilmenee?