Minkä ikäisten lasten kanssa elämä on taas sujuvampaa

Kun nuorin on 11-12 v.

Sanoisin että siinä kun kaikki lapset ylittää 10v niin on helpompaa. Eivät halua enää roikkua koko aikaa helmoissa, kaverit ja omat jutut kiinnostaa enemmän ja osaavat jo kaikki perusasiat itse.

No helppoa aikaa on yleensä alakouluaika. Mutta meidän esikoisella alkoi esimurkkuikä jo 5.luokalla ja siitä se helvetti sitten irtosi. Kamalaa vääntöä ja huolta koko ajan. Nyt 8.luokalla ja edelleen saa olla jalka kytkimellä milloin mistäkin hakemaan. 

Mutta jos on eri ikäisiä lapsia, ei sitä helppoa aikaa ole koskaan. Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet. Fakta.

Meidän lapset 10 ja 13v. Eihän ne enää lahkeessa roiku ja osaavat olla kotona. Eikä tarvii miehen kanssa enää sumplia kumpi menee ja milloin mm. harrastuksiin.

Mutta voi luoja miten paljon tuo teini voikaan koetella hermoja!!!

Kun nuorin meni 4. luokalle. Alkoi tekemään läksyt itsenäisesti ja osasi tehdä itselleen jo syötävää. Ei halunnut enää minun mukaan minnekään ja muutenkin oli paljon poissa helmoista. Pelkästään jo 7v. ekalla helpotti, mutta 10v. sitäkin enemmän. Nyt lapseni ovat jo aikuisia.

Mun lapset on 11- ja 13-vuotiaat, jo muutaman vuoden on ollut helppoa. Vielä ei teineilyäkään ole, esikoisen äänenmurrosta ja nuoremman pientä tuittuilua lukuunottamatta. :) Kiva vaihe.

Luulen, että se riippuu lapsesta ja vanhemmasta, että minkä kokee helppona. Meillä on helppoa, vaikka lapsi on vasta neljä. Mutta meidän lapsi onkin helppo, kiltti ja todella omatoiminen.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että se riippuu lapsesta ja vanhemmasta, että minkä kokee helppona. Meillä on helppoa, vaikka lapsi on vasta neljä. Mutta meidän lapsi onkin helppo, kiltti ja todella omatoiminen.

Minulle helpon ensimmäinen kriteeri on se, että voin itse tehdä mitä haluan. Nelivuotiasta ei voi jättää yksin kotiin, et voi extempore lähteä lenkille tms.

Toinen kriteeri on se, että lapsi hoitaa omat asiansa. Ei koko aikaa tarvitse jotain, osaa syödä itse, osaa etsiä kaverit itse... lapsella on siis omkin elämä.

Kolmas kriteeri on se, että lapsi ei ole koko aikaa iholla, vaan on omissa oloissaan.

Eli epäilen, että kyse ei ole helposta lapsesta, vaan sinun omista kriteereitä.

Siinä 16v kanssa.

18v.

Siinä kohtaa kun voivat olla itsenäisesti kotona?

Siinä kun osaavat kulkea jonkun verran itsekseen ja olla hetken kotona, joskus 6v.

Up

Esikoiseni oli pikkulapsena varsin vaivaton. Leikki pitkiä aikoja rauhallisesti yksikseen jne. Nyt teininä on vaikeaa. On Asperger (no ilmankos tykkäsi pienenä järjestellä tuntikausia leikkiautoja riveihin) ja äärimmäisen uupunut ja jatkuvasti kipeänä. Koulussa pidetään kohta palaveria, toivottavasti saataisiin joku systeemi, että voisi tehdä osan koulutehtävistä kotoa käsin. Ällissä ei ole vikaa, jaksamisessa sitäkin enemmän. Voi niitä ihania varhaislapsuuden vuosia... Eikä nyt varmaan tarvitse olla mikään erityislapsikaan, jotta teinivuodet voivat olla vaikeita. Eli en todellakaan tiedä, milloin helpottaa.

Heti kun 25 v, sitten jo helpompaa :)

Mä luulen, että tämä vastuu ei lopu siihem kun lapsi täyttää 10v. Toki arki helpottuu niin, että lapsi osaa jo paljon tehdä itse ja esim. Isovanhemmat ottavat mielellään yökylään kun ei ole vahtimista ym. Mutta sitä vastuuta on vanhemmilla yhä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä kohtaa kun voivat olla itsenäisesti kotona?

Erityislapset ja vammaiset eivät voi koskaan olla yksin kotona. Se on koko elämän keikka vanhemmalle. Todella raskasta. Muut vain porskuttelevat, että meidän Jouni se on nyt yksin kotona.

Hassua, olin itse tulossa vastaamaan ja hämmentyneenä luin muiden vastauksia. Minä sanoisin, että siinä 5-vuotiaana lapsi alkaa olla jo aika helppo: käy itse vessassa, syö itse, ei ole enää niin vahdittava ja ainakin periaatteessa ymmärtää jo perusjutut että miten ja miksi. 

Ainahan lasten kanssa huolta on, ja aina saa vääntää jostain, ja jokaisessa ikävaiheessa on omat raskaat puolensa. Mutta minusta rankinta on vastasyntyneen kanssa ja sitten tuollaisen kaksivuotiaan kuten meillä kuopus on: on omaa tahtoa, on jo vähän taitoa mutta ei mitään järkeä päässä. Vaipoista opetellaan eroon ja syöminen on yhtä sotkua, leikkiminen myös. Ja kaikki on ensin EI. Tässä tilanteessa sitä miettii, että vuoden päästä on jo eri ääni kellossa ja parin vuoden päästä ei ole rattaita, ei vaippoja, ei mitään pikkulapsijuttuja. Sitten voidaan jo jutella kaikkea ja mennä vaikka elokuviin. 

Sitä odotellessa.

Omat lapset ovat 16- ja 18- vuotiaiata niin muistikuvat ihan pienistä lapsista sisältää jo muistojen kultaantumista :)

Ensimmäinen helpotus tuli kun lapset oli noin 3-vuotiaita, silloin he viihtyivät vähän pitempiä aikoja yksikseen. Toki siis niin, että jonkun piti olla aina samassa asunnossa :)

Joskus tuolloin kai uskalsi jättää lapset kotiin roskien viennin ajaksi.

Seuraava vaihe helpotukseen oli, kun lapset uskalsi päästää keskenään ulos leikkimään tai kavereiden kanssa. Tämä riippuu siis asuinympäristössä. Meillä tuo tapahtui kun lapset oli noin viisi vuotiaita. 

Ekaluokkalaisen uskalsi jo jättää kotiin kauppareissun ajaksi (jos oli lyhyt kauppareissu.)

Ala-aste ikäiset saattoi jättää kotiin, jos vanhemmat meni keskellä päivää elokuviin. Mutta taisi olla niin, että nuorempi oli neljäsluokkalainen kun alettin tehdä tuota.

Kun lapset oli yläasteella saatettiin jättää lastenvahti pois, jos meillä oli yhteinen iltameno.

Nyt nuo voi jättää ilman vahtia jos ollaan yksi- tai kaksi yötä pois kotoa. 

Mutta nämä on siis niin lapsikohtaisia asioita. Ja  tämä riippuu tietenkin myös vanhemmista. 

Vierailija kirjoitti:

Hassua, olin itse tulossa vastaamaan ja hämmentyneenä luin muiden vastauksia. Minä sanoisin, että siinä 5-vuotiaana lapsi alkaa olla jo aika helppo: käy itse vessassa, syö itse, ei ole enää niin vahdittava ja ainakin periaatteessa ymmärtää jo perusjutut että miten ja miksi. 

Ainahan lasten kanssa huolta on, ja aina saa vääntää jostain, ja jokaisessa ikävaiheessa on omat raskaat puolensa. Mutta minusta rankinta on vastasyntyneen kanssa ja sitten tuollaisen kaksivuotiaan kuten meillä kuopus on: on omaa tahtoa, on jo vähän taitoa mutta ei mitään järkeä päässä. Vaipoista opetellaan eroon ja syöminen on yhtä sotkua, leikkiminen myös. Ja kaikki on ensin EI. Tässä tilanteessa sitä miettii, että vuoden päästä on jo eri ääni kellossa ja parin vuoden päästä ei ole rattaita, ei vaippoja, ei mitään pikkulapsijuttuja. Sitten voidaan jo jutella kaikkea ja mennä vaikka elokuviin. 

Sitä odotellessa.

Meilläkin on 5-vuotias, ja hänen kanssaan elämä on oikeasti sujuvaa. Voidaan suunnitella menoja ihan oman aikataulumme mukaan, ja lapsi kulkee mukana. Ei siis tarvitse suunnitella menemisiä enää "pienen lapsen" päikkäri- ym aikojen mukaan. Lapsi ei enää kiukkua kaupassa, hermostu ravintolassa, tylsisty autossa... kaikki sujuu. Kotona on leppoisaa (noh, yleensä), lapsen kanssa voi jo puuhailla kaikenlaista järkevää ja välillä hän leikkii itsekseenkin. En osaa edes kuvitella millaista yli 10-vuotiaan kanssa on. :D