Lue keskustelun säännöt.
En tiennyt että tunsin näin vuosien kiusaamisen jälkeen
Yksin mut ihan ok
06.11.2017 |
Olen nyt 25 vuotias nainen. Tänään katselin yläasteaikaisia koulukuvia ja näytin mielestäni niin oudolta kuvissa, ja tuntui oudolta katsoa itsestäni kuvia silloin kun olin hyvin yksinäinen ja kiusattu. Jostain syystä minulta pääsi ihan hirveä kova itku ja itkin kuinka tuskaa elämä on minulle ollut. Joillain on aina ollut joku jolle puhua, minulla ei sitä ole ollut yläasteesta lähtien, ei ketään kaveria, ei ystävää. En edes kyennyt puhumaan vanhemmille tai sisaruksille. Lukioon mentyäni asia helpotti mutta en varsinaisesti ystäviä saanut siellä tehtyä, olin todella hermostunut ja koin vahvaa sosiaalista kammoa ja sain paniikin kaltaisia kohtauksia jos esim. myöhästyin tunnilta enkä kestänyt mennä kesken tunnin luokkaan koska silloin kaikki olisivat katsoneet minua.
Minusta tuntuu ettei minua ole huomattu kun on ollut niin paha olo, en ole kyennyt sitä sanomaankaan ja vaikka olisin kyennyt uskoin ettei minua kuunnella, olen aina ollut hiljainen ja huomaamaton.
Yläasteelta jäi monia ongelmia itselleni, en ole yhtään itsevarma, koen että edelleen käyttäydyn sosiaalisissa tilanteissa kuin lapsi, en tiedä mitä sanoa, mitä tuntea, pelkään ryhmäkeskusteluja toisinaan koska en löydä paikkaani muiden joukossa. Mieluiten olisin yksin tai jonkun muun ihmisen kanssa. En ole vieläkään oppinut laittamaan hanttiin kiusaajille siten etten tuntisi suurta häpeää itsestäni. Toki joskus sanon jotain kärkästä jos joku aikuinen ihminen on minulle V:mäinen. Mietin aina sosiaalisia tilanteita tunteja, jopa viikkoja myöhemmin tilanne voi tulla mieleeni ja tunnen aivan hirveää häpeää ihan kuin olisin jotenkin nolo ja kaikki nauraisivat minulle tai ajattelevat että olen jotenkin vajaa. Olen kuitenkin ihan normaali nuori nainen joten loogisesti ajateltuna siihen ei olisi oikeasti syytä. olen tunteitteni orja.
Kommentit (12)
Varaa aika psykiatrille ja sano että haluat kelan terapiaan. Olet kuitenkin työkykyinen? Kelan terapia on työkykyä tukevaa... asiat pitää käsitellä, ja jos kovin ahdistaa on siihen lääkkeetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varaa aika psykiatrille ja sano että haluat kelan terapiaan. Olet kuitenkin työkykyinen? Kelan terapia on työkykyä tukevaa... asiat pitää käsitellä, ja jos kovin ahdistaa on siihen lääkkeetkin.
Kiitos vastauksesta. Olen ihan työkykyinen ja aika aktiivinen omien harrastusteni parissa. Ja joo olisihan se jo aika hakea. Kaiketi oppinut tämänkin perheestä kuinka ongelmat lakaistaan maton alle aivan kuin ne eivät olisi tärkeitä ja sen takia en ole uskaltanut hakea apua.
Oliko tämä elämänkerta, jossa itse on se sankari ja kaikki muut syypäivä kaikkiin ongelmiin? Jos ei, voin nähdä vaivaa lukea noin pitkän kirjoituksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä elämänkerta, jossa itse on se sankari ja kaikki muut syypäivä kaikkiin ongelmiin? Jos ei, voin nähdä vaivaa lukea noin pitkän kirjoituksen.
Ei ole elämänkerta, vaan kuten otsikossa lukee asia koskee koulukiusaamista. Jos mielestäsi kiusaaja on aina oikeassa niin älä lue tätä. Itse olen aina ollut hiljainen ja varmaan sen takia helppo kohde kiusata, en ikinä edes pannut hanttiin kiusaajille koska pelkäsin tai päästänyt suustani pahoja sanoja tuntemattomille joten on kumma jos mielestäsi olen syypää siihen miten nukuään asiasta tunnen.
Ihmiset jotka syyttävät uhreja ovat itseasiassa juurikin se ongelma yhteiskunnassa miksi monet voivat niin huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Ja mistä vetoa; sulla on mies.
Ei ole miestä. Voitinko vedon? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä elämänkerta, jossa itse on se sankari ja kaikki muut syypäivä kaikkiin ongelmiin? Jos ei, voin nähdä vaivaa lukea noin pitkän kirjoituksen.
Ei ole elämänkerta, vaan kuten otsikossa lukee asia koskee koulukiusaamista. Jos mielestäsi kiusaaja on aina oikeassa niin älä lue tätä. Itse olen aina ollut hiljainen ja varmaan sen takia helppo kohde kiusata, en ikinä edes pannut hanttiin kiusaajille koska pelkäsin tai päästänyt suustani pahoja sanoja tuntemattomille joten on kumma jos mielestäsi olen syypää siihen miten nukuään asiasta tunnen.
Ihmiset jotka syyttävät uhreja ovat itseasiassa juurikin se ongelma yhteiskunnassa miksi monet voivat niin huonosti.
En ole sitä mieltä, että kiusaaja on aina oikeassa. Mutta en ole sitäkään mieltä, että kiusattu on aina oikeassa.
Ihmiset jotka syyttävät uhriutumisestaan vain muita ovat itseasiassa juurikin se ongelma yhteiskunnassa miksi monet voivat niin huonosti. He ovat suurin este omalle parantumiselleen. He eivät osaa itsekyydessään nähdä virheitä itsessään. He eivät tunnista itsestään sitä käytöstä, josta syyttävät muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä elämänkerta, jossa itse on se sankari ja kaikki muut syypäivä kaikkiin ongelmiin? Jos ei, voin nähdä vaivaa lukea noin pitkän kirjoituksen.
Ei ole elämänkerta, vaan kuten otsikossa lukee asia koskee koulukiusaamista. Jos mielestäsi kiusaaja on aina oikeassa niin älä lue tätä. Itse olen aina ollut hiljainen ja varmaan sen takia helppo kohde kiusata, en ikinä edes pannut hanttiin kiusaajille koska pelkäsin tai päästänyt suustani pahoja sanoja tuntemattomille joten on kumma jos mielestäsi olen syypää siihen miten nukuään asiasta tunnen.
Ihmiset jotka syyttävät uhreja ovat itseasiassa juurikin se ongelma yhteiskunnassa miksi monet voivat niin huonosti.
Mielestäni yläkouikäinen tai sitä vanhempi on jo vastuullinen sanomaan selkeällä äänellä, että minulle ei voi puhua noin, eikä alistua kiusaamiseen.
Mielestäni yläkouluikäinen tai sitä vanhempi on jo vastuullinen hakemaan onnistumisen kokemuksia, jotka nostavat murskattua itsetuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi peruskoulu on takana, ajattele niin. Kiusaajilla on heikko itsetunto ja usein sivistystä vastaanottamaton kuula.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi peruskoulu on takana, ajattele niin. Kiusaajilla on heikko itsetunto ja usein sivistystä vastaanottamaton kuula.
Kiusattu kompeisoi omaa epävarmuuttaan kiusaamalla siinä missä äidit ovat saatanallisen syyllistäviä toisiaan kohtaan, kun ovat tulleet itse vastaavissa tilanteissa löydyiksi. Ap:kin voisi miettiä omaa suht turvallista lapsuutaan, jossa oli hänellä kenties oli kodin turva ja hoiva. Joka tavattoman monelta lapselta puuttuu, kun ei ole niitä vanhempia jotka kotona opettaisi sen oikean ja väärän. Ja he hakevat sitä hyväksyntää toimillä väärin muita kohtaan. On väärin olla heikko tällä tavalla, mutta hyväksyttävää olla alistuva nössö?
JATKOA
Vanhempani eivät jostain syystä ikinä olleet mukana tietoisesti minkälainen olotila minulla on ja sen takia en ikinä heille kertonut miltä tuntuu. Aina jos kerron heille että jokin on huonosti niin sillon pitäisi vaan mennä ulos kävelylle että mieli tuulettuu tai sitten he tulevat vihaiseksi aivan kuin ongelmani olisi heille taakka. Tämän takia en ikinä halua kertoa heille jos jokin on huonosti vaikka haluaisin. Kun tulin yläasteelta kotiin niin saatoin itkeä, olin niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti, en kertonut kenellekkään että olin koulussa ulkopuolinen ja haukuttu. Rakastin lintsaamista yläasteella, saatoin herätä aikaisin aamulla vain että äitini luulisi minun menevän kouluun, hyppäsin bussiin joka menikin kaupungille, olin siellä muutaman tunnin ja menin takaisin kotiin että sain olla rauhassa ja yksin. Kerran lintsasin koko kouluviikon, tunsin huonoa omaatuntoa mutta kai se oli myös avunhuuto sille etten kykene menemään kouluun valtavan ahdistuksen ja pelon vuoksi. vanhempani saivat koulusta tiedon etten mennyt sinne ja tulivat kotiin, kyselivät minä minua vaivaa, en muista mitä tosin sanoin mutta se ei minua auttanut myöskään, he olivat myöhemmin kuin mitään ongelmaa ei olisikaan... eniten loukkasi joskus se kuinka äitini kysyi "Käytätkö sinä huumeita?" koska olin niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti ja nuokuin ruokapöydässä, silmieni aluset oli hirveän tummat. Niin ihmisen väsymys varmasti johtuu huumeista joihin en muuten ikinä ole tai edes aijo koskea! Olin siis masentunut ja väsynyt koulusta. Lukioon mennessä minulla todettiin masennus ja trauma psykologikäynnillä. Se siitä, terapeutille en mennyt, haluisin mennä mutta miten ja mistä haen apua? En ole varma mitä tehdä. Kumpa kipu jo loppuisi,näköjään olen huomaamattani kantanut häpeää, ahdistusta ja surkeaa olotilaani jo vuosikaudet ja sen on vaikuttanut moniin päätöksiini. Olenhan vieläkin nuori kuitenkin.
En tule ikinä tajuamaan miksi kukaan ei auta tai kuuntele? Mutta ymmärrän todella hyvin sen miksi nuoret masentuvat ja miksi Suomessa voidaan niin huonosti. En pidä tästä maasta tai sen kulttuurista, en pidä siitä ettei kukaan välitä, kaikki pahat asiat joita tapahtuu maassamme ovat vain oire siitä minkälaisessa yhteiskunnassa me asumme. Kehenkään ei voi luottaa, lapsista ei selvästikkään pidetä huolta. Annetaan helposti periksi silloin kun joku tarvitsee apua. Jos et auta muita niin varmasti kukaan ei auta sinuakaan. Olet onnekas jos ympärilläsi on ihmisiä jota välittävät ja pitävät toinn toisistaan huolta.
Ps. jos mietitte mihin päädyin niin asun edelleen kotona ja olen työtön, etsin töitä toki kovasti, joskus saan pikkuduuneja, ensivuonna ajattelin muuttaa täältä pois työn perässä. En vieläkään luota ihmisiin tai heidän empatiaskykyynsä. Minulla on vain internetti kavereita, minusta tuli luuseri kaiken jälkeen. Sitä se yksinäisyys ja kiusaaminen teettää. Oikeastaan oman tulevaisuuteni kuva on positiivinen joten ainakin se on plussaa. Jaksan uskoa tulevaisuuteeni ja siihen että löydän oman paikkani maailmassa.
Noin se on sanottu. tälle palstalle saa tulla suremaan ja ihmettelemään ja ulisemaan oman elämän ongelmia ihan vapaasti.