Miehiltä kysyttiin minkä painoinen nainen on viehättävin - "tulos karua luettavaa"
Tutkimukseen osallistui miehiä ympäri maailman. Tuoreen tutkimuksen mukaan nainen, joka on lähes alipainoinen, on miesten mielestä viehättävin. Tällaiseen lopputulokseen tulivat tutkijat, jotka kysyivät 10 eri maassa asuvilta miehiltä, millainen nainen on heistä viehättävä.
- Tulos ei sinällään ole kovin yllättävä, sillä hoikkuus on runsaasti esillä muun muassa mediassa ja muodissa, tutkija Lobke Vaanholt kertoo.
Tutkimukseen osallistuneiden miesten tuli pisteyttää erilaisia naisvartaloita kuvien perusteella. Kuvat tuli laittaa järjestykseen viehättävyyden perusteella. Naiset, joiden painoindeksi oli 19, olivat monellä viehättävimpiä. Näin siis oli Teksasista Pekingiin saakka.
Testin perustella naisen viehättävyys laskee sitä mukaan, kun painoindeksi nousee. Syynä tähän on tutkijoiden mukaan se, että hoikkuus symboloi usein nuoruutta. Tyypillisin painoindeksi 18-20-vuotiaalla naisella on 17 ja 20 välillä.
- Tämä perustuu evoluutioon. Tärkeintä on ollut selviytyä sekä lisääntyä. Tähän ajatusmalliin perustuu myös tämä tutkimustulos. Nuoruus liitetään korkeampaan hedelmällisyyteen, professori John Speakman kertoo.
Kommentit (575)
Vierailija kirjoitti:
Minulle kelpaa hyvinkin semmoinen 80-100 kg painava nainen, jos kasvot ja luonne ovat miellyttävät, mutta nuo naiset etsivät suhteessa itseensä parempirunkoisia miehiä. Heitä on joskus joku normaalipainoinen mies käyny panemassa tyhjentääkseen pussinsa paremman puutteessa ja nämä naiset sitten luulevat, että sellaiset miehet rungoltaan ovat heille realismia myös parisuhteeseen.
Älähän yleistä. Olen 90 kg ja kaunis. Mukava ja kiltti. Ei ole käynyt miehiä täällä. Nykyinen mies on lyhyt, hieman vatsakas ja tavallinen.
Mitä väliä? Monenlaisille on ottajia.
Vierailija kirjoitti:
So what? Hoikat ihmiset ovat kauniita, läskit ei, se on fakta. Mitä ihmeellistä tossa nyt on?
Aivan ja aloituksessal luki "lähes alipainoiset" eli näitä ihanteita hoikempia ovat siis alipainoiset ja niitä hoikempia vielä alipainoisemmat jne.
Nythän kaikki tietää, että suuret pakarat ja reidet ja muut ovat muotia ja kovempaa huutoa kuin tikkumaisuus, toki sitä rasvaa ei sitten saa olla yhtään niissä kohdissa, missä kuuluu olla vain luuta ja nahkaa, kuten vaikka vyötäröllä tai nilkoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ihanteistahan on suurin piirtein tämä:
https://image.tensorartassets.com/cdn-cgi/image/anim=true,plain=false,w…
Vaikka olen mies, ymmärrän totta kai että tuollainen on mahdollista vain nuorille naisille joilla on oikeanlaiset geenit. Muta naiset: sama se on meille miehillekin. Teidän miesihanteenne on se 185-190cm leveät hartian ja rintakehän luut omaava massakas mies jolla on lihasta (tietysti luonnostaan, ei saa treenata vaan lihakset pitää hankkia puutarhanhoidolla) ja just sopivasti masua, jotta sinä tuntisit itsesi pieneksi miehen rinnalla.
Genetiikasta sekin on kiinni, ja itse asiassa paljon enemmän kuin miesten naisihanteet. Jos katsot suosittuja naisia, heitä on monenlaisia. On pitkiä ja lyhyitä, kurvikasta ja siroa, jopa amatsonimaisen vahvoja. Naisten miesihanne on geneettisesti aina se sama, eVoiko olla edes tissit? Jooko ole kiltti ja salli edes tissit pitää 😪 mikä sua vaivaa? Sinun mielestäsi normaalipainoisella naisella ei ole rintoja eikä takapuolta? Vain lihavillako on?
Eihän sinun puheissasi ole järjen hiventäkään.
Ystävättäreni, 55 vee, urheilullinen harrastaa juoksemista, hoikka todella fit. Ei yhtään ylimäärästä kiloa. Siistit lihakset. Luonnolliset pienet rinnat. Elikkä jokaisen miehen ihanne täällä, miinus ikä tietty.
Kuitenkin miehensä alko sekoilemaan ja alko netillä kirjottelee tissikkäille ja persekkäille pimuille.
Miehet haluaa sitä mitä ei ole tai saa kotona.
Monen miehen ihanne täällä on laihuuden rajoilla, ehkäpä heiltä kotoonta löytyy normaalipainonen tai pyöreämpi nainen?
Laiha kun löytyy kotoonta niin halutaa pyöreämpää.
On muuten koomisen näköinen sellainen nainen jolla tikkumaisen laiha yläosa ja treenatut, pulleat pakarat. Liikaa treeniä takalistoon, ei minnekään muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kelpaa hyvinkin semmoinen 80-100 kg painava nainen, jos kasvot ja luonne ovat miellyttävät, mutta nuo naiset etsivät suhteessa itseensä parempirunkoisia miehiä. Heitä on joskus joku normaalipainoinen mies käyny panemassa tyhjentääkseen pussinsa paremman puutteessa ja nämä naiset sitten luulevat, että sellaiset miehet rungoltaan ovat heille realismia myös parisuhteeseen.
Älähän yleistä. Olen 90 kg ja kaunis. Mukava ja kiltti. Ei ole käynyt miehiä täällä. Nykyinen mies on lyhyt, hieman vatsakas ja tavallinen.
No niin, eli kaikesta päätellen painaa sinua vähemmän.

Realismia tosiaan..
Se, että sinulle " kelpaa" sen tämän tai tuon kokoinen nainen ei reaalimaailmassa toteutumaan vaikka itkisit kuinka paljon tahansa. Ja ei se ei johdu sinun läskisestä lyhyestä vartalostasi vaan sinun läskipäästäsi. Miten hvetissä sinä näet tämän maailman? Olen itse tuo mainitsemasi normaalipainoinen mies enkä todellakaan "tyhjentele pusseja" nausiin joista en pidä. Olkoon sitten minkä kokoinen hyvänsä. Miksi kuvittelet omassa surkeudessasi, normaali miesten olevan jotenkin ylimielisiä naisia kohtaan ja arvottavan heitä jonkin niinkin typerän kriteerin kuin painon perusteella? "Kelpuutat" tuo on se sinun ongelmasi. Mitäpä jos seuraavalla kerralla yrittäisit kohdata ihmisen ihmisenä, etkä kelpuuttele itse keksimäsi kilomäärän perusteella. Olkoon sitten pienempi taikka suurempi niin siellä on ihan ihminen sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ihanteistahan on suurin piirtein tämä:
https://image.tensorartassets.com/cdn-cgi/image/anim=true,plain=false,w…
Vaikka olen mies, ymmärrän totta kai että tuollainen on mahdollista vain nuorille naisille joilla on oikeanlaiset geenit. Muta naiset: sama se on meille miehillekin. Teidän miesihanteenne on se 185-190cm leveät hartian ja rintakehän luut omaava massakas mies jolla on lihasta (tietysti luonnostaan, ei saa treenata vaan lihakset pitää hankkia puutarhanhoidolla) ja just sopivasti masua, jotta sinä tuntisit itsesi pieneksi miehen rinnalla.
Genetiikasta sekin on kiinni, ja itse asiassa paljon enemmän kuin miesten naisihanteet. Jos katsot suosittuja naisia, heitä on monenlaisia. On pitkiä ja lyhyitä, kurvikasta ja siroa, jopa amatsonimaisen vahvoja. Naisten miesihanne on geneettisesti aina se sama, eKatso sen vasenta kättä. AI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kelpaa hyvinkin semmoinen 80-100 kg painava nainen, jos kasvot ja luonne ovat miellyttävät, mutta nuo naiset etsivät suhteessa itseensä parempirunkoisia miehiä. Heitä on joskus joku normaalipainoinen mies käyny panemassa tyhjentääkseen pussinsa paremman puutteessa ja nämä naiset sitten luulevat, että sellaiset miehet rungoltaan ovat heille realismia myös parisuhteeseen.
Älähän yleistä. Olen 90 kg ja kaunis. Mukava ja kiltti. Ei ole käynyt miehiä täällä. Nykyinen mies on lyhyt, hieman vatsakas ja tavallinen.
No niin, eli kaikesta päätellen painaa sinua vähemmän.
Minä painaisin tuollaista naista enemmän.
..lähes yötäpäivää. Eiku.. niin no..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet itse puhuu "normaalipainosta", mutta se heidän käsityksensä siitä on tosiaan alipainoinen nainen (jolla kuitenkin on kurveja, koska esim. lättänä pylly on aihe haukkumiseen). Nuorena olin bmi 24, ja läskittelyä kuulin ihan säännöllisesti pojilta ja miehiltä. Liikuin paljon, kävin aerobicissä ja pitkillä lenkeillä päivittäin, mutta myös söin kunnolla, ja pylly oli normaalia isompi (kuten oli myös hoikalla äidilläni). Haukkuminen jätti jälkensä ja sairastuin syömishäiriöön.
20-25 vuotta sitten BMI24 oli sieltä isommasta päästä. Ihmiset olivat hoikkia.
Sitä en koskaan ymmärtänyt, miksi isopyllyisiä haukuttiin. Kun samanaikaisesti niitä kuitenkin miesten toimesta tiirailtiin ihailevasti. Oma ihastuskin oli tyyliin BMI24 ja isopyllyinen.
Pyöreät pakarat kuten pyöreät rinnatkin, ovat aina miesten mieleen, muodista viis.
Ei tavismiehet sitä päätä, mikä on muotia, mutta muoti päättää sen, mitä kulloinkin on soveliasta ihailla ääneen.
Kun olin itse nuori 90-luvulla, lantion kuului olla kapea ja pepun timmi, mutta pieni. Iso peppu ei ollut muodikas. Silikonit sen sijaan teki kovasti tuloaan ja upein nainen oli Pamela Anderson. Hänellä oli isot rinnat, timmi vatsa ja kapea lantio.
Mulla oli iso peppu ja sain siitä kuulla. Kyllä pojat sellaisista oikeasti tykkäsivät, se ei vain ollut sen hetken muotijuttu.
Huutelevatko tytötkin pojille aina jos joku tietty miesten kehotyyppi ei ole muodissa. Tuskin. Mikä oikeus miehillä on kommentoida toisten peppuja.
"Lähes alipainoinen" eli normaalipainon alarajalla.
Sehän se optimi on. Ylipainoisen ja normaalipainon ylärajan ero on aika pieni. Mieluummin toisessa päässä normaalia.
Itsekin olen normaalipainon alapäässä.
CtäMice
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kelpaa hyvinkin semmoinen 80-100 kg painava nainen, jos kasvot ja luonne ovat miellyttävät, mutta nuo naiset etsivät suhteessa itseensä parempirunkoisia miehiä. Heitä on joskus joku normaalipainoinen mies käyny panemassa tyhjentääkseen pussinsa paremman puutteessa ja nämä naiset sitten luulevat, että sellaiset miehet rungoltaan ovat heille realismia myös parisuhteeseen.
Realismia tosiaan..
Se, että sinulle " kelpaa" sen tämän tai tuon kokoinen nainen ei reaalimaailmassa toteutumaan vaikka itkisit kuinka paljon tahansa. Ja ei se ei johdu sinun läskisestä lyhyestä vartalostasi vaan sinun läskipäästäsi. Miten hvetissä sinä näet tämän maailman? Olen itse tuo mainitsemasi normaalipainoinen mies enkä todellakaan "tyhjentele pusseja" nausiin joista en pidä. Olkoon sitten minkä kokoinen hyvänsä. Miksi kuvittelet omassa surkeudessasi, normaali miesten olevan jotenkin ylimielisiä naisia kohtaan ja arvottavan heitä jonkin niinkin typerän kriteerin kuin painon perusteella? "Kelpuutat" tuo on se sinun ongelmasi. Mitäpä jos seuraavalla kerralla yrittäisit kohdata ihmisen ihmisenä, etkä kelpuuttele itse keksimäsi kilomäärän perusteella. Olkoon sitten pienempi taikka suurempi niin siellä on ihan ihminen sisällä.
No niin, ja nyt puhuu jeesustelija-mies, joka ei liene koskaan parisuhteessa ollutkaan 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kelpaa hyvinkin semmoinen 80-100 kg painava nainen, jos kasvot ja luonne ovat miellyttävät, mutta nuo naiset etsivät suhteessa itseensä parempirunkoisia miehiä. Heitä on joskus joku normaalipainoinen mies käyny panemassa tyhjentääkseen pussinsa paremman puutteessa ja nämä naiset sitten luulevat, että sellaiset miehet rungoltaan ovat heille realismia myös parisuhteeseen.
Älähän yleistä. Olen 90 kg ja kaunis. Mukava ja kiltti. Ei ole käynyt miehiä täällä. Nykyinen mies on lyhyt, hieman vatsakas ja tavallinen.
No niin, eli kaikesta päätellen painaa sinua vähemmän.
Suunnilleen saman verran.
Vierailija kirjoitti:
"Lähes alipainoinen" eli normaalipainon alarajalla.
Sehän se optimi on. Ylipainoisen ja normaalipainon ylärajan ero on aika pieni. Mieluummin toisessa päässä normaalia.
Itsekin olen normaalipainon alapäässä.
CtäMice
Mä viihdyn paremmin täällä yläpäässä. Rasvaa on silti nykyään vähemmän ja lihasta enemmän. Tykkään treenata, enkä kyttää vaakaa. 😊
Vierailija kirjoitti:
Minä painaisin tuollaista naista enemmän.
..lähes yötäpäivää. Eiku.. niin no..
😄
Hoikka terveellinen paino ja vartalo on nykyään "karua"? Ok...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kelpaa hyvinkin semmoinen 80-100 kg painava nainen, jos kasvot ja luonne ovat miellyttävät, mutta nuo naiset etsivät suhteessa itseensä parempirunkoisia miehiä. Heitä on joskus joku normaalipainoinen mies käyny panemassa tyhjentääkseen pussinsa paremman puutteessa ja nämä naiset sitten luulevat, että sellaiset miehet rungoltaan ovat heille realismia myös parisuhteeseen.
Realismia tosiaan..
Se, että sinulle " kelpaa" sen tämän tai tuon kokoinen nainen ei reaalimaailmassa toteutumaan vaikka itkisit kuinka paljon tahansa. Ja ei se ei johdu sinun läskisestä lyhyestä vartalostasi vaan sinun läskipäästäsi. Miten hvetissä sinä näet tämän maailman? Olen itse tuo mainitsemasi normaalipainoinen mies enkä todellakaan "tyhjentele pusseja" nausiin joista en pidä. Olkoon sitten minkä kokoinen hyvänsä. Miksi kuvittelet omassa surkeudessasi, normaali miesten olevan jotenki
Onkohan tää mies oikeesti olemassa? Jotenki liian fiksua ollakseen totta...
No mun bmi on vajaa 20. Ei mikään vaikea rasti edes tämmöiselle keski-ikäiselle. Vaikeampaa löytää mies, joka on yhtä timmissä kunnossa!
Juuri tuollaista odotinkin joltain mieheltä. Nainen on pelkkä objekti isolla pyrstöllä ja luonnottoman kapealla vyötäröllä. En tiedä onko tuo kuva aito vai ei mutta on mahdollista että tuo on käynyt rasvaimussa, on peppuimplantit ja pepun kohotus. Silloin geeneillä ei ole mitään vaikutusta asiaan. Itselleen tyytyväisen ulkomuodon saa taitavalla plastiikkakirurgilla. Sitähän te miehet ette voi hyväksyä vaan ajattelette että tuollainen ulkomuoto saadaan tiukalla itsekurilla ja hyvillä geeneillä.