Lue keskustelun säännöt.
Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle?
05.11.2017 |
Opiskelu on siis mahdotonta, koska stressinsietokyky on laskenut nollille, aikaraja, kokeet, suorittaminen - kaikki ahdistaa joka päivä ja aika loppuu, kun mitään ei saa aikaan jatkuvassa ahdistustilassa. Sama kuvio toistuu vuodesta toiseen, joka toinen kuukausi sairaslomalla, joka toinen väkisin pinnistellään ja taas uupuu niin pahasti että menee ihan kyvyttömäksi hoitaa edes kotitöitä. On kokeiltu amista ja lukiota, en löydä tälle enää muuta sanaa kuin työkyvyttömyys, en ilmeisesti tule koskaan enää parantumaan peruskoulun puolelta jääneistä jäljistä, niistä vuosista kun sairastin anokreksiaa, taistelin koulukiusaajia vastaan ja rehtori haukkui laiskaksi. Sen jälkeen en ole enää voinut opiskella normaalisti, mistään ei tule enää mitään.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
On tosi ikävää, että terapiaa saa "vain" kolme vuotta. Monille se ei ole riittävästi, ei ollut minullekaan. Olisin tarvinnut ainakin yhden vuoden lisää. Mutta kyllä mä uskon, että sulla on paljon mahdollisuuksia, vielä ei kannata luovuttaa! Opiskeluja kannattaa tehdä omaan tahtiin. Amiksessa se ei varmaan onnistu, mutta aikuislukiossa luulisi onnistuvan? Tee vaikka yksi kurssi jaksossa!
Mä olen vaikean masennuksen ja syömishäiriön vuoksi ollut kuntoutustuella ja suorittanut maisterintutkinnon, siis sinä aikana. Välillä meni yksi lukukausi, etten saanut suoritettua mitään. Mulle opiskelu oli myös tosi vaikeaa liiallisen perfektionismin vuoksi, saatoin esimerkiksi käydä kurssin mutta jättää menemättä tenttiin, koska en muka osannut mitään. Tai lukea tenttiin kuukauden ja olla silti menemättä tenttiin koska en vielä osannut tarpeeksi. Mutta sain tutkinnon suoritettua lopulta ja uskon siihen, että kyllä säkin pystyt siihen!
Kuulostaa kovin tutulta tilanne, siirryin juuri iltalukion puolelle, mutta aikarajat ja kokeet on edlleen olemassa, en saa suoritettuja kurssimerkintöjä koska vaadittuja tehtäviä jää tekemättä. Olen siis toisinsanoen juoksuhiekassa / oravanpyörässä. Ammatin opiskelussa pätee sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin viimeiseen asti rutistaa kaikesta ahdistuksesta ja ahdistukseen liittyvistä univaikeuksista huolimatta puskien kaikkia deadlineja opiskeluissa ja yrittäen säilyttää ontuvan elämänhallintani, jossa hankala muutenkin saada organisoitua asiat tehdyiksi. Taustalla runsaasti traumoja, koulukiusaamista ja syömishäiriöt. Monta vuotta jaksoin, luullen että vien elämääni jotenkin eteenpäin sietokyvyn paukkuessa jatkuvasti napsien pillereitä että jaksoin sosiaalisesti vaikka epävarmuus kalvoi, kunnes tuli seinä vastaan. Annosta vaan lisättiin, kun olin "masentunut" = ennemminkin elämäni oli liian vaativaa minulle. En ikinä tajunnut, että yritin suorittamisella kompensoida omaa epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Olin valmis uhraamaan oman hyvinvointini, että teen kaiken hyvin ja suoriudun.
Lopputulos että olen määräaikaistyökyvyttömyyseläkkeellä verrattain nuorena. Vedin itseni niin voimakkaaseen sippiin, että en päässyt kuukausiin sängystä ja terveys reistasi. Pahin oli että muisti alkoi reistata. Pää vaihtui yhtäkkiä toimimattomaan ja en muista pahimmalta jaksolta oikein mitään, muuta kuin todella synkät ajatukset. En ole edelleenkään päässyt samaan toimintakuntoon kuin aikanaan, kun kykenin kouluun. En ymmärrä miten kykenin siihen. Tällä hetkellä kauppalistan suunnittelukin tuntuu riittävältä haasteelta, ja kaupasta makaronin ja jauhelihan etsintä. Ihmiset ei oikein tajua vakavaa masennusta.
En aio enää uhrata terveyttäni minkään koulun takia. Tajuan realiteetit. Ehkä joskus jotain käytännön hommaa pystyn tekemään, mutta kouluun en kykene. Ihme olisi jos kykenisin. Lääkkeitä kokeilin kaikenlaisia, mutta pää toimi vaan entistä heikommin ja haittoja tuli. Eikä ne uupumusta hoitaneet ja osa teki nukkumisvaikeuksia mitä ei jo väsyneenä muutenkin kaipaa. Nyt vaan elän päivä kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sinun kysymyksesi? Valitettavasti työkyvyttömyyseläkkeelle on hyvin vaikea "päästä". Onko sinulla jotain diagnooseja? Vaikea masennus? Silloin todennäköisesti sinulle tarjotaan kuntoutusta, esim. psykoterapiaa, ja oletetaan että sen avulla kuntoudut työkykyiseksi. Tsemppiä!
Kysymys siis, että onko tässä mitään enää tehtävissä kun en enää kykene pärjäämään opiskelussa enkä työssä? Terapia ei ole auttanut, keskivaikea masennus todettiin muutama vuosi sitten, mutta en enää usko sen olevan vastaus siihen, miksi opiskelut ei etene. En vaan kykene tekemään asioita aikarajan ja paineen alla.
Keskivaikealla masennuksella ei pääse mihinkään...
Kokeiltu on.
2 vuotta saikulla ja sain töistä vielä potkutkin.Että takuulla olen ollut pahemmassa kuosissa kuin sinä"mä en vaan nyt jaksa" mentaliteetillas.
Ryhdistäydy vimttu ja ulkoile enemmän. Todettu hyväksi lääkkeeksi.Vituttaa tuollaiset tekosairaat, jotka on kuulleet eläkemahdollisuudesta ja heti vaan pitäis päästä, kun ei jaksa...
Vittu.
Just.
Eipä taida masennus olla sun ongelmistasi suurin...
Vierailija kirjoitti:
Yritin viimeiseen asti rutistaa kaikesta ahdistuksesta ja ahdistukseen liittyvistä univaikeuksista huolimatta puskien kaikkia deadlineja opiskeluissa ja yrittäen säilyttää ontuvan elämänhallintani, jossa hankala muutenkin saada organisoitua asiat tehdyiksi. Taustalla runsaasti traumoja, koulukiusaamista ja syömishäiriöt. Monta vuotta jaksoin, luullen että vien elämääni jotenkin eteenpäin sietokyvyn paukkuessa jatkuvasti napsien pillereitä että jaksoin sosiaalisesti vaikka epävarmuus kalvoi, kunnes tuli seinä vastaan. Annosta vaan lisättiin, kun olin "masentunut" = ennemminkin elämäni oli liian vaativaa minulle. En ikinä tajunnut, että yritin suorittamisella kompensoida omaa epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Olin valmis uhraamaan oman hyvinvointini, että teen kaiken hyvin ja suoriudun.
Lopputulos että olen määräaikaistyökyvyttömyyseläkkeellä verrattain nuorena. Vedin itseni niin voimakkaaseen sippiin, että en päässyt kuukausiin sängystä ja terveys reistasi. Pahin oli että muisti alkoi reistata. Pää vaihtui yhtäkkiä toimimattomaan ja en muista pahimmalta jaksolta oikein mitään, muuta kuin todella synkät ajatukset. En ole edelleenkään päässyt samaan toimintakuntoon kuin aikanaan, kun kykenin kouluun. En ymmärrä miten kykenin siihen. Tällä hetkellä kauppalistan suunnittelukin tuntuu riittävältä haasteelta, ja kaupasta makaronin ja jauhelihan etsintä. Ihmiset ei oikein tajua vakavaa masennusta.
En aio enää uhrata terveyttäni minkään koulun takia. Tajuan realiteetit. Ehkä joskus jotain käytännön hommaa pystyn tekemään, mutta kouluun en kykene. Ihme olisi jos kykenisin. Lääkkeitä kokeilin kaikenlaisia, mutta pää toimi vaan entistä heikommin ja haittoja tuli. Eikä ne uupumusta hoitaneet ja osa teki nukkumisvaikeuksia mitä ei jo väsyneenä muutenkin kaipaa. Nyt vaan elän päivä kerrallaan.
Tuntuu kurjalta sinunkin puolesta, syy kaikkiin näihin tapauksiin löytyy yhteiskunnasta ja sillä siisti. Kyllä maailmassa olis helpompiakin tapoja luoda hyvä ja toimiva - tämä ihmisten kutsuma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkilökohtainen opetussuunnitelma on mahdollista tehdä ainakin amiksessa.
Apua kannattaa pyytää ihan sinne kotiin. Ota selvää voitko saada vaikka oman tukihenkilön, joka vierailee luonasi ja auttaa kotiaskareissa.
Tosi surullista luettavaa. Tällaista se yksilöllinen tehokkuuteen pyrkivä yhteiskunta aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tosi ikävää, että terapiaa saa "vain" kolme vuotta. Monille se ei ole riittävästi, ei ollut minullekaan. Olisin tarvinnut ainakin yhden vuoden lisää. Mutta kyllä mä uskon, että sulla on paljon mahdollisuuksia, vielä ei kannata luovuttaa! Opiskeluja kannattaa tehdä omaan tahtiin. Amiksessa se ei varmaan onnistu, mutta aikuislukiossa luulisi onnistuvan? Tee vaikka yksi kurssi jaksossa!
Mä olen vaikean masennuksen ja syömishäiriön vuoksi ollut kuntoutustuella ja suorittanut maisterintutkinnon, siis sinä aikana. Välillä meni yksi lukukausi, etten saanut suoritettua mitään. Mulle opiskelu oli myös tosi vaikeaa liiallisen perfektionismin vuoksi, saatoin esimerkiksi käydä kurssin mutta jättää menemättä tenttiin, koska en muka osannut mitään. Tai lukea tenttiin kuukauden ja olla silti menemättä tenttiin koska en vielä osannut tarpeeksi. Mutta sain tutkinnon suoritettua lopulta ja uskon siihen, että kyllä säkin pystyt siihen!