Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole kavereita, mitä teen väärin?
04.11.2017 |
Minua pidetään sosiaalisena ihmisenä, ja olenkin kai oikeastikin sellainen. En ole ollenkaan ujo, vaan menen juttelemaan vieraillekin ihmisille, kadullakin jopa. Töissä menen joka päivä kahvihuoneeseen juttelemaan työkavereille. Laittelen vanhoille ystäville viestejä, että mitä kuuluu. Kyselen ja kuuntelen paljon, en niinkään jauha itsestäni, paitsi tietenkin kerron omiakin kokemuksia jos ne puheenaiheeseen liittyy jotenkin. Olen kuitenkin aika puhelias, ja minusta tuntuu että moni pitää minusta paljon ja tutustuu minuun mielellään. Saan ihmiset nauramaankin aika helposti. Olen olemukseltani ihan tavallinen, en mikään outo tai jonkun ääripään edustaja. Luulen, että työkaverit sanoisi että olen iloinen ja kiva ja he mielellään juttelevat kanssani, moni ilahtuu kun tulen vaikka lounaalla samaan pöytään. Mutta kukaan ei koskaan pyydä mukaan lounaalle.
Silti minulla ei ole kavereita. Tutustun hyvin helposti uusiin ihmisiin, mutta niistä ei koskaan tule sellaisia ystäviä, että voisin pyytää heitä vaikka sunnuntaina kahville tai mukaan konserttiin. Tai pyydänkin, mutta yleensä kukaan ei lähde. Yksi puolituttu kyllä aina lähti, mutta ei koskaan pyytänyt minua minnekään eikä oikein kertonut itsestään mitään eikä koskaan itse laittanut viestiä tai soittanut, niin kahden vuoden jälkeen lakkasin yrittämästä ystävystyä hänen kanssaan paremmin. En jotenkin saa yhtään ystävää, saan vain sellaisia pintapuolisia tuttuja, joiden kanssa ei voi mitään satunnaista juttelua isompaa tehdä esim. mennä yhdessä laivalle, shoppailemaan tms.
Mitä ihmettä teen väärin?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Sekin on semmonen juttu, että et voi vain olla kamalan kiinnostunut toisen elämästä ja ajatuksista ja sit et anna itsestäsi aluksi ainakaan juuri mitään. Sinä jäät pohtimaan, että onpa mielenkiintoinen ihminen, tuon haluan ystäväksi. Mutta se toinen ei ole saanut sinusta mitään.
Tämä voi olla totta. Mutta olen minä yrittänyt kertoa itsestäni ihmisille henkilökohtaisia asioita, mutta kokemuksini on, että moni ei jaksa kuunnella vaan haluaa mieluummin puhua vain itsestään. Olen mielestäni tehnyt ja kokenut monenlaista kiinnostavaa ja erikoistakin, eli en ole kaikkein tylsin tyyppi. Miten antaa itsestään asioita, jos toinen ei kuuntele eikä ota vastaan? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin on kyllä aina ollut aika vaikea saada kavereita, mutta viime vuosina en ole niitä yrittänytkään saada.
Sanoisin kuitenkin, että jos on vähän sellainen "joka suuntaan tuulahtelija" eli yrittää suurella innolla saada kaverin edes jostakusta, niin kontaktin luominen voi olla vaikeampaa. Kun kukaan ei henkilökohtaisesti tunne yhteyttä.
Itse kyllä pidän äärimmäisen ahdistava mitään sellaista toimintaa, jossa tiedän, että "no, nyt on tarkoitus tutustua!" Ystävyyden muodostumisen pitäisi olla kai jollain tavalla luontevaa. Jos se on selvästi toiminnan tavoite, niin se voi olla vaikeampaa.
Hei Ap,
Sinun tarinasi voisi olla minun. Ihan sama tilanne. Minä asun pikkukaupungissa ja kaikki entiset kaverit ovat muuttaneet täältä pois. Mietin paljon mitä kehtaisin ehdottaa tutuille. Voinko pyydellä toistuvasti kylään tms.
Vierailija kirjoitti:
Onko susta mitään hyötyä? Mitä sun kanssa olemisesta saa?
Näitä alapeukkuja en ymmärrä. En ole tämän kommentin kirjoittaja. Mutta eikö ystävyyden tarkoitus ole nimenomaan se, että siitä saa jotain. Että saa seuraa tylsiin hetkiin, tai että saa kuuntelija ja ymmärtäjän, tai että saa matkaseuraa, jne. Miksi kukaan ystävyisi, jos siltä ystävyydeltä ei saa mitään?
Ehkä ne muut ajattelevat, etteivät ole sellaista seuraa, jota kaipaat. Esim. mulla on nykyään ystävä, jonka kanssa en ajatellut sen enempää synkkaavan. En ollut tarpeeksi kiinnostunut museoista ym. (Siis kun itse mainitsit, että tykkäät tieteistä ja taiteista). Meistä tuli ystäviä, kun molemmat saatiin keskenmeno samaan aikaan ja sitten tajuttiin, kun syvällisemmin juteltiin, että meillä onkin paljon yhteistä.
Tai sitten niillä muilla on perhettä jne. Kun oma aika on kortilla, sen haluaa viettää niiden jo olemassa olevien tärkeiden ystävien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alatko puhua heti niitä syvällisiä, filosofisia keskusteluja käydä? Mun työkaveri kutsui kahville, meninkin. En tiennyt, mitä olisin tehnyt kun hän aukaisi pianon kannen, alkoi soittaa ja laulaa! Ja klassista siis. Luuli minun tykkäävän, kun ystävällisesti kehuin musikaalisuutta ja jatkoi taas.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne muut ajattelevat, etteivät ole sellaista seuraa, jota kaipaat. Esim. mulla on nykyään ystävä, jonka kanssa en ajatellut sen enempää synkkaavan. En ollut tarpeeksi kiinnostunut museoista ym. (Siis kun itse mainitsit, että tykkäät tieteistä ja taiteista). Meistä tuli ystäviä, kun molemmat saatiin keskenmeno samaan aikaan ja sitten tajuttiin, kun syvällisemmin juteltiin, että meillä onkin paljon yhteistä.
Tai sitten niillä muilla on perhettä jne. Kun oma aika on kortilla, sen haluaa viettää niiden jo olemassa olevien tärkeiden ystävien kanssa.
Ymmärrän kyllä tämän, että joku yllättävä juttu voi yhdistää ja sitten ystävystyä. Mutta olen ollut tällainen 18-vuotiaasta saakka että en oikein kuulu mihinkään enkä keneenkään. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alatko puhua heti niitä syvällisiä, filosofisia keskusteluja käydä? Mun työkaveri kutsui kahville, meninkin. En tiennyt, mitä olisin tehnyt kun hän aukaisi pianon kannen, alkoi soittaa ja laulaa! Ja klassista siis. Luuli minun tykkäävän, kun ystävällisesti kehuin musikaalisuutta ja jatkoi taas.
No en, en sentään ole niin outo :D . Olen sosiaalisesti ihan taivata ja osaan tunnustella mistä ihmiset haluavat puhua, vaikka lapsistaan tms ja puhun sitten siitä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Olen järjestänyt työkavereille monta illanviettoa, yhteistä vapaa-ajan tekemistä jonkun pienen harrastuksen esim. biljardin pariin, ihan vain porukkalounaita, olutmaistiaisia jne. Ihmiset ovat lähteneet mielellään aina mukaan ja viihtyneet ja ovat iloisia kun noita aina järjestän. Emme puhu niissä töistä vaan kaikesta muusta ja aina juttua riittää. Silti kukaan heistä ei halua olla läheisempi ystävä minun kanssa. Ap.
Ehkä nyt vähän viilaan pilkkua, toivottavasti et pahastu. Mutta tästä tulee tunne, että yrität kenen kanssa tahansa ystävystyä ja sitten pahastut ja mietit sinussa olevan jotakin vikaa, kun kukaan ei halua ystävystyä kanssasi. Kyllä se ystävyys vaatii sen jonkun klikin ja sen, että molemmilla on halu syventää suhdetta. Kuulostaa siis aika epätodennäköiseltä, että aikuisiällä kokonainen työporukka olisi potentiaalista porukkaa läheiseksi ystäväksi. Ei siis millään tavalla tarkoita, että sussa on jotakin vikaa. Ystäviä tarvitsee tällöin vaan etsiä muusta ympäristöstä.
Olen 40, nyt ympärillä on tietenkin eniten työtuttuja. Mutta ihan sama oli jo opiskeluaikana, en saanut yhtään ystävää opiskelukavereista. Biletysseuraa sain heistä kyllä, mutta en sen läheisempiä ystäviä. Ap.
Mitä jos lakkaisit yrittämästä saada ystäviä? Näyttäisit vähän säröä itsestäsi?
Oman kuvauksesi mukaan kuulostat oikein malli-ihmiseltä, mutta ovatkohan muut samaa mieltä? Joskus ihminen itse ei millään tajua omia rasittavia piirteitään. Etsitkö ystäviä itsellesi vääränlaisista ihmisistä? Onko sinulla vaatimuksia siitä, millaisia ystäviesi pitäisi olla, vai voisitko ystävystyä kenties itseäsi 10-15 vuotta nuoremman tai vanhemman kanssa?
Olen itse introvertti, joskus vähän kiivas ja äreä, joskus ihan hauskakin. Silti minulla on läheisiä ystäviä. Ystävystymien on ollut huonon itsetuntoni takia pitkälti näiden ystävien vastuulla, mutta ilmeisesti hekin kokevat saavansa siitä jotakin, kun jaksavat vuodesta toiseen pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Olen järjestänyt työkavereille monta illanviettoa, yhteistä vapaa-ajan tekemistä jonkun pienen harrastuksen esim. biljardin pariin, ihan vain porukkalounaita, olutmaistiaisia jne. Ihmiset ovat lähteneet mielellään aina mukaan ja viihtyneet ja ovat iloisia kun noita aina järjestän. Emme puhu niissä töistä vaan kaikesta muusta ja aina juttua riittää. Silti kukaan heistä ei halua olla läheisempi ystävä minun kanssa. Ap.
Ehkä nyt vähän viilaan pilkkua, toivottavasti et pahastu. Mutta tästä tulee tunne, että yrität kenen kanssa tahansa ystävystyä ja sitten pahastut ja mietit sinussa olevan jotakin vikaa, kun kukaan ei halua ystävystyä kanssasi. Kyllä se ystävyys vaatii sen jonkun klikin ja sen, että molemmilla on halu syventää suhdetta. Kuulostaa siis aika epätodennäköiseltä, että aikuisiällä kokonainen työporukka olisi potentiaalista porukkaa läheiseksi ystäväksi. Ei siis millään tavalla tarkoita, että sussa on jotakin vikaa. Ystäviä tarvitsee tällöin vaan etsiä muusta ympäristöstä.
Olen 40, nyt ympärillä on tietenkin eniten työtuttuja. Mutta ihan sama oli jo opiskeluaikana, en saanut yhtään ystävää opiskelukavereista. Biletysseuraa sain heistä kyllä, mutta en sen läheisempiä ystäviä. Ap.
Mitä jos lakkaisit yrittämästä saada ystäviä? Näyttäisit vähän säröä itsestäsi?
Oman kuvauksesi mukaan kuulostat oikein malli-ihmiseltä, mutta ovatkohan muut samaa mieltä? Joskus ihminen itse ei millään tajua omia rasittavia piirteitään. Etsitkö ystäviä itsellesi vääränlaisista ihmisistä? Onko sinulla vaatimuksia siitä, millaisia ystäviesi pitäisi olla, vai voisitko ystävystyä kenties itseäsi 10-15 vuotta nuoremman tai vanhemman kanssa?
Olen itse introvertti, joskus vähän kiivas ja äreä, joskus ihan hauskakin. Silti minulla on läheisiä ystäviä. Ystävystymien on ollut huonon itsetuntoni takia pitkälti näiden ystävien vastuulla, mutta ilmeisesti hekin kokevat saavansa siitä jotakin, kun jaksavat vuodesta toiseen pitää yhteyttä.
Olen oikeastaan lakannut yrittää saada ystäviä noin viisi vuotta sitten. Silti olen surullinen siitä että niitä ei ole. Kirjoitin tänne saadakseni selvyyttä, että miksi ei ole. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Minunkin on kyllä aina ollut aika vaikea saada kavereita, mutta viime vuosina en ole niitä yrittänytkään saada.
Sanoisin kuitenkin, että jos on vähän sellainen "joka suuntaan tuulahtelija" eli yrittää suurella innolla saada kaverin edes jostakusta, niin kontaktin luominen voi olla vaikeampaa. Kun kukaan ei henkilökohtaisesti tunne yhteyttä.
Itse kyllä pidän äärimmäisen ahdistava mitään sellaista toimintaa, jossa tiedän, että "no, nyt on tarkoitus tutustua!" Ystävyyden muodostumisen pitäisi olla kai jollain tavalla luontevaa. Jos se on selvästi toiminnan tavoite, niin se voi olla vaikeampaa.
Olen tästä samaa mieltä. Voi olla, että se "yliyrittäminen" huokuu ja ihmiset mielellään viettävät kanssasi aikaa mutta eivät ole niin kiinnostuneita solmimaan mitään syvempää.
Itselläni oli kerran eräs puolituttu, joka todella aktiivisesti yritti syventää tuttavuuttamme ystävyydeksi. Hän mm. perusteli kuinka kiva olisi ystävystyä, kun olemme molemmat nyt samanlaisessa elämäntilanteessa ja vielä samalla alallakin. Tätä ennen hän kertoi kuinka oli muidenkin kanssa yrittänyt ystävystyä mutta muut ovat niin kiireisiä.
Tämä ei suoraan sanottuna kovin kivalta tunnu kuulla. Tietystikään aikuisiällä ystävystyminen ei ole niin luonnollista kuin lapsuudessa mutta se pitäisi kuitenkin lähteä siitä tarpeesta, että nimenomaan sen tietyn ihmisen kanssa haluaa ystävystyä tässä olevien piirteiden takia, ei sen takia, että itse kaipaa läheistä ystävää, oli se sitten ns. ketä tahansa.
Jos sinusta huokuu tällainen "yliyrittäminen" niin se voi karkoittaa syvempää ystävyyttä hamuavat. Voin kertoa omasta kokemuksesta niin itsellä "ongelmana" enemmänkin ollut se, että ihmiset yrittävät lähentyä kanssani, vaikken itse olisi niin innoissani. Luulen sen johtuvan siitä, että koen olevani hyvä kuuntelija, joten ihmiset helposti alkavat avautumaan minulle ja ehkä sitä kautta kokevat helpommin jonkinlaista "yhdenkuuluvuutta."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne muut ajattelevat, etteivät ole sellaista seuraa, jota kaipaat. Esim. mulla on nykyään ystävä, jonka kanssa en ajatellut sen enempää synkkaavan. En ollut tarpeeksi kiinnostunut museoista ym. (Siis kun itse mainitsit, että tykkäät tieteistä ja taiteista). Meistä tuli ystäviä, kun molemmat saatiin keskenmeno samaan aikaan ja sitten tajuttiin, kun syvällisemmin juteltiin, että meillä onkin paljon yhteistä.
Tai sitten niillä muilla on perhettä jne. Kun oma aika on kortilla, sen haluaa viettää niiden jo olemassa olevien tärkeiden ystävien kanssa.
Ymmärrän kyllä tämän, että joku yllättävä juttu voi yhdistää ja sitten ystävystyä. Mutta olen ollut tällainen 18-vuotiaasta saakka että en oikein kuulu mihinkään enkä keneenkään. Ap.
Aloituksessa sanoit, että olet yrittänyt kysellä vanhojen ystävien kuulumisia. Eli ovatko nämä ystävät siltä ajalta kun olit alle 18- vuotias? Ei kyllä mikään ihme ettei nämä välttämättä niin innostuneita enää pitämään yhteyttä, jos nyt olet neljäkymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko susta mitään hyötyä? Mitä sun kanssa olemisesta saa?
Näitä alapeukkuja en ymmärrä. En ole tämän kommentin kirjoittaja. Mutta eikö ystävyyden tarkoitus ole nimenomaan se, että siitä saa jotain. Että saa seuraa tylsiin hetkiin, tai että saa kuuntelija ja ymmärtäjän, tai että saa matkaseuraa, jne. Miksi kukaan ystävyisi, jos siltä ystävyydeltä ei saa mitään?
Me ollaan ystävyys velkaa jos joku on mukava ja sivistynyt ja henkilö napsahtaa kohdalle. Vain erittäin painavalla syyllä pääsee velvoitteesta. Vain kirjalliset anomukset huomioidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko susta mitään hyötyä? Mitä sun kanssa olemisesta saa?
Näitä alapeukkuja en ymmärrä. En ole tämän kommentin kirjoittaja. Mutta eikö ystävyyden tarkoitus ole nimenomaan se, että siitä saa jotain. Että saa seuraa tylsiin hetkiin, tai että saa kuuntelija ja ymmärtäjän, tai että saa matkaseuraa, jne. Miksi kukaan ystävyisi, jos siltä ystävyydeltä ei saa mitään?
Se on kyllä totta, että ystävyydestä pitää saada jotain irti, jotta se kannattaisi tai jaksaisi kiinnostaa, mutta sinun viestisi saattoi tulla kuva suorastaan laskelmoivasta hyväksikäytöstä (jossa tavoitteena on vain ottaa eikä antaa), kun taas oikeassa ystävyydessä niitä hyötyjä ei "lasketa" ja ystäville mielellään myös annetaan niitä ns. hyötyjä, koska toivotaan hyvää toiselle. Tuosta viestistäsi selviää, että tarkoitit sillä hyötymisellä ihan tavallisia ystävyyteen kuuluvia asioita, mutta alkuperäinen viesti kuulosti vähän muulta. Eli toit tuon hyötymisen esiin ehkä hieman väärillä sanavalinnoilla.
Tai siis, ethän ollutkaan se sama kirjoittaja, luin nopeasti väärin. Sori siis "sinuttelu".
55
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne muut ajattelevat, etteivät ole sellaista seuraa, jota kaipaat. Esim. mulla on nykyään ystävä, jonka kanssa en ajatellut sen enempää synkkaavan. En ollut tarpeeksi kiinnostunut museoista ym. (Siis kun itse mainitsit, että tykkäät tieteistä ja taiteista). Meistä tuli ystäviä, kun molemmat saatiin keskenmeno samaan aikaan ja sitten tajuttiin, kun syvällisemmin juteltiin, että meillä onkin paljon yhteistä.
Tai sitten niillä muilla on perhettä jne. Kun oma aika on kortilla, sen haluaa viettää niiden jo olemassa olevien tärkeiden ystävien kanssa.
Ymmärrän kyllä tämän, että joku yllättävä juttu voi yhdistää ja sitten ystävystyä. Mutta olen ollut tällainen 18-vuotiaasta saakka että en oikein kuulu mihinkään enkä keneenkään. Ap.
Aloituksessa sanoit, että olet yrittänyt kysellä vanhojen ystävien kuulumisia. Eli ovatko nämä ystävät siltä ajalta kun olit alle 18- vuotias? Ei kyllä mikään ihme ettei nämä välttämättä niin innostuneita enää pitämään yhteyttä, jos nyt olet neljäkymppinen.
Tarkoitin kaikenlaisia kavereita vuosien varrelta, esim. sellaisia joita en ole tavannut viiteen vuoteen tms. En siis oletakaan, että he eivät välttämättä innostuneesti halua esim. tavata minua, yritin vain aloituksessani kuvata että olen yrittänyt itse pitää yhteyttä enkä vain odottaa kotona että muut pitää minuun yhteyttä. Ap.
En ole itse asiassa huomannut kenekään ystävystyvän johonkin vuosiin. Erilaiset tutut puhuvat kyllä ystävistään, mutta ne on aina sellaisia vanhoja ystäviä heillä. Kukaan ei ole yli kymmeneen vuoteen maininnut minulle yhdestäkään uudesta ystävästä, johon olisi siis ystävystynyt oikeasti läheisesti. Asun eräässä isossa kaupungissa, ehkä se on sitten täällä tavallista, että yli kolmekymppisenä ei enää kukaan saa ystäviä. Ap.
Mitä enemmän ystävälle asettaa vaatimuksia, sitä vaikeampaa on löytää ystävä. Kerroit, että tieteet ja taiteet olisivat ne asiat, joita haluaisit ystäväsi kanssa jakaa. Lisäksi haluaisit käydä shoppailemassa tällaisen tieteiden ja teiteiden harrastajan kanssa. Moni on tänä päivänä aika väsynyt työn ja perheen asettamien vaatimusten vuoksi ja sen vuoksi he haluavat ystävyydeltään jotain rentoa ja vähemmän aivoja rasittavaa ja aikaa vievää. Niillä taas, joilla ei tuota väsymystä ole, on yleensä jo ystävät, joiden kanssa jakaa nuo mainitsemasi asiat. Mulle tuli mieleen, että joku sellainen, jolla on akateeminen koulutus tai on muuten kiinnostunut mainitsemistasi asioista, mutta joka ei työelämässä saa riittävästi älyllisiä haasteita, voisi olla henkilö, johon voisit tutustua ja kenties ystävystyäkin. Pienituloinen tai pitkäaikaistyötön ei kuitenkaan käy, jos yhteisenä tekemisenä täytyisi olla shoppailiakin.
Vierailija kirjoitti:
En ole itse asiassa huomannut kenekään ystävystyvän johonkin vuosiin. Erilaiset tutut puhuvat kyllä ystävistään, mutta ne on aina sellaisia vanhoja ystäviä heillä. Kukaan ei ole yli kymmeneen vuoteen maininnut minulle yhdestäkään uudesta ystävästä, johon olisi siis ystävystynyt oikeasti läheisesti. Asun eräässä isossa kaupungissa, ehkä se on sitten täällä tavallista, että yli kolmekymppisenä ei enää kukaan saa ystäviä. Ap.
Ystäväpiiriä ei voi aikuisena kamalasti laajentaa, koska jokainen uusi ystävä vie aikaa pois olemassaolevilta ystäviltä. Ja kun on lisäksi työt, perheet ja muut läheiset sekä harrastukset, on aika selvää, ettei aika riitä uusille ystäville.
Ilmeisesti kaikilla on jo omat vakiintuneet ystäväpiirinsä. Eikä aikaa eikä kiinnostusta tutustua uusiin ihmisiin lähemmin. En ole itse koskaan muuttanut esim. opintojen perässä tai saanut lasta tms, eli ei ole ollut sellaista porukkaa, jossa olisi ollut sama tarve samassa elämäntilanteessa oleville ystäville. Ap.