Miksi mies käyttäytyy näin?
Olen ollut 1.5 vuotta erään 30 v. miehen kanssa. Hänessä on kumminkin mielestäni eräs kummallinen piirre. Kerron tässä jokusen tilanteen:
- hän toi minulle poimimiaan luumuja tänä syksynä ämpärillisen. Sovittiin treffit kaupungille jonne hän voi tuoda luumut ja kävimme samalla reissulla kahvilla ja kaupassa. Hän tuli itse linja-autolla ja minä omalla autolla. Hän oli laittanut citymarketin muovikassin ämpärin suun päälle kuminauhalla kiinni ja kun hän antoi luumut minulle hän sanoi, että pitäisiköhän se pussi ottaa siitä päältä pois, kun se menee kuitenkin kauppakassina vielä. Sitten hän kuitenkin tokaisi, että ikävä toisaalta jos ne luumut kaatuvat autossani ja jätti kassin ämpärin päälle. Palautin seuraavalla tapaamiskerralla muovikassin.
-seuraava tilanne: leivoin kääretorttua kesällä hänen vanhemmilleen ja yhdessä päätimme sitten maistaa sitä ensin, kun se oli valmista. Hän leikkasi yhden siivun kääretorttua ja puolitti vielä sen siivun ja antoi minulle toisen puolen ja itselleen toisen puolen. Minua hiukan kummastutti asia, olisi tuntunut reilummalta että olisi leikannut molemmille ihan kokonaiset siivut.
- kerran pyysin josko hän voisi tuoda yhden rullan vessapaperia, kun tulee käymään luonani, kun tulee kaupungin ja kauppojen ohitse ja minulta oli vessapaperi erittäin vähissä ja lähimpään kauppaan 15 km matka. Hän otti kotoansa rullan paperia mukaan. Sanoin että äitini tulee myöhemmällä ja hänkin saattaa tuo minulle sitten enemmän vessapaperia tullessaan. Hän sanoi sitten, että voi viedä sen tuomansa rullan takaisin.
- Olimme menossa mökkeilemään ja hän toi mukanaan kanisterin lähdevettä, koska häneltä löytyi kotoaan iso kanisteri ja minulta ei. Hän kysyi paljonko vettä tarvitaan ja sanoin että laita täyteen vain, ikävä jos loppuu kesken. Hän toi täysinäisen kanisterin. Kaikki vesi ei kuitenkaan mennytkään mökkeilymme aikana ja sitä jäi vajaa puoli kanisteria. Hän tokaisi, että olisi vähempikin määrä vettä riittänyt.
Mitä mieltä olette? Käyttäytyykö muiden miehet näin?
Kommentit (7)
No on pihi mutta vaikutat ehkä itsekin hieman Hmm erilaiselta.. pyydät yhtä rullaa vessapaperia ja mitä sit jos maistaa puolikkaan palan torttua, aika pienistä asioista säkin teet isomman asian..
Kuulostaa ihmeelliseltä ettei 1,5 vuoden jälkeen voisi näistä puhua ihan suoraan keskenään? Kyllä olisin omalle ukolle jo sanonut että nyt menee yli, noinko pihi olet?? Pidä luumus ja pussis sitten! Ihankuin olisitte tuttavia, ette pari tai edes vähän parempia kavereita. Outoa menoa
Vielä unohtui mainita, että kahvipöydässä jos olemme hänen vanhemmillaan, hänen äitinsä sanoo, että ota ota nyt jotakin kastettavaa kahvin kanssa, älä pelkän juo. Mies sanoo sitten, että " nyt riittää jo."
Eivät käyttäydy, Mies on äärimmäisen pihi.