Lue keskustelun säännöt.
Ajatteletko sukujen jatkumoa koskaan? Pyhäinpäivästä mieleen..
04.11.2017 |
Jos vaikka ajatellaan ulkonäköä, tietyt piirteet kulkevat suvussa, ja usein puolisokin on muuten "saman" näköinen. Voi mennä pari sukupolvea, ja joku lapsi on ihan isotätinsä/isoisotätinsä näköinen ilman että kukaan elävä sukulainen sitä hokaa.
Tai vaikka kiinteä omaisuus joka kulkee perintönä suvussa, maatila tai kattane vaikka. Se mikä on työllä ja vaivalla aikoinaan -niillä resursseilla- rakennettu, voi joko olla mittaamattoman arvokas nyt, tai sitten ajan kuluessa sekä tunnearvo että rahallinen arvo kadonnut.
Kommentit (28)
Ajattelen useinkin. Tottakai geenit singahtelevat suvussa miten sattuu kellekin osumaan. Ihan hyvää jälkeä on tähän asti tullut. Fiksut ihmiset osaavat pitää myös omaisuuden omassa suvussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen. Nytkin hautausmaalla käynnin jälkeen mietin omia isoisovanhempiani ja muita esivanhempiani, miten olisi ollut hieno tuntea heitä ja kuulla heidän ajatuksiaan. Huomata jotain tuttuja piirteitä heissä, tavoissa, tavaroissa mitä peritty tms. Kiehtovaa ajatus leikkiä, jollain tapaa myös haikeaa.
En ajattele. Useinmiten eniten samannäköisiä ovat ihmiset, jotka eivät ole toisilleen yhtään mitään sukua. Jos ei sitten identtisiä kaksosia lasketa. Ihmisiä on niin paljon että on jo mahdotonta etteivät jotkut olisi tosi samannäköisiä ilman mitään sukulaisuusuhdetta. Eikä mua oikein kiinnosta kuolleet sukulaiset, joita en oo koskaan nähnyt. Tärkeämpää on elävät ihmiset ja ihmisten persoona, ei se mitä sukua he ovat.
Joo, kaikki rumat piirteet on peritynyt mulle + sairaudet. Kiitti Vit..... Sti
Ajattelen. Ollaan lapseton pariskunta ja sellaiseksi jäädään. Meihin katkeaa pitkä sukupolvien ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä oikeastaan. Tosin ehkä nuori ikäni vaikuttaa asiaan, vaikka ajattelenkin yleensä syvällisempiä kuin monet paljon vanhemmatkin.
Itse olen homo, eikä neljästä siskosta yhdellekään ole siunaantunut jälkikasvua. Lähinnä käy sääliksi vanhempiani, sillä tiedän, että he kovasti toivoisivat lapsenlapsia varsinkin kun ovat pian eläköitymässä, mutta eivät silti koskaan ole tahdittomasti asiasta maininneet tai painostaneet siskojani.
En. Mua kiehtoo enemmän sielunkummpanit ja sielujen sukulaisuus. Sellainen sukulaisuus joka on määrätty ikuisuuksia sitten ja on olemassa ikuisesti tämän maailman ulkopuolella. Fyysisen kehon sukulaisuudella ei ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minun isäni ja äitini suku suoraan alenevassa polvessa päättyy minuun. Heidän sisaruksillaan on toki lapsia ja lapsenlapsiakin, jotka jatkavat sukua.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen. Ollaan lapseton pariskunta ja sellaiseksi jäädään. Meihin katkeaa pitkä sukupolvien ketju.
Sama. Tunnen niin suurta syyllisyyttä siitä, että jäin lapsettomaksi epäonnistuneiden ihmisvalintojen vuoksi,. Että tuskin pystyn käymään ikinä vanhempieni haudalla, kun kuolevat. Mikäli minusta olisi kiinni, niin heille ei mitään hautapaikkaa edes tulisi. Koska se muistuttaisi minua vain epäonnistumisestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, ajattelen joskus. Vaikka just omia ulkonäön piirteitä, keita ovat oikeasti olleet ne joilla aiemmissa sukupolvissa on ollut nämä samanlaiset vaaleansiniset silmät, tämä tietynlainen nenä tai polvet joissa on vähän valuvikaa. Meillä ei juuri ole suvussa kulkeneita tarinoita saati mitään suvussa kulkeneita esineitä tai muutakaan maallista omaisuutta. Se on vähän sääli. Ymmärrän kyllä miksi näin; meidän suku on ollut köyhää, ihan oikeasti köyhää ja varmaan aiempien sukupolvien elämä on ollut melkoista taistelua ja kärsimystäkin. Ei niin muistelemisen arvoista ehkä.. Omaisuutta ei juuri ole ollut eikä suvun ihmisillä kunniakkaita saavutuksia.
Miehen suvussa taas on enemmän jo ihan vanhoja valokuviakin ja muistissa on nimet niille valokuvien henkilöille. On jännä fiilis katsella ikivanhaa valokuvaa huvipäisestä metsäisessä rannassa seisovasta naisesta - se ihan sama maisema näkyy nyt miehen suvun mökin laiturilta.
Kyllä ajattelen. Olen lähes 10 vuotta harrastanut sukututkimusta ja sen kautta monet jo edesmenneet sukulaiset ovat "heränneet henkiin", kun olen kuullut heidät tunteneiden ihmisten kertomuksia. Ulkonäössä on yhtäläisyyksiä. Enoni on vanhemmiten alkanut muistuttaa kasvoiltaan äitiään, siis minun isoäitiäni, ja kuinka ollakaan, niin minunkin piirteeni ovat alkaneet muistuttaa isoäitini piirteitä. Toisaalta taas muistutan isoäidin siskoa, kun selkävaivaisena kävelen perä pitkällä selkä linkussa. Toisaalta minulla on myös piirteitä isoisän puolelta. Muistutan aika paljon äitini serkkua, siis isoisän veljen nyt jo edesmennyttä tytärtä. Itse en sitä ollut tullut ajatelleeksi, mutta kun meitä joissakin hautajaisissa oli koolla enemmän, niin useampi tämän äidin serkun lapsista sekä lapsenlapsista tulivat sanomaan, miten muistutan heidän äitiään ja isoäitiään. Tuntuu todella hyvältä, että tietää mihin sukupolvien ketjuun kuuluu, varsinkin kun suku on pieni ja meidän sukuhaara sammuu meihin kolmeen serkkuun, jotka kaikki olemme lapsettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua tietää suvustani mitään ja yritän unohtaa sen olemassaolon. Liikaa huonoja kokemuksia.
Älkää lapsettomat surko tuollaisia. Tuskin ne teidän vanhemmat teitä hankki sen takia että halusivat suvun jatkuvan, vaan siksi että halusivat lapsia. Olette siis jo tehneet tehtävänne heidän suhteen, eli ilostuttaneet heidän elämäänsä silloin kun olitte lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ajattele. Useinmiten eniten samannäköisiä ovat ihmiset, jotka eivät ole toisilleen yhtään mitään sukua. Jos ei sitten identtisiä kaksosia lasketa. Ihmisiä on niin paljon että on jo mahdotonta etteivät jotkut olisi tosi samannäköisiä ilman mitään sukulaisuusuhdetta. Eikä mua oikein kiinnosta kuolleet sukulaiset, joita en oo koskaan nähnyt. Tärkeämpää on elävät ihmiset ja ihmisten persoona, ei se mitä sukua he ovat.
Mä ajattelin joskus nuorempana tähän tyyliin myös. Nyt vanhempana mietin elämää enemmän jatkumona ja ne omat juuret kiinnostavat myös. Me suomalaiset pyritään kyllä olemaan niin kovin rationaalisia että hylätään mielestä ja muutenkin ihan arvokkaitakin juttuja, jos niistä ei ole osoittaa jotain suoraa, mitattavaa hyötyä. Kuten nyt vaikka just oman suvun ja ns. esi-isien kunnioitus. En tarkoita tällä mitään palvontaa vaan ihan sitä että ylipäätään miettii mistä on tullut ja mikä merkitys niillä asioilla on ja kuinka suku jatkuu eteenpäin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen. Ollaan lapseton pariskunta ja sellaiseksi jäädään. Meihin katkeaa pitkä sukupolvien ketju.
Sama. Tunnen niin suurta syyllisyyttä siitä, että jäin lapsettomaksi epäonnistuneiden ihmisvalintojen vuoksi,. Että tuskin pystyn käymään ikinä vanhempieni haudalla, kun kuolevat. Mikäli minusta olisi kiinni, niin heille ei mitään hautapaikkaa edes tulisi. Koska se muistuttaisi minua vain epäonnistumisestani.
Ikävää että sinulle kävi noin. Me olemme lapsettomia omasta valinnastamme, mutta sattumalta selvisikin, että lasten saanti olisi ollut muutenkin todennäköisesti todella vaikeaa ilman hoitoja.
Harrastan sukututkimusta, ja siksi tätä sukupolvien jatkumoa ja sammumista joskus mietin.
6
Tunnen sukuhistoriani ja suorat esivanhempani 20 sukupolven taakse 1200-luvulle. Jännä ajatella tätä elämän kiertoa ja ihmisten ketjua, johon minäkin kuulun, miten esi-isäni ovat Saksasta ja Englannista päätyneet Ruotsiin ja sieltä Suomeen. Ja minä puolestani olen "palannut" Englantiin, jossa isovanhempani 300 vuotta sitten elivät ja tuskin koskaan ajattelivat saavansa suomalaista jäljeläistä.
Itsekästä, mutta tästäkin syystä surettaa oma lapsettomuus. Ketju katkeaa.
Itselleni sukupolvien ketju on tärkeä. Oma sukuni on jäänyt etäiseksi mutta miehen suvun vaiheista olen päässyt mukavasti perille. Tänään käytiin lasten kanssa sytyttämässä kynttilöitä haudoille ja juteltiin ihmisistä joita meistä kukaan ei ollut koskaan nähnyt elossa. Lapset kyselivät kovasti ja oli mukava, kun pystyi vähän kertomaan kuka hautakivessä oleva nimi on. Meillä suvun jatkumo näkyy myös lähiympäristössä päivittäin, koska asumme miehen puolen sukutilaa.
Vierailija kirjoitti:
Älkää lapsettomat surko tuollaisia. Tuskin ne teidän vanhemmat teitä hankki sen takia että halusivat suvun jatkuvan, vaan siksi että halusivat lapsia. Olette siis jo tehneet tehtävänne heidän suhteen, eli ilostuttaneet heidän elämäänsä silloin kun olitte lapsia.
Kyllä ainakin minun paremmin tuntemani ihmiset ovat hankkineet niitä lapsia juurikin siksi, että nämä sitten hankkivat lapsia aikanaan jne.....
Tiedän jotain suvustani. Esimerkiksi äidinisän puoli on selvitetty 1500-luvulle asti. Ulkonäkökin periytyy, itse olen kuulemma ihan isänäidin näköinen. Ja ikävä kyllä, tautigeenit ovat periytyneet ihan liiankin hyvin hypäten jopa ainakin vanhempieni yli.
En ole erityisen kiinnostunut aiheesta.
En ajattele.