Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole kavereita, mitä teen väärin?
04.11.2017 |
Minua pidetään sosiaalisena ihmisenä, ja olenkin kai oikeastikin sellainen. En ole ollenkaan ujo, vaan menen juttelemaan vieraillekin ihmisille, kadullakin jopa. Töissä menen joka päivä kahvihuoneeseen juttelemaan työkavereille. Laittelen vanhoille ystäville viestejä, että mitä kuuluu. Kyselen ja kuuntelen paljon, en niinkään jauha itsestäni, paitsi tietenkin kerron omiakin kokemuksia jos ne puheenaiheeseen liittyy jotenkin. Olen kuitenkin aika puhelias, ja minusta tuntuu että moni pitää minusta paljon ja tutustuu minuun mielellään. Saan ihmiset nauramaankin aika helposti. Olen olemukseltani ihan tavallinen, en mikään outo tai jonkun ääripään edustaja. Luulen, että työkaverit sanoisi että olen iloinen ja kiva ja he mielellään juttelevat kanssani, moni ilahtuu kun tulen vaikka lounaalla samaan pöytään. Mutta kukaan ei koskaan pyydä mukaan lounaalle.
Silti minulla ei ole kavereita. Tutustun hyvin helposti uusiin ihmisiin, mutta niistä ei koskaan tule sellaisia ystäviä, että voisin pyytää heitä vaikka sunnuntaina kahville tai mukaan konserttiin. Tai pyydänkin, mutta yleensä kukaan ei lähde. Yksi puolituttu kyllä aina lähti, mutta ei koskaan pyytänyt minua minnekään eikä oikein kertonut itsestään mitään eikä koskaan itse laittanut viestiä tai soittanut, niin kahden vuoden jälkeen lakkasin yrittämästä ystävystyä hänen kanssaan paremmin. En jotenkin saa yhtään ystävää, saan vain sellaisia pintapuolisia tuttuja, joiden kanssa ei voi mitään satunnaista juttelua isompaa tehdä esim. mennä yhdessä laivalle, shoppailemaan tms.
Mitä ihmettä teen väärin?
Kommentit (65)
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä pitää olla joku juttu joka yhdistää eikä vain "kaveruus". Esim. muutettu samaan aikaan opiskelemaan vieraaseen kaupunkiin.
Onko sinulla oikeasti jotain annettavaa toisille ihmisille niin, että ihmiset kiinnostuvat sinusta ja kaipaavat seuraasi?
Tarkoitan, että jos ihmisestä jää pinnallinen, hölösuu vaikutelma, niin sellainen koetaan helposti rasittavaksi ja tyhjänpäiväiseksi. Myös sellainen, joka peesaa kaikkia ja pyrkii kauheasti miellyttämään ja komppaamaan kaikkia haiskahtaa epätoivoiselle.
Jos kerran olet sosiaalinen, niin kaikki kuvittelevat sulla olevan paljon sosiaalista elämää. Eivät voi kuvitellakaan, että kaipaisit vielä jotain ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Olen järjestänyt työkavereille monta illanviettoa, yhteistä vapaa-ajan tekemistä jonkun pienen harrastuksen esim. biljardin pariin, ihan vain porukkalounaita, olutmaistiaisia jne. Ihmiset ovat lähteneet mielellään aina mukaan ja viihtyneet ja ovat iloisia kun noita aina järjestän. Emme puhu niissä töistä vaan kaikesta muusta ja aina juttua riittää. Silti kukaan heistä ei halua olla läheisempi ystävä minun kanssa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MItä luultavammin sinussa ei ole mitään vikaa. Aikuisiällä sellaisia ystäviä on vain vaikeampi saada. Varsinkin, jos olet sosiaalinen ja puhelias niin luultavasti ihmiset ajattelevat, että sulla on jo kavereita ja se oma sosiaalinen piiri. Ehkä joku haluaisikin ystävystyä sun kanssa lähemmin mutta ei kenties "kehtaa" tehdä ensimmäistä liikettä, kun ajattelee että saa pakit.
Monet työkavereista taas haluavat pitää työn ja vapaa-ajan erillään, eikä sillä tarvitse olla sun kanssa mitään tekemistä. Entä miltä ajalta nämä vanhat ystävät ovat, miksi näihin on katkennut ystävyys? Ystävyyssuhteen vahvistuminen on myös molemminpuolista. Siinä mielessä, että jos et itsekään puhu syvällisiä niin välttämättä myös sinullekaan ei avauduta.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla oikeasti jotain annettavaa toisille ihmisille niin, että ihmiset kiinnostuvat sinusta ja kaipaavat seuraasi?
Tarkoitan, että jos ihmisestä jää pinnallinen, hölösuu vaikutelma, niin sellainen koetaan helposti rasittavaksi ja tyhjänpäiväiseksi. Myös sellainen, joka peesaa kaikkia ja pyrkii kauheasti miellyttämään ja komppaamaan kaikkia haiskahtaa epätoivoiselle.
Olen miettinyt tätä, mutta en ole ollenkaan sellainen hölösuu, en koskaan juoruile muista enkä jauha itsestäni. Olen enemmän ns. älykkö kuin hölösuu. En myöskään peesaa enkä yritä miellyttää, vaan tuon keskusteluun rohkeasti myös päinvastaisia näkökulmia ja uskallan kyseenalaistaa ihmisiä. Minulle on sanuttu, että siitä piirteestä minussa tykätään. Ei silti näköjään riittävästi. En usko antavani itsestäni epätoivoista vaikutelmaa vaan enemminkin ehkä liian yli-itsenäisen ja riippumattoman vaikutelman. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka se tuolla alussa ei saanutkaan kannatusta, niin munkin mielestä pitää miettiä, että onko tosiaan mitään annettavaa toisille.
Itse oon tosi tylsä tyyppi, joten mun vaatimukset eivät ole kovin korkealla. Toinen tylsä tyyppi käy oikein hyvin. Mutta jokin raja siinäkin on. Eli mulla on nyt sellainen tuttu, jonka jopa minä koen niin älyttömän tylsäksi, että sillä tyypillä ei oikeesti ole oikein mitään annettavaa meidän väliseen ihmissuhteeseen. Eikä taida olla muidenkaan mielestä, kun hänellä ei oikein ole ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko susta mitään hyötyä? Mitä sun kanssa olemisesta saa?
Niin. Täähän se on tärkeintä ihmisten välisissä kanssakäymisissä, siksi vietänkin mieluummin aikani tietokoneen kanssa.
Kyllähän siinä yleensä sellainen pohjavire on. Sitä ei vaan ilmeisesti sovi sanoa ääneen. (alapeukkujen perusteella.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Olen järjestänyt työkavereille monta illanviettoa, yhteistä vapaa-ajan tekemistä jonkun pienen harrastuksen esim. biljardin pariin, ihan vain porukkalounaita, olutmaistiaisia jne. Ihmiset ovat lähteneet mielellään aina mukaan ja viihtyneet ja ovat iloisia kun noita aina järjestän. Emme puhu niissä töistä vaan kaikesta muusta ja aina juttua riittää. Silti kukaan heistä ei halua olla läheisempi ystävä minun kanssa. Ap.
Ehkä eivät tosiaan ymmärrä, että kaipaat läheistä ystävää? Jos on liikaa verkkoja vesillä siellä työpaikan porukoissakin, kukaan heistä ei tunne olevansa erityinen sinulle? Toki voi olla, että heillä on nuo omat ystäväpiirit jo, eivätkä "tarvitse" enempää. Luontevimmin ystävyyssuhteita syntyy kai molemminpuolisesta tarpeesta, esim. aloittaessa opiskelut molemmille vieraalla paikkakunnalla tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko susta mitään hyötyä? Mitä sun kanssa olemisesta saa?
Niin. Täähän se on tärkeintä ihmisten välisissä kanssakäymisissä, siksi vietänkin mieluummin aikani tietokoneen kanssa.
Kyllähän siinä yleensä sellainen pohjavire on. Sitä ei vaan ilmeisesti sovi sanoa ääneen. (alapeukkujen perusteella.)
Noinhan se kärjistetysti menee. Aika ja energia on kallista. Risteily tai illanvietto ei-hemmetin mieluisassa seurassa on tuhlausta.
T. 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on kovat odotukset? Joku juttelee vähän ja olet heti kuvittelemassa elinikäistä ystävyyttä?
Joskus sopivaa kaveria ei vaan ole.
Mieti mitä olisit kiinnostunut harrastamaan, harrastuksissa yhteistä on ainakin se harrastus, erilaisista taustoista riippumatta.
Jotkut löytää kaverin vasta myöhemmällä iällä ja aivan eri paikasta kuin luuli. Mutta, älä odota mitään.En ole heti odottamasta mitään elinikäistä syvää ystävyyttä. Enkä innostu heti täysillä, jos joku sanoo minulle jotain vähän. En ole todellakaan mikään yli-innokas takertuja, ehkä enemmänkin aika itsenäinen. Tarkoitan aloituksessani ihmisiä, jotka olen tuntenut vuosikausia, mutta en ole onnistunut vuosienkaan aikana ystävystymään heidän kanssaan. Harrastan sellaisia vähän harvinaisempia asioita, joihin en koskaan ole löytänyt harrastuskaveria kenestäkään naisesta. Miehistä kyllä, mutta en kaipaa nyt läheisiä ystäviä miehistä. Aviomies minulla on jo. Ap.
Kaikilla ei ole sitä aviomiestäkään. Muuten, mieskin voi olla ystävä.
Mutta mieti uusia harrastuksia. Esim jooga tai taidekerhoista voi löytää kavereita. Äläkä väheksy "vajavaisuutta". Jostain seurakunnasta, yhdistyksistä tai 12-askeleen ryhmissä voi löytyä kaikupohjaa, jos ihmiset on kokeneet outoja juttuja. Kenenkään ei tarvi olla täydellinen, vaan elämän twisti on juuri niissä säröissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Olen järjestänyt työkavereille monta illanviettoa, yhteistä vapaa-ajan tekemistä jonkun pienen harrastuksen esim. biljardin pariin, ihan vain porukkalounaita, olutmaistiaisia jne. Ihmiset ovat lähteneet mielellään aina mukaan ja viihtyneet ja ovat iloisia kun noita aina järjestän. Emme puhu niissä töistä vaan kaikesta muusta ja aina juttua riittää. Silti kukaan heistä ei halua olla läheisempi ystävä minun kanssa. Ap.
Ehkä nyt vähän viilaan pilkkua, toivottavasti et pahastu. Mutta tästä tulee tunne, että yrität kenen kanssa tahansa ystävystyä ja sitten pahastut ja mietit sinussa olevan jotakin vikaa, kun kukaan ei halua ystävystyä kanssasi. Kyllä se ystävyys vaatii sen jonkun klikin ja sen, että molemmilla on halu syventää suhdetta. Kuulostaa siis aika epätodennäköiseltä, että aikuisiällä kokonainen työporukka olisi potentiaalista porukkaa läheiseksi ystäväksi. Ei siis millään tavalla tarkoita, että sussa on jotakin vikaa. Ystäviä tarvitsee tällöin vaan etsiä muusta ympäristöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran olet sosiaalinen, niin kaikki kuvittelevat sulla olevan paljon sosiaalista elämää. Eivät voi kuvitellakaan, että kaipaisit vielä jotain ystävää.
Se voi olla totta, saatan antaa tuolla tavalla väärän kuvan itsestäni. Ap.
Eiköhän tässä ole se sama ongelma kuin 30+ epätoivoisilla sinkuilla. Elämänvaihe on sellainen jossa useimmat ovat jo vakiintuneita, eli parisuhde ja ystäväporukka löytyy. Vaikka olisi kuinka hyvä, voi jäädä yksin ellei sitten laske vaatimustasoaan todella huomattavasti... voisitko ap etsiä kavereita 10 vuotta itseäsi nuoremmista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jo yrittäisit järkätä vaikka työkavereiden kanssa jotain vähän isompaa illanviettoa ryhmässä? Joitakin (minua, terveisin introvertti) saattaa ahdistaa ajatus "tuntemattoman" kanssa kahdestaan hengailusta. Onko sulla mitään muuta yhteistä näiden ihmisten kanssa kuin työ tms? Harrastuksia? Neulominen, vaeltaminen, koirat, hevoset? Jotain mihin tarttua, jotta saisit keskustelun siirtymään vapaa-aikaan ja sitten ehdotettua jotain siihen liittyvää?
Mulla itselläni on ainakin se tilanne, että koska introverttinä olen aika sosiaalisessa työssä ja kotona on mies jolle jauhaa lopun päivää jos tarve on, en sinänsä "kaipaa" hirveästi ystävien seuraa, vaikka ilahdunkin ja näen heitä sitten mielelläni. Mutta viikonloppuisin haluan usein vain rentoutua kotona jne. Aikuisilla on varmasti paljon just tämän tyyppisiä aikatauluongelmia, eli kun ehdotat jotain eikä vastapuolelle käykään, ei ole vika välttämättä kuitenkaan sinussa. Olen tuo viestin 2 kirjoittaja, ja tuo ystävystymisestä haaveileva oma kaverini ahdistaa kyllä rauhaani aika paljon kun hän tapaisi mielellään useamman kerran viikossa, mutta hänen seuransa on mulle tosi kuluttavaa. Ei hän silti ole ikävä ihminen.
Olen järjestänyt työkavereille monta illanviettoa, yhteistä vapaa-ajan tekemistä jonkun pienen harrastuksen esim. biljardin pariin, ihan vain porukkalounaita, olutmaistiaisia jne. Ihmiset ovat lähteneet mielellään aina mukaan ja viihtyneet ja ovat iloisia kun noita aina järjestän. Emme puhu niissä töistä vaan kaikesta muusta ja aina juttua riittää. Silti kukaan heistä ei halua olla läheisempi ystävä minun kanssa. Ap.
Ehkä nyt vähän viilaan pilkkua, toivottavasti et pahastu. Mutta tästä tulee tunne, että yrität kenen kanssa tahansa ystävystyä ja sitten pahastut ja mietit sinussa olevan jotakin vikaa, kun kukaan ei halua ystävystyä kanssasi. Kyllä se ystävyys vaatii sen jonkun klikin ja sen, että molemmilla on halu syventää suhdetta. Kuulostaa siis aika epätodennäköiseltä, että aikuisiällä kokonainen työporukka olisi potentiaalista porukkaa läheiseksi ystäväksi. Ei siis millään tavalla tarkoita, että sussa on jotakin vikaa. Ystäviä tarvitsee tällöin vaan etsiä muusta ympäristöstä.
Olen 40, nyt ympärillä on tietenkin eniten työtuttuja. Mutta ihan sama oli jo opiskeluaikana, en saanut yhtään ystävää opiskelukavereista. Biletysseuraa sain heistä kyllä, mutta en sen läheisempiä ystäviä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tässä ole se sama ongelma kuin 30+ epätoivoisilla sinkuilla. Elämänvaihe on sellainen jossa useimmat ovat jo vakiintuneita, eli parisuhde ja ystäväporukka löytyy. Vaikka olisi kuinka hyvä, voi jäädä yksin ellei sitten laske vaatimustasoaan todella huomattavasti... voisitko ap etsiä kavereita 10 vuotta itseäsi nuoremmista?
Voisin hyvin etsiä nuoremmistakin ystäviä, ja etsinkin, minulla on tuttuja ikäskaalalla 25-55 ja pidän monen eri ikäisistä ja keksin puhuttavaa kaikkien kanssa. Mutta en usko, että nämä nuoremmat haluavat minua ystäväkseen. Ap.
Sekin on semmonen juttu, että et voi vain olla kamalan kiinnostunut toisen elämästä ja ajatuksista ja sit et anna itsestäsi aluksi ainakaan juuri mitään. Sinä jäät pohtimaan, että onpa mielenkiintoinen ihminen, tuon haluan ystäväksi. Mutta se toinen ei ole saanut sinusta mitään.
Vaikutatko muiden silmissä siltä, että sulla on paljon kavereita? Seurallisuudestasi voisi ehkä päätellä niin.
On vaikea tutustua ihmiseen, jolle olettaa olevansa itse "vain yksi monien joukossa". Jollain tavalla kai halutaan tuntea itsensä tärkeiksi, vaikka kukaan ei sellaista ääneen sanokaan. Vaikka kertoisit, että sinulla ei ole paljon kavereita, niin kun joku näkee, miten paljon sulla on tuttuja ympärilläsi, hänelle voi tulla itsestään sellainen olo, että on vain yksi tutuistasi. Tai sitten tämä voi ihmetellä, miksi sinulla on niin paljon tuttuja mutta ei kavereita, ja se aiheuttaa hänessä epämääräisen "varovaisuuden" kanssasi ystävystymisessä.
Ns. ystävät häviävät silloin,kun en enää jaksa olla se yksipuolinen kuunteleva osapuoli. Kukaan ei koskaan kysy, että mitä minulle kuuluu.