Lue keskustelun säännöt.
En rakasta miestäni, mutta en halua erotakaan
04.11.2017 |
Ahdistava pattitilanne.
Ei ole ollut seksiä kahteen vuoteen. Meillä ei ole mitään fyysistä tai henkinstä yhteyttä, ei kosketeta eikä jutella. Pyöritetään vain arkea ja hoidetaan lapsia.
Ei olla koskaan koko suhteemme aikana keskusteltu asioista ja nykyisin vielä vähemmän. Ollaan vain hiljaa ja tehdään omia juttujamme.
Mutta hulluinta tässä on se, että en edes halua erota, vaikka seksittömyys masentaa ja läheisyyden ja henkisen yhteyden kaipuu on jo ihan hirveän kova. En halua, että lapsilla on kaksi kotia ja että eläkepäiviä vietän yksin.
Miksi piti mennä naimisiin ihmisen kanssa, jota ei himoitse ja jota ei kaikesta päätellen ole koskaan koko sydämestään rakastanut? Miksi valitsin tuon? Miten saisin edes hiukan rakkautta miestäni kohtaan, että edes seksi hänen kanssaan alkaisi kiinnostaa?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmasti onnellisempia kuin uusperheistä tulevista heittopusseista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En rakasta, halua, ikinä oo halunnu. Tein lapset, menin naimisiin, elän ikuisuuden onnettomana, seksittä.... ja edelleen haluan olla yhdessä (lasten takia???).
En kuitenkaan tee asian parantamiseksi konkreettisesti mitään. Ei muuta kuin onnellista loppu elämää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmaan erilaisten asioiden kanssa painavia kuin niistä, jotka kasvaa eroperheissä kahden kodin väliä ravaten ja molempien vanhempien uusioperheongelmien keskellä asuen. Teit siis niin tai näin, aina lasten kohdalla on omat ”riskinsä”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmasti onnellisempia kuin uusperheistä tulevista heittopusseista.
Eli onnellisia esittävien perheiden lapset ne pelastaa tulevaisuuden. Lapset voi kärsiä yllättävästi perheessä, jossa vanhemmat kituvat yhdessä muka onnellisina. Kokemusta on, ei ole kivaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on hyvä mies, niin kai jollain tasolla hänestä välität? Joko siinä määrin, että alat tehdä töitä löytääksesi miehestä ne puolet, joita ihailet ja kunnioitat ja niiden kautta lähdet etsimään myös fyysistä yhteyttä. Tai edes siinä määrin, että puhut hänelle asian suoraan ja annat hänen tehdä oman valintansa.
Kyllä toki välitän ja ihan kivaa meillä on yhdessä perheen kesken. Hyvä mies, mutta aivan vääränlainen minulle. Usein mietin miten ollaan edes päädytty yhteen, kun ei meillä ole edes yhteisiä mielenkiinnonkohteitakaan paljoa. Mies on tosi pinnallinen, minä taas ”henkinen”. Se on varmaan se isoin asia mikä rassaa.
Ap.Älä missään nimessä muuta mitään, kun noin onnellisia olette!
Kulutat vain sen ainoan elämäsi näin? Tuletteko nuoremmiksi?
Ehkä miehessäsi on myös pinnan alla henkisyys?Kyllä haluaisin muuttaaniin, että edes se seksi kiinnostaisi.
Ei miehellä ole koskaan ollut mitään henkisyyttä. Ehkä väärä sana, mutta en osaa paremminkaan kuvailla. Jos jotenkin voisi kuvailla meitä, niin mies on vähän kuin kiiltokuvamainen salimake kokoomuksesta ja minä luonnonsuojelija tietokonenörtti. Siis tuohon tyyliin.
Ap.Vaan et kuitenkaan muuta mitään? Odotat sopivaa hetkeä ja sen aikaa kukaan ei ole onnellinen?
Mutta mitä muutan? Hirveän vaikea muuttaa mitään jos ei aidosti rakasta. Niin kuin sanoin, ahdistava pattitilanne. Mielelläni rakastaisin ja haluaisin miestäni, niin kaikki olisi paljon helpompaa.
Joku asia pitäisi keksiä, joka saisi edes tämän näkymättömän muurin meidän väliltä hajotettua. Kun ei edes sitä kunnollista puheyhteyttä ole. Ei mitään keskustelua mistään.
Ap.
Entä se pariterapia, et vastannut siihen mitään!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miten te päädyitte yhteen?
Paras neuvo on fake it till you make it. Kohtele miestä 90 pv kuin hän olisi kaikki mitä olet ikinä toivonut. Jos ei auta, terapia tai ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmasti onnellisempia kuin uusperheistä tulevista heittopusseista.
Eli onnellisia esittävien perheiden lapset ne pelastaa tulevaisuuden. Lapset voi kärsiä yllättävästi perheessä, jossa vanhemmat kituvat yhdessä muka onnellisina. Kokemusta on, ei ole kivaa...
Lapset kärsivät yllättävästi myös uusperheessä. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on hyvä mies, niin kai jollain tasolla hänestä välität? Joko siinä määrin, että alat tehdä töitä löytääksesi miehestä ne puolet, joita ihailet ja kunnioitat ja niiden kautta lähdet etsimään myös fyysistä yhteyttä. Tai edes siinä määrin, että puhut hänelle asian suoraan ja annat hänen tehdä oman valintansa.
Kyllä toki välitän ja ihan kivaa meillä on yhdessä perheen kesken. Hyvä mies, mutta aivan vääränlainen minulle. Usein mietin miten ollaan edes päädytty yhteen, kun ei meillä ole edes yhteisiä mielenkiinnonkohteitakaan paljoa. Mies on tosi pinnallinen, minä taas ”henkinen”. Se on varmaan se isoin asia mikä rassaa.
Ap.Älä missään nimessä muuta mitään, kun noin onnellisia olette!
Kulutat vain sen ainoan elämäsi näin? Tuletteko nuoremmiksi?
Ehkä miehessäsi on myös pinnan alla henkisyys?Kyllä haluaisin muuttaaniin, että edes se seksi kiinnostaisi.
Ei miehellä ole koskaan ollut mitään henkisyyttä. Ehkä väärä sana, mutta en osaa paremminkaan kuvailla. Jos jotenkin voisi kuvailla meitä, niin mies on vähän kuin kiiltokuvamainen salimake kokoomuksesta ja minä luonnonsuojelija tietokonenörtti. Siis tuohon tyyliin.
Ap.Vaan et kuitenkaan muuta mitään? Odotat sopivaa hetkeä ja sen aikaa kukaan ei ole onnellinen?
Mutta mitä muutan? Hirveän vaikea muuttaa mitään jos ei aidosti rakasta. Niin kuin sanoin, ahdistava pattitilanne. Mielelläni rakastaisin ja haluaisin miestäni, niin kaikki olisi paljon helpompaa.
Joku asia pitäisi keksiä, joka saisi edes tämän näkymättömän muurin meidän väliltä hajotettua. Kun ei edes sitä kunnollista puheyhteyttä ole. Ei mitään keskustelua mistään.
Ap.
Miehesi ei vastaa kun puhut? Kosketuksia? Hipaisu ohimennen? Huomenten, hyvien öiden toivotus? Toki jos et halua lähentyä, niin silloinkin kerro se hänelle.
Pahimmassa tapauksessa miehesi on onneton onnellisen pinnan alla ja toivoo tilanteen muuttuvan mutta ei tiedä mitä tehdä.
Näivettäkää vain elämänne koko ajan kurjemmaksi. Siinä lapsille mallia tulevaan! Omituista, että puoliso ei enää kelpaa, mutta et anna hänellekään mahdollisuutta onnelliseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmasti onnellisempia kuin uusperheistä tulevista heittopusseista.
Meidän suvussa ollut pari eroa, joissa äiti on malttanut keskittyä lapsiin, kunnes ovat muuttaneet. Vaatii toki kurinalaisuutta, mutta uusperhe ei ole mikään pakko.
Viettäkää kahdenkeskinen, ainakin viikon loma. Sen aikana asia ratkeaa suuntaan tai toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmasti onnellisempia kuin uusperheistä tulevista heittopusseista.
Meidän suvussa ollut pari eroa, joissa äiti on malttanut keskittyä lapsiin, kunnes ovat muuttaneet. Vaatii toki kurinalaisuutta, mutta uusperhe ei ole mikään pakko.
Fiksu toimii juuri noin, mutta mammat yleisesti ottaen ryntäävät perheestä toiseen jotta itsellä on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on hyvä mies, niin kai jollain tasolla hänestä välität? Joko siinä määrin, että alat tehdä töitä löytääksesi miehestä ne puolet, joita ihailet ja kunnioitat ja niiden kautta lähdet etsimään myös fyysistä yhteyttä. Tai edes siinä määrin, että puhut hänelle asian suoraan ja annat hänen tehdä oman valintansa.
Kyllä toki välitän ja ihan kivaa meillä on yhdessä perheen kesken. Hyvä mies, mutta aivan vääränlainen minulle. Usein mietin miten ollaan edes päädytty yhteen, kun ei meillä ole edes yhteisiä mielenkiinnonkohteitakaan paljoa. Mies on tosi pinnallinen, minä taas ”henkinen”. Se on varmaan se isoin asia mikä rassaa.
Ap.Älä missään nimessä muuta mitään, kun noin onnellisia olette!
Kulutat vain sen ainoan elämäsi näin? Tuletteko nuoremmiksi?
Ehkä miehessäsi on myös pinnan alla henkisyys?Kyllä haluaisin muuttaaniin, että edes se seksi kiinnostaisi.
Ei miehellä ole koskaan ollut mitään henkisyyttä. Ehkä väärä sana, mutta en osaa paremminkaan kuvailla. Jos jotenkin voisi kuvailla meitä, niin mies on vähän kuin kiiltokuvamainen salimake kokoomuksesta ja minä luonnonsuojelija tietokonenörtti. Siis tuohon tyyliin.
Ap.Vaan et kuitenkaan muuta mitään? Odotat sopivaa hetkeä ja sen aikaa kukaan ei ole onnellinen?
Mutta mitä muutan? Hirveän vaikea muuttaa mitään jos ei aidosti rakasta. Niin kuin sanoin, ahdistava pattitilanne. Mielelläni rakastaisin ja haluaisin miestäni, niin kaikki olisi paljon helpompaa.
Joku asia pitäisi keksiä, joka saisi edes tämän näkymättömän muurin meidän väliltä hajotettua. Kun ei edes sitä kunnollista puheyhteyttä ole. Ei mitään keskustelua mistään.
Ap.Entä se pariterapia, et vastannut siihen mitään!?
Tosi korkea kynnys ehdottaa sitä, kun ei me sillä tavalla puhuta tästä suhteen tilasta koskaan. Meidän puhuminen on sitä, että toinen kysyy mitä tänään syödään, kumpi käy kaupassa ja missä lapset on. Loma-aikojen lähestyessä saatetaan jopa kysyä, että missä käydään reissussa.
Koskaan ei puhuta meistä tai tunteista ja mielialasta.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos nörtti heität kakkulat nurkkaan ja unohdat rakkaudet ja annat salimaken tuntea lämpöä vihreiden tapaan. Hetkellisesti olette lähekkäin?
Vierailija kirjoitti:
No miten te päädyitte yhteen?
Paras neuvo on fake it till you make it. Kohtele miestä 90 pv kuin hän olisi kaikki mitä olet ikinä toivonut. Jos ei auta, terapia tai ero.
Tämä olisi hyvä alku. Ja jos saat vastakaikua, niin olisi hyvä tilanne puhua ihan perusteellisesti mitä kumpikin haluaa ja toivoo parisuhteelta ja yleensä elämältä. Ehdottaisin, että yhdessä päätätte tahtoa rakastaa, niinkuin vihkikaavassakin viisaasti sanotaa. Rakkaus luo rakkautta. Jos tuntee toisen ihmisen rakastavan, on helpompi itsekin rakastaa. Vaikka rakastaminen tuntuisi kaukaiselta, niin ainakin pitää toisesta. Parisuhtessa tärkeätä on toinen toisensa arvostaminen. Toteutuuko se?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on hyvä mies, niin kai jollain tasolla hänestä välität? Joko siinä määrin, että alat tehdä töitä löytääksesi miehestä ne puolet, joita ihailet ja kunnioitat ja niiden kautta lähdet etsimään myös fyysistä yhteyttä. Tai edes siinä määrin, että puhut hänelle asian suoraan ja annat hänen tehdä oman valintansa.
Kyllä toki välitän ja ihan kivaa meillä on yhdessä perheen kesken. Hyvä mies, mutta aivan vääränlainen minulle. Usein mietin miten ollaan edes päädytty yhteen, kun ei meillä ole edes yhteisiä mielenkiinnonkohteitakaan paljoa. Mies on tosi pinnallinen, minä taas ”henkinen”. Se on varmaan se isoin asia mikä rassaa.
Ap.Älä missään nimessä muuta mitään, kun noin onnellisia olette!
Kulutat vain sen ainoan elämäsi näin? Tuletteko nuoremmiksi?
Ehkä miehessäsi on myös pinnan alla henkisyys?Kyllä haluaisin muuttaaniin, että edes se seksi kiinnostaisi.
Ei miehellä ole koskaan ollut mitään henkisyyttä. Ehkä väärä sana, mutta en osaa paremminkaan kuvailla. Jos jotenkin voisi kuvailla meitä, niin mies on vähän kuin kiiltokuvamainen salimake kokoomuksesta ja minä luonnonsuojelija tietokonenörtti. Siis tuohon tyyliin.
Ap.Vaan et kuitenkaan muuta mitään? Odotat sopivaa hetkeä ja sen aikaa kukaan ei ole onnellinen?
Mutta mitä muutan? Hirveän vaikea muuttaa mitään jos ei aidosti rakasta. Niin kuin sanoin, ahdistava pattitilanne. Mielelläni rakastaisin ja haluaisin miestäni, niin kaikki olisi paljon helpompaa.
Joku asia pitäisi keksiä, joka saisi edes tämän näkymättömän muurin meidän väliltä hajotettua. Kun ei edes sitä kunnollista puheyhteyttä ole. Ei mitään keskustelua mistään.
Ap.Entä se pariterapia, et vastannut siihen mitään!?
Tosi korkea kynnys ehdottaa sitä, kun ei me sillä tavalla puhuta tästä suhteen tilasta koskaan. Meidän puhuminen on sitä, että toinen kysyy mitä tänään syödään, kumpi käy kaupassa ja missä lapset on. Loma-aikojen lähestyessä saatetaan jopa kysyä, että missä käydään reissussa.
Koskaan ei puhuta meistä tai tunteista ja mielialasta.
Ap.
Pitäisiko puhua sitten? Vai onko mies tyyliin en puhu enkä pussaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat todellinen pallo jalassa. Niiden takia todella moni on vastaavalla tavalla jumissa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Surullista, miten kovaa hintaa lisääntymiskiimaiset joutuvat maksamaan.
Ja saa nähdä millaisia näistä "onnellisista" perheistä kasvaneista tulee isoina.
Varmasti onnellisempia kuin uusperheistä tulevista heittopusseista.
Meidän suvussa ollut pari eroa, joissa äiti on malttanut keskittyä lapsiin, kunnes ovat muuttaneet. Vaatii toki kurinalaisuutta, mutta uusperhe ei ole mikään pakko.
Fiksu toimii juuri noin, mutta mammat yleisesti ottaen ryntäävät perheestä toiseen jotta itsellä on kivaa.
Ai mammat ryntää? Kyllä miehet on useimmiten niitä, joilla on uusi katsottuna jo siinä vaiheessa kun eroa mietitään. Miehet ei halua tyhjän päälle mennä vaan on uuden naisen jo oltava kuvioissa. Nähty monta kertaa. Miksi juuri naisen/äidin olisi odotettava, että lapset lähtee pesästä, eikä miehen/isän? Haluaisin todella kuulla vastauksen tähän. Jos siis lapset ovat tasapuolisesti erossa sekä äidillä, että isällä.
Ap. Miksi alunperin aloitte olemaan yhdessä miehesi kanssa? Onko tunteita ollutkaan koskaan?
Oliko teillä intohimoa suhteen alussa? Paras keino on yrittää mielessään palata siihen alkuhuumaan, yrittää muistella mihin toisessa ihastui, kuinka kutkuttavaa oli kun ekaa kertaa päädyttiin sänkyyn jne.
Tää on jotenkin säälittävää. Kaikkinensa
Mutta mitä muutan? Hirveän vaikea muuttaa mitään jos ei aidosti rakasta. Niin kuin sanoin, ahdistava pattitilanne. Mielelläni rakastaisin ja haluaisin miestäni, niin kaikki olisi paljon helpompaa.
Joku asia pitäisi keksiä, joka saisi edes tämän näkymättömän muurin meidän väliltä hajotettua. Kun ei edes sitä kunnollista puheyhteyttä ole. Ei mitään keskustelua mistään.
Ap.