Mitä olet aina halunnut tehdä muttet ole voinut/uskaltanut tms?
Minä en ole ikinä kehdannut laulaa julkisesti (paitsi lapsille) vaikka olisin halunnut..
Kommentit (34)
Opiskella kätilöksi tai lääkäriksi. Haluaisin tosi paljon olla kätilö tai lääkäri, tai ehkäpä ensihoitajakin, mutta ei musta vaan todellakaan ikinä olisi niihin. Ei ole henkistä kanttia ja kammoksun todella paljon verta :'D
Haluaisin myös osata lentää lentokonetta, mutta enpä ole opetellut lentämään toistaiseksi vielä. Muutama tuttu kyllä osaa lentää ja sivusta päässyt hommaa seuraamaan paljonkin.
Lähtee duunista ovet paukkkuen, karmit kaulassa ja huutaa pihalla : olen vapaa!!!
Minusta olisi hauska pitää miiljoonalle ihmiselle kannustuspuhe kunnon kansankiihottajana ;).
"Kapina", huutaisin.
"Kansalaiset", teidät on aivopesty ankeuteen.
En osaa laulaa, mutta olisi hauska laulaa kuorossa.
Lähteä.
t. Nuuskamuikkunen vain unelmissaan
Reppureissata, voi kunpa vielä joskus.
Leikata joku ihana poikatukka ja olla poikamaisempi.
Majoittaa pakolaismiehiä kotiini<3 Harmi kun on niin pieni asunto ettei ne ehkä viihtyisi?
Vierailija kirjoitti:
Pitää puoleni paskakasoja vastaan, eli 80% ihmisistä, jos he loukkaavat minua.
Anteeksi, mutta jos 80% ihmisistä on mielestäsi paskakasoja, sinulla saattaa olla asenneongelma. Tsemppi kuulostaa tyhmältä ja ylimieliseltä, mutta sanon sen silti, voimia sinulle.
Ajella pään kaljuksi ja selvittää miltä se näyttää hiusten alla. Myös tosi lyhyet hiukset pääsisi kokemaan myöhemmin. Luultavasti näyttäisin kuitenkin ihan karmealta ja katuisin hirveästi seuraavat pari vuotta hiuksia kasvattaessa :)
Välillä innostun ajatuksen tasolla myös karkaamaan ulkomaille, mutta ongelmia on liikaa, lähinnä raha ja valtava epävarmuus omasta pärjäämisestä mt- ongelmien kanssa.
Uskaltaa puhua ihmisille ja pitää puoleni. Kammoksun sosiaalisia tilanteita ja liian itsevarmoja päällepäsmäreitä. En ikinä oppinut ja olin sen takia aina kiusattu. N24
Haluaisin uskaltaa edes kerran mennä vetämään stand-up shown :) mutta en uskalla, joten se siitä. Pelkään, että kukaan ei nauraisi ja jäätyisin.
En ole ikinä uskaltanut huutaa "antakaa pillua" (tai vastaavaa), halveksun niitä jotka uskaltavat mutta samalla olen heille kateellinen
M
Ilmaista tahtoni ja mielipiteeni silloin kun se poikkeaa siitä mitä arvelen ympäristön minulta odottavan. Mennä julkisesti yksin paikkoihin ja tehdä asioita, joita yleensä tehdään porukalla. Nauttia kaupunkiluonnosta miettimättä mitä joku ajattelee siitä, että rymyän jossain pusikossa. Plus tuhat muuta asiaa.
[Yölliset sekoilut poistettu.]
Pitää puoleni paskakasoja vastaan, eli 80% ihmisistä, jos he loukkaavat minua.