Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka kärsit PTSDstä-millaista apua olet saanut?
28.04.2023 |
Oletko saanut apua ja tukea itsellesi vai oletko vain turhaan kuluttanut voimavarasi etsiessäsi apua itsellesi? Oletko kokenut tulleesi kuulluksi vai onko sinulle tuotettu sotessa lisätraumatisaatiota väärillä diagnooseilla, väärällä hoidolla tai mustamaalaavilla kirjauksilla ammattitaidottoman henkilökunnan toimesta?
Käypähoitosivustolla sanotaan seuraavaa:
"Trauman jälkeen jatkuvasti oireilevat tulee tutkia perusterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa asianmukaisesti ja ohjata tarvittaessa hoitoon."
Onko tämä toteutunut kohdallasi ja millaisia kokemuksia sinulla on?
Kommentit (21)
Olen kolmatta vuotta yrittänyt saada oikeaa hoitokontaktia psykiatrian polille, ei ole resursseja 🙄
Terapiaa nyt on turha ehdottaakaan, sinne en pääse. Lääkitys on riittämätön ja siitä ei ota kukaan vastuuta, olen nyt sit ollut niin epätoivoinen että hommaan ne rauhoittavani kadulta joiden kanssa pärjään edes joskus suht normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on PTSD? Joku huume kenties niinkuin LSD?
Posttraumaattinen sosiaalidemokraattius. Demarivetoisen hallituksen aikaansaama tuho yhteiskunnassa.
Lääkitys ja terapia. Nyt ilman lääkettä koska elämäntilanne helpottanut ja terapiaa harvennettu joka toiseen viikkoon. Olen työssäkäyvä perheellinen nainen, eli siksi varmaan paremmassa asemassa kuin työtön ja sinkku koska hoitamattomana tästä kärsisi myös lapseni.
Kävin omakustanteisesti viiden vuoden traumaterapian, kun en jaksanut paria vuotta pidempään kerjätä apua julkiselta.
CPTSD diagnosoitu väärin kaksisuuntaiseksi. Ihan ohjekirjoja lukemalla olisi päästy oikeaan diagnoosiin. Psykiatrisella sairaanhoitajalla kävin jutustelemassa, ei siis terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkkeet, terapia, tarvittaessa päivystys. Yli kymmeneen vuoteen on mahtunut kaikenlaisia, tosi viisaista lääkäreistä surkeisiinnja kaikkeansiltä väliltä.
Traumapsykoterapiaa en suosittele, se oli paskaa ja pahensinsi. Keholähtöiset terapiat olleet parempia.
Jos apua tarttee niin sitä täytyy sitkeästi hakea ja näyttää missä mennään ihan vieraille ihmisille, niin sanoin kuin tuntein.
Lähtökohtana täytyy kuitenkin luottaa lääkäreihin ksoka muuten ei mistään tule mitäänm
Kukaan ei halunnut kuulla mitä minulle oli tapahtunut. Kävin hoitopolun kiltisti läpi, mutten saanut kertos mitä minulle oli tapahtunut....
2016 tapahtui tämä trauman aiheuttanut asia. En ole vieläkään kyennyt tekemään siitä rikosilmoitusta.
Pelkään terveydenhuoltoa, koska etsivät vain minusta vikaa, vaikka minua kohtaan tehtiin todella iso rikos.
En saanut keneltäkään tukea, paitsi vähän henkilöltä, joka oli toinen uhri ja joka kävi oikeustsistelua henkilöä vastaan. Hän voitti. Mies ei enää pääse pälkähästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, olo alkoi parantua vasta kun luovutin avun hakemisen suhteen. Se oli traumaattinen kokemus ja en tosiaan saanut apua.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei halunnut kuulla mitä minulle oli tapahtunut. Kävin hoitopolun kiltisti läpi, mutten saanut kertos mitä minulle oli tapahtunut....
2016 tapahtui tämä trauman aiheuttanut asia. En ole vieläkään kyennyt tekemään siitä rikosilmoitusta.
Pelkään terveydenhuoltoa, koska etsivät vain minusta vikaa, vaikka minua kohtaan tehtiin todella iso rikos.
En saanut keneltäkään tukea, paitsi vähän henkilöltä, joka oli toinen uhri ja joka kävi oikeustsistelua henkilöä vastaan. Hän voitti. Mies ei enää pääse pälkähästä.
Miten kuvittelet että kukaan voisi lukea ajatuksiasi/ymmärtää mitä on tapahtunut jos et itse saa asiasta puhuttua? Mene tekemään se rikosilmoitus, pyydä ystäväsi mukaan. Kirjoita kaikki paperille ja pidä sitä mukanasi poliisilla ja hoitotilanteissa jolloin voit antaa sen ammattilaiselle silloin kun sanat salpautuvat kurkkuun. Parantuminen alkaa omasta motivaatiosta niin raskas kuin se taakka onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei halunnut kuulla mitä minulle oli tapahtunut. Kävin hoitopolun kiltisti läpi, mutten saanut kertoa mitä minulle oli tapahtunut....
2016 tapahtui tämä trauman aiheuttanut asia. En ole vieläkään kyennyt tekemään siitä rikosilmoitusta.
Pelkään terveydenhuoltoa, koska etsivät vain minusta vikaa, vaikka minua kohtaan tehtiin todella iso rikos.
En saanut keneltäkään tukea, paitsi vähän henkilöltä, joka oli toinen uhri ja joka kävi oikeustaistelua henkilöä vastaan. Hän voitti. Mies ei enää pääse pälkähästä.Miten kuvittelet että kukaan voisi lukea ajatuksiasi/ymmärtää mitä on tapahtunut jos et itse saa asiasta puhuttua? Mene tekemään se rikosilmoitus, pyydä ystäväsi mukaan. Kirjoita kaikki paperille ja pidä sitä mukanasi poliisilla ja hoitotilanteissa jolloin voit antaa sen ammattilaiselle silloin kun sanat salpautuvat kurkkuun. Parantuminen alkaa omasta motivaatiosta niin raskas kuin se taakka onkin.
Yritin terveydenhuollossa kertoa asiasta. Aina sanottiin, että seuraavan tyypin kanssa voin asiaa selvittää. Viimeinen sanoi ettei hän ainakaan auta minua rikosilmoituksen tekemisessä. Sekään ei auta asiaa, että perheeni oli törkeä minua kohtaan. Sain todella julmia kommentteja.
Terveydenhuollossa en puhu asiasta enää koskaan ennen kuin olen uskaltanut asiasta poliisille kertoa.
Olen selvinnyt työkyvyttömästä takaisin aktiiviseseksi ihmiseksi. Kuolema oli todella lähellä ja pitkään läsnä. Kyllä saan vielä sen rikosilmoituksenkin tehtyä. Pakko saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä saan vielä sen rikosilmoituksenkin tehtyä. Pakko saada.
Rikosilmoituksen tekemisen voi ainakin aloittaa netissä; tee heti tänään.
Onko lisää kokemuksia? Kaikki tervetulleita :) Itse sain 3 vuoden traumaterapian, mutta se toimi lähinnä senhetkisen pahimman kriisin ylikantajana ja paikkana, jossa sain viimeinkin olla avoimesti VIHAINEN siitä mitä minulle oli tehty (muun keskustelun lisäksi tietysti). Terapeuttini oli sen verran viisas ihminen, ettei todellakaan pyynnöstäni kirjannut mitään keskusteluiden sisältöjä ym. minnekään, sillä ne asiat joista puhuin ja miten puhuin, olisi varmasti saanut jo pakkohoitolähetteen "yhteiskunnallisesti vaarallisena" henkilönä :) Traumani nimittäin ovat syntyneet/syventyneet pitkälti hoitavien tahojen aiheuttamien ongelmien vuoksi.
Joku mainitsi että kehollinen traumojen purku olisi parempi tapa kuin psykoterapia ja siitä olen kyllä samaa mieltä siltä osin, että kehollinen toiminta yhdistettynä asioiden sanalliseen purkamiseen ja läpikäyntiin, olisi tehokasta-pelkkä meditointi ja hengittely ei todellakaan riitä. Lääkityksillä ei traumoja hoideta, vaan kehoon ja tunteisiin patoutuneet möykyt katoavat vain ne kohtaamalla ja oikein kanavoimalla-totuus tekee vapaaksi, vaikka totuutta eivät ihmiset enää halua kuullakaan.
Voimia jokaiselle, jota ei ole ymmärretty eikä kuultu terveydenhuollossa-muistakaa, että vika ei lopulta ole teissä, vaan sotehenkilöstön kyvyttömyydessä/haluttomuudessa auttaa. Erityisesti sinä, joka ei enää voi asioistaan missään puhua-käsitän todella hyvin tilanteesi ja toivon, että löydät jonkin keinon purkaa pahinta ahdistusta: luota omaan oikeustajuusi ja hoida itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, joskin vaikeaa tämä on ollut, eivätkä oireet ole kaikki kadonneet. Tätä nykyä pahat jaksot eivät ole kovin pahoja, ja hyvien jaksojen aikana olen lähes täysin vapaa ahdistuneisuudesta.
Kesti todella kauan saada oikea diagnoosi, eli c-ptsd. En olisi kuvitellut ikinä kärsiväni ptsd:stä ennen kuin tutustuin aiheeseen. Oikean diagnoosin kautta hoidossa eteneminenkin alkoi vihdoinkin.
Aikaisemmin hoito oli ollut psykoterapiaa, masennuslääkkeiden tyrkytystä ja kehotuksia hoitaa unettomuutta liikkumalla ja pitämällä hyvä unirytmi.
Kaikista vaikein, mutta lopulta myös tärkein oivallukseni on, että minä olen 100% vastuussa siitä kuinka elän tämän vaivan kanssa. PTSD ei ole minun syyni (eikä se ole reilua), mutta voin valita sen kuinka elän asian kanssa. Mitä tahansa teenkin, oireet jatkuvat ja se tulee olemaan tuskallista, mutta toimintatapani voin valita itse. Esimerkiksi: Voin joko käydä kävelyllä tai en. Molempiin vaihtoehtoihin liittyy kärsimystä. Jos menen, joudun kestämään siitä koituvaa ahdistusta ja sitä, että en ehkä halua mennä sillä hetkellä. Jos en mene, joudun kärsimään joka tapauksessa, eli huonontuneen ruumiin kunnon, huonommat unet sekä mahdollisesti ärtymykseni itseeni kun olen istunut koko päivän sisällä. Kun ajattelen asioita näin, on useimmiten helppo valita itselleni paras vaihtoehto, enkä tunne enää olevani täysin itseni ulkoisten voimien vietävissä.
Oman kokemuksen mukaan se auttaa kun pääsee purkamaan traumaattista energiaa terapeutin kanssa eikä tarvitse olla välttämättä traumaterapeutti. Muistot pakkautuvat kehoon jännityksinä. Itselleni pelkkä yksin meditointi on riittämätöntä. Lääkkeet turruttavat tuskaa mutta niillä on harmillisia sivuvaikutuksia.
Harmi vain että Kela-korvattuun terapiaan ei pääse helposti, yksityinen terapia maksaa maltaita ja miten työkyvyttömyyteen traumatisoitunut voi sellaisen maksaa, terapiaan pääsy julkisella puolella on tehty vaikeaksi eikä terapeutteja ole riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Onko lisää kokemuksia? Kaikki tervetulleita :) Itse sain 3 vuoden traumaterapian, mutta se toimi lähinnä senhetkisen pahimman kriisin ylikantajana ja paikkana, jossa sain viimeinkin olla avoimesti VIHAINEN siitä mitä minulle oli tehty (muun keskustelun lisäksi tietysti). Terapeuttini oli sen verran viisas ihminen, ettei todellakaan pyynnöstäni kirjannut mitään keskusteluiden sisältöjä ym. minnekään, sillä ne asiat joista puhuin ja miten puhuin, olisi varmasti saanut jo pakkohoitolähetteen "yhteiskunnallisesti vaarallisena" henkilönä :) Traumani nimittäin ovat syntyneet/syventyneet pitkälti hoitavien tahojen aiheuttamien ongelmien vuoksi.
Joku mainitsi että kehollinen traumojen purku olisi parempi tapa kuin psykoterapia ja siitä olen kyllä samaa mieltä siltä osin, että kehollinen toiminta yhdistettynä asioiden sanalliseen purkamiseen ja läpikäyntiin, olisi tehokasta-pelkkä meditointi ja hengittely ei todellakaan riitä. Lääkityksillä ei traumoja hoideta, vaan kehoon ja tunteisiin patoutuneet möykyt katoavat vain ne kohtaamalla ja oikein kanavoimalla-totuus tekee vapaaksi, vaikka totuutta eivät ihmiset enää halua kuullakaan.
Voimia jokaiselle, jota ei ole ymmärretty eikä kuultu terveydenhuollossa-muistakaa, että vika ei lopulta ole teissä, vaan sotehenkilöstön kyvyttömyydessä/haluttomuudessa auttaa. Erityisesti sinä, joka ei enää voi asioistaan missään puhua-käsitän todella hyvin tilanteesi ja toivon, että löydät jonkin keinon purkaa pahinta ahdistusta: luota omaan oikeustajuusi ja hoida itseäsi.
Kun pitkään muhinut, hoitamaton trauma alkaa purkautua mielestä ja kehosta, se ei ole sievää tai siistiä kuultavaa. Tätä eivät useatkaan mielenterveysalan ammattilaiset ymmärrä, vaan olettavat, että se on merkki asiakkaan häiriintyneisyydestä ja jopa vaarallisuudesta. Vihan ja sen rakentavan kanavoinnin tarpeellisuutta ei tunnisteta terveydenhuollossa. Tällöin sen ilmaisua ei sallita tai se tulkitaan väärin, joko tahattomasti tai tarkoituksellisesti. Moni ammattiauttaja vaikuttaa toimivan siitä lähtökohdasta käsin, että hänen omat henkilökohtaiset moraalikäsityksensä ja näkemyksensä siitä, mikä on tervettä/epätervettä, ovat niitä ainoita oikeita. Toisaalta joku voi olla pohjimmiltaan hyväntahtoinen ja aidosti haluaisi auttaa asiakasta mutta puuttuvien työkalujen ja aukkoisen traumatietoisuuden vuoksi hän ei pysty siihen niin hyvin kuin voisi.
Miten on kehollisesti hoidettu ptsd:tä?
Ei niin mitään apua. Masennuksen takia jonkinlainen hoitokontakti, ja sieltä sanottiin aika suoraan ettei kokemani trauma ole mikään todellinen trauma.
Googlasin ptsdn lääkehoitoa ja hoitomuotoja. Ei ole ilmeisesti vuodessa asiat muuttuneet?
Mikä on PTSD? Joku huume kenties niinkuin LSD?