Älkää missään nimessä laittako lastanne perhepäivähoitajalle.
Olen leikkipuistossa töissä, jossa käy niin päiväkotiryhmät kuin perhepäivähoitajatkin.
PPH:t kohtelevat järjestään lapsia kuin saastaa. Ammatillisuus puuttuu täysin.
Kysehän on siitä, että siihen ammattiin ei lähdetä kuin pakon edestä. Syrjäytymisvaarassa olevia eläkeikää lähestyviä. Olen nähnyt lasten halveksuvaa ja alentavaa kohtelua -- jopa henkisen väkivallan puolelle menevää.
En sano, etteikö hyviäkin olisi. Mutta ammatillinen työyhteisö päiväkodissa karsii hyvin äkkiä täydet mätämunat pois. Perhepäivähoidon piirissä saavat rehottaa.
Ja olen parista tapauksesta laittanut tietoa eteenpäin. Jottei joku luule lampaaksi, joka valittaa vain palstalla.
Kommentit (157)
Mikään ja minkääntasoinen koulutus ei auta siihen jos ihminen on luonteeltaan sadistinen, ja näkee perhepäivähoitajana pääsevänsä toteuttamaan tuota viettiän puolustuskyvyttömiin lapsiin. Ja koska pph harjoittaa ammattiaan yksin, kykenee hän seinien sieäpuolella sellaisiin tekoihin, joihin ei valvotussa ympäristössä välttämättä ole mahdollisuutta. Sadistisimpia ryhmiä ovat yksin lapsia hoitavat pph:t, kotikäyntejä tekevät hoitajat (vammaisille ja vanhuksille) sekä vanhainkodissa muistisairaiden kanssa työskentelevät hoitajat. Näistä todela pieni promille on sadistisia, mutta kun henkilö on sadistinen, ja miettii mille alalle lähtisi, niin hän valitsee ne alat todennäköisemmin jossa voi sadistisuuttaan harjoittaa.
Vrt. kaikki kampaajat ovat homoja, mutta kaikki homot eivät ole kampaajia.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että alle 3-vuotiaan psyykkiselle kehitykselle on vain eduksi, jos lapsi on hoidossa kotona tai mahdollisimman pienessä ryhmässä. Aivot eivät ole kehittyneet ottamaan vastaan ärsykkeitä, joita ison ryhmän ja vaihtuvien hoitajien tuottama paine aiheuttaa.
Veikkaan lapselle olevan myös eduksi, että hän on hoidossa paikassa, jossa on varhaiskasvatukseen ja pedagogiikkaan perehtyneitä henkilöitä. Voi olla, että nykyaikana eskari on jo aika vaikea pph-lapselle, sillä päiväkodissa oppii kaikenlaista.
Ei pidä yleistää.
Tee ilmoitus tästä hoitajasta.
Itselläni on neljä lasta ja kokemusta niin päiväkodeista, kuin perhepäivähoidosta.
olen ehdottomasti pph:n puolella ensinnäkin siksi että ongelmakohtiin on helpompi puuttua.
Lapsille on enemmän aikaa, ei suuria ryhmäkokoja, helpompi vaihtaa paikkaa jne.
Jos lapsella menee huonosti päiväkodissa, niin ikinä ei ole mitään vikaa päiväkodissa, millekään ei tahdota tehdä mitään ja pitkäjänteisyydestä ei tietoakaan.
Toki monulla on myös hyviä kokemuksia päiväkodista, mutta tuntuu että pienille lapsille pph on parempi vaihtoehto.
Päiväkodin henkilökunta on koulutettu alalle ja he ovat itse alansa valinneet.
Sen sijaan perhepäivähoitajaksi ajaudutaan, kun mitään muuta ei ole. Kukaan ei lapsuuden haaveissaan ajattele ottavansa neljä housuun sontivaa penskaa kotiinsa pitkiksi päiviksi minimipalkalla.
Totta kai pertsareissa on täyttä rospuuttoporukkaa ja se kyllä näkyy neljän seinän sisällä, vaikka fiksuimmat heistä osaavat näytellä muuta julkisilla paikoilla ja eritoten vanhempien läsnä ollessa.
Tämä ei poista sitä, etteikö heissäkin olisi luontaisesti hyviä kasvatusalan työntekijöitä. Riski on kuitenkin suuri.
Olen törmännyt pph:n, joka raportoi pesevänsä suun saippualla, jos tulee ruma sana. Ja tämä vielä 90-luvulla, jolloin oli yhtä kiellettyä kuin nytkin.
Jos kysytään imperfektissä, vastaus tuppaa olemaan samassa muodossa.
Hassu juttu, itselläni on vain todella positiivisia kokemuksia pphsta.
Vanhin lapsi oli vanhemmalla naisella joka oli ollut ensin päiväkodissa parikymmentävuotta ja vaihtanut pph omasta tahdostaan. Meidän erittäin ujo tyttömme muuttui hänen hoivassaan puheliaaksi ja sosiaaliseksi tyttöseksi. Päiväkodissa tyttö pelkäsi kovasti lapsipaljoutta mutta kun lapsia oli vain muutama tuli hän kuorestaan todella hyvin! Muutenkin hoitaja oli aivan ihana! Lasten kanssa laulettiin, leikittiin, leivottiin, askarreltiin jne. ja tuntui että muksut otettiin huomioon aivan eri tavalla kuin päiväkodissa. Itse rakastin esimerkiksi sitä että jokaiselle lapselle hoitaja syntymäpäivänä leipoi kakun ja osti lahjan. Vielä nytkin kun lapsi on kouluiässä hän joskus muistelee kuinka kivaa tällä tädillä oli.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin henkilökunta on koulutettu alalle ja he ovat itse alansa valinneet.
Sen sijaan perhepäivähoitajaksi ajaudutaan, kun mitään muuta ei ole. Kukaan ei lapsuuden haaveissaan ajattele ottavansa neljä housuun sontivaa penskaa kotiinsa pitkiksi päiviksi minimipalkalla.
Totta kai pertsareissa on täyttä rospuuttoporukkaa ja se kyllä näkyy neljän seinän sisällä, vaikka fiksuimmat heistä osaavat näytellä muuta julkisilla paikoilla ja eritoten vanhempien läsnä ollessa.
Tämä ei poista sitä, etteikö heissäkin olisi luontaisesti hyviä kasvatusalan työntekijöitä. Riski on kuitenkin suuri.
Olen törmännyt pph:n, joka raportoi pesevänsä suun saippualla, jos tulee ruma sana. Ja tämä vielä 90-luvulla, jolloin oli yhtä kiellettyä kuin nytkin.
On sinulla rajoittunut ja värittynyt ajatusmaailma.
En todellakaan lapsen haaveillut alasta minimipalkalla neljän housuihinsa sontivan penskan kotona hoitamisesta.
Kauhea ilmaus, kertoo sinusta enemmän kuin perhepäivähoitajista.
Monella pph:lla on koulutus, harva ajautuu kun muuta ei saa. Ja moni on aito ja rehellinne, niiden seinien sisällä samanlainen kuin julkisuudessa.
Itse en pidä työyhteisöistä ja nautin kun saan itse suunnitella päiväni ja tekemiseni ja pystyn ottamaan huomioon lasten tarpeita ja toiveita ja tekemään asioita ex-tempore, ilman raportointia ja suunnitelmien hyväksyttämistä paperilla kenelläkään etukäteen ja siitä että on aikaa ja tilaa pitää lapsia sylissä ja halata, ihan eritavalla kuin pk:ssa.
Varhaiskasvatusta, kehityspsykologiaa ja pedagogiikkaa olen opiskellut ja osaan, pystyn ja haluan työssäni sitä hyödyntää.
Serkullani oli lapsi, jolla oli vaikea diabetes ja HÄN pelasti hänen hengen. Ajatelkaa, miten perhepäivähoitajalla oli valmius reagoida vastaavaan tilanteeseen. Meillä suvussa diabetes häiriöitä, joten hän osasi auttaa lasta ennemmin kuin vanhemmat. Serkkuni sanoi vanhemmille, että hän epäilee vastaava tautia ja niin lähtivät sairaalaan, jossa todettiin se vakavaksi. Siinä haukkukaa perhepäivähoitajia, joille lapset ovat niin tärkeitä kuin omat lapset. Vanhemmat ikuisesti kiitollisia hänelle. On tietenkin poikkeus tilanteita, johon emme voi vaikuttaa, mutta ärsyttää tuo yleistäminen, että kaikki olisivat paska perhepäivähoitajia. Ovat myös alipalkattuja verrattuna päiväkodinopettajiin, koska he tekevät tuplasti töitä heihin verrattuna. Mitä tekee päiväkodin johtaja palkkansa eteen, joka käy itse 2-3 kertaa viikossa näyttäytymässä pari 3 tuntia. Sekin on nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä Porissa nähty 2-vuotias syömässä hiekkaa laatikolla kun kaksi hoituria juttelevat innokkaasti keskenään. Entä jos hiekansyöjä olisi juossut ajotielle hiekan syömisen sijasta?
Näitä hiekan syöjiä on myös meillä päiväkodissa. Meillä on kuukausittain tilanteita, jolloin kaksi pienten lasten lapsiryhmää on samaan aikaan ulkona ja valvomassa 3 aikuista. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 3 aikuista valvoo 24 lasta. Näitä tilanteita syntyy vasu-keskustelujen ja suunnittelukokousten vuoksi erityisesti syksyisin useinkin, kun lastentarhanopet ovat kiinni muissa töissä kuin ulkoiluvalvonnassa. Ihan jokaisen muksun hiekkaleikkien vieressä ei ole aikuista. Lapsilla on tapana myös liikkua päiväkodin pihalla. Tapaturmien ehkäisemiseksi yleensä kiipeilytelineiden, liukumäen ja keinujen läheisyydessä on aikuinen. Parhaamme tehdään, mutta meillä ei ole silmiä selässä, ja valvottavien lasten määrä on suuri.
Meidän lasten hoitopaikassa vasuajat laitettiin varsinaisen toiminnan ulkopuolelle, eli klo 7-9 tai 15-17. Vaikuttaa vähemmän muuhun ryhmään ja vanhemmallekin parempi aika. En ymmärrä niitä 12-14 aikoja, kuka nyt lähtee töistä tuohon aikaan keskustelemaan päiväkotiin.
Tietenkin se on paras aika ryhmälle, kun suurin osa pienemmistä nukkuu päikkärit. Meillä ulkoillaan klo 9-10.30 ja iltapäivällä klo 14.15 alkaen yleensä noin klo 17 saakka. Suurin osa vasuista sattuu klo 14-17 väliselle ajalle ja suunnittelukokoukset klo 9-10.30 väliselle ajalle.
Varmasti on huonoja perhepäivähoitajia ja samoin on huonoja työntekijöitä päiväkodeissa. Itselläni lapsuudesta yks todella huono kokemus perhepäivähoidosta (toki myös muutama oikein hyvä kokemus), jonka takia olen päätynyt laittamaan lapseni päiväkotiin. Perhepäivähoitajaa kun ei saa itse lapselleen valita, vaan on mentävä sinne, mihin määrätään. Mieluummin laitan lapseni päiväkotiin, jossa yhdessä ryhmässä on ainakin kolme aikuista kuin yhden täysin tuntemattoman ihmisen luo. Luotan ennemmin siihen, että jokaisesta päiväkotiryhmästä löytyy edes yksi järkevä aikuinen ja onhan lto alan soveltuvuuskokeet läpäissyt.
Päiväkodin puolella olen myös sen vuoksi, että jokaisessa ryhmässä on korkeakoulun käynyt lto, jonka vastuulla on suunnitella päiviin oikeasti sellaista toimintaa, joka kehittää lastani (liikuntaa, musiikkia, satuja, ohjattuja tuokioita), eikä koko päivä ole vain sitä "omaa vapaata leikkiä", kun hoitaja juo kahvia vieressä tai katsoo samalla telkkaria. Päiväkodeissa ulkoillaan päivittäin, myös sateella. Ainakin oma kokemukseni lapsuudesta oli, että perhepäivähoidossa pysyttiin visusti sisällä sateen aikana, koska hoitajat eivät itse halunneet kastua. Meillä lapsilla olisi kyllä ollut kuravaatteet mukana.
Meillä on lapset perhepäivähoitajalla vuorohoidossa ja tämä hoitaja tekee työtä "elämäntyökseen". Hoitolapset kuuluu ikään kuin perheeseen ja en voi kun kehua hoitajaa! Lapset saa nukkua omissa sängyssään sielä, arki on joustavaa ja lapsen edunmukaista vuorotyöhön yhdistettynä. En vaihtaisi pois.
Meillä on ollut molemmat lapset PPH:lla ja myöhemmin päiväkodissa. PPH oli erittäin ammattitaitoinen ja lapsille omistautuva. Askartelivat, retkeilijät, jumppasivat etc. Hoito oli erinomaista ja suunnitelmallista!
Ruoka oli kotitekoista, monipuolista ja hyvää!
Jos mietitte laittaa lasta PPH: lle, niin menkää sinne puistoon ja tutustukaa heihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että alle 3-vuotiaan psyykkiselle kehitykselle on vain eduksi, jos lapsi on hoidossa kotona tai mahdollisimman pienessä ryhmässä. Aivot eivät ole kehittyneet ottamaan vastaan ärsykkeitä, joita ison ryhmän ja vaihtuvien hoitajien tuottama paine aiheuttaa.
Veikkaan lapselle olevan myös eduksi, että hän on hoidossa paikassa, jossa on varhaiskasvatukseen ja pedagogiikkaan perehtyneitä henkilöitä. Voi olla, että nykyaikana eskari on jo aika vaikea pph-lapselle, sillä päiväkodissa oppii kaikenlaista.
Mitä on tämä kuvaamasi päiväkodin "kaikenlainen" mikä pph:ssa jää väliin? Ja puhutko nyt myös kokemuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on huonoja perhepäivähoitajia ja samoin on huonoja työntekijöitä päiväkodeissa. Itselläni lapsuudesta yks todella huono kokemus perhepäivähoidosta (toki myös muutama oikein hyvä kokemus), jonka takia olen päätynyt laittamaan lapseni päiväkotiin. Perhepäivähoitajaa kun ei saa itse lapselleen valita, vaan on mentävä sinne, mihin määrätään. Mieluummin laitan lapseni päiväkotiin, jossa yhdessä ryhmässä on ainakin kolme aikuista kuin yhden täysin tuntemattoman ihmisen luo. Luotan ennemmin siihen, että jokaisesta päiväkotiryhmästä löytyy edes yksi järkevä aikuinen ja onhan lto alan soveltuvuuskokeet läpäissyt.
Päiväkodin puolella olen myös sen vuoksi, että jokaisessa ryhmässä on korkeakoulun käynyt lto, jonka vastuulla on suunnitella päiviin oikeasti sellaista toimintaa, joka kehittää lastani (liikuntaa, musiikkia, satuja, ohjattuja tuokioita), eikä koko päivä ole vain sitä "omaa vapaata leikkiä", kun hoitaja juo kahvia vieressä tai katsoo samalla telkkaria. Päiväkodeissa ulkoillaan päivittäin, myös sateella. Ainakin oma kokemukseni lapsuudesta oli, että perhepäivähoidossa pysyttiin visusti sisällä sateen aikana, koska hoitajat eivät itse halunneet kastua. Meillä lapsilla olisi kyllä ollut kuravaatteet mukana.
Yksityisen pphn saa valita itse ja itse olen oman lapseni hoitajan "ennakkotarkastanut" ja sopivaksi todennut. Minun kotikaupungissani siihen saa myös palvelusetelin eli hinta sama kuin kunnallisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä Porissa nähty 2-vuotias syömässä hiekkaa laatikolla kun kaksi hoituria juttelevat innokkaasti keskenään. Entä jos hiekansyöjä olisi juossut ajotielle hiekan syömisen sijasta?
Näitä hiekan syöjiä on myös meillä päiväkodissa. Meillä on kuukausittain tilanteita, jolloin kaksi pienten lasten lapsiryhmää on samaan aikaan ulkona ja valvomassa 3 aikuista. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 3 aikuista valvoo 24 lasta. Näitä tilanteita syntyy vasu-keskustelujen ja suunnittelukokousten vuoksi erityisesti syksyisin useinkin, kun lastentarhanopet ovat kiinni muissa töissä kuin ulkoiluvalvonnassa. Ihan jokaisen muksun hiekkaleikkien vieressä ei ole aikuista. Lapsilla on tapana myös liikkua päiväkodin pihalla. Tapaturmien ehkäisemiseksi yleensä kiipeilytelineiden, liukumäen ja keinujen läheisyydessä on aikuinen. Parhaamme tehdään, mutta meillä ei ole silmiä selässä, ja valvottavien lasten määrä on suuri.
Meidän lasten hoitopaikassa vasuajat laitettiin varsinaisen toiminnan ulkopuolelle, eli klo 7-9 tai 15-17. Vaikuttaa vähemmän muuhun ryhmään ja vanhemmallekin parempi aika. En ymmärrä niitä 12-14 aikoja, kuka nyt lähtee töistä tuohon aikaan keskustelemaan päiväkotiin.
Tietenkin se on paras aika ryhmälle, kun suurin osa pienemmistä nukkuu päikkärit. Meillä ulkoillaan klo 9-10.30 ja iltapäivällä klo 14.15 alkaen yleensä noin klo 17 saakka. Suurin osa vasuista sattuu klo 14-17 väliselle ajalle ja suunnittelukokoukset klo 9-10.30 väliselle ajalle.
Lasteni ryhmässä 3-6v taitaa kokonaista kolme lasta nukkua päikkärit, eikä ei-nukkuvia pakkomakuuteta. Mut joo, musta on mukavaa että jossain ajatellaan myös työssäkäyviä vanhempia, etenkin kun täällä päin monilla työpaikka ei ole päiväkodin vieressä, eli matkoihinkin menee se n. 30min yhteen suuntaan :) Niin ja tuo 2h vasu oli tietenkin niille, joilla 2 lasta hoidossa siellä. Muuten 1h/vanhemmat. Joku 11-12 olis kyllä rasittavin mahdollinen aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä Porissa nähty 2-vuotias syömässä hiekkaa laatikolla kun kaksi hoituria juttelevat innokkaasti keskenään. Entä jos hiekansyöjä olisi juossut ajotielle hiekan syömisen sijasta?
Näitä hiekan syöjiä on myös meillä päiväkodissa. Meillä on kuukausittain tilanteita, jolloin kaksi pienten lasten lapsiryhmää on samaan aikaan ulkona ja valvomassa 3 aikuista. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 3 aikuista valvoo 24 lasta. Näitä tilanteita syntyy vasu-keskustelujen ja suunnittelukokousten vuoksi erityisesti syksyisin useinkin, kun lastentarhanopet ovat kiinni muissa töissä kuin ulkoiluvalvonnassa. Ihan jokaisen muksun hiekkaleikkien vieressä ei ole aikuista. Lapsilla on tapana myös liikkua päiväkodin pihalla. Tapaturmien ehkäisemiseksi yleensä kiipeilytelineiden, liukumäen ja keinujen läheisyydessä on aikuinen. Parhaamme tehdään, mutta meillä ei ole silmiä selässä, ja valvottavien lasten määrä on suuri.
Meidän lasten hoitopaikassa vasuajat laitettiin varsinaisen toiminnan ulkopuolelle, eli klo 7-9 tai 15-17. Vaikuttaa vähemmän muuhun ryhmään ja vanhemmallekin parempi aika. En ymmärrä niitä 12-14 aikoja, kuka nyt lähtee töistä tuohon aikaan keskustelemaan päiväkotiin.
Tietenkin se on paras aika ryhmälle, kun suurin osa pienemmistä nukkuu päikkärit. Meillä ulkoillaan klo 9-10.30 ja iltapäivällä klo 14.15 alkaen yleensä noin klo 17 saakka. Suurin osa vasuista sattuu klo 14-17 väliselle ajalle ja suunnittelukokoukset klo 9-10.30 väliselle ajalle.
Eli juuri siellä ulkoilussa sitten on vähemmän porukkaa vahtimassa lapsia kun näitä tuikitärkeitä vasuja pidetään? Vai onko ylimääräinen henkilö pitämässä niitä keskusteluja kuten lasteni tarhassa. Kukaan ei siis ole sillä hetkellä pois "miesvahvuudesta".
Itse olin lapsena kahdessa aivan ihanassa paikassa perhepäivähoitajalla ja toisesta paikasta sainkin ystäviä jotka ovat vieläkin mukana elämässäni.
Kolmas paikka jossa olin kun oma pph oli lomalla oli aivan kamala.. Hoitaja huusi ja hermostui kaikesta ja minun 5veenä oli äärimmäisen pakko nukkua päiväunet tai maata koko päivä jos ei uni tullut. Talvella oli toppavaatteiden alla villahousut ja ne oli myös pakko pitää sisällä sisävaatteiden päällä muuten tuli huutoa ja rangaistuksia.
Tällaiset muistot minulla ja kun päivähoidon aika omalla lapsella koittaa ei taida pph kelvata.
Valitettavasti ihan samanlaisia kokemuksia kuin ap:lla. Meillä puistossa oli pari tapausta jotka ovat aivan kammottavia. Ovat lapsille tosi tympeitä, pienet istuvat maassa itkemässä ja äyskitään vaan että älä märise en jaksa pitää sylissä. Haukutaan lapsia ja niiden vanhempia. Yksi retostelee ryyppyreissuillaan ja seksielämällään. Lasten kanssa ei vahingossakaan tehdä mitään.
Niin hirveitä pubiruusuja että huhhuh. Sitten kun vanhemmat tulevat hakemaan ollaan niin mielin kielin ja kertoillaan miten on mennyt hyvin.
Aikaisemmin olin ajatellut pph:aa omille lapsilleni mutta nämä nähtyäni ei kiitos ikinä. Aivan varmasti on ihania hoitajia mutta en todellakaan ota riskiä.
Minustakaan ei ole mitään merkitystä sillä millaisia perhepäivähoitajat ovat hoitajina, ainoastaan sillä millaisia he ovat vapaa-aikanaan varsinkin jos he lähestyvät jo eläkeikää.
Voi pyhä jysäys..