Meni maku Tommy Helstenistä
Oon pitänyt miestä syvällisenä ihmisenä varsinkin sen vuoksi, mitä on kirjoittanut edesmenneestä vaimostaan. En pidä enää. Nyt hehkuttaa jo uutta rakkautta, vaikka elämänkumppanin poismenosta suurin piirtein vasta muutama viikko.
Itse jäin leskeksi 9 v sitten, enkä vieläkään voisi ajatella uutta suhdetta. Sama yhdistää lähes kaikkia tuntemiani nuoria ja nuorehkoja naispuolisia leskiä, joista suurin osa ollut vuosia yksin ja viettänyt suruajan *vähintään vuosi!* ketään tapailematta.
Sen sijaan leskeytyneet miehet tuntuu unohtavan vaimovainaan jo muutama päivä hautajaisten jälkeen ja uutta seurustelukumppania roudataan kotiin, jonka eteisnaulakossa vielä roikkuu vaimovainaan ulkovaatteet...
Kommentit (61)
En voi sanoa, että tuossa olisi mitään pahaakaan. Vaimo on kuollut eikä sitä takaisin saa, vaikka odottaisi 10 vuotta. Tommykin on varmaan tajunnut, että elämä on rajallinen. Miksei saisi viettää aikaa uuden ihmisen kanssa jos viihtyy ja on ok. En ymmärrä miksi se häiritsee, hyvähän se on.
Minulta on mennyt maku jo vuosia sitten. Aluksi pidin viisaana ja herkkänä miehenä, sitten alkoi ärsyttää se kirjojen suoltaminen ja itsensä toistaminen, sen jälkeen tuli muutama "outo" kirja ja pitkään hän on ollut Suomen oma Paulo Coelho, tyhjänpäiväisten mukasyvällisten fraasien hokija.
Ja siihen päälle siviilisekoilut..
Tutkittu juttu että mies ottaa nopeesti toisen jatkaakseen sitä auvoa joka olis menneessä liitossa. Täsmälleen samasta syystä nainen ei ota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama viikko? Täyttä valhetta.
Kuolemasta on puoli vuotta!Kuolemasta tulee kohta viisi kuukautta. uusi suhde on jo siinä vaiheessa että sen voi/haluaa/uskaltaa julkistaa, ei siis ole ihan pari päivää sitten alkanut.
Elokuussahan TH jo hyvin selvästi sanoi (vihjaili/pohjusti uuden suhteen ilmituloa) että on valmis uuteen suhteeseen, Caritan annettua kuolemansa jälkeen siihen luvan ja uusi nainen saisi olla nuorempikin.
Kas kummaa että näin nyt yhtäkkiä onkin.
Ja se hehkutus ja ylsanojen käyttö jota Hellsten on Caritasta ja heidän välisestä suhteestaan käyttänyt asettaa outoon valoon tämän muutaman kuukauden (max) yksinolon jälkeen alkaneen huikean suhteen.
Miten Carita oli antanut luvan kuolemansa jälkeen uuteen suhteeseen?
Missään vaiheessa en ole ymmärtänyt mikä tässä miehessä ja hänen ajatuksissaan on niin hienoa ja mahtavaa. Aina muutenkin vieroksunut sitä, että jotkut ihmiset asettuvat suurten ajattelijoiden asemaan ja sitten kaikkien pitäisi palvoa ja ylistää. Lähinnä tämä uusi suhde nuoremman naisen kanssa kertoo, että häntä liikuttaa se mikä suurinta osaa muistakin miehistä. Menettänyt vuosikymmenten ajan vierellä olleen suuren rakkautensa ja parissa kuukaudessa pystyy taas asettumaan parisuhteeseen. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama viikko? Täyttä valhetta.
Kuolemasta on puoli vuotta!Kuolemasta tulee kohta viisi kuukautta. uusi suhde on jo siinä vaiheessa että sen voi/haluaa/uskaltaa julkistaa, ei siis ole ihan pari päivää sitten alkanut.
Elokuussahan TH jo hyvin selvästi sanoi (vihjaili/pohjusti uuden suhteen ilmituloa) että on valmis uuteen suhteeseen, Caritan annettua kuolemansa jälkeen siihen luvan ja uusi nainen saisi olla nuorempikin.
Kas kummaa että näin nyt yhtäkkiä onkin.
Ja se hehkutus ja ylsanojen käyttö jota Hellsten on Caritasta ja heidän välisestä suhteestaan käyttänyt asettaa outoon valoon tämän muutaman kuukauden (max) yksinolon jälkeen alkaneen huikean suhteen.
Miten Carita oli antanut luvan kuolemansa jälkeen uuteen suhteeseen?
Hellsten oli (omien sanojensa mukaan) saanut yhteyden Caritaan/Carita oli ilmestynyt hänelle/TH sai sisimpäänsä tiedon Caritalta että näin on. En muista mikä vaihtoehdoista oli se jonka kertoi mutta suurinpiirtein noin se meni.
Oneeksi en ole läheisriippuvainen eikä onneni ole toisesta ihmisestä kiinni. Jotenkin surullista, että ihminen ei yhtään luota itseensä tai pysty olla yksin. Siinähän on toisten ihmisten "vankina" kun on noin riippuvainen.
Olen Tommyn fb-kaveri. Oli laittanut postauksen, että hän oli vahingossa poistanut kaikki onnitteluviestit sivultaan, pyysi että ihmiset laittavat uudestaan onnitteluviestinsä hänell. V*ttu, että kehtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama viikko? Täyttä valhetta.
Kuolemasta on puoli vuotta!Kuolemasta tulee kohta viisi kuukautta. uusi suhde on jo siinä vaiheessa että sen voi/haluaa/uskaltaa julkistaa, ei siis ole ihan pari päivää sitten alkanut.
Elokuussahan TH jo hyvin selvästi sanoi (vihjaili/pohjusti uuden suhteen ilmituloa) että on valmis uuteen suhteeseen, Caritan annettua kuolemansa jälkeen siihen luvan ja uusi nainen saisi olla nuorempikin.
Kas kummaa että näin nyt yhtäkkiä onkin.
Ja se hehkutus ja ylsanojen käyttö jota Hellsten on Caritasta ja heidän välisestä suhteestaan käyttänyt asettaa outoon valoon tämän muutaman kuukauden (max) yksinolon jälkeen alkaneen huikean suhteen.
Miten Carita oli antanut luvan kuolemansa jälkeen uuteen suhteeseen?
Hellsten oli (omien sanojensa mukaan) saanut yhteyden Caritaan/Carita oli ilmestynyt hänelle/TH sai sisimpäänsä tiedon Caritalta että näin on. En muista mikä vaihtoehdoista oli se jonka kertoi mutta suurinpiirtein noin se meni.
No huhhuh! Vähän menee nyt yli nyt nämä jutut. Voiko tällaisia puhuva ihminen oikeasti toimia terapeuttina?
Vierailija kirjoitti:
Eikö Hellstenin ja Caritankin suhde alkanut vähän arveluttavissa merkeissä?
Caritakakin oli perhetuttu kuten Pernillakin.
Vierailija kirjoitti:
Joo todellakin meni maku. Pidin syvällisenä viisaana ihmisenä. En voi ymmärtää miten se sureminen voi loppua noin nopeaa? Tuli mieleen muuan mies joka tapasi tulevan puolisonsa jo vaimon hautajaisissa. Kuulemma ”katseet kohtasivat”.
Mistä päättelet, että sureminen olisi loppunut? Eivät suru ja rakkaus sulje toisiaan pois.
Niin oli Caritakin naimisissa, kun he tapasivat ja oli vielä Tommyn silloisen vaimon hyvä ystävä. Eikä siinä mitään. Niinhän monet ihmiset toimivat, mutta eivät kuitenkaan kirjoita ihmissuhdekirjoja, joissa annetaan ohjeita päinvastaisesta toiminnasta.
Miehet ei ole koskaan yksin, eivät kykene. Aina pitää olla uusi nainen ja heti langetaan ensimmäiseen nuoreen ja nättiin. Onhan Pernilla nätti.
Olen tällainen monen tuomitsema lesken uusi kumppani. Molemmilla oli vaikea elämänvaihe. Tuimme toisiamme ja ajan kuluessa rakastuimme. Olemme olleet yhdessä kolmisen vuotta.
Hänen leskeytyessään yllättävää oli, kuinka moni heidän yhteinen ystävä / ystäväpariskunta jätti lesken yksin. Yhteydenpito lopetettiin hautajaisten jälkeen. En voi käsittää, että jätetään yksin suremaan.
Ja tällaiset "ystävär" olivatkin etualalla tuomitsemassa meidän rakastumista. Yli puoleen vuoteen ei pidetä mitään yhteyttä ja sitten ollaan "loukkaantumassa", kun ihmisen elämä onkin asettunut uomilleen ja on ottanut askelen eteenpäin.
Tätäkö te tarkoitatte, että pitää osata olla yksin ja surra? Että pitää olla ihan yksin.
Ja suru on muuttanut muotoaan, mutta kulkee mukana varmasti loppuelämän.
Miksi tuomitsette?
Miksiköhän tästä kirjoitusta vähän väliä. Tarve vissiin itse olla tyrkyllä? Ei lehdet väkisin kirjoita tällaisissa tapauksissa kuten joissakin muissa asioissa kirjoitetaan.
Ihana kuitenkin kun uusi löytyi noin nopeasti eikä vanhaa tarvitse surra vuosikausia.
Tommy Hellstenin Carita-vaimo kuoli äkillisesti viime vuonna – nyt kirjailija käy vaimonsa haudalla uuden rakkaan kanssa - Viihde - Ilta-Sanomat

Linkki tuohon
Mitä hän on puhunut seksuaalivähemmistöistä? On mennyt kokonaan ohi multa.
Äijästä näkee jo kaukaa mikä on miehiään. Syy miksi te ette sitä näe löytynee biologiasta.
Sympatiani ovat puolellasi.
Ymmärrän silti syvällisyydellä jotain muuta(kin) kuin sitä kuinka akuan menee toipuessa petoksesta ja loukatuksi tulemisesta.