Meni maku Tommy Helstenistä
Oon pitänyt miestä syvällisenä ihmisenä varsinkin sen vuoksi, mitä on kirjoittanut edesmenneestä vaimostaan. En pidä enää. Nyt hehkuttaa jo uutta rakkautta, vaikka elämänkumppanin poismenosta suurin piirtein vasta muutama viikko.
Itse jäin leskeksi 9 v sitten, enkä vieläkään voisi ajatella uutta suhdetta. Sama yhdistää lähes kaikkia tuntemiani nuoria ja nuorehkoja naispuolisia leskiä, joista suurin osa ollut vuosia yksin ja viettänyt suruajan *vähintään vuosi!* ketään tapailematta.
Sen sijaan leskeytyneet miehet tuntuu unohtavan vaimovainaan jo muutama päivä hautajaisten jälkeen ja uutta seurustelukumppania roudataan kotiin, jonka eteisnaulakossa vielä roikkuu vaimovainaan ulkovaatteet...
Kommentit (61)
Joo todellakin meni maku. Pidin syvällisenä viisaana ihmisenä. En voi ymmärtää miten se sureminen voi loppua noin nopeaa? Tuli mieleen muuan mies joka tapasi tulevan puolisonsa jo vaimon hautajaisissa. Kuulemma ”katseet kohtasivat”.
Kieltämättä aika hemmetin nopeaa toimintaa. Lienekkö vielä jonkunlainen shokki surussa eikä selkeitä ajatuksia. Olkoot kuinka nupissa tuore suhde mut puol vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas tunnen monta nuorta naistenkenkä jotka ovat nopeasti löytäneet uuden miehen. Ei pidä jäädä yksin ja katkeroitua.
Wau, onko ollut samaa paria?
Naurettavaa puhua katkeroitumisen uhkasta, jos puolison kuolemasta on vasta muutama viikko. Suruaikana olisi hyvä pystyä käymään kaikki raskaat tuntemukset läpi hyväksymisvaiheeseen saakka, eikä peittää kipeitä tunteita uuden rakkauden huuman alle. Ei se pysyvä katkeroituminen ihan vuodessa, parissakaan vielä uhkaa.
Ihan liian nopeaa toimintaa Tommyltä.
Ap olet turhaan katkeroitunut kun et ole löytänyt uutta.
Noi tuoreiden leskien salamarakkaudet on omaisille kaikista raskaimpia. Ne tuntuu vainajan muiston häpäisyltä, varsinkin aikuisista lapsista. Oma lähisukulainen vaihtoi vaimonsa kuoleman jälkeen naista yhtenään ja vasta vuosia myöhemmin heräsi siihen, että torjui pikasuhteilla yksinäisyyttään ja kuolemanpelkoaan, jota ei pystynyt kohtaamaan.
Mulle tuli tuosta jutusta mieleen kun oma äiti kuoli ja isä löysi heti uuden. Kyllä tuntu niin pahalta. Kotiin kun meni käymään ja siellä uusi nainen touhasi kuin kotonaan, lähdin pois. Vihasin isää silloin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tuosta jutusta mieleen kun oma äiti kuoli ja isä löysi heti uuden. Kyllä tuntu niin pahalta. Kotiin kun meni käymään ja siellä uusi nainen touhasi kuin kotonaan, lähdin pois. Vihasin isää silloin.
Enolta kuoli vaino rintasyöpään ja alle vuoden sisällä oli kihloissa, tuli ero ja vielä uuden kanssa naimisiin. En voi sietää uutta naista ja sama homma serkulla. Kotiin ei tee mieli mennä käymään tämän uuden naisen takia. Ihan kamala tilanne! Tulee surullinen olo kun uusi on vallannut kodin!!
Minäkin tiedän kaksi tapausta, jossa uusi löytynyt lähes saman vuodenajan aikana. Kesä ei ole ehtinyt kääntyä syksyksi, kun uusi kuvioissa. Molemmissa (varttuneiden ihmisten) tapauksissa uusi on ollut vanha tuttu; sellainen, jonka vainajakin on tuntenut. Itseäni asia on häirinnyt.
Toisessa tapauksessa kuoli sairaskohtaukseen, mutta avioliitossa oli ollut omat vaikeutensa. Toisessa jonkinlaisena selittävänä tekijänä oli vainajan muistisairaus. Silti itseäni häiritsee, että uusi puoliso on ollut ikään kuin valmiiksi katsottuna ja odotettu vain, että edellinen kuolee. (ei sillä, ihmisen toki pitää jatkaa elämää eikä kuolla itsekin/haihtua pois puolison muistisarauden takia).
Mutta myönnän, itseäni on nämä häirinneet. Puolisoni on avarakatseisempi. Näkee iloisena asiana, kun leski löytää uuden kumppanin. Vaikka vainaja on ollut miehelleni läheistä sukua. En voi olla ajattelematta, että omakin puoliso löytää pikaisesti uuden, jos minulle käy jotain. Olen ehkä tältä osin takertuva ihminen (vaikka muuten en ole).
Eikö voi ajatella niin päin että juuri se oman elämän jatkaminen (yksin tai yhdessä) on kunnioitusta sitä poismennyttä kohtaan.Ei se että ihastuis tai rakastuis uuteen tarkoita sitä etteikö ois rakastanu sitä entistä kumppania mut kun kuolleen kans ei voi olla parisuhteessa.Ja mikä se säädyllinen suruaika sit ois? Ei semmosta ookkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tiedän kaksi tapausta, jossa uusi löytynyt lähes saman vuodenajan aikana. Kesä ei ole ehtinyt kääntyä syksyksi, kun uusi kuvioissa. Molemmissa (varttuneiden ihmisten) tapauksissa uusi on ollut vanha tuttu; sellainen, jonka vainajakin on tuntenut. Itseäni asia on häirinnyt.
Toisessa tapauksessa kuoli sairaskohtaukseen, mutta avioliitossa oli ollut omat vaikeutensa. Toisessa jonkinlaisena selittävänä tekijänä oli vainajan muistisairaus. Silti itseäni häiritsee, että uusi puoliso on ollut ikään kuin valmiiksi katsottuna ja odotettu vain, että edellinen kuolee. (ei sillä, ihmisen toki pitää jatkaa elämää eikä kuolla itsekin/haihtua pois puolison muistisarauden takia).
Mutta myönnän, itseäni on nämä häirinneet. Puolisoni on avarakatseisempi. Näkee iloisena asiana, kun leski löytää uuden kumppanin. Vaikka vainaja on ollut miehelleni läheistä sukua. En voi olla ajattelematta, että omakin puoliso löytää pikaisesti uuden, jos minulle käy jotain. Olen ehkä tältä osin takertuva ihminen (vaikka muuten en ole).
Miksi asia sinua häiritsee sinua häiritsee sinua häiritsee? Ovat pysyneet liitossaan loppuun asti vaikeinakin aikoina, nyt pitäisi vielä sivullisten mieliksi tuhlata aikaa, vaikka on omakohtaisesti nähnyt että se on rajallista!
Vähän tekopyhältä vaikuttaa kun Tommy vaikutti kuitenkin todella surevalta ja murheen murtamalta kun Carita kuoli. Nyt löytänyt äkkiä nuoren ja kauniin naisen rinnalleen. Minusta vaikuttaa siltä että Tommyllä on aika paljon ongelmia oman tunne-elämänsä kanssa vaikka on terapeutti ja vaikka mitä.
Eihän tämä uusi nyt niin kovin nuori ole? Olisko 50-v?
Näytti jo TH päivittäneen facebook-statukseen parisuhteessa PR kanssa.
Läheisen kuolema tuo myös oman kuoleman lähelle.Muustutus siitä että pitää uskaltaa elää eikä katsella vierestä.Ja vaikka se puoliso miten piehtarois siinä surussa niin ei se kuollut sieltä takaisin tule.
Vierailija kirjoitti:
Eikö voi ajatella niin päin että juuri se oman elämän jatkaminen (yksin tai yhdessä) on kunnioitusta sitä poismennyttä kohtaan.Ei se että ihastuis tai rakastuis uuteen tarkoita sitä etteikö ois rakastanu sitä entistä kumppania mut kun kuolleen kans ei voi olla parisuhteessa.Ja mikä se säädyllinen suruaika sit ois? Ei semmosta ookkaan.
Minusta tuo on epäreiluinta sitä uutta kumppania kohtaan.
Tunnen ihan irl yhden miehen jonka vaimo 50 vuoden ajalta kuoli. Ruumis oli tuskin kylmennyt kun miehellä oli uusi (netistä löydetty) nainen. Tämäkin kuoli, ja sama peli, ei mennyt montaa viikkoa kun oli taas uusi nainen jonka kanssa sitten mentiin naimisiinkin. Miehen lapset olivat ymmärrettävästi jokseenkin katkeria kun yli 70-vuotias isä tuo lapsuudenkotiin jatkuvasti uusia naisia.
Jotkut ihmiset on niin heikkoja etteivät saa oltua hetkeäkään yksin.
Liian nopeaa toimintaa, varmasti ahdistavaa omaisille. Ikävää kun fyysisyys noin vie miestä. Eipä niitä syvällisiä miehiä taida olla olemassakaan...
Mä en niin jaksa tällaisia aloituksia. Mä olen jäänyt leskeksi ja löysin uuden kumppanin suht pian mieheni kuoleman jälkeen. Mieheni ei tule takaisin vaikka surisin 10 vuotta yksinäni enkä arvosta marttyyrejä tippaakaan, en tässäkään tapauksessa. Uusi suhde ei mitätöi suruani eikä suhdettani edesmenneeseen. Päinvastoin, saan puhua miehestäni jos siltä tuntuu ja on itsestäänselvyys että esim pyhäinpäivänä muistelemme erityisesti ja toki aina muutoinkin jos siltä tuntuu. Suru kulkee elämässä mukana mutta ajan myötä aika luontevasti. Koskaan en miestäni unohda vaikka olenkin uudessa suhteessa. Tietenkään, on mulla hiukan muistikapasiteettia ja aivoja jäljellä moneenkin asiaan.
Eiköhän Tommykin yhä sure vaikka ei sitä lehdessä kirjoittaisikaan. Voi olla todella helpottavaakin kun on joku joka jaksaa kuunnella ja ymmärtää.
Tulepa ap omalla nimelläsi Facen leskiryhmään paheksumaan niin saat paskamyrskyn aikaiseksi ja ihan aiheesta. Tuolla leskien kesken korostetaan sitä että kukin tyylillään ja tuomitseminen on lähinnä säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Mä en niin jaksa tällaisia aloituksia. Mä olen jäänyt leskeksi ja löysin uuden kumppanin suht pian mieheni kuoleman jälkeen. Mieheni ei tule takaisin vaikka surisin 10 vuotta yksinäni enkä arvosta marttyyrejä tippaakaan, en tässäkään tapauksessa. Uusi suhde ei mitätöi suruani eikä suhdettani edesmenneeseen. Päinvastoin, saan puhua miehestäni jos siltä tuntuu ja on itsestäänselvyys että esim pyhäinpäivänä muistelemme erityisesti ja toki aina muutoinkin jos siltä tuntuu. Suru kulkee elämässä mukana mutta ajan myötä aika luontevasti. Koskaan en miestäni unohda vaikka olenkin uudessa suhteessa. Tietenkään, on mulla hiukan muistikapasiteettia ja aivoja jäljellä moneenkin asiaan.
Eiköhän Tommykin yhä sure vaikka ei sitä lehdessä kirjoittaisikaan. Voi olla todella helpottavaakin kun on joku joka jaksaa kuunnella ja ymmärtää.
Tulepa ap omalla nimelläsi Facen leskiryhmään paheksumaan niin saat paskamyrskyn aikaiseksi ja ihan aiheesta. Tuolla leskien kesken korostetaan sitä että kukin tyylillään ja tuomitseminen on lähinnä säälittävää.
Sinähän tässä tuomitset niitä jotka surevat rauhassa! Haukut niitä ihmisiä marttyyriksi ja uhoat paskamyrskyä niiden niskaan, jotka ovat sinun kanssasi eri mieltä. Huh huh. Olet hiukan väärä ihminen puhumaan paheksuvasti toisten 'tuomitsemisesta'...
Minä taas tunnen monta nuorta naistenkenkä jotka ovat nopeasti löytäneet uuden miehen. Ei pidä jäädä yksin ja katkeroitua.