Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut 40+ ikäiset elätte puhelimenne kanssa? Mitä odotatte muilta?
Olen tutustunut moneen lupaavaan ikäiseenä 40+ mieheen eräällä nettideittisivustolla. Viestittely sujuu hyvin, mutta kun siirrymme palvelusta puhelinviestittelyyn (tekstareihin, whatsappiin tms.) niin kaikki muuttuu.
Siinä missä miehelle aiemmin riitti, että vastaan tuntien tai jopa päivän, parin viiveellä viestiin nettideittipalvelussa, puhelimessa niin ei saakaan tehdä! Pitäisi vastata heti. Miehet tuntuvat tulkitsevan, että minua ei kiinnosta, ja yhteydenpito hiipuu. Toisaalta annankin sen hiipua, sillä minulle ei sopisikaan suhde, jossa viestitellään kovalla tempolla.
Tsekkaan puhelimeni pari kertaa päivässä. Muina aikoina se on äänettömällä tai jopa lentotilassa. Tämä on valintani enkä aio sitä muuttaa ja minulle sopii hyvin, että jos joku on toista mieltä, niin emme ole toisiamme varten. Miksi avauksen tein olikin se, että ihmettelen, ovatko ikäiseni todella niin kiinni puhelimissaan? Kertokaa, miten itse käytätte puhelinta ja oletatte tuttavienne sitä käyttävän? Oikeastiko nykyään loukkaannutaan, jos saadaan vastaus viestiin vaikkapa kahdeksan tunnin viiveellä?
Kommentit (106)
Minulle jäi mielikuva, että ketjun alkupäässä korostui enemmän niiden ihmisten mielipiteet, joiden mielestä puhelin on velvoittava kapistus ja puheluihin ja viesteihin pitää vastata mahdollisimman pian ja ylipäätään olla tavoitettavissa. Luultavasti heidän mielestään kännykän omistaminenkin jo on velvollisuus.
Mutta sitten aika nopsaan kommentoivat myös ne, jotka eivät ole koko ajan tavoitettavissa tai jotka eivät yksinkertaisesti pidä nykykännyköillä toimimisesta. Minun tapauksessani on kyse molemmista. En halua olla koko ajan tavoitettavissa ja toisaalta inhoan sinänsä nykyisiä puhelimia. Ne ovat jotenkin täysin epäergonomisia ja myöskin esineinä luotaantyöntäviä ja epäesteettisiä. Lisäksi inhoan koko teknologisen kehityksen maailmankuvaa ja elämäntapaa, ja mikäpä muu kuin älypuhelin sitä paremmin symboloisi.
On kiinnostavaa, että joidenkin mielestä on tuollaisia epävirallisia kansalaisvelvollisuuksia, joita ei ole lakiin kirjattu. Kuten juuri älypuhelimen omistaminen ja tietyntasoinen käyttö. Ja vielä mielenkiintoisempaa on se, että ei vain yksityisillä yrityksillä vaan myös viranomaisella on käytännössä tällainen asenne tuottaessaan uusia palveluita.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En "elä puhelimeni kanssa". Käytän sitä silloin kuin tarvitsen, kuten ap. En todellakaan ole velvollinen olemaan kenenkään tavoitettavissa 24/7. Älykkäät ihmiset onneksi ymmärtävät tämän.
Miesten suhteen tuollainen kyttääminen on muuten varoitusmerkki: ne haluavat varmistaa, ettei nainen ole muiden kanssa.
Minulla on työpäivän aikana usein "oma" puhelin äänettömällä, enkä tarkkaile onko tullut viestejä. Luulin sen olevan ihan hyväkin juttu.
Jos olen töissä tai harrastuksissa, en tietenkään tsekkaile puhelinta jatkuvasti.
Silloin kun en ole, saatan tehdä puhelimella kaikenlaista tai tarkistaa siitä aikaa ja muuta, mutta en silti koe velvollisuudekseni vastata viesteihin heti, jos se ei oikeasti ole kiireellistä. Joskus voi olla kiva olla ihan itsekseen, kommunikoimatta kenenkään kanssa ja joskus taas on kiva miettiä kunnolla, mitä seuraavaksi toiselle kirjoittaa. Jos joku alkaisi muuten kuin poikkeuksellisesti tivaamaan, miksi en heti vastaa jokaiseen viestiin, ajattelisin, että emme ole samalla aaltopituudella ja kiinnostukseni vähenisi.
Olen 55+ ja minulla on puhelin lähes aina äänettömällä, koska teen töitä avokonttorissa, jossa äänettömyys on sääntö. En sitten tule useinkaan vaihtaneeksi sitä. Minut saa silti kiinni, koska puhelin on lähes aina käteni ulottuvilla, myös öisin, koska se toimii kellona ja herätyskellona. Jos asia ei ole kiireellinen tai vastaaminen vaatii jonkin tiedon selvittämistä, saatan vastata vasta seuraavana päivänä. Jos olisin nettideittailemassa, se tarkoittaisi, että seura todennäköisesti kiinnostaisi, ja vastaisin viimeistään parin tunnin viiveellä.
Itselläni on kaksi luuria: toinen yksityinen ja toinen työpuhelin. Työpuhelimeen en vastaa enää illalla, yksityinen on äänettömällä päivällä.
Työpuhelinkin on työtä tehdessä äänettömällä, jos teen jotain sellaista, mikä vaatii tiukkaa keskittymistä tai jos pelkkä puhelimen soittoääni häiritsisi muita.
Sp tavoittaa ja tekstari. Messengeriä en käytä kuin hyvin harvoin.
Poikkeus: jos vanhemmistani jompikumpi, anoppi, mies tai lapsi on tavoitellut, niin soitan takaisin heti kun pystyn. He kaikki tietävät, että en välttämättä pysty vastaamaan puhelimeen klo 8-17 välisenä aikana. Siksi asia on yleensä tärkeä.
Ystävät tietävät varsin hyvin, etten ole erityisen innokas kännyn käyttäjä. Siksi meilaamme ja sovimme tapaamisia.
Osin selitys löytyy työni luonteesta. Kommunikoin kymmenien ihmisten kanssa päivittäin ihan kasvokkain ja toisaalta pidän yhteyttä heihin esim. AC:n tai skypen kautta. Jotta tulee tuo vuorovaikutuskiintiö joskus täyteen.
Teiniaikoina ja parikymppisenä saatoin kyllä istua puhelimessa rupattelemassa parikin tuntia. Puhelinlaskut olivat tolkuttomia.