6 todistetta evoluutiosta

Jokainen noista em. ekologiseen adaptoitumiseen liittyvistä muutoksista perustuu epigeneettiseen geenisäätelyyn. Hiivasolurykelmät hajosivat nopeasti sen jälkeen, kun niiltä estettiin ravinnonsaanti.                        

Aloittaja.

- Miten eka solu syntyi?

- Kumpi solu syntyi ensin, eläin- vai kasvisolu?

- Syntyikö toisesta toinen? Jos, niin kummasta kumpi?

- Miten ja miksi sai alkunsa suvullinen lisääntyminen?

- Miten energia sai alkunsa?                        

"Nämä 6 tapausta tapahtuvat siis reaaliajassa ja niitä on seurattu sekä laboratoriossa että luonnossa. Makroevoluutio on näin ollen varmistettu tapahtuma ja sen kieltäminen on sama kuin kieltäisi vallitsevan todellisuuden."

Kaikki 6 tapausta ovat esimerkkejä vain lajinsisäisestä muuntelusta, joka kuuluu kreationismiin. Yksikään laji ei muuttunut toiseksi makroevoluutiotasolla, joten evoluutiota ei tapahtunut. (Linkkejäsi en katsonut, koska asia selvisi ilman niitäkin)

Nieriäiset muuttuivat toisiksi nieriäisiksi, gekot toisiksi gekoiksi, liskot toisiksi liskoiksi, hiiva toiseksi hiivaksi, kolmipiikit toisiksi kolmipiikeiksi, miljoonakalat toisiksi miljoonakaloiksi.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)                        

Ajatelkaapa, että pienimmänkin eliön muodostumisessa kesti todella kauan. Se ensimmäinen elävä asia oli vähän siinä ja siinä, oli se edes varsinaisesti elämää. Jos DNA on syntynyt viimeistään 3,5 miljardia vuotta sitten ja tuma on syntynyt 1,5 miljardia vuotta sitten, niin siinä välissä - vaikka juuri "mitään" ei ole tapahtunut - on ollut järjettömän pitkä aika: 2 MILJARDIA vuotta.

Se alkuponnahdus vaati siis paljon, paljon aikaa. Siitä lähtien on ollut "helppoa".

Onko oikeasti olemassa ihmisiä jotka ei usko evoluutioon? Ymmärrän että yksityiskohdista voi olla erimielisyyksiä, niinhän tutkijatkin myöntävät ettei kaikkea voida tietää varmuudella ja koko ajan löytyy ja opitaan uutta ja enemmän ja jotkin tiedot ja luulot osoittautuvat uuden tiedon valossa vääriksi. Mutta ei kai kukaan voi evoluutiota täysin kieltääkään?

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja.

- Miten eka solu syntyi?

- Kumpi solu syntyi ensin, eläin- vai kasvisolu?

- Syntyikö toisesta toinen? Jos, niin kummasta kumpi?

- Miten ja miksi sai alkunsa suvullinen lisääntyminen?

- Miten energia sai alkunsa?                        

Evoluutiosta oli puhe. Voit tehdä omille kysymyksillesi niille sopivan aiheen.

1. Evoluutiota ei ole todettu tapahtuvan

Jos evoluutio yksinkertaistetaan koskemaan kaikkia vähäisiäkin eliön geenistössä tapahtuneita muutoksia, voidaan väittää evoluutiota tapahtuvan. On kuitenkin syytä erottaa käsitteet toisistaan. Esim. hyönteisten siipien surkastumat, peippojen erilaiset nokkamuodot tai antibiooteille resistantit viruskannat eivät ole sitä evoluutiota (makroevoluutiota), johon väitteessä viitataan. Kyse on myös siitä, mitä 'lajilla' tarkoitetaan.

Eliöihin sisäänrakennettu potentiaalinen muuntelukyky voi joidenkin lajien kohdalla saada aikaan hyvinkin erilaisia ilmiasuja, mutta jossakin tulee aina raja vastaan. Hyvä esimerkki tästä on banaanikärpänen, joka tutkijoiden noin sata vuotta jatkuneesta määrätietoisesta geneettisestä manipulaatiosta huolimatta on edelleen vain banaanikärpänen.

Olemassa olevan geneettisen perimän uudelleen järjestyminen ei ole evoluutiota. Ainoa tie, jolla perimässä voisi tapahtua ratkaisevia muutoksia, ovat mutaatiot. Koska ne ovat periaatteessa geenivirheitä, ne eivät kuitenkaan voi synnyttää uusia ominaisuuksia, vaan pelkästään muuttaa tai hävittää entisiä. Lähes kaikki mutaatiot ovat siksi haitallisia. Jos mutaatio kuitenkin on vähäinen ja suhteellisen harmiton, se voi yhdessä perimän sekoittumisen kanssa tietyissä ympäristöissä saada aikaan muunnoksen, joka nykyisten lajimääritysten mukaan saatetaan katsoa uudeksi lajiksi. Se ei kuitenkaan ole mitenkään 'kehittyneempi', vain hieman erilainen. Useinkin jokin ominaisuus on vain korostunut toisen kustannuksella.

Lajimäärittelyt ovat subjektiivisia ja muuttuvia. Eräässä julkaisussa todettiin Suomessa kasvavan satoja voikukkalajeja. Moniko meistä erottaa ne toisistaan? Entä ovatko pajulintu ja tiltaltti eri lajeja? Ainoa seikka, mistä maallikko erottaa ne toisistaan, on erilainen viserrys. Yhtä vähäisiä ovat erot havaittujen, ns. uusien lajien ja entisten välillä. Monissa tapauksissa tutkijatkin ovat eri mieltä siitä onko kyseessä uusi laji, alalaji, rotu tai vain muunnos.

Mitä fossiileihin tulee, niiden voi korkeintaan väittää tukevan evoluutio-hypoteesia. Itse evoluutiota niistä ei voi todeta, koska ne voidaan tulkita eri tavoin ja toisaalta lukuisat empiiriset havainnot ovat ristiriidassa hypoteesin kanssa. Tämän ovat tunnustaneet yhä useammat ei-kreationistisetkin tutkijat, tunnetuimpina heistä M. Denton ja M. J. Behe. Denton on kirjoittanut kirjan Teoria kriisissä, Behe tunnetaan mm. teoksestaan Darwin's Black Box.

Evolutionisti Roger Lewin kommentoi v. 1980 erästä evoluutioteoreetikkojen kokousta:

"Keskeisellä sijalla Chicagon konferenssissa oli kysymys, voidaanko mikroevoluutiossa havaittujen mekanismien katsoa selittävän myös makroevolutiivisia tapahtumia. Silläkin uhalla, että jotkut tämän kokouksen osanottajat saattavat tuntea olonsa hankalaksi, vastaus on selvä Ei." (Science, 21.11.1980)

Kuluneen parin vuosikymmenen aikana ei ole ilmennyt mitään, mikä vaatisi muuttamaan tuota käsitystä.  

2. Evoluutio on vastoin termodynamiikan toista pääsääntöä

"Tämä väite osoittaa pikemminkin tietämättömyyttä termodynamiikasta kuin evoluutiosta.", toteaa Talk.Origins -sivuston 'puhemies' Mark Isaak. Mutta kuka tässä lopulta osoittaa tietämättömyytensä?

Termodynamiikan mukaan esim. prosessi, jossa lämpö siirtyisi kylmemmästä kuumempaan, ei ole mahdollinen. "Jos eristetty systeemi on saavuttanut tilan, jossa sen entropialla on suurin mahdollinen arvo, täytyy jokaisen muutoksen merkitä entropian vähenemistä, mikä ei ole mahdollista." (Fokus Tekniikka, osa 2 ). Toisen pääsäännön mukaan siis suljetun järjestelmän entropia ei voi vähentyä. Siinä kaikki pyrkii kohti tasapainotilaa ja toiminnan lakkaamista. Entropia siis kasvaa ja suljetun järjestelmän sisältämä toimiva energia muuttuu tehottomaksi potentiaalienergiaksi, joka jälleen toimiakseen tarvitsee jonkin systeemin ulkopuolisen vaikuttajan.

Alunperin tätä pääsääntöä sovellettiin vain lämpöenergiaan, mutta yleistetyssä muodossaan sama periaate koskee muunkinlaisia suljettuja järjestelmiä. Aiheen kannalta tärkeimpiä niistä ovat informaatio-kommunikaatio- ja tilastolliset järjestelmät. Näihin liittyen puhutaan tällöin informaatiivisesta ja tilastollisesta entropiasta.

Termodynamiikan toisen pääsäännön oleellinen merkitys on siinä, ettei mikään systeemi - sen paremmin orgaaninen kuin mekaaninenkaan - itsessään takaa omaa jatkuvuuttaan. Ilman ulkopuolista ohjausta niihin kohdistuu jatkuva rappeutuminen. Koneet pysähtyvät, rattaat ruostuvat, laitteet lakkaavat toimimasta. Lattialle pudonnut kahvikuppi menee palasiksi, mutta palaset eivät itsestään rakennu kahvikupiksi vaikka aikaa olisi rajattomasti. Tämä pätee myös elävään luontoon, mutta evolutiivisesti ajattelevat usein sivuuttavat tai yrittävät kiertää tämän tieteellisen tosiseikan.

Kreationistien väitetään vääristelevän toista pääsääntöä sanoessaan asioiden kehittyvän kohti epäjärjestystä. Jos se on vääristelyä, miksi sitten kaikki termodynamiikkaan perehtyneet tiedemiehetkin ovat samaa mieltä? Arvostettu evolutionisti ja kiihkeä anti-kreationisti Isaac Asimov sanoo:

"Toisin sanoen, 2. pääsääntö on: 'Universumi tulee jatkuvasti vähemmän järjestyneeksi!' Voimme näin ollen nähdä sen vaikutuksen kaikkialla ympärillämme. Voimme siistiä huoneemme, mutta omaan oloonsa jätettynä siitä tulee pian sotkuinen; näemme sen täynnä pölyä ja likaa. On työlästä pitää huolta hevosista, koneista tai kehostamme, mutta helppoa jättää huolehtimatta. Itse asiassa meidän ei tarvitse tehdä mitään, jotta kaikki rapistuu, murtuu, hajoaa, tulee paljaaksi ihan itsestään - näin toimii toinen pääsääntö." (Smithsonian Institute Journal, 1970)

Sana 'epäjärjestys' huoneista puhuttaessa ei tietenkään merkitse, että esineet siirtyisivät ajan myötä epäjärjestykseen eli pois paikoiltaan. Mutta jos jokin saa ne epäjärjestykseen, ne eivät itsestään järjestäydy alkuperäiseen tai parempaan järjestykseen. Termodynamiikassa epäjärjestys tarkoittaa pienempää järjestyneisyyden astetta, mikä on eri asia kuin huonekalujen sekaisin meneminen (eli toisenlaiseen järjestykseen joutuminen).

Eräs kemian oppikirja toteaa:

"Tiedemiehet käyttävät termiä entropia kuvaamaan satunnaisuuden määrää järjestelmässä. Mitä suurempi on järjestelmän entropia, sen vähemmän järjestyneisyyttä ja enemmän satunnaisuutta se sisältää. Voidaan sanoa muutosten suunnan hajoamisessa tai haihtumisessa olevan kohti korkeamman entropian tilaa." (Basic Chemistry, 1980)

Termodynamiikan toinen pääsääntö siis edellyttää, että luonnolliset prosessit itsekseen jätettyinä suuntautuvat kohti kasvavan entropian eli satunnaisuuden (järjestymättömyyden) tilaa. On syytä muistaa, että tämä sääntö on universaalinen luonnonlaki.

Avoin vai suljettu systeemi?

"Kreationistit unohtavat sen tosiasian, että elämä ei ole suljettu järjestelmä". Tämä on usein kuultu väite. Sillä tietenkin halutaan sanoa, ettei evoluutioteoria ole ristiriidassa termodynamiikan toisen pääsäännön kanssa, koska maapallo ei ole eristyneenä muusta universumista.

Kuitenkin myös evolutionistit myöntävät universumin kokonaisuudessaan muodostavan suljetun järjestelmän. Toinen pääsääntö vaikuttaa siis väistämättä koko maailmankaikkeuteen, kuten Asimovkin totesi. Maapallolla meidän katsotaan kuitenkin elävän avoimessa järjestelmässä, koska Aurinko tuottaa enemmän kuin tarpeeksi energiaa systeemin ylläpitämiseen. Pelkkä energia ei kuitenkaan automaattisesti saa aikaan entropian vähenemistä (se ei esim. synnytä monimutkaisia järjestyneitä rakenteita, vaan pikemminkin murtaa ja hajottaa). Otsonikato ei huolestuttaisi tutkijoita, jos maahan kohdistunut aurinkoenergian lisäys (säteily) toimisi evoluutiota kiihdyttävästi ja tekisi meistä paremmin sopeutuvia. Pelkkä raaka energia ei siis vähennä vaan itse asiassa lisää entropiaa ja kiihdyttää luonnollisten prosessien hajoamista ja olemassaolevien rakenteiden rappeutumista.

Harvardilainen tutkija John Ross (evolutionisti) kirjoittaa:

"Ei tiedetä olevan mitään, mikä sotisi termodynamiikan toista pääsääntöä vastaan. Tavallisesti se yhdistetään suljettuihin järjestelmiin, mutta se soveltuu yhtä hyvin myös avoimiin järjestelmiin... on jotenkin mielletty, ettei toisen pääsäännön tarvitsisi vaikuttaa laaja-alaiseen tasapainoon pyrkivän kentän joka kolkassa. On tärkeää varmistaa, ettei tämä harhakäsitys tee itsestään kuolematonta." (Chemical and Engineering News, July 7, 1980)

Jos siis tämä termodynamiikan toinen pääsääntö eli 'laki', kuten sitä myös kutsutaan, on universaalinen, kaikkialla pätevä, maanpäällisen biosfäärin itsestään syntyminen rikkoisi väistämättä tätä lakia.  

Jos ihiminen om muka lähätännä apinasta niin miks apinata on silti olemassa? kysympähäm vaan,,, 

Pelkkä energia ei riitä.

Järjestyneiden rakenteiden (organismien) syntyminen edellyttää energian lisäksi ainakin kahta lisätekijää, riippumatta siitä, onko järjestelmä avoin vai suljettu. Ne ovat:

'Ohjelma' (informaatio) ohjaamaan järjestyneen rakenteen muodostumista.

Mekanismi säilömään ja muuntamaan vastaanotettua energiaa.

Maapallon elollisissa järjestelmissä ovat nämä välttämättömät ominaisuudet. Jokaisen elävän organismin DNA:n sisältyy ohjelma tai tieto siitä, miten sen tulee rakentua siemenestä tai solusta täydelliseksi monimutkaiseksi rakenteeksi lajinsa mukaan. Tämä ohjausprosessi jatkuu läpi organismin koko elinkaaren ja toimii toisen pääsäännön hajottavaa vaikutusta nopeammin.

Koska aurinkoenergia ei sellaisenaan kykene rakentamaan eläviä organismeja, tarvitaan mekanismi, joka pystyy ottamaan energian vastaan, säilömään ja muuntamaan sen käyttökelpoiseen muotoon. Tämä mekanismi, kasvien fotosynteesi eli niiden kyky 'tehtailla' itsensä ja eläinkunnan tarvitsemia rakennusaineita (kuten proteiineja), on perustana kaikelle muulle elämälle.

Jotta siis ehdottomaksi todettu termodynamiikan toinen pääsääntö ei rikkoutuisi, näiden elämälle välttämättömien ominaisuuksien täytyy alunperin olla lähtöisin järjestelmän ulkopuolelta, ts. jostain maailmankaikkeuden ulkopuolisesta lähteestä. 

Yhdessäkään aloittajan esimerkeistä ei:

1. syntynyt uutta lajia

2. syntynyt uutta geneettistä informaatiota

Vierailija kirjoitti:

Yhdessäkään aloittajan esimerkeistä ei:

1. syntynyt uutta lajia

2. syntynyt uutta geneettistä informaatiota

Tämä. Ei tiedettä pidä halveksua vaan kysenalaistaa selvät ristiriidat.

Järjestynyt muoto vs. toimiva organismi

Materialistien usein esittämä vastaväite on, ettei järjestyksen syntymiseen välttämättä tarvita erityistä ohjelmointia, vaan että luontoon itsessään sisältyy taipumus muodostaa järjestyneitä rakenteita. Viitataan kiteisiin, lumihiutaleisiin, hiekkadyyneihin, tornadoihin, tippukiviin, fraktaaleihin tai joihinkin optisiin ilmiöihin. Tällöin sekoitetaan muotojärjestys ja toiminnallinen, organisoitu rakenne. Elävä organismi on aina monimutkainen toimiva kokonaisuus, (vrt. organisaatio) mikä on täysin eri asia kuin jokin yksinkertaisesti järjestynyt staattinen rakenne, jonka geometrinen säännönmukaisuus on usein vain seurausta sen osasten tasapainohakuisuudesta. Elämä sen sijaan syntyy - kuten yleisesti hyväksytty biogeneettinen laki toteaa - vain elämästä. Kiteet tai muut vastaavat rakenteet eivät toisaalta osoita mitään taipumusta muuttua tai kehittyä monimutkaisemmiksi rakenteiksi. Niiden on asettauduttava sisäisten ominaisuuksiensa ja ympäristön vuorovaikutuksen sanelemaan muotoon.

Nobelisti Ilja Prigogine on todennut:

"Keskeistä on, että ei-eristyneessä (avoimessa) järjestelmässä on mahdollista muodostua järjestyneitä, matala-entropisia rakenteita riittävän alhaisessa lämpötilassa. Tämä järjestäytymisperiaate saa aikaan kiteitä ja tiettyjä vaihesiirtymä-ilmiöitä. Valitettavasti tämä periaate ei selitä biologisia rakenteita. Mahdollisuus, että makroskooppinen määrä molekyylejä voisi tavallisessa lämpötilassa yhdistyä korkeammalle järjestyneisiin muotoihin ja sellaisiin koordinoituihin toimintoihin, mitkä ovat tyypillisiä eläville organismeille, on häviävän pieni." (Physics Today, 1972)

Monet muutkin tutkijat ovat samaa mieltä:

"Jään muodostuessa energiaa vapautuu ympäristöön... Entropian muutos on negatiivinen, koska veden kokonaislämpöentropia (molekyylien epäjärjestys) on suurempi kuin jään, joka on korkeasti järjestynyttä kidettä ... Usein on väitetty, että jään kiteytyminen vedeksi on verrattavissa yksinkertaisen monomeerin muuttumiseen monimutkaiseksi polymeeriksi kuten DNA:ksi tai proteiiniksi. Tämä rinnastus on kuitenkin täysin sopimaton ... Atomien sidosvoimat vetävät molekyylit kidejärjestykseen ... kun lämpötila tulee riittävän alhaiseksi. Orgaaniset monomeerit, kuten aminohapot, yleensä vastustavat tällaisia kombinaatioita kaikissa lämpötiloissa...." (Thaxton, Bradley, Olsen, The Mystery of Life's Origin, 1984)

Epäjärjestyksestä ei siis itsestään synny sellaista järjestystä mikä saisi aikaan toimivia rakenteita, kuten elävissä organismeissa.  

Kommentti väitteeseen, että fossiilit "vain tukevat evoluutioteoriaa", eivät todista. Tieteenfilosofian kannalta MIKÄÄN objektiivinen tulos, löytö, data EI ikinä todista yhtäkään teoriaa todeksi. Tutkimustulokset pelkästään tukevat tai eivät tue teoriaa (tai hypoteesia), siis sopivat tai eivät sovi teoriaan. Mikään tulos ei voi todistaa teoriasta, ne on eri tason asioita.

Puuttuvat mekanismit

Yleisen käsityksen mukaan evoluutio etenee pienin askelin, vähittäisten muutosten kautta. Esimerkkejä tällaisista muutosaskeleista sanotaan löytyvän kaikkialla luonnossa. Joidenkin mielestä sirppisoluanemia, hyönteisten siipien surkastuminen tai kokeissa aikaan saadut siipien tai jalkojen kahdentumiset tai ihmisellä joskus esiintyvä 'neljä tai kuusi sormea viiden asemesta' todistavat näistä evolutiivisista askeleista. Mutta on niitäkin teoreetikkoja, joiden mielestä välimuodot puuttuvat siinä määrin, että on pakko uskoa evoluution muuttavan eliöiden ilmiasua hyppäyksittäin. Joka tapauksessa yllä mainitut esimerkit eivät kelpaa todisteiksi, sillä ne eivät ole evolutiivisia välimuotoja vaan selviä geenivirheitä.

Kuten aiemmin todettiin, luonnossa itsessään mikään ei ole vastoin termodynamiikan toista lakia. Evoluutioteoria kuitenkin rikkoo sitä joka askeleella. Monet evolutionistit kieltävät tämän ongelman olemassaolon, mutta on niitäkin, jotka eivät halua lakaista sitä maton alle. Evolutionisti Charles J. Smith toteaa:

"Toiseen Pääsääntöön viitattaessa tarkoitetaan perinteisesti eristyneitä (suljettuja) järjestelmiä, joissa ei energia eikä materia ole kosketuksissa ulkopuoliseen ympäristöön; biologisten systeemien sanotaan olevan avoimia ja vaihtavan sekä energiaa että materiaa ympäristönsä kanssa. Tämä selitys ei kuitenkaan ole täysin tyydyttävä, koska se jättää avoimeksi ongelman kuinka ja miksi tämä (entropiaa alentava) järjestäytymisprosessi on saanut alkunsa. Koko joukko tutkijoita on paininut tämän asian kanssa. Bertalanffy kutsui (1968) tätä väistämättömän termodynamiikan ja informaatioteorian yhteyttä erääksi perustavinta laatua olevista ratkaisemattomista ongelmista biologiassa." (Biosystems, 1975)

Lukuisat muut evoluutioteoriaa kannattavat tutkijat ovat myöntäneet tämän perustavaa laatua olevan ongelman olemassaolon. Sen kieltäminen ei ole tieteellistä eikä rehellistä.  

3. Välimuotojen fossiileja ei ole olemassa

Tässä kärjistetyssä muodossa esitettynä tämä väite voidaan tietenkin leimata virheelliseksi, koska on on olemassa lukuisa joukko välimuodoiksi sopivia ehdokkaita. Kun lajeja on miljoonia, on selvää, että niissä on myös suuresti toisiaan muistuttavia. Välimuodoiksi oletettujen määrä on kuitenkin niin vähäinen ja suurelta osin kiistanalainen, että monen evolutionistinkin mielestä ne käytännöllisesti katsoen puuttuvat. On hyvä muistaa, että paleontologeilla on erilaisia käsityksiä sen suhteen, milloin kyseessä on täysin eri laji ja milloin kahden lajin välinen siirtymämuoto. Lisäksi voi esiintyä kiistelyä siitä, mihin väliin oletettu siirtymämuoto tulisi sijoittaa, ts. mitä kehityslinjaa se edustaa. Maallikoille suunnattu informaatio antaa silti usein kuvan, ettei asiassa ole mitään ongelmallista ja että välimuotojen olemassaolo on kiistaton.

Tosiasia kuitenkin on, että välimuotojen puute on huomiota herättävän suuri ja lisäksi valtaosa todisteista on yksittäisiä luita, hampaita ym., joiden todistusarvo on hyvin kyseenalainen ja tulkinnanvarainen. Ensinnäkin 95 % kaikista fossiileista on matalan veden eliöstöä (koralleja, kuoriaiseläimiä, simpukoita, kotiloita, niveljalkaisia jne). 4,75% on leväkasvillisuutta, kasveja ja planktonia jne ja 0,25% selkärankaisia (kalat, matelijat, sammakkoeläimet, linnut ja nisäkkäät). Nisäkkäiden osuus koko määrästä on vain 0,0025%. Kun löydetyistä luuosista tehdään runsaasti jäljennöksiä, joita toimitetaan museoihin eri puolille maailmaa, ne antavat kuvan runsaista fossiililöydöistä.

On olemassa erilaisia hengitykseen, näkemiseen, verenkiertoon, liikkumiseen ym. liittyviä järjestelmiä, jotka eroavat suuresti toisistaan sekä rakenteeltaan että kriittisiltä yksityiskohdiltaan. Niinpä on myös monenlaisia spekulaatioita siitä, miten ne ovat kehittyneet toisistaan ja miten jokin oletettu välimuoto voisi tarjota tarvittavat toiminnot sekä 'alkuperäiselle' että 'kehittyneemmälle' systeemille. 

Mitä asiantuntijat sanovat?

Ensiksikin objektiiviset paleontologit myöntävät, että tutkijoiden näkemykset jostakin fossiilista ovat erilaisia ja lisäksi riippuvaisia itse kunkin ennakko-oletuksista (esim. onko evoluutiota tässä kohden tapahtunut tai miten se on tapahtunut). Tutkija odottaa löydösten sopivan omaksumaansa viitekehykseen. Evolutionisti Ronald West on pannut merkille juuri tämän seikan:

"Vastoin monien tiedemiesten kirjoituksia, fossiilikerrostumat eivät tue darvinistista evoluutioteoriaa, koska se on teoria ... jota me käytämme tulkitessamme kerrostumia. Näin tehdessämme syyllistymme kehäpäättelyyn jos sanomme fossiilikerrostumien tukevan tätä teoriaa." (Compass, 1968)

Arvostettu asiantuntija Steven Stanley puolestaan toteaa:

"Vakiintuneet lajit ovat kehittyneet niin hitaasti, että valtaosa lajien ja korkeampien taksonomisten ryhmien välisistä pienistä äkillisistä muutoksista pitäisi olla jäljellä osoituksena populaatioiden kehityksestä. Tämä ei kuitenkaan näy fossiilikerrostumissa." (Macroevolution and the Fossil Record, 1986)

Samaan tulokseen päätyi G.G. Simpson, yksi menneiden vuosikymmenien johtavista evolutionisteista:

"Täydellistä kehityslinjaa ei ole [fossiileissa] koskaan säilynyt.... Varsinaisia ensi käden tietoja meillä on normaalisti vain sieltä täältä matkan varrelta. Tulkinta merkitsee sitä, että ne kootaan yhteen aina enemmän tai vähemmän subjektiivisesti, ja tutkijat saattavat käyttää samoja tosiasioita aivan vastakkaisten teorioiden todistamiseen." (Kehitys, luonto ja ihminen, 1963)

Myös suomalainen evoluution oppikirja toteaa välimuotojen puutteen:

"Fossiilimateraali on voimakkaasti jaksottunutta, uudet eliömuodot näyttävät ilmaantuvan hyppäyksittäin." (Laihonen, Salo, Vuorisalo, 'Evoluutio - miten elämä kehittyy?', 1986)

Muita samansuuntaisia evolutionistien lausuntoja:

"Jotkut paleontologit ovat luullakseni aina olettaneet, että fossiilit itsessään ovat peruste päätellä evoluutiota tapahtuneen. Fossiilikerrostumat eivät tarjoa mitään tukea darvinistiselle teorialle lukuunottamatta heikkoa tunnetta, että ne saattaisivat sopia teoriaan, mutta yhtä hyvin johonkin toiseen evolutionistiseen, revolutionistiseen tai erityiseen kreationistiseen teoriaan." (David B. Kitts, Paleobiology, 1979)

"Puuttuvat renkaat fossiilikerrostumissa huolestuttivat Darwinia. Hän piti kuitenkin varmana, että niitä vielä löytyisi. Mutta ne puuttuvat yhä, ja näyttää siltä, että ne jäävätkin sellaisiksi." (E.R. Leach, Nature, 1981)

"Korkeammalla evolutiivisella tasolla perusmuotojen välisissä siirtymissä gradualismi (käsitys asteittaisesta kehityksestä) on aina ollut vaikeuksissa, vaikka useimmat länsimaiset evolutionistit eivät tuokaan sitä 'virallisesti' esiin. Tiettyjen ryhmien väliin edes asiantuntijoiden on melkein mahdontonta rekonstruoida sopivia välimuotoja. Fossiilikerrostumissa ei yksinkertaisesti ole todisteita niistä (Archaeopteryxin tapaiset mosaiikkimuodot eivät kelpaa)". (S.J. Gould & N. Eldredge, Paleobiology, 1977)

Niinpä niin! Tähän Archeopteryxiin (liskolintu) kuitenkin usein viitataan esimerkkinä välimuodoista.  

4. Evoluutioteoria väittää elämän saaneen alkunsa ja kehittyneen umpimähkäisten sattumien tuloksena

Tämä toteamus kuuluu Talk.Origins -lähteen mukaan täysin väärin ymmärrettyyn käsitykseen evoluutiosta:

"Tuskin on parempaa osoitusta siitä, ettei väitteen esittäjä ymmärrä evoluutiota", kertoo kirjoittaja Mark Isaak kyseisellä sivustolla. "Sattuma tietysti näyttelee suurta osaa evoluutiossa, mutta tämä argumentti hylkää täysin luonnonvalinnan perustavaa laatua olevan roolin. Valinta on sattumalle hyvin vastakkainen tapahtuma."

Tämä on tyypillistä merkityksillä 'leikkimistä' ja käsitteiden uudelleen määrittelyä. Toisaalta, jos sattuma ja luonnonvalinta ovat toistensa jyrkkiä vastakohtia, miten evoluutio voisi lainkaan toimia?

Tiedehistoria puhuu

On merkille pantavaa, että julkisen ehdotuksen luonnonvalinnan käsitteestä teki ensimmäisenä kreationistinen tiedemies Edward Blyth vuonna 1835 (24 vuotta ennen Darwinin Lajien syntyä). Blythin työ ei tainnut olla tuntematon Darwinille; ainakin hän otti tuon käsitteen käyttöönsä. Siitä lähtien se on pantu hänen nimiinsä ja siihen on vedottu evoluutiota todisteltaessa. Darwin edesauttoi käsitteen kehittymistä havainnollaan, että pitkät ajanjaksot tarjosivat mahdollisuuden löytää uskottava selitys luonnonvalinnalle evoluution mekanismina. Nykyään luonnonvalinnan toimintaa ei nähdä ihan näin yksinkertaisena.