Puolisolle kertominen kun on ihastunut toiseen palavasti mutta

Vierailija kirjoitti:

Outoa että täällä keskustellaan parisuhteen ulkopuolisista ihastuksista ihan normaalina juttuna. Ihan outo ajatus. Oma tulevaisuuteni, nykyhetkeni ja onneni, koko elämäni on niin voimakkaasti liitoksissa puolisooni, etten voi edes ajatella jotain sattumanvaraista ihastusta. Oletteko jotain teinejä? Onko teillä onnettomat parisuhteet? Ei oikeasti kerro hyvää suhteen tilasta jos on aikaa ja kiinnostusta ihastua muihin ihmisiin.....

Sinun oma suhtautumisesi on minusta vähän naiivin sinisilmäinen. Ihastumisia tulee ajan kuluessa useimmille, vaikka eivät haluakaan erota omasta puolisosta ja vaikka oma olisi miljoona kertaa parempi ja seksikkäämpi tai rakkaampi. Niistä täytyy vain päästä jotenkin yli. Samalla tulee todettua, että oma puoliso vetää kuin vetääkin edelleen vertoja pahimmille kilpailijoilleen ja on ihmeissään, että on käynyt niin hyvä tuuri puolison kanssa.

N49

Raastavinta on, että tunteistaan ei voi kertoa kenellekään...

Vierailija kirjoitti:

Raastavinta on, että tunteistaan ei voi kertoa kenellekään...

Ehkä kuitenkin sille ihastukselle. Mutta yleensä ihmiset eivät puhu. Puhe auttaisi moneen asiaan. Siis puhe, ei ilkeily tms

Nosto

Miksei voisi kertoa aviopuolisolle koska hänhän on läheisin ihminen mitä ihmisellä koskaan on. Kyllä hänelle pitää voida kertoa vai onko puoliso vain siksi että hänelle kerrotaan vain suhteen miellyttävät asiat mutta raskaatkin aatonset pidetään itsellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raastavinta on, että tunteistaan ei voi kertoa kenellekään...

Ehkä kuitenkin sille ihastukselle. Mutta yleensä ihmiset eivät puhu. Puhe auttaisi moneen asiaan. Siis puhe, ei ilkeily tms

Ehkä torjutuksi tulemisen pelko estää. Tai itsensä nolaaminen kertomalla. Vaikka onhan ihastuminen inhinillistä. Ei sitä pitäisi joutua häpeilemään.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voisi kertoa aviopuolisolle koska hänhän on läheisin ihminen mitä ihmisellä koskaan on. Kyllä hänelle pitää voida kertoa vai onko puoliso vain siksi että hänelle kerrotaan vain suhteen miellyttävät asiat mutta raskaatkin aatonset pidetään itsellä?

Haluatko itse kuulla että miehesi/vaimosi on ihastunut toiseen ihmiseen?

Ihastukset menee yleensä ohi.

Ei ole pakko kertoa loukkaavia ajatuksia omalle puolisolle, vain siksi että se tuntuu itselle paremmalta jos saa jakaa tunteet jonkun kanssa.

Kerro hyvälle ystävälle, terapeutille tai papille. Tai kirjoita päiväkirjaan.

Jos suhde on vakaa ja vahva, se kestää ihastumiset ja niistä puhumisen. Ihastuminen on inhimillistä, aina ohimenevää, eikä aiheeseen kannata sen kummemmin takertua, jos on itsestäänselvää, että yhdessä jatketaan. Asiasta voisi jopa lempeästi vitsailla.

Eri asia lienee silloin, jos puolisolla on kovin heikko itsetunto, suhde on huono tai kuollut. Tällöin kertominen saattaa aiheuttaa hurjaa mustasukkaisuutta ja riitoja. Kertomista tulee harkita tarkkaan.

Mistä tietää, että joku on ihastunut? Mistä sen näkee? Mitkä ovat merkit, mistä kumppani huomaa? Entä miten voit vakuuttua siitä, että jollakin on samat ihastumisen tunteet kanssasi, jos asioista ei puhuta?

Täällä vähän samantyyppinen tilanne. Suhde miehen kanssa hyvä (toki arkipäiväistynyt, kun ollaan oltu 10 vuotta jo yhdessä). Olen ihastunut yksipuolisesti erääseen ihmiseen, jota tapaan suht säännöllisesti, halusin tai en. En aio toimia mitenkään ihastuksen suhteen. Olen harkinnut kertomista omalle miehelle, mutta nämä vastaukset vakuuttivat mut siitä, että ei kannata. Mun suhde omaan mieheeni on kaikkea muuta kuin kuollut, mutta olen silti ihastunut toiseen. Miten muka ei voisi olla tunteita useampaakin kuin yhtä ihmistä kohtaan? Olen myös miettinyt kertomista ihastukselle, mutta jotenkin en uskalla/kehtaa, olen aika varma, että hän ei tunne samoin, joten nolaanko vaan itseni vai voisiko hän silti ottaa sen jotenkin hyvällä tavalla, kohteliaisuutena tms? En siis missään tapauksessa haluaisi erota miehestäni, vaikka ihastus vastaisikin jotenkin tunteisiini. Haluaisin vaan jotenkin asian pois "sydämeltäni". Olen pitänyt tätä sisälläni siis jo vuosia. Ehkä pitäisi uskaltaa avautua tästä jollekin, esim. ystävälle (kun miehelleni en halua aiheuttaa mielipahaa, ja ihastukselle en uskalla kertoa)...

Vierailija kirjoitti:

Ihastuminen on sen ihastuneen ongelma, ei sitä pidä puolisolle vyöryttää oman olon helpottamiseksi. 

Ja mitä te täällä väitätte, ettei sille ihastumiselle voi mitään? Kyllä voi! Ihastuminen tulee siitä, kun ajattelette sitä ihmistä ja haaveilette, sillä tavalla sitä ihastumista ruokitaan. Ajatukset ohjaavat tunteita ja aikuinen ihminen voi ohjata ajatuksiaan. Kun aktiivisesti torjuu nämä kaikki ajatukset ja haaveilut ja korvaa ne ajatuksilla omasta puolisosta, niin se ihastus kyllä karkottuu sieltä päästä aikanaan ja tunteet sen mukana.

Omia tunteita puolisoaan kohtaan voi vahvistaa sillä, että alkaa tehdä niitä asioita joita teki suhteen alussa, kun oli umpirakastunut. Tekee niitä rakkauden tekoja, vaikkei tuntuisikaan siltä. Se rakkauden tunne tulee näiden tekojen kautta ja pääsette rakastumaan puolisoonne uudestaan.

Tämä on mielestäni huonoin ohje, mitä ihastuneille annetaan. Joku naistenlehti on jossain vaiheessa kirjoittanut näin ja sitä hoetaan totuutena, vaikka en tiedä kyllä ketään, jolla tämä olisi toiminut. 

Ei ihminen ole mikään robottikone, joka ohjaa robotinomaisesti ajatuksiaan. Ihminen on hyvin vähän tiedostavalla tasolla kontrollista omasta itsestään ja tilanteissa, joissa ihminen luulee tekevänsä päätöksiä itse, se harvoin on näin.  Yksi tunnetuimpia käytöstutkijoita on ihan faktana tämänkin tutkinut: 

Ihminen on itseasiassa aika paljon tunteidensa viemä eikä voi ohjata järjellä kaikkea. Parisuhteet olisivat melko erilaisia, jos niissä ei oteta tunteita huomioon vaan kaikki päätökset tehdään puhtaasti järkipohjalta. Ei se ole mahdollista - ei myöskään tässä asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä vähän samantyyppinen tilanne. Suhde miehen kanssa hyvä (toki arkipäiväistynyt, kun ollaan oltu 10 vuotta jo yhdessä). Olen ihastunut yksipuolisesti erääseen ihmiseen, jota tapaan suht säännöllisesti, halusin tai en. En aio toimia mitenkään ihastuksen suhteen. Olen harkinnut kertomista omalle miehelle, mutta nämä vastaukset vakuuttivat mut siitä, että ei kannata. Mun suhde omaan mieheeni on kaikkea muuta kuin kuollut, mutta olen silti ihastunut toiseen. Miten muka ei voisi olla tunteita useampaakin kuin yhtä ihmistä kohtaan? Olen myös miettinyt kertomista ihastukselle, mutta jotenkin en uskalla/kehtaa, olen aika varma, että hän ei tunne samoin, joten nolaanko vaan itseni vai voisiko hän silti ottaa sen jotenkin hyvällä tavalla, kohteliaisuutena tms? En siis missään tapauksessa haluaisi erota miehestäni, vaikka ihastus vastaisikin jotenkin tunteisiini. Haluaisin vaan jotenkin asian pois "sydämeltäni". Olen pitänyt tätä sisälläni siis jo vuosia. Ehkä pitäisi uskaltaa avautua tästä jollekin, esim. ystävälle (kun miehelleni en halua aiheuttaa mielipahaa, ja ihastukselle en uskalla kertoa)...

Minulla on moni ihastuksena alkanut juttu muuttunut läheiseksi hyväksi ystävyydeksi. erään miehen kohdalla kerroin tunteista, flirttailimme ja jopa pussailimme jonkun verran, mutta homma kuivui kasaan ajan kanssa. Olemme nykyään hyviä ystäviä ja paljon tekemisissä, enkä ymmärrä ollenkaan, miten ihastuin silloin :) mutta se nyt on ihan sama tässä vaiheessa. 

Jos on noin tunteidensa vietävissä niin kannattaa jättää puoliso jollekkin jolta löytyy enemmän selkärankaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos on noin tunteidensa vietävissä niin kannattaa jättää puoliso jollekkin jolta löytyy enemmän selkärankaa.

Se, että tiedostaa tunteitaan ei tee kenestäkään selkärangatonta, vaan enemminkin älykkään ihmisen, joka on perillä itsestään.

Jokainen suhde on erilainen ja suhteen alkutaipaleella olisi todella tärkeää käydä arvokeskustelua, mitä kummatkin tällaisissa tilanteissa toivovat. Arvoista voi aina puhua myös jälkikäteen.

Me olemme sopineet, että jokaista pientä ihastusta ei tarvitse toiselle kertoa, sillä ne ovat osa normaalia tunne-elämää, johon jokaiselle meistä on oikeus. Molemmat kuitenkin toivovat, että suuremman/hankalamman ihastuksen myötä asiasta puhuttaisiin yhdessä. Olemme hyvin avoimia ja tuemme toisiamme. Mm. Olemme joskus yhdessä myös analysoineet ystävä parin erikoista käytöstä ja mahdollisia tunteita sieltä tänne päin.

Kysyn mieheltä miltä asiat tuntuu/mitä mieltä jne. Hän kylläkin harvemmin minulta tunteista kysyy - enemmän tekee oletuksia, jotka korjaan. Pääasia, että tunteista puhutaan ja erilausia tunteita saa näyttää. Emme oikein riitele, mutta väittelemme ja joskus kiivastumme puolin ja toisin. Ne käsitellään aina jotenkin. Puhumme myös meidän välisistä tunteista ja osoitamme rakkautta elein ja sanoin. Ja tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei toisen mahdolliset ihastukset loukkaisi tai ettemme joskus olisi mustasukkaisia toisistamme. Kuitenkin suhteemme on pitkä ja vakaa, ja avoimuudella ja toisen tukemisella, sekä molempien hyvällä itseluottamuksella on suuri vaikutus.

Vaikka hän joskus ihastuisi toiseen, se ei pyyhkisi pois kaikkea mitä olemme jo kokeneet ja olen häneltä saanut. Jos hän joskus tapaisi itselleen "sopivamman" kumppanin (näin voi käydä kelle vain), olisin mustasukkainen ja surullinen, mutta myös iloinen - hän ansaitsee vain parasta, eikä kellään meistä ole "vain sitä yhtä oikeaa". Kuitenkaan ero näin pitkässä suhteessa ei olisi kovin yksinkertainen muutenkaan, katsottaisiin tilanne rauhassa. Toivon tällä hetkellä, että olemme yhdessä vanhuksiksi asti ja ainakin lapsi olisi kasvatettu yhdessä. Samoin hän ja todennäköistä se onkin.

Ihastuminen ei tarkoita sitä, että toista ei enää rakastaisi tai ettei olisi sitoutunut. Ihastuminen on tunnetila. Rakkaus sitä, että tuntee jo toisen huonotkin puolet ja silti tuntee rakkautta. Jos ihastus on siis joskus suuri, aina siinä on se riski, ettei tätä ihastusta sitten loppupeleissä todella rakastaisi, jos päättäisi lähteä kokeilemaan.

Jos kaikki pelikortit nykyisessä suhteessa olisi jo käyty läpi, pariterapiat yms. ja silti tuntuu väärältä, en näe syytä pysyä väkisin yhdessä, oli ihastumisia tai ei. Tärkeää on, että molemmilla on turvallinen ja hyvä elämä, rakastettu/välitetty olo ja saa olla oma itsensä jne. Tämä viimeisin ei mm. vanhemmillani toteudu ja se on raastavaa seurattavaa.

Olen tietoinen siitä, että itsellä on poikkeuksellisen hyvä suhde, omine vikoinensakin, ja olen tästä hyvin kiitollinen. Emme pidä suhdetta (ja toimivaa arkea) itsestäänselvyytenä ja toimimme sen eteen. Rakkautemme on sekä ystävällistä, että romanttista. Ja jännä, mutta "ihastuksen" tunteitakin tulee yhä silloin tällöin miestäni kohtaan - sellaisia kuin ennen tutustumista oli.

Terv, 10,5 v takana ja esikoinen tulossa.

Siis ap ei tiedä, pystyykö hillitsemään itseään? Käy sääliksi ap: N miestä. Ihastuksia voi tulla, olennaista on miten toimii. Siis ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raastavinta on, että tunteistaan ei voi kertoa kenellekään...

Ehkä kuitenkin sille ihastukselle. Mutta yleensä ihmiset eivät puhu. Puhe auttaisi moneen asiaan. Siis puhe, ei ilkeily tms

Siis että varattu menisi piipittämään ihastukselleen, että on tähän ihastunut? Oletko tosissasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ainoa este toiminnalle, eli ihastukseni kohteelle tunteistani kertomiselle on se, että kunnioitan häntä JA hänen parisuhdettaan.

Tämä on kuitenkin vaikea asia, omat vahvat tunteet, onnellisuus ja muut tunteet joita koen hänen läsnäolossaan... Ja se tunne yhteensopivuudesta monella tasolla. Hitto kun on raastavaa, että ei voi tehdä mitään! Välillä asia unohtuu, mutta ajattelen häntä joka päivä joka tapauksessa. Näemme monta kertaa viikossa ja aina jotenkin kaikki kohtaa. Jutellaan syvällisiä kahden kesken, muiden aikana lähinnä vitsaillaan toisillemme, hymyillään, halataankin, jos muita ei ole paikalla. Ne pitkät halaukset, niihin hetkiin palaan. Tunne on täydellinen. Syli, jota olen odottanut. Ei hänestä halua päästää irti, mutta on pakko.

Kertokaa muutkin miltä vahva ihastus tuntuu ja miten olette siitä selvinneet tai päässeet yli.

Terv. Nro 13

Arvostan kovasti, ettet tee asialle mitään. Ehkä kaikkien tilanteen helpottamiseksi teidän kannattaisi vähentää yhdessäoloa ja halailua. Se syventää suhdetta entisestään ja vaikeuttaa irtipääsemistä. Olen ollut joskus samanlaisessa tilanteessa. Siihen auttoi vain aika ja nykyään olen todella tyytyväinen, etten tehnyt mitään, vaikka silloin houkutus oli suuri. Omatunto säilyi puhtaana ja se tuntuu hyvältä. Toivon samaa sinulle!

En aio muuttaa tilannetta, vaan pitää sen vakaana sekä omatuntoni puhtaana. Ne hetket yhdessä antavat molemmille paljon, tiedän sen. Tarvitsemme toisiamme, vaikkakin vaan ystävinä. Aika tekee tehtävänsä, joko irrottaa tai yhdistää, vahvistaa tunteita tai muuttaa niitä. Sen verran kuitenkin olen itsekäs, että kuuntelen omaa sydäntäni, enkä lähde pakoilemaan. Sekin olisi pienessä "kuppikunnassamme" ihmettelemisen aihe. En ole varma näkyykö nykyinenkin tilanne läpi. Ehkä.

Ja kyllä, minäkin ansaitsen onnen. En voi olla ajattelematta, että entä jos se on hän? Olen ja pysyn tässä, ystävänä. Ihastuneena ystävänä.

Nro 13

Oletkohan mieheni ystävä? Kyllä, olemme mieheni kanssa keskustelleet siitä, kuinka näette minun mielestäni liian usein. Olen kysynyt mieheltäni, onko teidän välillä jotain meneillään, koska en siedä valehtelua ja pettämistä. Hän tietää sen, hän on ainakin kieltänyt mitään romanttista olevan. Ja on sanonut ymmärtävänsä, miksi ihmettelen tilannetta. Mutta väkisinkin tuollaiset epäilyt vaikuttaa parisuhteeseen jollain lailla.

Sanot kunnioittavasi ystäväsi parisuhdetta, etkä tee ihastumisellesi mitään. Kuitenkin puhutte syvällisiä, tapailette, viestittelette ja halailette kahden kesken. Tuo paljastaa, että jotain kiellettyä on meneillään. Jos ei olisi, voisitte ystävinä halata muidenkin nähden. Sitä ette kuitenkaan tee, vaan vain kahden kesken. Miksi?

Lopuksi paljastat miettiväsi, olisiko ystäväsi sittenkin sinulle se oikea, koska ansaitset onnen. Et siis pidä miestä enää pelkkänä ystävänä. Tuosta ei ole pitkä matka pettämiseen, vaikka kuinka yrität olla parempi ihminen ja todistella, että ystäviähän tässä vaan ollaan.

Jos oikeasti haluaisit olla ystävä, et ruokkisi ihastustasi häneen jatkuvasti. Ystävillehän haluaa hyvää, eikö niin?

Ihastuksia tulee ja menee. Puoliso pysyy. Älä kerro. Haluatko kaataa oman taakkasi puolison kannettavaksi. Sanoudu irti ihastuksestasi. Se auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tilanteessa, jossa olen onnellisessa avioliitossa, minulla on hyvä ja rakastava aviomies, seksiä on todellakin riittävästi, mutta silti olen ihastunut toiseen mieheen. Eikä tätä todellakaan voi järkeillä mitenkään, tuo mies vaan saa jalat alta. Ja se huumaava tunne kun mies on jossain lähellä, taju meinaa lähteä. En todellakaan ole pettämässä miestäni, enkä rikkomassa perhettäni, mutta mitä näille tunteille voi tehdä? 

Tätä on kestänyt jo tosi pitkään, eikä tunteet ole todellakaan vähentyneet, päinvastoin tuntuu että vahvistuu vain mitä enemmän aikaa kuluu. 

Onko tällaiselle tilanteelle mitään tehtävissä?

Tarvitseeko sille tehdä mitään? Kohdista se ihastumisesta syntyvä seksuaalinen energia omaan liittoosi. Älä ruoki sitä ihastusta tutustumalla yhtään läheisemmin mieheen, äläkä yritä päästä mihinkään kosketuskontaktiin niin sitten se pysyy sellaisena etäisenä harmittomana ihastuksena.

Jos ihastus aiheuttaa halun etääntyä tai jopa erota omasta kumppanista niin sitä tärkeämpi on kääntyä omaan kumppaniin päin arvioimaan sitä mikä siinä omassa suhteessa aiheuttaa halun vetäytyä pois.