Puolisolle kertominen kun on ihastunut toiseen palavasti mutta

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa oleva ihastuu tuolla tavalla omasta halustaan. Oma kumppani kyllästyttää tai ollaan jo henkisesti erottu, aletaan katsella muita ja luodaan fantasioita omassa päässä täydellisestä ihmisestä. Eheä, hyvässä parisuhteessa oleva ei ihastu muihin, ehkä muutamaksi päiväksi tai viikoksi.

En minä nyt aivan allekirjoita tuota. Sehän riippuu ihan siitä, että mitä pitää hyvänä parisuhteena. Monella se kilpistyy lopulta hyvään kumppanuuteen ja ystävyyteen, siihen, että arki sujuu ja on yhteiset tavoitteet. Ei kaikilla ole onnea löytää kumppania kenen kanssa jonkinlainen kipinä säilyy ikuisesti, ei vaikka kuinka yrittäisi sitä säilyttää. Ja minusta on aivan äärimmäisen julmaa syytellä ulkopuolelta jos tuo liekki on kadonnut ja selittää jotain "no yrität ihastua ja muistelet alkuaikoja ja järjestät seksikkään yllätyksen tai hotelliviikonlopun..", ihan niin kuin ihmisessä olisi jotain vikaa jos ei tahdonalaisesti pysty kontrolloimaan seksuaalista viettiään. Tämän kaiken voin sanoa siltä pohjalta, että olen elänyt 2 pitkää parisuhdetta; ensimmäisessä oli alussa kovastikin intohimoa, mutta esim alkoholinkäytöstä johtuva riitely ja halveksunta söi sitä pois rotan lailla ja jäljelle jäi se ystävyys ja kumppanuus. Toisessa se kipinöinti on säilynyt vuosikymmenen melkein itsestään vaikka sitten itse arjen sujumisessa ja siinä kumppanuudessa on ollut haasteita.

Ei minusta ole mitään vikaa haluta jatkaa suhdetta pohjaten kumppanuuteen ja yhteiseen elämään ja silloin noita hurahduksia johonkin vieraaseen saattaa tulla aika ajoin. Katse sitten vaan maaliin ja muistaa, että olet tehnyt valintoja ja niihin on perusteet.

Kerro mieluummin villeistä vuosistasi.