Kaikki te tylsästä ja intohimottomasta suhteesta eronneet, löytyikö myöhemmin parempi ja kestävä suhde?

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä tällaista ajattelua, että erotaan jos löytyy uusi puoliso. Jos ei ehkä löydykään, niin jäädään sitten nykyiseen suhteeseen. Pitäisi osata olla onnellinen yksinkin, eikä hakea onnellisuutta uudesta puolisosta.

Hmm, no jos vaikka selittäisin sitä näin:

Hyviä vaihtoehtoja olisi:

1) Ehkä paras on se vaihtoehto että tämä suhde on parasta mitä meille kummallekaan tässä maailmassa on tarjolla, meidän kuuluu vain hyväksyä se ja ymmärtää miten toimia itsemme ja toistemme kanssa.

2)Toiseksi paras vaihtoehto, tajuttuamme että ei tästä enää tule mitään eroamme sovussa, jonkin aikaa on vaikeaa, lasten maailma mullistuu, löydämme kuitenkin nopeasti molemmat elämän joka antaa paljon enemmän kuin entinen, kasvattaa meitä ihmisinä ja lapsetkin tulevat onnellisemmiksi, ja on kaikkien etu että erosimme.

Huonoja vaihtoehtoja:

Yllä oleva vaihtoehto 1) että pysymme yhdessä emmekä menetä siinä mitään, mutta ikinä emme opi tai pahimmassa tapauksessa halua tehdä niitä uhrauksia, mitä suhteen parantaminen vaatisi.

Tai vaihtoehto 2), eroamme ja ymmärrämme vasta sitten, että elämästä tuli todella paljon vaikeampaa kaikille, ja paras ratkaisu olisi vain ollut olla tyytyväinen siihen mitä on.

Se että rakastuisi johonkin toiseen voisi antaa vihjeen siitä, että vaihtoehto hyvä 2 edes on olemassa.

En sovi ap kuvaukseesi ihan täydellisesti, mutta vastaan kuitenkin.

Mieheni jätti minut tilanteessa, jossa omasta mielestäni suhteessa oltiin vain huonommassa vaiheessa ja siitä olisi voitu päästä vielä vaikka miten ihanaan uuteen vaiheeseen, jos oltaisiin yhdessä työskennelty asian eteen. Miehen puolustukseksi sanoisin, että meillä oli useamman vuoden ajan niin huonoa tuuria, että hän ei ehkä vain enää jaksanut, eikä siis nähnyt edessä enää muuta kuin mustaa. Voi siis olla, ettei käytännössä olisi ollut mahdollistakaan enää yrittää, koska jaksaminen ei ole ehtymätön voimavara ihmisellä. Sanoin kuitenkin miehelle eron hetkellä, että mielestäni ero on virhe, kun mitään "todellista" vikaa suhteessamme ei ole.

Nyt useamman vuoden jälkeen olen löytänyt miehen, jonka kanssa oleminen saa minut miettimään, miksi aikanaan tyydyinkään tuohon aiempaan suhteeseen. Ymmärrän nyt vasta, että siitä puuttui lämpöä, empatiaa, intohimoa, kannustusta, toisen arvostamista ja kunnioitusta ja vaikka mitä todella tärkeitä asioita. Tajuan, että en ehkä ollut siihenastisen elämäni aikana vain kokenut - tai edes sivusta seurannut - todella onnellista ja rakkaudentäyteistä suhdetta, joten en osannut noita asioita kaivata ja olin siksi suhteeseen tyytyväinen. Mielipiteeni siitä että ero oli virhe, ei ole enää aivan yhtä horjumaton, vaikka haluankin edelleen uskoa että myös ex-mieheni kanssa olisimme voineet pariterapiassa oppia näitä toisen rakastamisen ja arvostamisen taitoja ajan kanssa, jos vain olisimme oikeasti yrittäneet.

Ex-mieheni on toistaiseksi mennyt lyhyestä naissuhteesta toiseen. Toivon, että hänkin löytää jonakin päivänä rakkauden.

Ihastuin mieheen alunperin hänen älynsä takia, mutta.... hänellä oli melko alhainen libido ainakin minun kanssani ja minä tykkään seksistä. Asuimme yhdessä vähän päälle vuoden päivät, ja koska en ole tottunut jahraamaan, enkä usko juurikaan asioiden muuttumiseen, niin päätin erota ja pistin myös toimeksi. Mies vähän nikotteli, mutta erottiin ihan ystävinä. Hän myönsi, ettei häntä oikein kiinnosta seksi, ainakaan usein. Sanottakoon häntä jatkossa vaikka Mikoksi.

Ystävinä erottiin ja myös pysyttiin. Mikko on mennyt tahoillaan naimisiin ja minä myös, olen ollut jo 21 vuotta saman miehen vaimona.   Parisuhteemme alussa mieheni oli vähän mustankipeä,  mutta sitten hän tajusi, että minä olen hänen kanssaan ihan tosissaan ja Mikko on hyvä ystävä. Heillä on myös samoja mielenkiinnon kohteita, niin juttu luistaa heidänkin välillään. Olemme Mikon kanssa samoilla nurkilla töissä, ja käymme yhdessä eri jutuissa, jotka eivät puolisoitamme kiinnosta. Kyläilemme myös toistemme luona perhekunnittain, ja Mikko vaimoineen on nuorimman lapsemme kummeja.

Kyllä ehdottomasti oli viisasta erota, me ollaan kuin sisko ja veli.