Lue keskustelun säännöt.
Kaikki te tylsästä ja intohimottomasta suhteesta eronneet, löytyikö myöhemmin parempi ja kestävä suhde?
30.10.2017 |
Kysymys ei ole suunnattu teille, joilla suhde on ollut vaikka väkivaltainen tai muuten haitallinen, tai rakastava mutta olosuhteiden pakosta kestämätön tms.
Vaan naiset ja miehet jotka on olleet etäisessä ja tunteiden osalta kohtaamattomassa suhteessa, jossa ette ole tunteneet juuri mitään puolisoanne kohtaan muuta kuin ehkä kaveruutta tai lievää ärtymystä tai vieraantuneisuutta, ja olette päätyneet eroon...
Onko käynyt niin, että olette löytäneet ihmisen jonka kanssa olette kokeneet todellisia, voimakkaita tunteita ja saaneet aikaan suhteen josta on tullut elämänne ilo? Vai oletteko ehkä huomanneet että itse olette merkittävä osa ongelmaa tai että rakkaustarinat vaan on liioittelua/eivät kerro teistä, että "ei se vaihtamalla parane"? Onko jälkikäteen tuntunut että ero oli hyvä vai huono päätös? Miten ex-puolisonne ja lapsenne on pärjänneet? Erityisesti (eron aikaan pienten) lasten vanhempien kokemukset kiinnostaa!
Kommentit (43)
Kyllä.Usein siinä vanhassa liitossa on liian lähellä näkeäkseen sen totaalisen toimimattomuuden.Kauempaa katsellessa ja uuden kumppanin kanssa näkee sen selvemmin ja ei ole kyllä tänä päivänäkään kaduttanut,että lähdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah mutta sitten taas toinen ystävä toisenlaisella elämäntarinalla, oli ollut sinkku pitkään ja tapasi sitten samanikäisen miehen jonka kanssa perustivat nopeasti perheen, sillä biologinen kello tikitti. Erityisesti mies mutta ehkä myös tämä ystäväni ei oikein pystyneet sopeutumaan parisuhteeseen, kaikesta oli riitaa tai puhumattomuutta. Ero oli selvä jo oikeastaan lapsen syntyessä, mutta muiden syiden vuoksi pysyivät vielä jonkun aikaa yhdessä. Kumpikaan ei ole kymmeneen vuoteen löytänyt uutta kumppania, ja heillä on ollut hyvin riitaisaa tämä kun lapsen asioissa joutuvat olemaan yhteyksissä. En tiedä ihan sopiiko aloituksen kategoriaan kuitenkaan. Kai heillä hetken oli rauhallista, kun saivat lapsen alulle.
Ei mullakaan ole löytynyt, aina vaan huonompia löytyy.
Eihän näihin kyselyihin koskaan vastaa epäonnistuneet, jotka ovat jääneet loppujen lopuksi yksin nuolemaan näppejään uuden, suuren rakkauden kariuduttua. Heitäkin kuitenkin todistettavasti on. Onhan se noloa myöntää, että lähdettiin soitellen sotaan ja palattiin maitojunalla lähtöpisteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, kiitos, kertokaa lisää! Ja kertokaa myös mitkä on olleet sellaisia merkkejä, että olette itse aikananne päätelleet että ero on hyvä ratkaisu. Toivoisin että anonyymisti voisi uskaltaa kertoa, tai jos ei, niin muunnelkaa vähän yksityiskohtia... ITse ajattelen että puolisoni kanssa suhde on alkanut huonolla tavalla, ja käytännössä me ehkä tuodaan toisistamme huonompia puolia esiin eikä niitä hyviä niinkään, ja että olen iloisempi ja rennompi lasten kanssa kuin koko perheenä, että siinä voisi olla syitä kaikkien vuoksi erota... Mutta tuntemukset vaihtelee, totta kai olen monesti kiitollinenkin siitä että mies on tässä.
t. ap
En halua ketään muuta.
Erosta kolme vuotta.
Kaduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä yksi ystäväni tarina. Meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Tasainen liitto. Ystävääni alkoi kyllästyttää ja 30 kriisi painoi. Kärähti pettämisestä työkaverinsa kanssa ja muutti sen kanssa avoliittoon. Oli ihanaa ja rakkautta ja räiskettä ja oli oikea alfauros.
Emme nähneet toisia muutamaan vuoteen ja seuraavan kerran, kun tapasimme, oli jo eronnut tästä uudesta liitosta. Ihana työkaveri olikin persoonallisuushäiriöinen kaveri.
On nyt yksin ja miehiä riittää. Yksikään ei ole kyllä pysynyt muutamaa viikkoa kauemmin. Ikää on jo reilusti päälle 50v. Kaihoilee koko ajan vieläkin siitä elämää suuremmasta rakkaudesta.
Hänen ex.miehensä löysi uuden vaimon melko heti eron jälkeen ja ovat edelleen yhdessä ja onnellisia. Sitä tasaisen tylsää onnellisuutta, mitä ystäväni ei kestänyt.
Vierailija kirjoitti:
En halua ketään muuta.
Erosta kolme vuotta.
Kaduttaa.
Millaista teillä oli ennen eroa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos, kertokaa lisää! Ja kertokaa myös mitkä on olleet sellaisia merkkejä, että olette itse aikananne päätelleet että ero on hyvä ratkaisu. Toivoisin että anonyymisti voisi uskaltaa kertoa, tai jos ei, niin muunnelkaa vähän yksityiskohtia... ITse ajattelen että puolisoni kanssa suhde on alkanut huonolla tavalla, ja käytännössä me ehkä tuodaan toisistamme huonompia puolia esiin eikä niitä hyviä niinkään, ja että olen iloisempi ja rennompi lasten kanssa kuin koko perheenä, että siinä voisi olla syitä kaikkien vuoksi erota... Mutta tuntemukset vaihtelee, totta kai olen monesti kiitollinenkin siitä että mies on tässä.
t. ap
Kannattaa pohtia aika lailla ennen kun ryhtyy toimeen. Käypä esim. Väestöliiton sivuilla katsomassa millainen kehrä parisuhde on, pohdi kuinka pahasti suhteenne nilkuttaa vai onko tuo vain pientä hetkellistä kitkaa. Lisäksi kannattaa pohtia tarkasti ettei ongelma ole vain omasi, sehän ei parane miestä vaihtamalla. Kykenetkö olemaan onnellinen paremmin lastesi kanssa ilman miestä? Ja ne haaveet uudesta miehestä ja täydellisestä perhe-elämästä voi unohtaa, uusi mies ei ole lastesi isä, kaikki lisäkuviot tuovat aina lisävaikeuksia vaikka onnellinen uusi suhde olisikin. Jos lapset ovat hyvin pieniä kannattaa pohtia asioita uudelleen hyvinnukutun yön jälkeen, pikkulapsiarki rasittaa oli oma parisuhde kuinka hyvä tahansa. Ja siis olen itse eronnut, kuuluttamasi tilanne jossa olen onnellisessa uudessa suhteessa - mutta erosin kun lapset olivat jo täysi-ikäisiä ja syyt erota olivat hyvät.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua ketään muuta.
Erosta kolme vuotta.
Kaduttaa.Millaista teillä oli ennen eroa?
Vaikea sanoa lyhyesti.
Oltiin kuin kämppikset.
Mitään puhuttavaa ei juuri ollut.
Toivottiin että sais takaisin sen onnen mitä oli aikanaan mut..
Tosi vaikea selittää.
Mies oli semmonen että puhu kauniisti, teki mitä sattui, roikkui yhä äidissään ja äiti siinä.
Oltiin etäiset, mutta kasvettu yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyi. Olisi pitänyt erota jo vuosia sitten ja suosittelen muillekin.
Erosin kesällä täysin kuolleesta avioliitosta. Yhteiseloa 20 vuotta. Viimeiseen kahteen vuoteen ei nukuttu yhdessä, ei tehty mitään yhdessä, lopulta ei puhuttukaan. Mies ei halunnut edes koskettaa minua. Rakastuin toiseen ja ilmoitin erosta ja muutin pois. Olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin ennen kuin tuli se kolmas osapuoli mukaan. Toki uuden rakkauden myötä olin täysin varma erosta.
Rakastan tätä uutta suhdettani aivan hirveästi. Yhteen ei koskaan muuteta, sillä elämäntilanteet niin erilaiset ja molemmilla omat tavat. Ei haluta pilata tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin elämäni rakkauden! Entinen suhde oli kuin kaverisuhde, ei sen enempää. Nyt on intohimoa, suurta rakkautta. Nyt haluan jakaa kaiken mieheni kanssa. Ja näen tulevaisuuteen niin, että mies on kuvioissa. Ennen en nähnyt. Olen äärimmäisen tyytyväinen ja onnellinen ratkaisuuni.
mä lähinnä mietin että miksi pitää löytää joku toinen? onko ajatus että pakko olla joku. Jos itse tuntee että suhde on niin tylsä ettei siitä saa itselleen mitään iloa eikä edesauta toisen onnellisuutta. eikö silloin ole parempi erota vaikka ei löytäisi uutta?
Edellisessä avoliitossa seitsemän vuoden aikana kasvoimme yhdessä aikuiseksi. Intohimoinen nuoruuden rakkaus muuttui "sisko ja sen veli"-suhteeksi.
Nykyinen suhde on vielä 15 vuoden jälkeen paljon paremmissa kantimissa kuin se edellinen muutaman vuoden jälkeen. Silti emme mielestäni tehneet mitään niin väärin, josta olisi voinut ottaa opikseen tulevaisuutta varten. Joskus ihmiset vain kasvavat eri suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos, kertokaa lisää! Ja kertokaa myös mitkä on olleet sellaisia merkkejä, että olette itse aikananne päätelleet että ero on hyvä ratkaisu. Toivoisin että anonyymisti voisi uskaltaa kertoa, tai jos ei, niin muunnelkaa vähän yksityiskohtia... ITse ajattelen että puolisoni kanssa suhde on alkanut huonolla tavalla, ja käytännössä me ehkä tuodaan toisistamme huonompia puolia esiin eikä niitä hyviä niinkään, ja että olen iloisempi ja rennompi lasten kanssa kuin koko perheenä, että siinä voisi olla syitä kaikkien vuoksi erota... Mutta tuntemukset vaihtelee, totta kai olen monesti kiitollinenkin siitä että mies on tässä.
t. ap
Kannattaa pohtia aika lailla ennen kun ryhtyy toimeen. Käypä esim. Väestöliiton sivuilla katsomassa millainen kehrä parisuhde on, pohdi kuinka pahasti suhteenne nilkuttaa vai onko tuo vain pientä hetkellistä kitkaa. Lisäksi kannattaa pohtia tarkasti ettei ongelma ole vain omasi, sehän ei parane miestä vaihtamalla. Kykenetkö olemaan onnellinen paremmin lastesi kanssa ilman miestä? Ja ne haaveet uudesta miehestä ja täydellisestä perhe-elämästä voi unohtaa, uusi mies ei ole lastesi isä, kaikki lisäkuviot tuovat aina lisävaikeuksia vaikka onnellinen uusi suhde olisikin. Jos lapset ovat hyvin pieniä kannattaa pohtia asioita uudelleen hyvinnukutun yön jälkeen, pikkulapsiarki rasittaa oli oma parisuhde kuinka hyvä tahansa. Ja siis olen itse eronnut, kuuluttamasi tilanne jossa olen onnellisessa uudessa suhteessa - mutta erosin kun lapset olivat jo täysi-ikäisiä ja syyt erota olivat hyvät.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…
Juu, hyviä huomioita. Ei mitään hätiköityä ole tapahtumassa. Ei ihan vauvoja ole mutta aika pieniä. Ongelma varmasti on osin omani, ja uskon että aika helposti toistaisin samankaltaiset virheet mahdollisissa tulevissa suhteissa jos en olisi todella tarkka. Mutta osittain on myös sitä, että mies on vähän vaikea luonne, hänkin tekee paljon virheitä suhteessa ja meillä harvoin on vilpittömästi hyviä hetkiä yhdessä. Tehdään vähän mitään yhdessä. Vaikea sanoa onko rakkautta, sellaista huolenpitoa ehkä ainakin minun puolelta, miehenkin puolelta varmasti mutta en tiedä välittyykö se tunne tekojen kautta toiselle vai käykö päinvastoin. Koitan miettiä että miltä tuntuisi jos näkisin hänet kulkemassa jonkun toisen naisen kanssa, tuntuisiko minkäänlaista menetyksen tunnetta tai edes kiukun, mustasukkaisuuden tms. tunteita, vai olisiko se vain neutraali tai jopa helpotus tai olisinko iloinen hänen puoelstaan. Vaikea sanoa. Nämä tunteet vaihtelee ja selvästi liittyy jotenkin myös minun kuukautiskiertoon, mutta lähinnä niin että johonkin aikaan kuukaudesta siedän tilannetta paremmin ja sitten kuukautisten alla on hankalampi unohtaa että jotain on ehkä pielessä. Katson tuon linkin, kiitos jakamisesta!
t. ap
Vierailija kirjoitti:
mä lähinnä mietin että miksi pitää löytää joku toinen? onko ajatus että pakko olla joku. Jos itse tuntee että suhde on niin tylsä ettei siitä saa itselleen mitään iloa eikä edesauta toisen onnellisuutta. eikö silloin ole parempi erota vaikka ei löytäisi uutta?
Ei ole ajatus että on pakko olla joku, mutta sellainen tulevaisuuden tavoite nyt olisi hyvä syy erota siitä huolimatta että on niitä yhteisiä lapsia ja koti. Missään tapauksessa en halua erota ihan vaan siksi että kokeillaan nyt sitä tms. Jos ei ole aikomustakaan etsiä enää uutta parisuhdetta, niin minusta ei välttämättä tarvitse erota, jos arjen voi järjestää niin että pärjäillään. Kaipaan kyllä sitä mitä kuvittelen hyvän rakkaussuhteen olevan, mutta olen ihan tietoinen siitä että ei se välttämättä minulle ole tarkoitettu, tai siis että en välttämättä omista syistäni edes pysty siihen itse ja toisekseen välttämättä ketään ei löydy. Omasta lapsuudesta minulla on myös aika suuri epäluulo uusperheitä kohtaan joten hyvin korkea kynnys olisi mihinkään uuteen suhteeseen lähteä. Vaikka eroaisin, niin paljon olisi selvitettäviä ja työstettäviä asioita. Voisiko niitä työstää tässä suhteessa, varmaan voisi, mutta tuntuu myös että jos itse tästä nyt alan määrätietoisesti kasvaa ihmisenä ja etsiä elämään uusia merkityksiä, voi tulla nopeastikin ilmi se että me ei tosiaan sovita yhteen tai haluta samoja asioita ja tämä tie ei johda mihinkään, ja että sitä myöten ero voisi tullakin sitten nopeasti. Kaikenlaisia ajatuksia.
Vielä haluaisin kuulla lisää kertomuksia siitä minkälaista teidän elämä on ollut ennen ja jälkeen eron!
t. ap
Omakohtaista kokemusta ei ole.... mutta.... Ainakin hyvä ystäväni joka oli hyvin nuorena mennyt naimisiin ja jolla oli melko tasainen, rauhallinen elämä miehensä kanssa (mutta loppuvaiheessa ainakin vuosi-pari ristiriitoja ja epätoivoakin, tosin siihen ajoittui myös muita parisuhteesta riippumattomia suuria koettelemuksia), tuntuu nyt olevan ihan eri ihminen eron jälkeen uudessa liitossa. Tapasi uuden kumppaninsa vielä aviossa ollessaan ja varmasti se oli lopullinen kimmoke lähteä.
Tuntuu että eivät ensimmäisen miehensä kanssa vain sopineet toisilleen temperamenteiltaan, eivät ehkä oikein osanneet kommunikoida vaan toinen meni hiljaiseksi ja toinen joutui hillitsemään itseään enemmän kuin olisi halunnut. Varmasti siinä oli muutakin paineita mitä en tiedä, muunkinlaisia haasteita ja riidanaiheita. Tämän nykyisen kanssa on paljon vapautuneempi ja näyttää tosiaan rakastuneelta. Lapsille akuuttivaihe oli tietysti vaikea, ja uusperheen muotoutumisessa tietysti ollut vaikeuksiakin, mutta tuntuvat voivan nyt hyvin ja molempien vanhempien uudet perheet näyttävät olevan onnellisempia ja elämäniloisempia.