Mä en ymmärrä, miten joissain perheissä menee joululahjoihin vain tyyliin 200-500 euroa. Eikö teillä ole kummilapsia? Sisaruksia? Vanhempia? Isovanhempia? Lasten opettajia?
Meillä on kolme lasta ja kolme kummilasta. Näiden lisäksi on omia sisaruksia yhteensä 7. Kummallakin vanhemmat ja yksi isovanhemmista elossa. On lasten kummeja, yhteensä 8 kpl. Lapsilla on kolme luokanopettajaa ja harrastusten vetäjiä on 6.
Vaikka ihan vaan vie jonkun suklaalevyn opettajalle tai kummille, niin noista lahjoista kertyy joka ikinen vuosi 2000 euroa. Ostetaanhan me puolisot toisillemmekin lahjoja!
Ja ei, lapset eivät saa mitään tietokoneita tai polkupyöriä joululahjaksi, vaan ihan tavallisia, vaikka Lego-pakkauksen tai leffalippuja tai muuta. Ei ne mitään ilmaisia ole.
Meillä on varaa tähän, mutta aina vaan ihmettelen, miten jotkut (useimmat?) perheet pystyvät kuluttamaan noinkin vähän läheisten joululahjoihin. Ettekö te sitten osta yhtään mitään?
Kommentit (345)
Miksi lahjot rikkaita kuten opettajia? He ovat saaneet juuri palkankorotukset ja maksat heille palkkaa jo verovaroillasi. Kaunis kortti riittää!
mummot ja papat ei tarvi lahjoja, tavaraa kuolinsiivousta odottamassa jo muutenkin. Sun läsnäolosi ja hymysi on heille suurin lahja.
keskity lapsiin, ilahduta heitä jollakin kestävällä lahjalla.
taidat olla materialisti. Se lisää hiilijalanjälkeä!
"Vaikka ihan vaan vie jonkun suklaalevyn opettajalle tai kummille, niin noista lahjoista kertyy joka ikinen vuosi 2000 euroa. "
on kallista suklaata. 3 opettajaa ja 8 kummia. Eli lähes 200 oer suklaalevy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilasin kaiken temusta ja säästin
Olisin mieluummin ilman lahjaa.
Samoin! Tollasta turhaa muutaman euron krääsää ei tarvitse kukaan, hajookin heti ja täynnä ties mitä kemikaaleja ja toki se lapsityövoimakin vielä..
AP:n ymmärryksessä ei vissiinkään ole käynyt ettei meillä köyhillä ole mistä mennä ? Eipä ole nytkään edes ns." jouluateriaan". Fasistiporvari-halltus toimii siten Rikkaille annetaan, köyhiltä otetaan loputkin pois. KD auttaa, että tapahtuisi niin kuin on kirjoitettu. Ne ulkokullatut sielunvihollisen kätyriit !
Sä ett varmaan tiedä etkä ymmärrä, että Suomessa on riikan ja petterin toimien seurauksena yheksän prossaa työttömiä. Eiköhän siinä ole oma suu lähempänä kuin kumminkaimat. En ole työtön, olen vain ahkera sivustaseuraaja.
Vierailija kirjoitti:
Sä ett varmaan tiedä etkä ymmärrä, että Suomessa on riikan ja petterin toimien seurauksena yheksän prossaa työttömiä. Eiköhän siinä ole oma suu lähempänä kuin kumminkaimat. En ole työtön, olen vain ahkera sivustaseuraaja.
Eikä käytännössä ole enää ansiosidonnaista. Hyvätuloinen on kohta köyhä ja niinpä varautuu etukäteen. Potkulaki ha epävakaat olot.
Ostaminen on loppunut.
Itselläni ei ole sisaruksia ja vanhemmatkin kuolleet jo ysärillä. Kun nuorempana aloin seurustelemaan mieheni kanssa, hankin lahjat hänelle, vanhemmilleen ja sisaruksilleen ja myöhemmin kummilapselle ja joskus miehen veljenpojalle. Sitten kun saimme oman lapsen, sanoin suoraan että nyt loppu lahjat, hankin niitä vain omalle lapselle j(a kummilapselle). Itse en halua ainuttakaan lahjaa, myöskään mieheltäni. Näillä on menty ja lapsikin jo pian 17-vuotias. Enkä todellakaan kaipaa minkäänlaisia lahjahässäköitä.
a) kaikilla ei ole rahaa
b) meillä on perheen/suvun/tuttavien/työkavereiden jne kanssa "sanaton sopimus". Joulu ja lahjat ovat lapsille; aikuiset eivät osta lahjoja toisilleen. Lapsen omalle opettajalle hankin pienen lahjan+kortin kiitokseksi lukukaudesta.
Haen roskalavalta kaikille jotain kivaa. Ilmaista.
Ei meillä aikuisille osteta mitään. Lapset saa kyllä lahjansa tai lahjarahansa.
Omille lapsille 300e / kukin. Kummilapsille sataset. Lasten kavereille ei yleensä ole annettu kuin viiskiymppiset kullekin, kun niin monta.
Onhan se toki siunattu asia, että köyhempikin rahvas voi Vapahtajan syntymäjuhlassa jakaa joulumieltä :D Se on todellista siunausta...aamen.
260 euroa meni lahjoihin viidelle tänä vuonna. Enempään ei kyllä ole varaakaan. Uutena vuotena ei raketteja ammuta eikä menu ole pakaste ranskalaisia ja nugetteja kummempi. Niin kallista on joulun viettäminen nykyään.
Meillä on sovittu jo vuosia sitten, ettei aikuiset ostele toisilleen lahjoja tai kukkia. Toki jokainen voi oman perheensä sisällä tehdä kuin haluu. Suvun alaikäisiä (vain sisarusten lapsia) muistetaan paketilla. Tällä hetkellä yksi "lahjottava".
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ostanut koskaan kenellekkään mitään, en edesnomalle miehelle.
Miksi tiettynä päivänä vuodessa pitäisi leikkiä anteliasta ja kivaa puolitutuillekkin?
No niinpä. Ei ole lapsia siunaantunut, mutta muutamalle sukulaiselle, koiralle ja ystävälle. Varmaan joku noin 300€ meni lahjoihin.
Minulla ei ole lapsia eikä puolisoa. Ostan joka joulu lahjat siskon kahdelle lapselle, jotka ovat jo teinejä. Näihin meni tänä jouluna yhteensä 250 euroa, koska haluan ostaa heille tarpeellista ja laadukasta. Isälleni ostin kylpytakin, 50 euroa alesta, äidilleni en mitään, koska hän sanoi ettei halua eikä tarvitse mitään. Kummilapsia minulla ei ole. Työkavereille ostin muutamia ihan pieniä paketteja, niihin meni yhteensä ehkä 50 euroa. Eli minulla lahjoihin kului n. 350 euroa, mutta en saa mitään. Kukaan ei osta aikuiselle sinkulle lahjoja.
En osta lahjoja kenellekään, mutta leivon / teen ruokaa samalla kuin itselleni myös omille jo iäkkäille vanhemmilleni. Tämän vuoden ruokaan & (alkoholittomiin) juomiin taisi mennä viisikymppinen.
Mä en ymmärrä miten joku saa menemään 200 euroa. Mulla meni lahjoihin tänä vuonna 0e.
Me viisaammat Tosi-porvarit ymmärrämme, että AINA pitää ottaa, ei KOSKAAN antaa ! Ei siis ihme, että taitamattomimmat ajavat joillain ooppeleilla , akat kersoineen kulkee citymarketin ryysyissä eikä kotona ole siivoojaa ta kettäjää, fyi ! On tuo köyhyys masokistine valinta.
Olisin mieluummin ilman lahjaa.