Mitä mieltä olette ihannenaisestani?
-Hoikka ja siro vartalo. BMI maksimissaan ~20.
-Pituus 150-170cm
-Kapea kaula, ranteet, hartiat jne.
-Kiinteät, pienet rinnat, joissa on pienet nännipihat
-Hillityt häpyhuulet
-Söpöt kasvot
-Kaunis hymy
-Urheilullinen, mutta ei juurikaan lihaksikas
-Ajatusmaailmaltaan realistinen, ei näe jatkuvasti kaikessa hyvää tai pahaa
-Kiinnostuu kokeilemaan uusia asioita
-Ei ole kuitenkaan liikaa joka suuntaan ryntäilevä, vaan osaa ottaa rauhallisesti
-Harkitsee ennen kuin tekee
-Osaa tehdä päätöksiä perustuen järkeen. Tunteet otetaan mukaan pohdintaan, mutta ne eivät päätä automaattisesti lopputulosta.
-Ei kuulu mihinkään ääriajatteluun pohjaavaan ryhmään, haluaa ajatella itsenäisesti ja suhtautuu kriittisesti muiden puheisiin.
-Riitelee pääsääntöisesti rakentavasti, eikä riitelemisen ilosta. Pyritään löytämään ratkaisu, jotta samasta asiasta ei tarvisi riidellä uudestaan.
-Hyvä huumorintaju
-Ehdottoman luotettava
-Huomaavainen
-Ei ole välttämätöntä saada lapsia tai lemmikkejä, mutta ei toisaalta ehdottomasti ole niitä vastaankaan.
-On pääosin tyytyväinen omaan elämäänsä ja osaa säilyttää onnellisuuden muuttuvassa tilanteessa
-Hyvä tilannetaju puhumisen ja pukeutumisen suhteen
-Ei meikkaa voimakkaasti
-On kiinnostunut minusta ja elämästäni
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnallinen lista, jopa hupaisa. Ja ei, naisilla ei ole listoja että sellainen leuka tai sellaiset kivekset ja nännipihat, tai että pitää olla luonnoton BMI.
Ja se tunnepuoli oli ihan yhtä surkuhupaisa, mielipiteetön nainen joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa. Sulle sopisi se nukke paljon paremmin, ei tarvitsisi surra että lihooko peräti normaalipainoiseksi.
Laita nyt lista omista ominaisuuksista, niin verrataan.
Miksi et vieläkään vastaa, että miksi olet näin vihainen? Olen jo moneen kertaan sen sinulta kysynyt.
Uskot tai et, niin naisilla on vaatimuslistoja miehistä ja sinne listaan kuuluu kyllä myös tuollaisisa ominaisuuksia. Listaa ei ehkä kirjoiteta mihinkään ylös, mutta jos miehellä roikkuu kivekset polvissa, niin valtaosa naisista ei toista kertaa tätä miestä tapaa. Siten tällainen jeesustelu on täysin tarpeetonta, mutta ikävä kyllä hyvin yleistä naisilla. Siksi toivonkin naisen olevan älykäs, harkitseva ja realistinen, jotta hänen ei tarvitse valehdella itselleen ja väittää, että jollakin asialla (kuten ulkonäöllä) ei ole hänelle merkitystä, vaikka on järjellä ajateltuna on aivan ilmiselvää, että sillä on merkitystä. Moni haluaa kuitenkin tämän kieltää, jotta voisi pitää itseään parempana ihmisenä.
Miten BMI 20 on luonnoton, kun normaalin painon alaraja on 18,5, eikä senkään jälkeen puhuta todellakaan vielä mistään vaarallisesta alipainosta ihan heti?
Mielipiteetön nainen, joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa? Tämähän on täysin vastapäinen asia, jonka minä listassani mainitsin.
En ole se jolle vastasit mutta minunkin täytyy ihmetellä. En tiedä yhtään naista joka oikeasti miettisi että olisipa miehellä sen ja sen muotoinen penis. Tietysti iso penis on jollekin plussaa, mutta että jollei miehellä ole nimenomaan tietynlainen/muotoinen/kokoinen se _yksinään_ riittää kariuttamaan mielenkiinnon? Eiköhän suurin osa naisista ole valmis hyväksymään muuten itseään kiinnostavalta ihmiseltä lähes kaikenlaisia vehkeitä normaalivariaation rajoissa.
Suhteessa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta sinulla tuntuu olevan poissulkevana rajoituksena tietynlaiset häpyhuulet - joita oikeastaan löytyy vain pieneltä osalta nuoremmista synnyttämättömistä naisista, naisiakin kun on sen normaalivariaation rajoissa hyvin erinäköisiä. Mitäs sitten kun ikää karttuu, tulee lapsia, toinen vaikka sairastuu ja ulkokuori rapistuu?
Tuollainen yksityiskohtiin takertuminen ja joustamattomuus (on vain yksi haluttava naistyyppi) kuulostaa enemmän fetissiltä kuin miltään muulta. Normaalisti miehillä on hyvinkin laaja naismaku, ja he pitävät hyvinkin erilaisia naisia hyvännäköisinä ja tarpeeksi viehättävinä suhteeseen asti - jopa siten että jos kotona on yhdenlainen netistä katsellaan juuri päinvastaista.
Itselläni ainakin ykköstoiveena on henkinen tasapainoisuus, joka mielestäni tarkoittaa sitä että on valmis kiinnostumaan tietyissä rajoissa monennäköisistä ihmisistä, kunhan henkisellä puolella kolahtaa, ja ymmärtää ettei kumpikaan ole suhteessa toisen ulkonäön kanssa. Elämäntilanteet, häpyhuulet ja vaikka painoindeksikin saa tilapäisesti muuttuua, tärkeintä on viihtyä yhdessä ja kunnioittaa toisiaan.

Aloituksessahan puhuttiin _ihanne_naisesta, ei vaatimuslistasta. Mistä keskustelijat tietävät, kuinka joustamaton ap reaalimaailmassa kumppanivalinnassaan on tai mikä muodostuisi kynnyskysymykseksi? Monilla on jonkinlaisia ihanteita ja mieltymyksiä, tämä ei tarkoita että ne yksistään määrittäisivät mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyy itse mielipidettämme ja suuttuu kun annamme negatiivista tai rakentavaa palautetta.
Missä minä olen suuttunut? Toisekseen olen saanut aika vähän palautetta ihannenaisestani. Sen sijaan olen saanut paljon palautetta minusta, enkä todellakaan kovin rakentavaa sellaista.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät saa rakentavaa palautetta edes kompastuessaan siihen. Koska he eivät ota sitä vastaan.
Nirsot miehet onnistuvat kuvaamaan autistintarkat listansa aina viattomiksi pikku kevytpreferensseiksi, mutta pilkahtaahan se totuuskin sieltä kuitenkin välillä. Että jos alahuulet eivät ole hillityt, niin reaktio ei ole hillitty myöskään, vaan kuvotusta pidätellään.
Eikä hetkeksikään tule mieleen, että vika voisi silloin olla katsojassa. Koska kyllähän kaikki muutkin. No ei, eivät kaikki muut.
Koitatko siis sanoa, että minun pitäisi tykätä suurista ja lerpattavista häpyhuulista, löysistä rinnoista ja lihavista naisista? Ensinnäkin naisia on tullut nähtyä jonkin verran ja vain yhdellä on ollut sellainen alapää, että ei missään tapauksessa kiinnostaisi. Toki joillakin parempi kuin toisilla, mutta lopuilla vähintään ihan ok. Rinnoissa on aika paljon eroa, mutta minulle mieluisan vartalotyypin omaavilla naisilla on oman kokemukseni mukaan kohtalaisen usein hyvät rinnat. Jos sanotaan, että ihannekumppanin vaatimuksiin meneviä rintoja on ehkä yhdellä kuudesta tai kymmenestä, niin ei tämä mikään mahdoton löydettävä ole. Luonnepuolella tulee paljon enemmän vaikeuksia.

Et selvästikään tiedä, että naisen keho vaatii normaalisti toimiakseen myös jonkun verran rasvaa (itse asiassa enemmän kuin miehen keho). JOTKUT naiset ovat ihan luonnostaan noin alhaisessa painoindeksissä, yleensä he tosin ovat hyvin nuoria ja siinä kolmeakymppiä lähestyessä heilläkin alkaa olla vaikeuksia normaalilla terveellisellä ruokavaliolla ylläpitää niin alhaista painoa. Ja tuon 18,5 alapuolella ihan oikeasti alkaa monella keho toimimaan epänormaalisti hyvin äkkiä.
Ja kun nyt kuitenkin sanot että minä olen itse kateellinen ylipainoinen niin en ole, minä olen se joka kirjoitti painoindeksinsä olevan vähän alle 20. Sinusta toki näytän varmaankin lihavalta. Mutta joka tapauksessa tämä on minulle se alhaisin paino jossa pysyn terveenä, kokeiltu on nuorempana myös sitä syömättömyyttä. Useimmat miehet eivät edes tajua kuinka moni nuori tyttö on jatkuvalla kitudieetillä. Moni niistä sinunkin ihailemistasi tytöistä.

Noh, luin ketjun läpi ja kyllä hän yhdessä kohtaa kertoo että hänen mielestään liian suuret häpyhuulet riittävät yksinään päättämään suhteen.

Kyllähän niillä vaatimuksilla on tapana tulla rytinällä alas, kun oikein hyvin kolahtaa. Kuitenkin jos pitkää suhdetta ajatellaan, niin niiden merkitys korostuu, koska ihastus ei kestä loputtomiin.

Minä sanoin, että naisella ei saa olla hillittömät häpyhuulet. Tämä on erittäin epämääräinen määritelmä, eikä varsinaisesti kerro yhtään mitään siitä mitä haluan. Silti sinä sanot tämän perusteella, että tällaiset häpyhuulet löytyy vain pieneltä osalta synnyttämättömiä naisia. Suurella osalla naisia on kyllä ihan riittävän nätit häpyhuulet makuuni. Rumat häpyhuulet eivät ole olleet ongelma kuin kerran, mutta tottakai olen nähnyt nätimpiä ja vähemmän nättejä häpyhuulia. Kuitenkin kun tietty raja on ylitetty, niin tämän ominaisuuden merkitys vähenee, mutta tottakai otan mieluummin ne nätit jos en joudu tekemään sitä jonkun tärkeämmän ominaisuuden kustannuksella.

Pitkässä suhteessa ratkaisee lähinnä molempien asenne ja yhteensopivuus, eikä se ettei ottanut ihastushöyryissään naista jolla olikin omaan makuun paria kokoa liian isot häpyhuulet.
Vierailija kirjoitti:
-Hoikka ja siro vartalo. BMI maksimissaan ~20.
-Pituus 150-170cm
-Kapea kaula, ranteet, hartiat jne.
-Kiinteät, pienet rinnat, joissa on pienet nännipihat
-Hillityt häpyhuulet
-Söpöt kasvot
-Kaunis hymy
-Urheilullinen, mutta ei juurikaan lihaksikas
-Ajatusmaailmaltaan realistinen, ei näe jatkuvasti kaikessa hyvää tai pahaa
-Kiinnostuu kokeilemaan uusia asioita
-Ei ole kuitenkaan liikaa joka suuntaan ryntäilevä, vaan osaa ottaa rauhallisesti
-Harkitsee ennen kuin tekee
-Osaa tehdä päätöksiä perustuen järkeen. Tunteet otetaan mukaan pohdintaan, mutta ne eivät päätä automaattisesti lopputulosta.
-Ei kuulu mihinkään ääriajatteluun pohjaavaan ryhmään, haluaa ajatella itsenäisesti ja suhtautuu kriittisesti muiden puheisiin.
-Riitelee pääsääntöisesti rakentavasti, eikä riitelemisen ilosta. Pyritään löytämään ratkaisu, jotta samasta asiasta ei tarvisi riidellä uudestaan.
-Hyvä huumorintaju
-Ehdottoman luotettava
-Huomaavainen
-Ei ole välttämätöntä saada lapsia tai lemmikkejä, mutta ei toisaalta ehdottomasti ole niitä vastaankaan.
-On pääosin tyytyväinen omaan elämäänsä ja osaa säilyttää onnellisuuden muuttuvassa tilanteessa
-Hyvä tilannetaju puhumisen ja pukeutumisen suhteen
-Ei meikkaa voimakkaasti
-On kiinnostunut minusta ja elämästäni
Millainen on hyvä huumorintaju? Tässäkin mieltymyksiä monenlaisia. Toiselle hauskat jutut menee toiselta yli hilseen, toinen viehättyy alapäävitseistä, joku taas ei ymmärrä ironiaa.

Minä olen uskollinen parisuhteessa ja saman naisen kanssa seksin harrastaminen on pidemmän päälle puuduttavaa. Puuduttavuutta vähentää merkittävästi se, että nainen on edes kaunis ja haluttava. Jos kyllästymisen lisäksi nainen ei ole edes haluttava, niin suhde kyllä kuihtuu kokoon, vaikka ihminen olisi kuinka tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla pettymys, jos on löytänyt täydellisen naisen, mutta housuista paljastuisi hillittömät häpyhuulet. :D
Minä täyttäisin ap:n toiveet muuten ainakin ulkoisesti, mutta minulla on isot häpyhuulet. Heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnallinen lista, jopa hupaisa. Ja ei, naisilla ei ole listoja että sellainen leuka tai sellaiset kivekset ja nännipihat, tai että pitää olla luonnoton BMI.
Ja se tunnepuoli oli ihan yhtä surkuhupaisa, mielipiteetön nainen joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa. Sulle sopisi se nukke paljon paremmin, ei tarvitsisi surra että lihooko peräti normaalipainoiseksi.
Laita nyt lista omista ominaisuuksista, niin verrataan.
Miksi et vieläkään vastaa, että miksi olet näin vihainen? Olen jo moneen kertaan sen sinulta kysynyt.
Uskot tai et, niin naisilla on vaatimuslistoja miehistä ja sinne listaan kuuluu kyllä myös tuollaisisa ominaisuuksia. Listaa ei ehkä kirjoiteta mihinkään ylös, mutta jos miehellä roikkuu kivekset polvissa, niin valtaosa naisista ei toista kertaa tätä miestä tapaa. Siten tällainen jeesustelu on täysin tarpeetonta, mutta ikävä kyllä hyvin yleistä naisilla. Siksi toivonkin naisen olevan älykäs, harkitseva ja realistinen, jotta hänen ei tarvitse valehdella itselleen ja väittää, että jollakin asialla (kuten ulkonäöllä) ei ole hänelle merkitystä, vaikka on järjellä ajateltuna on aivan ilmiselvää, että sillä on merkitystä. Moni haluaa kuitenkin tämän kieltää, jotta voisi pitää itseään parempana ihmisenä.
Miten BMI 20 on luonnoton, kun normaalin painon alaraja on 18,5, eikä senkään jälkeen puhuta todellakaan vielä mistään vaarallisesta alipainosta ihan heti?
Mielipiteetön nainen, joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa? Tämähän on täysin vastapäinen asia, jonka minä listassani mainitsin.
En ole se jolle vastasit mutta minunkin täytyy ihmetellä. En tiedä yhtään naista joka oikeasti miettisi että olisipa miehellä sen ja sen muotoinen penis. Tietysti iso penis on jollekin plussaa, mutta että jollei miehellä ole nimenomaan tietynlainen/muotoinen/kokoinen se _yksinään_ riittää kariuttamaan mielenkiinnon? Eiköhän suurin osa naisista ole valmis hyväksymään muuten itseään kiinnostavalta ihmiseltä lähes kaikenlaisia vehkeitä normaalivariaation rajoissa.
Suhteessa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta sinulla tuntuu olevan poissulkevana rajoituksena tietynlaiset häpyhuulet - joita oikeastaan löytyy vain pieneltä osalta nuoremmista synnyttämättömistä naisista, naisiakin kun on sen normaalivariaation rajoissa hyvin erinäköisiä. Mitäs sitten kun ikää karttuu, tulee lapsia, toinen vaikka sairastuu ja ulkokuori rapistuu?
Tuollainen yksityiskohtiin takertuminen ja joustamattomuus (on vain yksi haluttava naistyyppi) kuulostaa enemmän fetissiltä kuin miltään muulta. Normaalisti miehillä on hyvinkin laaja naismaku, ja he pitävät hyvinkin erilaisia naisia hyvännäköisinä ja tarpeeksi viehättävinä suhteeseen asti - jopa siten että jos kotona on yhdenlainen netistä katsellaan juuri päinvastaista.
Itselläni ainakin ykköstoiveena on henkinen tasapainoisuus, joka mielestäni tarkoittaa sitä että on valmis kiinnostumaan tietyissä rajoissa monennäköisistä ihmisistä, kunhan henkisellä puolella kolahtaa, ja ymmärtää ettei kumpikaan ole suhteessa toisen ulkonäön kanssa. Elämäntilanteet, häpyhuulet ja vaikka painoindeksikin saa tilapäisesti muuttuua, tärkeintä on viihtyä yhdessä ja kunnioittaa toisiaan.
Minä sanoin, että naisella ei saa olla hillittömät häpyhuulet. Tämä on erittäin epämääräinen määritelmä, eikä varsinaisesti kerro yhtään mitään siitä mitä haluan. Silti sinä sanot tämän perusteella, että tällaiset häpyhuulet löytyy vain pieneltä osalta synnyttämättömiä naisia. Suurella osalla naisia on kyllä ihan riittävän nätit häpyhuulet makuuni. Rumat häpyhuulet eivät ole olleet ongelma kuin kerran, mutta tottakai olen nähnyt nätimpiä ja vähemmän nättejä häpyhuulia. Kuitenkin kun tietty raja on ylitetty, niin tämän ominaisuuden merkitys vähenee, mutta tottakai otan mieluummin ne nätit jos en joudu tekemään sitä jonkun tärkeämmän ominaisuuden kustannuksella.
Miksi se siis edes on listallasi, jos olet törmännyt asiaan vain kerran? Vai oliko niin että hän oli kaikinpuolin muutoin täydellinen, mutta lopetit suhteen häpyhuulten takia? Vai kenties niin että häpyhuulist tuli ongelma koska kiinnostus oli muutenkin vähäistä?
Tämän keskustelun ongelma on että olet siis laatinut itsellesi listan kympin naisen ominaisuuksista, joista siis voit joustaa reaalielämässä, ja odotat että siitä pitäisi jotenkin syntyä hyvää keskustelua naisvaltaisella palstalla, tai että asian pitäisi ylipäätään kiinnostaa jotain muuta kuin itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Hoikka ja siro vartalo. BMI maksimissaan ~20.
-Pituus 150-170cm
-Kapea kaula, ranteet, hartiat jne.
-Kiinteät, pienet rinnat, joissa on pienet nännipihat
-Hillityt häpyhuulet
-Söpöt kasvot
-Kaunis hymy
-Urheilullinen, mutta ei juurikaan lihaksikas
-Ajatusmaailmaltaan realistinen, ei näe jatkuvasti kaikessa hyvää tai pahaa
-Kiinnostuu kokeilemaan uusia asioita
-Ei ole kuitenkaan liikaa joka suuntaan ryntäilevä, vaan osaa ottaa rauhallisesti
-Harkitsee ennen kuin tekee
-Osaa tehdä päätöksiä perustuen järkeen. Tunteet otetaan mukaan pohdintaan, mutta ne eivät päätä automaattisesti lopputulosta.
-Ei kuulu mihinkään ääriajatteluun pohjaavaan ryhmään, haluaa ajatella itsenäisesti ja suhtautuu kriittisesti muiden puheisiin.
-Riitelee pääsääntöisesti rakentavasti, eikä riitelemisen ilosta. Pyritään löytämään ratkaisu, jotta samasta asiasta ei tarvisi riidellä uudestaan.
-Hyvä huumorintaju
-Ehdottoman luotettava
-Huomaavainen
-Ei ole välttämätöntä saada lapsia tai lemmikkejä, mutta ei toisaalta ehdottomasti ole niitä vastaankaan.
-On pääosin tyytyväinen omaan elämäänsä ja osaa säilyttää onnellisuuden muuttuvassa tilanteessa
-Hyvä tilannetaju puhumisen ja pukeutumisen suhteen
-Ei meikkaa voimakkaasti
-On kiinnostunut minusta ja elämästäniMillainen on hyvä huumorintaju? Tässäkin mieltymyksiä monenlaisia. Toiselle hauskat jutut menee toiselta yli hilseen, toinen viehättyy alapäävitseistä, joku taas ei ymmärrä ironiaa.
Sitä on aika hankala määrittää tässä. Itse rakastan tilannekomiikkaa ja inside vitsejä, joita sanotaan sopivassa kohtaa. En pidä erityisemmin alapäähuumorista tai sketseistä, joissa yritetään liikaa. Munamiehen tyyppinen sössötys ainoastaan ärsyttää. Lempi sitcomini on Frasier.
En päässyt alkua pidemmälle, koska rupesin fundeeraamaan, millaiset olisivat hillittömät häpyhuulet :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnallinen lista, jopa hupaisa. Ja ei, naisilla ei ole listoja että sellainen leuka tai sellaiset kivekset ja nännipihat, tai että pitää olla luonnoton BMI.
Ja se tunnepuoli oli ihan yhtä surkuhupaisa, mielipiteetön nainen joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa. Sulle sopisi se nukke paljon paremmin, ei tarvitsisi surra että lihooko peräti normaalipainoiseksi.
Laita nyt lista omista ominaisuuksista, niin verrataan.
Miksi et vieläkään vastaa, että miksi olet näin vihainen? Olen jo moneen kertaan sen sinulta kysynyt.
Uskot tai et, niin naisilla on vaatimuslistoja miehistä ja sinne listaan kuuluu kyllä myös tuollaisisa ominaisuuksia. Listaa ei ehkä kirjoiteta mihinkään ylös, mutta jos miehellä roikkuu kivekset polvissa, niin valtaosa naisista ei toista kertaa tätä miestä tapaa. Siten tällainen jeesustelu on täysin tarpeetonta, mutta ikävä kyllä hyvin yleistä naisilla. Siksi toivonkin naisen olevan älykäs, harkitseva ja realistinen, jotta hänen ei tarvitse valehdella itselleen ja väittää, että jollakin asialla (kuten ulkonäöllä) ei ole hänelle merkitystä, vaikka on järjellä ajateltuna on aivan ilmiselvää, että sillä on merkitystä. Moni haluaa kuitenkin tämän kieltää, jotta voisi pitää itseään parempana ihmisenä.
Miten BMI 20 on luonnoton, kun normaalin painon alaraja on 18,5, eikä senkään jälkeen puhuta todellakaan vielä mistään vaarallisesta alipainosta ihan heti?
Mielipiteetön nainen, joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa? Tämähän on täysin vastapäinen asia, jonka minä listassani mainitsin.
En ole se jolle vastasit mutta minunkin täytyy ihmetellä. En tiedä yhtään naista joka oikeasti miettisi että olisipa miehellä sen ja sen muotoinen penis. Tietysti iso penis on jollekin plussaa, mutta että jollei miehellä ole nimenomaan tietynlainen/muotoinen/kokoinen se _yksinään_ riittää kariuttamaan mielenkiinnon? Eiköhän suurin osa naisista ole valmis hyväksymään muuten itseään kiinnostavalta ihmiseltä lähes kaikenlaisia vehkeitä normaalivariaation rajoissa.
Suhteessa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta sinulla tuntuu olevan poissulkevana rajoituksena tietynlaiset häpyhuulet - joita oikeastaan löytyy vain pieneltä osalta nuoremmista synnyttämättömistä naisista, naisiakin kun on sen normaalivariaation rajoissa hyvin erinäköisiä. Mitäs sitten kun ikää karttuu, tulee lapsia, toinen vaikka sairastuu ja ulkokuori rapistuu?
Tuollainen yksityiskohtiin takertuminen ja joustamattomuus (on vain yksi haluttava naistyyppi) kuulostaa enemmän fetissiltä kuin miltään muulta. Normaalisti miehillä on hyvinkin laaja naismaku, ja he pitävät hyvinkin erilaisia naisia hyvännäköisinä ja tarpeeksi viehättävinä suhteeseen asti - jopa siten että jos kotona on yhdenlainen netistä katsellaan juuri päinvastaista.
Itselläni ainakin ykköstoiveena on henkinen tasapainoisuus, joka mielestäni tarkoittaa sitä että on valmis kiinnostumaan tietyissä rajoissa monennäköisistä ihmisistä, kunhan henkisellä puolella kolahtaa, ja ymmärtää ettei kumpikaan ole suhteessa toisen ulkonäön kanssa. Elämäntilanteet, häpyhuulet ja vaikka painoindeksikin saa tilapäisesti muuttuua, tärkeintä on viihtyä yhdessä ja kunnioittaa toisiaan.
Aloituksessahan puhuttiin _ihanne_naisesta, ei vaatimuslistasta. Mistä keskustelijat tietävät, kuinka joustamaton ap reaalimaailmassa kumppanivalinnassaan on tai mikä muodostuisi kynnyskysymykseksi? Monilla on jonkinlaisia ihanteita ja mieltymyksiä, tämä ei tarkoita että ne yksistään määrittäisivät mitään.
Kyllähän niillä vaatimuksilla on tapana tulla rytinällä alas, kun oikein hyvin kolahtaa. Kuitenkin jos pitkää suhdetta ajatellaan, niin niiden merkitys korostuu, koska ihastus ei kestä loputtomiin.
Pitkässä suhteessa ratkaisee lähinnä molempien asenne ja yhteensopivuus, eikä se ettei ottanut ihastushöyryissään naista jolla olikin omaan makuun paria kokoa liian isot häpyhuulet.
Minä olen uskollinen parisuhteessa ja saman naisen kanssa seksin harrastaminen on pidemmän päälle puuduttavaa. Puuduttavuutta vähentää merkittävästi se, että nainen on edes kaunis ja haluttava. Jos kyllästymisen lisäksi nainen ei ole edes haluttava, niin suhde kyllä kuihtuu kokoon, vaikka ihminen olisi kuinka tärkeä.
Mutta eihän se naisen haluttavuus = häpyhuulten koko. Tämä on koko pointti, miten naurettava yksityiskohta tuollainen on. Kaunis ja hyväkroppainen "riittäisi" suurimalle osalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnallinen lista, jopa hupaisa. Ja ei, naisilla ei ole listoja että sellainen leuka tai sellaiset kivekset ja nännipihat, tai että pitää olla luonnoton BMI.
Ja se tunnepuoli oli ihan yhtä surkuhupaisa, mielipiteetön nainen joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa. Sulle sopisi se nukke paljon paremmin, ei tarvitsisi surra että lihooko peräti normaalipainoiseksi.
Laita nyt lista omista ominaisuuksista, niin verrataan.
Miksi et vieläkään vastaa, että miksi olet näin vihainen? Olen jo moneen kertaan sen sinulta kysynyt.
Uskot tai et, niin naisilla on vaatimuslistoja miehistä ja sinne listaan kuuluu kyllä myös tuollaisisa ominaisuuksia. Listaa ei ehkä kirjoiteta mihinkään ylös, mutta jos miehellä roikkuu kivekset polvissa, niin valtaosa naisista ei toista kertaa tätä miestä tapaa. Siten tällainen jeesustelu on täysin tarpeetonta, mutta ikävä kyllä hyvin yleistä naisilla. Siksi toivonkin naisen olevan älykäs, harkitseva ja realistinen, jotta hänen ei tarvitse valehdella itselleen ja väittää, että jollakin asialla (kuten ulkonäöllä) ei ole hänelle merkitystä, vaikka on järjellä ajateltuna on aivan ilmiselvää, että sillä on merkitystä. Moni haluaa kuitenkin tämän kieltää, jotta voisi pitää itseään parempana ihmisenä.
Miten BMI 20 on luonnoton, kun normaalin painon alaraja on 18,5, eikä senkään jälkeen puhuta todellakaan vielä mistään vaarallisesta alipainosta ihan heti?
Mielipiteetön nainen, joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa? Tämähän on täysin vastapäinen asia, jonka minä listassani mainitsin.
En ole se jolle vastasit mutta minunkin täytyy ihmetellä. En tiedä yhtään naista joka oikeasti miettisi että olisipa miehellä sen ja sen muotoinen penis. Tietysti iso penis on jollekin plussaa, mutta että jollei miehellä ole nimenomaan tietynlainen/muotoinen/kokoinen se _yksinään_ riittää kariuttamaan mielenkiinnon? Eiköhän suurin osa naisista ole valmis hyväksymään muuten itseään kiinnostavalta ihmiseltä lähes kaikenlaisia vehkeitä normaalivariaation rajoissa.
Suhteessa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta sinulla tuntuu olevan poissulkevana rajoituksena tietynlaiset häpyhuulet - joita oikeastaan löytyy vain pieneltä osalta nuoremmista synnyttämättömistä naisista, naisiakin kun on sen normaalivariaation rajoissa hyvin erinäköisiä. Mitäs sitten kun ikää karttuu, tulee lapsia, toinen vaikka sairastuu ja ulkokuori rapistuu?
Tuollainen yksityiskohtiin takertuminen ja joustamattomuus (on vain yksi haluttava naistyyppi) kuulostaa enemmän fetissiltä kuin miltään muulta. Normaalisti miehillä on hyvinkin laaja naismaku, ja he pitävät hyvinkin erilaisia naisia hyvännäköisinä ja tarpeeksi viehättävinä suhteeseen asti - jopa siten että jos kotona on yhdenlainen netistä katsellaan juuri päinvastaista.
Itselläni ainakin ykköstoiveena on henkinen tasapainoisuus, joka mielestäni tarkoittaa sitä että on valmis kiinnostumaan tietyissä rajoissa monennäköisistä ihmisistä, kunhan henkisellä puolella kolahtaa, ja ymmärtää ettei kumpikaan ole suhteessa toisen ulkonäön kanssa. Elämäntilanteet, häpyhuulet ja vaikka painoindeksikin saa tilapäisesti muuttuua, tärkeintä on viihtyä yhdessä ja kunnioittaa toisiaan.
Minä sanoin, että naisella ei saa olla hillittömät häpyhuulet. Tämä on erittäin epämääräinen määritelmä, eikä varsinaisesti kerro yhtään mitään siitä mitä haluan. Silti sinä sanot tämän perusteella, että tällaiset häpyhuulet löytyy vain pieneltä osalta synnyttämättömiä naisia. Suurella osalla naisia on kyllä ihan riittävän nätit häpyhuulet makuuni. Rumat häpyhuulet eivät ole olleet ongelma kuin kerran, mutta tottakai olen nähnyt nätimpiä ja vähemmän nättejä häpyhuulia. Kuitenkin kun tietty raja on ylitetty, niin tämän ominaisuuden merkitys vähenee, mutta tottakai otan mieluummin ne nätit jos en joudu tekemään sitä jonkun tärkeämmän ominaisuuden kustannuksella.
Miksi se siis edes on listallasi, jos olet törmännyt asiaan vain kerran? Vai oliko niin että hän oli kaikinpuolin muutoin täydellinen, mutta lopetit suhteen häpyhuulten takia? Vai kenties niin että häpyhuulist tuli ongelma koska kiinnostus oli muutenkin vähäistä?
Tämän keskustelun ongelma on että olet siis laatinut itsellesi listan kympin naisen ominaisuuksista, joista siis voit joustaa reaalielämässä, ja odotat että siitä pitäisi jotenkin syntyä hyvää keskustelua naisvaltaisella palstalla, tai että asian pitäisi ylipäätään kiinnostaa jotain muuta kuin itseäsi.
Minä tein ketjun siksi, koska olin vastaamassa toiseen ketjuun ja se poistettiin ennen kuin ehdin lähettää viestini. En viitsinyt jättää sitä käyttämättä, joten tein kokonaan uuden langan. Laitoin saman viestin myös miesvaltaiselle palstalle ja siellä kompattiin listaani erittäin vahvasti. Kukaan ei tainut olla varsinaisesti eri mieltä, mutta jotkut halusivat isompia rintoja tai jotain muita henkisiä ominaisuuksia.
Ei minulla ole mitään perusteita sille miksi tämän pitäisi jotain ihmistä kiinnostaa, enkä ole kiinnostunut niitä syitä etsimään. Tässä ketjussa on kuitenkin 11 sivua viestejä, joten kyllä tästä on keskustelua saatu, vaikka kaikki siitä ei olekaan rakentavaa.
Ei tuo nainen ollut kaikin puolin täydellinen, vaan alunperinkin oli tarkoitus tavata vain hetki. Jäi yhteen kertaan pääasiassa tuon takia.
Se on listallani, koska se ominaisuus on minulle tärkeä. Toki sieltä listalta paljon puuttuukin, mutta tuo nyt vain tuli mieleen listaa laatiessani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnallinen lista, jopa hupaisa. Ja ei, naisilla ei ole listoja että sellainen leuka tai sellaiset kivekset ja nännipihat, tai että pitää olla luonnoton BMI.
Ja se tunnepuoli oli ihan yhtä surkuhupaisa, mielipiteetön nainen joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa. Sulle sopisi se nukke paljon paremmin, ei tarvitsisi surra että lihooko peräti normaalipainoiseksi.
Laita nyt lista omista ominaisuuksista, niin verrataan.
Miksi et vieläkään vastaa, että miksi olet näin vihainen? Olen jo moneen kertaan sen sinulta kysynyt.
Uskot tai et, niin naisilla on vaatimuslistoja miehistä ja sinne listaan kuuluu kyllä myös tuollaisisa ominaisuuksia. Listaa ei ehkä kirjoiteta mihinkään ylös, mutta jos miehellä roikkuu kivekset polvissa, niin valtaosa naisista ei toista kertaa tätä miestä tapaa. Siten tällainen jeesustelu on täysin tarpeetonta, mutta ikävä kyllä hyvin yleistä naisilla. Siksi toivonkin naisen olevan älykäs, harkitseva ja realistinen, jotta hänen ei tarvitse valehdella itselleen ja väittää, että jollakin asialla (kuten ulkonäöllä) ei ole hänelle merkitystä, vaikka on järjellä ajateltuna on aivan ilmiselvää, että sillä on merkitystä. Moni haluaa kuitenkin tämän kieltää, jotta voisi pitää itseään parempana ihmisenä.
Miten BMI 20 on luonnoton, kun normaalin painon alaraja on 18,5, eikä senkään jälkeen puhuta todellakaan vielä mistään vaarallisesta alipainosta ihan heti?
Mielipiteetön nainen, joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa? Tämähän on täysin vastapäinen asia, jonka minä listassani mainitsin.
En ole se jolle vastasit mutta minunkin täytyy ihmetellä. En tiedä yhtään naista joka oikeasti miettisi että olisipa miehellä sen ja sen muotoinen penis. Tietysti iso penis on jollekin plussaa, mutta että jollei miehellä ole nimenomaan tietynlainen/muotoinen/kokoinen se _yksinään_ riittää kariuttamaan mielenkiinnon? Eiköhän suurin osa naisista ole valmis hyväksymään muuten itseään kiinnostavalta ihmiseltä lähes kaikenlaisia vehkeitä normaalivariaation rajoissa.
Suhteessa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta sinulla tuntuu olevan poissulkevana rajoituksena tietynlaiset häpyhuulet - joita oikeastaan löytyy vain pieneltä osalta nuoremmista synnyttämättömistä naisista, naisiakin kun on sen normaalivariaation rajoissa hyvin erinäköisiä. Mitäs sitten kun ikää karttuu, tulee lapsia, toinen vaikka sairastuu ja ulkokuori rapistuu?
Tuollainen yksityiskohtiin takertuminen ja joustamattomuus (on vain yksi haluttava naistyyppi) kuulostaa enemmän fetissiltä kuin miltään muulta. Normaalisti miehillä on hyvinkin laaja naismaku, ja he pitävät hyvinkin erilaisia naisia hyvännäköisinä ja tarpeeksi viehättävinä suhteeseen asti - jopa siten että jos kotona on yhdenlainen netistä katsellaan juuri päinvastaista.
Itselläni ainakin ykköstoiveena on henkinen tasapainoisuus, joka mielestäni tarkoittaa sitä että on valmis kiinnostumaan tietyissä rajoissa monennäköisistä ihmisistä, kunhan henkisellä puolella kolahtaa, ja ymmärtää ettei kumpikaan ole suhteessa toisen ulkonäön kanssa. Elämäntilanteet, häpyhuulet ja vaikka painoindeksikin saa tilapäisesti muuttuua, tärkeintä on viihtyä yhdessä ja kunnioittaa toisiaan.
Aloituksessahan puhuttiin _ihanne_naisesta, ei vaatimuslistasta. Mistä keskustelijat tietävät, kuinka joustamaton ap reaalimaailmassa kumppanivalinnassaan on tai mikä muodostuisi kynnyskysymykseksi? Monilla on jonkinlaisia ihanteita ja mieltymyksiä, tämä ei tarkoita että ne yksistään määrittäisivät mitään.
Kyllähän niillä vaatimuksilla on tapana tulla rytinällä alas, kun oikein hyvin kolahtaa. Kuitenkin jos pitkää suhdetta ajatellaan, niin niiden merkitys korostuu, koska ihastus ei kestä loputtomiin.
Pitkässä suhteessa ratkaisee lähinnä molempien asenne ja yhteensopivuus, eikä se ettei ottanut ihastushöyryissään naista jolla olikin omaan makuun paria kokoa liian isot häpyhuulet.
Minä olen uskollinen parisuhteessa ja saman naisen kanssa seksin harrastaminen on pidemmän päälle puuduttavaa. Puuduttavuutta vähentää merkittävästi se, että nainen on edes kaunis ja haluttava. Jos kyllästymisen lisäksi nainen ei ole edes haluttava, niin suhde kyllä kuihtuu kokoon, vaikka ihminen olisi kuinka tärkeä.
Mutta eihän se naisen haluttavuus = häpyhuulten koko. Tämä on koko pointti, miten naurettava yksityiskohta tuollainen on. Kaunis ja hyväkroppainen "riittäisi" suurimalle osalle.
Se on osa kokonaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyy itse mielipidettämme ja suuttuu kun annamme negatiivista tai rakentavaa palautetta.
Missä minä olen suuttunut? Toisekseen olen saanut aika vähän palautetta ihannenaisestani. Sen sijaan olen saanut paljon palautetta minusta, enkä todellakaan kovin rakentavaa sellaista.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät saa rakentavaa palautetta edes kompastuessaan siihen. Koska he eivät ota sitä vastaan.
Nirsot miehet onnistuvat kuvaamaan autistintarkat listansa aina viattomiksi pikku kevytpreferensseiksi, mutta pilkahtaahan se totuuskin sieltä kuitenkin välillä. Että jos alahuulet eivät ole hillityt, niin reaktio ei ole hillitty myöskään, vaan kuvotusta pidätellään.
Eikä hetkeksikään tule mieleen, että vika voisi silloin olla katsojassa. Koska kyllähän kaikki muutkin. No ei, eivät kaikki muut.
Koitatko siis sanoa, että minun pitäisi tykätä suurista ja lerpattavista häpyhuulista, löysistä rinnoista ja lihavista naisista? Ensinnäkin naisia on tullut nähtyä jonkin verran ja vain yhdellä on ollut sellainen alapää, että ei missään tapauksessa kiinnostaisi. Toki joillakin parempi kuin toisilla, mutta lopuilla vähintään ihan ok. Rinnoissa on aika paljon eroa, mutta minulle mieluisan vartalotyypin omaavilla naisilla on oman kokemukseni mukaan kohtalaisen usein hyvät rinnat. Jos sanotaan, että ihannekumppanin vaatimuksiin meneviä rintoja on ehkä yhdellä kuudesta tai kymmenestä, niin ei tämä mikään mahdoton löydettävä ole. Luonnepuolella tulee paljon enemmän vaikeuksia.
Miksiköhän sitten käytät noin paljon energiaa tuollaiseen listaamiseen kuin joku High Fidelityn antisankari, jos kerran paljon vähempikin on ihan ok? Miksi meidän pitää tuhlata iltaamme sinun listasi äärellä, jos se on nyt vain sellaista viatonta toiveskelua?
Siinähän se juuri on, että kun nirso keskittää kaiken energiansa täydellisen naisen maalailuun, hän itse kokee olevansa ihan valtavan joustava tyytyessään paaaaaljon vähempään. Siksikö sinä tuota teet, todistaaksesi itsellesi, ettei sinussa ole mitään vikaa, vaan menet itse ihan kivasti vaihteluväliin?
Ihanteesta hartaasti haaveilua vain on hyvin vaikea sovittaa sivullisen ajatukseen, että oikeasti reaalimaailmassa kykenisit arvostamaan oikeastaan yhtään mitään. Se on sääli, että nykymaailmassa teräväkatseiset ihmiset käyttävät kaiken arvostelukykynsä oman napansa rapsuttamiseen. Voisit tehdä jotain rakentavaakin tarkoilla silmilläsi, mutta ei, kun pitää käyttää energiansa valistaakseen vastakkaiselle sukupuolelle jälleen kerran, miksi valtaosa näistä nyt vain on ihan kuraa. Ei sinun tarvitse tykätä kaikenlaisista naisvartaloista, muttei sinun myöskään olisi mikään pakko kuuluttaa preferenssejäsi niiden kantajille. Mitä sinä tuosta saat?
Ja sivumennen sanoen, jos sinulla on kymmenen kohdan lista, joista jokainen ominaisuus löytyy joka kymmenenneltä vastaantulijalta, niin joko sinun on pyöritettävä kymmentä naista tai tajuttava, että todella harvassa ovat ne naiset, joilta löytyy edes riittävä määrä asioita, jotka ymmärsit listata. Siihen päälle sitten asiat, joita et ole osannut listata mutta olisi varmaankin pitänyt. Jne. Ja sitten sen yhden pitäisi jaksaa kokea lämpöä miestä kohtaan, jossa on selvästikin jotain aika outoa? Sinä metsästät yksisarvista, ja haluat meidän ottavan siihen kantaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnallinen lista, jopa hupaisa. Ja ei, naisilla ei ole listoja että sellainen leuka tai sellaiset kivekset ja nännipihat, tai että pitää olla luonnoton BMI.
Ja se tunnepuoli oli ihan yhtä surkuhupaisa, mielipiteetön nainen joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa. Sulle sopisi se nukke paljon paremmin, ei tarvitsisi surra että lihooko peräti normaalipainoiseksi.
Laita nyt lista omista ominaisuuksista, niin verrataan.
Miksi et vieläkään vastaa, että miksi olet näin vihainen? Olen jo moneen kertaan sen sinulta kysynyt.
Uskot tai et, niin naisilla on vaatimuslistoja miehistä ja sinne listaan kuuluu kyllä myös tuollaisisa ominaisuuksia. Listaa ei ehkä kirjoiteta mihinkään ylös, mutta jos miehellä roikkuu kivekset polvissa, niin valtaosa naisista ei toista kertaa tätä miestä tapaa. Siten tällainen jeesustelu on täysin tarpeetonta, mutta ikävä kyllä hyvin yleistä naisilla. Siksi toivonkin naisen olevan älykäs, harkitseva ja realistinen, jotta hänen ei tarvitse valehdella itselleen ja väittää, että jollakin asialla (kuten ulkonäöllä) ei ole hänelle merkitystä, vaikka on järjellä ajateltuna on aivan ilmiselvää, että sillä on merkitystä. Moni haluaa kuitenkin tämän kieltää, jotta voisi pitää itseään parempana ihmisenä.
Miten BMI 20 on luonnoton, kun normaalin painon alaraja on 18,5, eikä senkään jälkeen puhuta todellakaan vielä mistään vaarallisesta alipainosta ihan heti?
Mielipiteetön nainen, joka kannattaa kaikkea mitä mies haluaa? Tämähän on täysin vastapäinen asia, jonka minä listassani mainitsin.
Et selvästikään tiedä, että naisen keho vaatii normaalisti toimiakseen myös jonkun verran rasvaa (itse asiassa enemmän kuin miehen keho). JOTKUT naiset ovat ihan luonnostaan noin alhaisessa painoindeksissä, yleensä he tosin ovat hyvin nuoria ja siinä kolmeakymppiä lähestyessä heilläkin alkaa olla vaikeuksia normaalilla terveellisellä ruokavaliolla ylläpitää niin alhaista painoa. Ja tuon 18,5 alapuolella ihan oikeasti alkaa monella keho toimimaan epänormaalisti hyvin äkkiä.
Ja kun nyt kuitenkin sanot että minä olen itse kateellinen ylipainoinen niin en ole, minä olen se joka kirjoitti painoindeksinsä olevan vähän alle 20. Sinusta toki näytän varmaankin lihavalta. Mutta joka tapauksessa tämä on minulle se alhaisin paino jossa pysyn terveenä, kokeiltu on nuorempana myös sitä syömättömyyttä. Useimmat miehet eivät edes tajua kuinka moni nuori tyttö on jatkuvalla kitudieetillä. Moni niistä sinunkin ihailemistasi tytöistä.
Ihme propagandaa. Bmi 18,5, ikää 33. Ihan terve olen, koko aikuisikä sama paino +/- pari kiloa. Minusta tämä juuri kertoo omasta ihannepainosta, luonnotonta yhtäkkiä laihtua tai lihoa. Myöskään ystävättärien paino ei ole vaihdellut kummemmin kolmenkympin tienoilla, samanlaisia ovat kuin nuorempana. Olisiko kuitenkin elämäntapakysymys?