Lue keskustelun säännöt.
Miten uskaltaa ottaa avioero kun on pieniä lapsia
29.10.2017 |
Olemme vaimoni kanssa kämppiksiä, en rakasta häntä enää romanttisessa mielessä, vain ystävänä. Ja välillä sekin välittäminen on kyseenalaista, koska vaimoni kohtelee minua huonosti. En jaksa enää riidellä, koska emme saa sovittua riitoja rakentavalla tavalla eikä kumpikaan muuta näkemyksiään. Kumpikaan ei ota eroa esille, mutta vaimo välillä katselee Oikotien yksiöitä ja kaksioita ja vauvalle puhuu välillä "sitten kun asumme keskenämme", tietäen mun kuulevan vierellä hänen puheensa.
Meillä on 3-vuotias reipas poika ja 10kk ikäinen tyttö. Olen aina ollut lapsirakas ja halusin nuo lapset, hoidan niitä paljon, olin vanhemman lapsen kanssa kotonakin 2kk vaimon palattua töihin. Lasten kanssa vietämme hyvää aikaa ja heidän kanssaan olen onnellinen. Usein olen jopa rennompi ja onnellisempi heidän kanssaan silloin kun vaimoni on jumpassa tai ystäviensä kanssa.
Haluan eron ja tiedän pärjääväni lasten kanssa itse. Minulla on myös läheiset vanhemmat, jotka hoitaisivat ja auttaisivat varmasti. Mutta pelkään erota vaimoni vuoksi. Hänellä ei ole omaa turvaverkkoa, ei ole oikein koskaan ollutkaan ja hän sanoo mun yhä olevan hänelle kaikki kaikessa. Kiukuspäissään hän syyttää mua pettämisestä "kumminkin petät", mutta en ole koskaan pettänyt. Mieli on kyllä tehnyt mutta perheeni on minulle tärkein enkä halua riskeerata sitä.
Vaimoni ripustautuu muhun henkisesti, vaikka hänellä on kavereita ja pärjää hyvin ammatillisesti ja monien mielestä on tosi reipas ja iloinen nainen, hyvä vaimo minulle.
Mutta muut eivät tiedä miten hän kohtelee mua. Tuntuu että hän on elämäniloinen ja ymmärtäväinen kaikille muille paitsi mulle. Mä ilmeisesti ärsytän häntä kaikella mitä teen tai jätän tekemättä. Ja teen kotitöistä vähintään oman osuuteni, hoidan lapsiamme, annan vaimoni olla paljon omissa menoissaan, en juurikaan juo alkoholia enkä makaa sohvalla, pärjään hyvin töissäni. Olen mielestäni hyvä isä ja aviomies, mutta vaimoni ei sitä näe.
Pitkä kirjoitus mutta haluan siis erota enkä uskalla, koska vaimoni on niin räjähdysherkkä ja halveksii mua jo nyt niin paljon että pelkään puhuisiko hän oikeudessa lasten yksinhuoltajuuden itselleen. Hän osaa olla todella upea ihminen muille ja aikoinaan oli sellainen mullekin, yli 10 vuotta sitten.
Mikä meni pieleen? En usko liittomme enää parantuvan, joten miten uskaltaisin erota? Ja miten isiä kohdellaan pienten lasten huoltajuuskiistoissa oikeudessa? Koska oikeuteen tuo vaimoni varmasti minut veisi.
Kommentit (130)
Sitten kun löydät seuraavan naisen, älä tee lapsia sen kanssa. Ole sen kanssa kunnes sille tulee joku sairaus, tai muuten vaan rupsahtaa. Näin ei tule liikaa elätettäviä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoidit lapsiasi vain 2 kk. Miksi vain niin vähän?
Siis jäin kotiin yksin 2kk ajaksi vaimon palattua töihin. En töitäni saanut järjesteltyä pidemmäksi aikaa, koska olen esimies ja tuonakin aikana käytännössä tietysti vastasin osastoni toiminnasta.
Tietysti muuten olen hoitanut lapsiani koko niiden elämänsä ajan. Miten se liittyy nyt tähän eropohdintaani tai oikeuteeni tasapuoliseen huoltajuuteen eron tullessa? En nyt ihan ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta tältä kannalta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä se vaimo tarkoittaa että erota pitäisi mutta ei se kannata?
Mitä vaimo sanoo kun kerrot miltä sinusta tuntuu? Kertooko hän miltä hänestä tuntuu? Mitä mieltä vaimo on siitä mikä on lasten etu? Tämä nykyinen vai vaikka se viikko-viikko, niin että hän on lasten kanssa onnellinen omillaan ja samoin sinä, tosin onhan se vaikeaa olla lapsista erossa joka toinen viikko.
Vaimosi varmaan tietää että on hyvin todennäköistä että yhteishuoltajuus teille tulee kun olet normaali ihminen etkä mikään rikollinen tai juoppo. Onko hänellä kuitenkin se pelko ettei kestä yksinäisiä viikkoja? Mutta ei oikein kestä sinun kanssasi olemistakaan?
Mikä mahtaisi olla vaimon ratkaisu tässä tilanteessa? Pitäisikö kuitenkin teidän parisuhdetta yrittää pelastaa vai lähteä eri osoitteisiin ja kokeilla olisiko se parempi? Voittehan kokeilla ensin asumuseroa jos hänkin kerran etsii asuntoa?
Kiitos hyvistä kysymyksistä. Olen aloittanut keskustelua vaimon kanssa, ja alku yleensä sujuu hyvin, mutta sitten kai mennään liian arkoihin asioihin tai liian syvälle, jolloin vaimo joko jäätyy ja hiljenee täysin tai alkaa itkemään (sen jälkeen keskustelu ei enää käynnisty) tai suuttuu. Me emme osaa keskustella. Ennen lapsia varmaan paineet olivat vähäisemmät ja läheisyyttä edes hieman enemmän, joten suhteemme oli ihan kelvollinen ja mulle se riitti. En ole odottanut kuuta taivaalta, tavallinen rauhallinen ja arvostava parisuhde riittäisi. Mutta enää se ei ole ollut sitä pitkään aikaan.
Mä en enää oikein halua tai jaksa aloittaa keskustelua vaimon kanssa ilman ulkopuolista terapeuttia, joka jaksaisi ohjata keskustelun sujumista. Mutta millä mä vaimoani voin väkisin mihinkään viedä juttelemaan? Pitää sitä ihan turhana, kun kuulemma mitään ongelmaa ei ole. Kummasti vaan viihtyy enemmän kavereidensa kanssa kuin mun ja lasten. Minussa ilmeisesti niin paha vika sitten - kuten moni täällä palstallakin haluaa etsiä vikaa varsinkin minusta. Vaikuttaako sukupuoli tosiaan näin paljon?
Kiitos kaikille hyviä kysymyksiä esittäneille ja vertaistukeaan antaneille. Mielelläni kuulen kaikki arvostavat kysymyksenne, jotka voisivat avata omaa ajatteluani ja löytämään parhaan ratkaisun.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidit lapsiasi vain 2 kk. Miksi vain niin vähän?
Siis jäin kotiin yksin 2kk ajaksi vaimon palattua töihin. En töitäni saanut järjesteltyä pidemmäksi aikaa, koska olen esimies ja tuonakin aikana käytännössä tietysti vastasin osastoni toiminnasta.
Tietysti muuten olen hoitanut lapsiani koko niiden elämänsä ajan. Miten se liittyy nyt tähän eropohdintaani tai oikeuteeni tasapuoliseen huoltajuuteen eron tullessa? En nyt ihan ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta tältä kannalta?
Miten esimiehenä oleminen liittyy tähän asiaan? Moni äitikin on esimies.
Itse nostit tämän hoitoajan esiin, ilmeisesti korostaaksesi tätä 2 kk uhrausta perheesi eteen. Pidät itseäsi osallistuvana isänä.
Haluat jättää vaimosi pikkulapsiaikana, koska pikkulapsiaika on rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, jos sinulla on noin vaikeaa, niin ryhdy reippaasti eroamaan.
Tuntui kuin olisit oma aikuinen poikani, mutta lapsien iät ja määrä ei onneksi täsmää.
Pystyisitkö puhumaan avoimesti vaimosi kanssa tilanteesta.
Ja ihan kuin mun isoveljeni ja hänen vaimonsa! Viihdyn mieheni kanssa veljeni ja myös hänen vaimonsa kanssa, mutta pakko sanoa, että tuo vaimo ei kohtele veljeäni yhtään arvostavasti edes arkisissa jutuissa ja välillä meidän muidenkin läheisten nähden saa jotain ihme hepuleita, kun pakko tehdä asiat juuri hänen haluamallaan tavalla tai lähteä vierailulta hänen aikataulunsa mukaan, vaikka heillä ei olisi siis mitään muita menoja silloin tms. Molemmat mukavia ihmisiä, mutta eivät luonteiltaan yhtään sovi toisilleen. Surullista.
Ja surullisinta on se, ettei veljeni ole tästä mulle koskaan puhunut. Esittää kai sitten niin pärjäävää. Ja nyt vasta itsekin kunnolla heräsin, että ehkä mun pitäis kysyä asiasta veljeltäni joskus. En vaan tiedä miten, etten loukkaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidit lapsiasi vain 2 kk. Miksi vain niin vähän?
Siis jäin kotiin yksin 2kk ajaksi vaimon palattua töihin. En töitäni saanut järjesteltyä pidemmäksi aikaa, koska olen esimies ja tuonakin aikana käytännössä tietysti vastasin osastoni toiminnasta.
Tietysti muuten olen hoitanut lapsiani koko niiden elämänsä ajan. Miten se liittyy nyt tähän eropohdintaani tai oikeuteeni tasapuoliseen huoltajuuteen eron tullessa? En nyt ihan ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta tältä kannalta?
Anna arvaan, tämä 2 kk oli kesällä.
En minäkään enää kunnioittaisi miestä, joka on kotona vain 2 kk ja vielä ylpeilee sillä.
Vaimosi on ollut viimeiset 4 vuotta raskaana tai kotona hoitamassa lapsia. Voisiko tällä olla joku vaikutus parisuhteeseenne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on itseasiassa kaksikin pikkusiskoa, mutta kummallakaan ei ole lapsia. Toinen on ikisinkku eikä edes oikein ymmärrä lasten saamisen halua ihmisillä, joten häneltä tuskin saisin kovin kestäviä neuvoja? Toinen siskoistani on kyllä seurustellut pidempään ja ehkä hänen kanssaan voisin puhuakin, mutta en halua vaivata ketään läheistäni omilla ongelmillani. Äitini ja isäni ovat yhä naimisissa ja uskovat varmaan munkin pystyvän ikuiseen avioliittoon vaimoni kanssa. Äitini on joskus sanonut vaimoni olevan välillä aika napakka suustaan, mutta hän kai pitää sitä vain vahvan naisen merkkinä eikä tiedä millaista on yrittää keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka vuoroin vaikenee ja vuoroin napauttaa hyvinkin kirjavalla kielellä takaisin. Ja eihän kukaan läheisistämme näe meidän parisuhdetta ja kahdenkeskistä suhdettamme, ainoastaan meidät perheenä, jolla kulissit ovat pysyneet pystyssä ja kaikki näyttää olevan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vaimosi on ollut viimeiset 4 vuotta raskaana tai kotona hoitamassa lapsia. Voisiko tällä olla joku vaikutus parisuhteeseenne?
Vaikuttaa varmasti kaikki. Mutta vaimoni oli kyllä yli vuoden töissä tuossa välissä. Ja meillä on kyllä mun vanhemmat hoitaneet lapsiamme välillä myös. En sanoisi vaimoni olevan väsynyt. Urheilee paljon ja näkee ystäviään. Ei siltä osin vaikuta yhtään väsyneeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu sille toiselle siskollesi ja jollekulle ystävällesi? Ja mene sinne terapiaan nyt edes itse. Ehkä vaimosi tulee perässä kun itse ensin näytät mallia ja osoitat voivasi huonosti parisuhteessanne ja haluat asioidenne parantuvan. Se on jo osoitus välittämisestäsi perheesi eteen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on itseasiassa kaksikin pikkusiskoa, mutta kummallakaan ei ole lapsia. Toinen on ikisinkku eikä edes oikein ymmärrä lasten saamisen halua ihmisillä, joten häneltä tuskin saisin kovin kestäviä neuvoja? Toinen siskoistani on kyllä seurustellut pidempään ja ehkä hänen kanssaan voisin puhuakin, mutta en halua vaivata ketään läheistäni omilla ongelmillani. Äitini ja isäni ovat yhä naimisissa ja uskovat varmaan munkin pystyvän ikuiseen avioliittoon vaimoni kanssa. Äitini on joskus sanonut vaimoni olevan välillä aika napakka suustaan, mutta hän kai pitää sitä vain vahvan naisen merkkinä eikä tiedä millaista on yrittää keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka vuoroin vaikenee ja vuoroin napauttaa hyvinkin kirjavalla kielellä takaisin. Ja eihän kukaan läheisistämme näe meidän parisuhdetta ja kahdenkeskistä suhdettamme, ainoastaan meidät perheenä, jolla kulissit ovat pysyneet pystyssä ja kaikki näyttää olevan hyvin.
Miksi kulisseja pitäisi pitää pystyssä suhteessa läheisiin? Sen ymmärtää, ettei koko maailmalle halua ongelmista huudella, mutta onhan se raskasta jos läheisilleen näyttelee. Olettaen siis, että sisaresi ja vanhempasi ovat ihmisiä, jotka eivät syyllistäisi sinua tai lisäisi taakkaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon kyllästynyt miespuolisen kaverini ikuisiin “uskallanko erota?” juttuihin. Me ollaan lapsuudenkavereita ja oon jo vuosia sanonut miehelle suoraan, että sen kannattais erota vaimostaan ja etsiä itselleen sopivampi nainen. Ja jos joku epäilee, niin en todellakaan minä eli ei oo oma lehmä ojassa. Nainen ihan kiva mutta pariskuntana molempien huonot piirteet vaan korostuu. Mies ei silti eroa vaikka viimeksi eilen illanistujaisissa pohti asiaa hetken, kun vaimonsa kävi saunassa. Ihmiset, erotkaa rohkeammin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimosi on ollut viimeiset 4 vuotta raskaana tai kotona hoitamassa lapsia. Voisiko tällä olla joku vaikutus parisuhteeseenne?
Vaikuttaa varmasti kaikki. Mutta vaimoni oli kyllä yli vuoden töissä tuossa välissä. Ja meillä on kyllä mun vanhemmat hoitaneet lapsiamme välillä myös. En sanoisi vaimoni olevan väsynyt. Urheilee paljon ja näkee ystäviään. Ei siltä osin vaikuta yhtään väsyneeltä.
Töissä, raskaana, taapero päiväkodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä eroamisessa on niin vaikeaa? Kämpän saa myytyä ja voi mennä vaikka vuokralle. Auton voi myydä tai vaihtaa pienempään. Ystävinä voi kasvattaa lapsia ihan yhtä hyvin tai paremminkin kuin aviopuolisoina riidellessä typeristä kodinhoito- tai raha-asioista tai seksittömyydestä.
Uusavuttomat ihmiset ovat unohtaneet miten olla yksin ja tutustua ensin itseensä ennen kuin alkaa perustamaan perhettä. Sitten taas kun ongelmia tulee, niistä ei osata aikuisten kesken arvostavalla tavalla keskustella. Ja kun ei osata keskustella, halutaan erota ja sitäkään ei uskalleta tehdä koska oma itsetuntemus on ollut kadoksissa koko elämän ajan. Hohhoijaa. Mun vinkkini Ap:lle on, että laita ensin itsesi kuntoon ha tiedä, mitä haluat. Jos haluat muunlaisen puolison kuin vaimosi, ero on paras ratkaisu ja mitä pikemmin sitä parempi.
Mä kyllä eron sijaan, jäisin itse puoleksi vuodeksi kotiin ja lähettäisin vaimon töihin. Hän pääsisi aikuisten seuraan päivisin ja "tuulettumaan" ja itse kantaisi kodista ja lapsista vastuun. Se tekisi todennäköisesti hyvää vaimollesi ja myös lapsille ja koko perheelle.
Teillä on toisen lapsen vauvavuosi menossa, ei ihme, että rankkaa. Elämä helpottuu pian kun lapset vähän kasvavat ja parisuhde kohenee jo arkipäivän rankkuuden helpotettua. Ei ole työssäkäyvän helppoa tajuta kuinka rankkaa arki on kotona ja kuinka "hulluksi" voi siellä välillä tulla. Ite huomasin sen vasta, kun jäin pidemmäksi aikaa kotiin ja vaimo meni töihin.
Parisuhteen eteen on tehtävä töitä, jos haluaa sen voivan hyvin. Ei voi syyttää toista vaan kannettava omalta puolelta vastuu. Jos eroa ajattelee, niin silloin on turha ihmetellä miksi toinen ei koe olevansa rakastettu.
Ap taitaa jo tietää haluavansa erilaisen kumppanin, joten kannattaa nyt vain kerätä rohkeus ja erota. Olet hyvä mies ja saat yhteishuoltajuuden aivan varmasti. Pidä välit hyvänä sitten ex-vaimoosi ja kasvattakaa lapsenne yhdessä toisianne arvostaen.
Vierailija kirjoitti:
Uusavuttomat ihmiset ovat unohtaneet miten olla yksin ja tutustua ensin itseensä ennen kuin alkaa perustamaan perhettä. Sitten taas kun ongelmia tulee, niistä ei osata aikuisten kesken arvostavalla tavalla keskustella. Ja kun ei osata keskustella, halutaan erota ja sitäkään ei uskalleta tehdä koska oma itsetuntemus on ollut kadoksissa koko elämän ajan. Hohhoijaa. Mun vinkkini Ap:lle on, että laita ensin itsesi kuntoon ha tiedä, mitä haluat. Jos haluat muunlaisen puolison kuin vaimosi, ero on paras ratkaisu ja mitä pikemmin sitä parempi.
Ap taisi kirjoittaa ehdottaneet mm. pariterapiaa, mutta vaimo ei tahdo. Yksinkö miehen pitäisi sinnitellä ja pelastaa suhde?
Joku sanoi ettei viikko-viikko-systeemiin saa lupaa lasten ollessa alle 3 vuotta. Miksi edes pitäisi haluta viikko-viikko-systeemiä? Itselläni 2- ja 4-vuotiaat tytöt ovat 2-5 päivän pätkissä ja saman verran exäni luona. Meidän kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Hei ap, jos sinulla on noin vaikeaa, niin ryhdy reippaasti eroamaan.
Tuntui kuin olisit oma aikuinen poikani, mutta lapsien iät ja määrä ei onneksi täsmää.
Pystyisitkö puhumaan avoimesti vaimosi kanssa tilanteesta.