Entinen laiha, nykyinen läski. Mitä kaipaat entisestä olostasi/kehostasi?

Tärkeimmät on näköjään kaikilla samat, eli notkeus, ketteryys ja parempi kehonhallinta.

Sitten se oli kivaa ettei mikään hylly liikkeessä.

Ja se että uskalsi katsoa vartaloaan peilistä ilman pahaa mieltä.

Ja se että se kroppa näytti kivalta vaatteissa, nykyään koen turhaksi koristaa kehoani vaatteilla, ostan vain pakolliset kun ei voi oikein alastikaan kulkea.

Olin tyytyväinen itseeni sekä normaalipainoisena että nyt kahdeksan kiloa ylipainoisena. Ainoa, mitä kaipaan, on mahdollisuus käyttää kaikenlaisia vaatteita. Istuvien housujen löytäminen nyt ylipainoisena on hankalaa, koska vyötäröni on liikakiloista huolimatta kapeahko. Olen siis päärynätyyppiä, ja näin ylipainoisena ylä- ja alaosan suhteellinen kokoero korostuu. Samoin en mielelläni enää pidä hihattomia yläosia. En pidä siitä, miltä paksut ja löysät olkavarteni näyttävät.

Muuten olen niitä, joiden elämässä ei painolla ole juuri mitään roolia. En koe ihmisten suhtautuvan minuun eri tavalla kuin ennen ja terveenäkin olen pysynyt. Pystyn juoksemaan hengästymättä enkä ole lainkaan kömpelö. En tunnista sohvalla sipsejä imuroivan plösön stereotypiasta itseäni. Harrastan liikuntaa suositusten mukaan, ja syön melko terveellisesti, ainoastaan liikaa.

Painoin kolmikymppiseksi asti noin 50 kg, siitä alkoi lihominen ja nyt 43-vuotiaana painan 98 kg. Olen 160 cm pitkä. Nämä seuraavat ongelmat alkoi vasta noin 90 kg kohdalla, sitä ennen rumempi ulkonäkö tuntui olevan ainoa läskin haitta:

- en pysty enää pyyhkimään takapuoltani sivukautta

- nivuset ja läskimakkaran välit mahasta, selästä, rintojen (kokoa 100H nykyisin, kun nuorena oli 70D) alta ja välistä hikoaa, ja se hiki haisee inhottavalle, vähän kuin miesten pallihiki, persvakohiki tms

- jos esim. kaadun maahan, en meinaa päästä omin avuin millään ylös

- kengännauhojen solmiminen ei onnistu ilman koroketta jolle nostaa jalka, ja sen jalan nostaminenkin on vaikeaa 112 cm ympäryksisen jättimahan takia

Lopetin tupakoinnin, jotta voisin alkaa lenkkeillä. Voihan sitä tupakoitsijakin lenkkeillä mutta se vain tuntuu joka kerta siltä kuin tukehtuminen olisi lähellä ja kuolo korjaisi kohta.

No lyhyt oli se hapen kulkemisen ilo kun lopettamisen jälkeen lihoin 13 kg muutamissa kuukausissa ja sitten vasta lenkkeily oli tervanjuontia.

Käyn pari krt vuodessa ulkona likkaporukalla. 1 on entinen malli ja vaikka hän on 3 lapsen äiti, onnellisesti naimisissa, saa eniten huomiota.

Minä en saa mitään huomiota.

Kyllä se vähän nipistää kun toiselle tulee 40 vuotiaanakin drinkkejä oikealta ja vasemmalta.

- olin paremmassa kunnossa. En hengästynyt reippaasta kävelystä ylämäkeen. Olin ketterämpi ja nopeampi. Nyt vaelluksilla tunnen olevani vanhempi mies

- kun pitkään kävelee, pikku jalkakipuja tulee vähän helpommin. Arjessa ero ei tunnu, kovassa rasituksessa kyllä

- vaatteet sopivat helpommin päälle, slim fit-paidat eivät ahdistaneet istuessa vatsan kohdalta

- vartalo ei näyttänyt pullamössöltä ja näytin meheltä. Nyt alan muistuttaa naista kun iän myötä läskiä kertyy vääriin paikkoihin. Hyvästi v-mallinen ylävartalo

- naama ei näyttänyt levinneeltä, olin nuorekkaamman ja energisemmän oloinen

- tunsin myös oloni nuorekkaammaksi ja energisemmäksi, nyt väsyttää helpommin. Makeaa tekee mieli useammin, ja se pahentaa tilannetta

M/42v/174cm/73kg

 

Vierailija kirjoitti:

En ole varsinaisesti läski, mutta kyllö eron huomaa entisen bmi 18 ja nykyisen 22 välillä. Aiemmin kaikki vaatteet näyttivät hyviltä. Ei ollut pukeutumisongelmia.

Jopa tosi oversizet näyttivät vain muodikkailta, nykyään tuntuvat oikein korostavan muutamaa liikakiloa. On totta ettei pullukan kannata pukeutua kovin löysiin vaatteisiin, ne eivät peitä, vaan korostavat.

Lisäksi luonnostaan pyöreät kasvoni näyttävät vielä pyöreämmiltä nyt... tästä en pidä yhtään.

Kyllä hoikkana oli elämä helpompaa.

Tavoittelen nyt bmi20, elämäntapoja muuttamalla. Aiemmin ei tarvinnut hoikkuuden eteen tehdä mitään, nyt ihan oikeasti saa katsoa syömisiään.

N30

Heiiiii, miksi alapeukut?

Hyvää kiinteää pyllyä

Sitä kaipaan kun istuessa vatsa ei tuntunut miltään, nyt housunkaulus kiristää neljä päällekkäistä makkaraa niin tiiviiksi kasaksi että sattuu. Kaksoisleuka vanhentaa kymmenen vuotta. Oli kiva olla kevyt ja siro mutta silloin en sitä tajunnut. Minulle sanottiin herkästi että oletpa laiha joten aloin pitää sitä negatiivisena asiana.

178cm/129kg mies kaipaa:

- housut eivät rullaantuneet aina alas

- nivuset eivät hiertyneet eivätkä hautuneet

- virtsaaminen oli helpompaa kun mahan takaa näki pöntön eikä tarvinnut arvioida onko liian kaukana

- istuen virtsatessa (paskalla ollessa) ei tarvinnut pelätä, että muna osuu posliiniin tai virtsat karkaavat istuinosan välistä vaatteille

- sen munansakin näki, ei tarvinnut kopelolla hoitaa hygieniaa

- pöntöltä vielä: pyyhkiminen ei ollut suoritus, jossa kädet tuntuvat liian lyhyiltä ja happi uhkaa loppua

- ne kengännauhat...

- jaksoi liikkua ja se oli kivutonta (nivusten hiertyminen)

- levätessä ja nukkuessa löytyi helposti hyvä asento. Nyt vain selältään voi rentoutua koska kyljellään ollessa käsiä ei saa hyvin. Vatsallaolo on kuvitelmaa.

- seksissä jaksoi hikoilematta, näki eikä vatsaröllö ollut puskurina

- vaatteet oli helppoja

- autossa istuma-asento oli mukavuusvalinta eikä vatsan mahtuminen ratin taakse sanellut tuolin ja ratin säätöjä

- lentokoneessa ei kokenut olevansa norsu posliinikaupassa ja lentokoneen vessoissa mahtui asioimaan järkevästi (nyt siellä ei mahdu kääntymään)

- portaiden nousu sujui huomaamatta

- minäkuva oli parempi

Ja montakohan muuta asiaa vielä?

Minä kuulun siihen ihmistyyppiin, joka näyttää normaalipainossa laihalta ja ylipainoisena normaalipainoiselta :D

Ainoa, mitä en kaipaa tuossa normaalipainossa on se jatkuva ihmisten ihmettely, miten olen niin hoikka (osittain kateuttakin varmasti). Siihen kyllästyin niin paljon, etten kestä enää minkäänlaista ulkonäön päivittelyä, en edes kehuja.

Olo oli kaikin puolin parempi, just tuo kengännauhojen sitominen tuli itselläni ekana mieleen. Pystyin kiipeämään vaikka puuhun ihan kevyesti tuosta noin vain, pystyin kannattelemaan itseäni esim. puolapuilla, nyt en jaksa roikkua yhtään.. Juoksuaskeleet oli puolta keveämmät, portaidennousu, kaikki kävi paljon helpommin. Kroppa oli 700x sopusuhtaisempi, kasvoiltanikin olin kauniimpi, nyt on alaleukaa. 

Silti mietin, että jaksanko enää niitä ulkonäköjuttuja vai pysynkö suosiolla tässä painossa. Eikö ole aika hirveää?

Surullista on se että olen nätti enkä mikään vanha vielä mutta en minäkään jaksa oikein itselleni vaatteita ostaa. Katselen kyllä paljon kauniita vaatteita mitä haluaisin mutta tiedän ettei ne päälläni hyvältä näytä kumminkaan joten ihan hyvin voi käyttää vanhoja kunhan ovat ehjät ja puhtaat.

Keveyttä, siroutta, vartalon sujuvaa liikkuvuutta, kevyttä oloa, korkeampaa energiatasoa ja vitaliteettia, sitä että vaatteet istuivat päälleni kauniisti ja näyttivät hyvältä ylläni, kapeaa vyötäröä ja vartalon muidenkin osien kokonaisvaltaista sopusuhtaisuutta, hyvän vartalon tuomaa itsevarmuutta omasta olemuksesta, myös kasvot näyttivät kauniimmilta kun olin normaalipainoinen. Yksinkertaisesti kaikki fyysinen suoritus oli nopeampaa ja helpompaa hoikkana, nyt jopa kengännauhojen solmiminen on väsyttävää ja fyysisesti kuormittavaa. Minulla on parhaillaan laihdutusprojekti käynnissä, ja olen onnistunut pudottamaan ainakin 10-kiloa mutta paljon on vielä matkaa normaalipainoon.

En mitään! Nyt on kaikkea monta kertaa enemmän :-).

Up

Kaipaan eniten tiimiä mahaa. Enää en voi pukeutua tiukkoihin paitoihin, koska maha on ihan järkyttävän iso. Se turpoaa ihan järjettömästi aina kun syön.