Elämä kriisissä - irti oravanpyörästä?

Inhoan työtäni, olen vastikään muuttanut kivaan, mutta täysin uuteen paikkaan, josta en tunne ketään - olen siis todella yksinäinen. Yritän opiskella yliopistossa jo ties kuinka monetta vuotta, mutta en töiltäni pysty edistymään opinnoissa ja tuilla ei asuntolainoja maksella. Opinnotkin ovat alkaneet tuntua turhilta, sillä alalta työllistyminen on todella vaikeaa. Tuntuu, että alun perinkin motivaatio yliopistoon oli sosiaalinen paine saada tutkinto, joka on suvussamme tärkeä asia.
Kriittinen kolmenkympin ikäkin alkaa kohta häämöttää ja tuntuu, että elämä on ihan levällään. En tiedä, mitä oikein haluaisin tehdä. Tässäkö tämä nyt oli?
Jotenkin olen alkanut kyseenalaistaa täysin omalla kohdalla sen perinteisen hyvän elämän mallin. En ole missään nimessä uraorientoitunut, vaan ainut motivaatio työlle on raha.
En myöskään näe itseäni elämässä perhe-elämää, vaikka lapsia ehkä haluankin.
Olen alkanut yhä enemmän viehättyä ajatuksesta, että irtautuisin täysin oravanpyörästä, myisin koko omaisuuteni, laittaisin asuntoni vuokralle ja lähtisin mieheni kanssa maailmalle.
Onko aivan pähkähullua? Onko joku teistä miettinyt samaa tai jopa toteuttanut?