Vuosikausia ilman ehkäisyä - muita, jotka eivät halua lapsettomuustutkimuksiin/-hoitoihin?

Me yritimme lasta seitsemän vuoden ajan tuloksetta. Päätimme kuitenkin että hoitoihin emme mene. Ajattelimme, että jos lasta ei tule luomusti, niin sitten se on tarkoitettu meidän kohdalla niin. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta 39-vuotiaana, oireita minulla ei pahemmin ollut, ajattelin väsymyksen ja kylmien jalkojen olevan normaalia. Sain lääkityksen ja enkö sitten tullut melkein heti raskaaksi. Kannattaa Ap käydä verikokeessa, koska joskus joku sairaus voi löytyä sattumalta.

Mä olen aina halunnut äidiksi, niin kauan kun muistan. Jossain vaiheessa sitten jätettiin miehen kanssa ehkäisy pois, mutta lasta ei kuulunutkaan. Lapsettomuus oli tosi kova paikka meille molemmille, mutta ei me lapsettomuutta lähdetty silti mitenkään tutkimaan. Ei me raskauttakaan mitenkään erityisemmin oltu yritetty muutenkaan, mentiin alusta asti sillä mielellä että tulee jos tulee, ei ole kiirettä. Jossain vaiheessa jo hyväksyttiin jopa se "tosiasia" että eletään elämäämme kaksistaan eikä lapsia tule.

Tätä on ehkä vaikea selittää, mutta vaikka toivoin lapsia todella kovasti ja halusin äidiksi, eikä mulla ole mitään ideologiaa (uskonnollista tai muutakaan) taustalla, en vaan ole kokenut että lapsettomuushoidot sun muut olis mun juttu. Olin valmis hyväksymään sen, että tähän asiaan en nyt voi vaikuttaa ja se meni nyt näin. Meidän kohdalla kävi kuitenkin niin, että muutamien vuosien kuluttua tulinkin yllättäen raskaaksi ja olen kahden lapsen onnellinen äiti.

Keskustelu osui vahingossa silmiini ja minun on pakko kirjoittaa.

Olen itse elänyt samaa läpi noin 7vuoden ajan eli ehkäisy jätettiin pois ja ajattelimme että lapsi saa tulla jos on tullakseen.Kului vuosia ja olimme edelleen kahdestaan.

Oli aikoja jolloin kaikki ajatukseni liittyi vauvoihin,tuntui että sylini suorastaan huusi lasta ja taas aikoja jolloin ajatus ei edes käynyt mielessäni.

Kävimme puolisoni kanssa useita keskusteluja lapsettomuudesta ja hoidoista.Molemmille oli selvää että tutkimuksia,hoitoja yms emme halua läpi käydä.Koimme että "syyllisen" etsiminen ei johtaisi mihinkään vaan saattaisi jopa hiertää enemmän kuin se että jäisimme kahdestaan.

Emme asiasta liioin puhuneet tai kertoneet lähipiirillemme,koska ajattelimme että kyllä lapsi tulee kun on tullakseen.Välillä kyselyt,kommentit ja vihjailut tuntuivat loukkaavilta ja jopa satuttivat."eikö teidänkin jo pitäisi"-"hankkikaa lapsi" yms. Sai monesti miettimään ja ajattelemaan että onko se ainut jatkumo pitkässä parisuhteessa.

Jälkikäteen ajateltuna,nyt 3-vuotiaan pojan vanhempina koko tuo aika tuntuu lujittaneen,kypsyttäneen ja jotenkin lähentäneen meitä mieheni kanssa entisestään.Meidän aikamme tuli kuitenkin.

Huvittava ketju. Ap tekee varsin selväksi, ettei hän halua hakeutua hoitoihin eikä kaipaa vinkkejä tutkimuksiin liittyen. Silti joka toisessa viestissä on maininta "kannattaa tutkia", "kannattaa käydä tsekkaamassa se ja se". Oikeasti, jos mitään oireita ei ole esimerkiksi kilpirauhassairaudesta ole, on sairaus hyvin epätodennäköinen syy lapsettomuudelle.

Me ei olla miehen kanssa käytetty ehkäisyä koko seurustelumme aikana, sillä olen ounastellut aiemmassa suhteessa etten voi raskautua.

Mitään ei ole tapahtunut. Jos tapahtuisi, olisimme varmasti iloisia. Mutta näinkin koen olevani tyytyväinen ja sinut mahdollisen lapsettomuuden kanssa.

En oo koskaan kokenut lasten saantia elämäni päämääränä. Elämällä on varmasti myös paljon muuta tarjottavaa minun kohdalla :-)

Kiitos monista vastauksista, niitä on ollut mielenkiintoista lukea. Ja iloinen olen teidän puolestanne, jotka lapsen lopulta olette saaneet!

Joku kyseli, että eikö epätietoisuus ole vaikeampaa. Moni on tästä varmaan eri mieltä, mutta minusta ei. En haluaisi tietää, jos syy olisi minussa, enkä haluaisi tietää, jos syy olisi miehessä. Jos taas mitään syytä ei löytyisi, niin eipä siinäkään pitkälle päästäisi, kun raskaus ei kuitenkaan ole alkanut.

Tietysti syy voisi olla jokin helposti hoidettava, mutta jos ei olisikaan? En haluaisi alkaa toivomaan uudestaan, sillä en haluasi aloittaa surutyötä ja lapsettomuuden hyväksymistä taas alusta. Sillä vaikka emme hoitoihin menneetkään, kesti silti kauan ennen kuin suurin suru lapsettomuudesta väistyi ja sisäisti sen, ettei lasta todennäköisesti koskaan tule.

ap

Mielenkiintoinen ketju, jota eilen illalla aloin lueskella. Yleensä kun siinä käy niin, että etukäteen on päättänyt, ettei halua lapsettomuushoitoja, mutta muuttaa mielensä lapsettomuuden osuessa omalle kohdalle.