Lue keskustelun säännöt.
Ylikiltin ongelma - mitä tehdä vai tehdäkö mitään?
28.10.2017 |
Minulla on traumatausta, joka on alkanut lapsuudessa (pitkittynyt trauma) ja ottanut vielä lisää osumaa aikuisiässä. Olen jo lapsesta muovautunut ylikiltiksi, tunnolliseksi ja muiden taakat omalla kustannuksellani kantavaksi. Toisaalta en ole syrjäänvetäytyvä (muuta kuin sisimpien tuntojeni puolesta) vaan iloinen ja tiettyyn pisteeseen asti sosiaalinen, auttavainen ja huolehtivainen, joten tilani jää muilta huomaamatta.
Tajuan nyt, että olen kuormittanut itseäni aivan liikaa viiden vuoden suhteessa, joka tietyllä tasolla on elämäni merkittävin. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta uutuudenviehätyksen karistessa miesten kuulo monesti tuppaa huonontumaan.
Olen siis nyt ottanut etäisyyttä ja huomaan voivani paljon paremmin. Tuo rakas ihminen imee minusta voimat, jotka tarvitsisin muuten vaikeassa elämäntilanteessani ihan itseeni. Hän ei tee sitä tietoisesti - en ainakaan usko, mutta ei ymmärrä laskevansa itsetuntoani ja jaksamistani, kun hän ei osoita myötätuntoa tai apua tilannettani kohtaan. Olen siis alkanut kuvitella, ettei tilanteeni ole niin paha, että taas pitäisi vaan purra hammasta, kääriä hihat ja sukellella yksin itsensä läpi synkkien vesien kiinteälle maalle.
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että olen burn outin partaalla ja saanut pari raivokohtausta hänen asenteestaan. Tajuan nyt, että hänen tapansa toimia vahvistaa vanhoja traumojani, mikä on osaltaan syventänyt kuoppaani.
Ja se kysymys kuuluu, karistanko vaan tämän rakkaimman ihmisen elämästäni, jotta pelastan itseni vai yritänkö vielä selittää ja pyytää ymmärtämään minun tunteitani ja tarpeitani. Minä olen pitkään joustanut kaikki riitatilanteet, yrittänyt olla helppo ja vaivaton enkä vaan jaksa enää yhtään. En edes tykkää riidoista ja draamasta vaan tasapainoisesta elämästä.
Jos otan häneen yhteyttä, pelkään että mitä tahansa sanon, nähdään hänen osaltaan manipulointiyrityksenä. Ja sitähän se tietysti siinä mielessä onkin, että joku muutos pitäisi tapahtua. Missä menee tasapainoisen neuvottelun ja häiriintyneen manipuloinnin raja? Oletettavasti mikä tahansa sana johtaa tässä mielentilassa riitaan. Ja jos vaan feidaan, onko sekin sitten aika ikävästi tehty.
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että puoliso/läheinen ei voi olla loputtomiin terapeutti. Olen itsekin samoja soita rämpinyt, kumppani säilynyt samana vaikka olin vuosia äärettömän pettynyt etten saanut vastakaikua. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Minun piti kivuliaasti kasvaa ja hain apua muualta.
Mielestäni en oikeastaan odota terapiaa. Enkä edes tuon yhden tyypin esittämää muutosta ole vaatimassa, ihan vaan kohdatuksi tulemista. Minähän olen sitä paitsi valmis lähtemään, jos se mielenmuutos ei synny luonnostaan ja vapaaehtoisesti.
Eilen tapasin vieraan ammattilaisen vähän eri asiaan liittyen, mutta jouduin siinä tuomaan palvelua tilatessani tätä elämäntilannettani (esim. Lääkäri). Näin tämän vieraan ihmisen silmien kimaltuvan hetkeksi ja lisäksi empaattisen katseen. En kaipaa terapiaa vaan sen, että toinenkin tunnistaisi tilanteeni eikä mitätöisi sitä. Olen joutunut lähes koko ikäni mitätöidyksi ja näkymättömäksi ja tämä toisen ymmärtämättömyys on hänen tajuamattaan syventänyt omaa kuoppaani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että puoliso/läheinen ei voi olla loputtomiin terapeutti. Olen itsekin samoja soita rämpinyt, kumppani säilynyt samana vaikka olin vuosia äärettömän pettynyt etten saanut vastakaikua. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Minun piti kivuliaasti kasvaa ja hain apua muualta.
Ja siis onpa väärin ja törkeää, että sen lisäksi, että me traumatisoidut kivuliaasti kasvamme ja haemme muualta apua, niin läheisillemme olemme vain paskakasoja, jotka liikaa rasittaa heitä?! Peräänkuulutan läheisten vastuuta tunnistaa omat rajanasa ja arvostaa niitä. Silloin kykene olemaan jopa vaurioituneen tukena. Kyllä, se on todella vaativaa ja vaikeaa, mutta älkää ainakaan luulko, etteikö teillä olisi mahdollisuus kehittyä ja kasvaa teilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Huhhuh...painus nyt vittuun. Säkään ET YMMÄRRÄ. ET YMMÄRTÄNYT KOKO ASIAA, ETKÄ KOKO ALOITUSTA. PAINU SIIS HELVETTIIN, TÄNKS.
Sä varmaan luulet, että kun sä käytät paljon kirosanoja ja isoja kirjaimia, niin sä olet silloin tosi vakavasti otettava ja vakuuttava. Valitettavasti se menee just päinvastoin.
Ja mitä aloitukseen tulee: ihmisillä on usein varsinkin suhteen alkuaikoina tapana luoda hirveästi odotuksia toisen suhteen. Niillä odotuksilla ei välttämättä ole paljon mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne odotukset luodaan omassa päässä ja liitetään siihen henkilöön.
Sitten kun jossain vaiheessa tuleekin ilmi, että se henkilö ei vastannut odotuksia, ollaankin kovin pettyneitä. Pettyneitä suhteeseen ja siihen toiseen, vaikka kaikki on kiinni omasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että puoliso/läheinen ei voi olla loputtomiin terapeutti. Olen itsekin samoja soita rämpinyt, kumppani säilynyt samana vaikka olin vuosia äärettömän pettynyt etten saanut vastakaikua. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Minun piti kivuliaasti kasvaa ja hain apua muualta.
Mielestäni en oikeastaan odota terapiaa. Enkä edes tuon yhden tyypin esittämää muutosta ole vaatimassa, ihan vaan kohdatuksi tulemista. Minähän olen sitä paitsi valmis lähtemään, jos se mielenmuutos ei synny luonnostaan ja vapaaehtoisesti.
Eilen tapasin vieraan ammattilaisen vähän eri asiaan liittyen, mutta jouduin siinä tuomaan palvelua tilatessani tätä elämäntilannettani (esim. Lääkäri). Näin tämän vieraan ihmisen silmien kimaltuvan hetkeksi ja lisäksi empaattisen katseen. En kaipaa terapiaa vaan sen, että toinenkin tunnistaisi tilanteeni eikä mitätöisi sitä. Olen joutunut lähes koko ikäni mitätöidyksi ja näkymättömäksi ja tämä toisen ymmärtämättömyys on hänen tajuamattaan syventänyt omaa kuoppaani.
Ap
Niin juuri! Mitä "terapiaa" se on, että tulee ymmärretyksi!!!???????
Kokemuksen syvällä rintaäänellä; ylikiltteydestä pääsee kun lopulta oppii kantapään kautta. Valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Huhhuh...painus nyt vittuun. Säkään ET YMMÄRRÄ. ET YMMÄRTÄNYT KOKO ASIAA, ETKÄ KOKO ALOITUSTA. PAINU SIIS HELVETTIIN, TÄNKS.
Sä varmaan luulet, että kun sä käytät paljon kirosanoja ja isoja kirjaimia, niin sä olet silloin tosi vakavasti otettava ja vakuuttava. Valitettavasti se menee just päinvastoin.
Ja mitä aloitukseen tulee: ihmisillä on usein varsinkin suhteen alkuaikoina tapana luoda hirveästi odotuksia toisen suhteen. Niillä odotuksilla ei välttämättä ole paljon mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne odotukset luodaan omassa päässä ja liitetään siihen henkilöön.
Sitten kun jossain vaiheessa tuleekin ilmi, että se henkilö ei vastannut odotuksia, ollaankin kovin pettyneitä. Pettyneitä suhteeseen ja siihen toiseen, vaikka kaikki on kiinni omasta päästä.
Minä en luule mitään, mutta sinä olet paskakasa ja päästäsi vialla. Etkö nyt helvetti soikoon YMMÄRRÄ, ettei tässä ole kysymys mistään ylisuurista odotuksista, saatanan vajuk-ki? Sinä et ymmärrä aiheesta yhtään mitään, ja silti kehtaat tulla sontimaan tänne moista paskaa. Häivy.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8
Sinähän se narsisti olet eikä äitisi. Et vain vieläkään tajua, äitihullu/kivikissaäiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8Sinähän se narsisti olet eikä äitisi. Et vain vieläkään tajua, äitihullu/kivikissaäiti.
Painu vittuun, ulisija. Minä selvitän asiani, toisin kuin sinä, enkä märise täällä palstalla osaamatta mennä edes terapiaan.
Tuntuu, että tää eräs kommentoija '5,6,7 & 8' puhuu ja kiihtyy vähän eri asiasta kuin aloittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8Sinähän se narsisti olet eikä äitisi. Et vain vieläkään tajua, äitihullu/kivikissaäiti.
Lisäksi minun mieheni tunnistaa rajansa ja osaa pitää ne olematta joku kaltaisesi säälittävä uhri tai uhriutuja rinnallani, VAIKKA onkin tuottanut minulle helvetinmoisen pettymyksen ymmärtämättömyydellään. Hän silti tukee minua, koska molemmat ymmärrämme, että se pettymys johtuu minun taustastani, ei hänestä/minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8Sinähän se narsisti olet eikä äitisi. Et vain vieläkään tajua, äitihullu/kivikissaäiti.
Painu vittuun, ulisija. Minä selvitän asiani, toisin kuin sinä, enkä märise täällä palstalla osaamatta mennä edes terapiaan.
Sinähän se nimenomaan uliset tällä palstalla. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tää eräs kommentoija '5,6,7 & 8' puhuu ja kiihtyy vähän eri asiasta kuin aloittaja.
Puhun suht samasta asiasta kuin hän ja varmaan vain minä kiihdyin 😝
5,6,7 ja 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8Sinähän se narsisti olet eikä äitisi. Et vain vieläkään tajua, äitihullu/kivikissaäiti.
Painu vittuun, ulisija. Minä selvitän asiani, toisin kuin sinä, enkä märise täällä palstalla osaamatta mennä edes terapiaan.
Sinähän se nimenomaan uliset tällä palstalla. :D
No en ulise nyt. Painu nyt jo vittuun täältä. Et osaa edes aloittajaa tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Huhhuh...painus nyt vittuun. Säkään ET YMMÄRRÄ. ET YMMÄRTÄNYT KOKO ASIAA, ETKÄ KOKO ALOITUSTA. PAINU SIIS HELVETTIIN, TÄNKS.
Sä varmaan luulet, että kun sä käytät paljon kirosanoja ja isoja kirjaimia, niin sä olet silloin tosi vakavasti otettava ja vakuuttava. Valitettavasti se menee just päinvastoin.
Ja mitä aloitukseen tulee: ihmisillä on usein varsinkin suhteen alkuaikoina tapana luoda hirveästi odotuksia toisen suhteen. Niillä odotuksilla ei välttämättä ole paljon mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne odotukset luodaan omassa päässä ja liitetään siihen henkilöön.
Sitten kun jossain vaiheessa tuleekin ilmi, että se henkilö ei vastannut odotuksia, ollaankin kovin pettyneitä. Pettyneitä suhteeseen ja siihen toiseen, vaikka kaikki on kiinni omasta päästä.Minä en luule mitään, mutta sinä olet paskakasa ja päästäsi vialla. Etkö nyt helvetti soikoon YMMÄRRÄ, ettei tässä ole kysymys mistään ylisuurista odotuksista, saatanan vajuk-ki? Sinä et ymmärrä aiheesta yhtään mitään, ja silti kehtaat tulla sontimaan tänne moista paskaa. Häivy.
Sinä et luule mitään, mutta olet aivan varma, että ymmärrät kaiken just oikein.
Minä yritin kyllä puhua ap:lle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Huhhuh...painus nyt vittuun. Säkään ET YMMÄRRÄ. ET YMMÄRTÄNYT KOKO ASIAA, ETKÄ KOKO ALOITUSTA. PAINU SIIS HELVETTIIN, TÄNKS.
Sä varmaan luulet, että kun sä käytät paljon kirosanoja ja isoja kirjaimia, niin sä olet silloin tosi vakavasti otettava ja vakuuttava. Valitettavasti se menee just päinvastoin.
Ja mitä aloitukseen tulee: ihmisillä on usein varsinkin suhteen alkuaikoina tapana luoda hirveästi odotuksia toisen suhteen. Niillä odotuksilla ei välttämättä ole paljon mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne odotukset luodaan omassa päässä ja liitetään siihen henkilöön.
Sitten kun jossain vaiheessa tuleekin ilmi, että se henkilö ei vastannut odotuksia, ollaankin kovin pettyneitä. Pettyneitä suhteeseen ja siihen toiseen, vaikka kaikki on kiinni omasta päästä.Minä en luule mitään, mutta sinä olet paskakasa ja päästäsi vialla. Etkö nyt helvetti soikoon YMMÄRRÄ, ettei tässä ole kysymys mistään ylisuurista odotuksista, saatanan vajuk-ki? Sinä et ymmärrä aiheesta yhtään mitään, ja silti kehtaat tulla sontimaan tänne moista paskaa. Häivy.
Sinä et luule mitään, mutta olet aivan varma, että ymmärrät kaiken just oikein.
Minä yritin kyllä puhua ap:lle...
No okei, toivottavasti hän ei usko sanaakaan.
Niin, tätä juuri pelkään, että tämä muutaman kirjoittajan asenne on tämän rakkaan läheiseni kuvitelma todellisuudesta siinä vaiheessa, kun poistun ja jään yksin hoitamaan asiani. Mutta toisaalta, onko sillä väliä. Olen vain itse ollut tarkka, etten jätä sontavanoja jälkeeni, koska olen saanut sen verran pahaa kohtelua osakseni, että tiedän kuinka kurjaa se on.
Surullisinta on ollut tajuta se, että kun olen nyt ensimmäisen kerran rajoittanut tavoitettavuuttani, minulla on helpottunut ja kevyt olo. Tajuan, että jokainen päivittäinen yhteys hänen kanssaan on hänen tajuamattaan pahentanut tai vähintään pitkittänyt tilannettani, koska se on syönyt itsetuntoni ja myös voimani nollille, kun hän ei näe minun tarvitsevan apua. Sitä apua ei olisi ollut pakko edes itse antaa, mutta olisi edes joskus sanonut, että näkee minun tarvitsevan apua. Itse olen yrittänyt auttaa häntä eräässä projektissa ja hänen terveysasioissaan, vaikka oma elämä on luhistumassa. Onneksi emme asu yhdesssä, joten tämä on yksinkertaisempaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Huhhuh...painus nyt vittuun. Säkään ET YMMÄRRÄ. ET YMMÄRTÄNYT KOKO ASIAA, ETKÄ KOKO ALOITUSTA. PAINU SIIS HELVETTIIN, TÄNKS.
Sä varmaan luulet, että kun sä käytät paljon kirosanoja ja isoja kirjaimia, niin sä olet silloin tosi vakavasti otettava ja vakuuttava. Valitettavasti se menee just päinvastoin.
Ja mitä aloitukseen tulee: ihmisillä on usein varsinkin suhteen alkuaikoina tapana luoda hirveästi odotuksia toisen suhteen. Niillä odotuksilla ei välttämättä ole paljon mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne odotukset luodaan omassa päässä ja liitetään siihen henkilöön.
Sitten kun jossain vaiheessa tuleekin ilmi, että se henkilö ei vastannut odotuksia, ollaankin kovin pettyneitä. Pettyneitä suhteeseen ja siihen toiseen, vaikka kaikki on kiinni omasta päästä.Minä en luule mitään, mutta sinä olet paskakasa ja päästäsi vialla. Etkö nyt helvetti soikoon YMMÄRRÄ, ettei tässä ole kysymys mistään ylisuurista odotuksista, saatanan vajuk-ki? Sinä et ymmärrä aiheesta yhtään mitään, ja silti kehtaat tulla sontimaan tänne moista paskaa. Häivy.
Sinä et luule mitään, mutta olet aivan varma, että ymmärrät kaiken just oikein.
Minä yritin kyllä puhua ap:lle...
Sinä koitit vain alistaa aloittajaa lisää. Koitit opettaa ajattelemaan vielä tiukemmin, että hänessä se vika on.
Vierailija kirjoitti:
Niin, tätä juuri pelkään, että tämä muutaman kirjoittajan asenne on tämän rakkaan läheiseni kuvitelma todellisuudesta siinä vaiheessa, kun poistun ja jään yksin hoitamaan asiani. Mutta toisaalta, onko sillä väliä. Olen vain itse ollut tarkka, etten jätä sontavanoja jälkeeni, koska olen saanut sen verran pahaa kohtelua osakseni, että tiedän kuinka kurjaa se on.
Surullisinta on ollut tajuta se, että kun olen nyt ensimmäisen kerran rajoittanut tavoitettavuuttani, minulla on helpottunut ja kevyt olo. Tajuan, että jokainen päivittäinen yhteys hänen kanssaan on hänen tajuamattaan pahentanut tai vähintään pitkittänyt tilannettani, koska se on syönyt itsetuntoni ja myös voimani nollille, kun hän ei näe minun tarvitsevan apua. Sitä apua ei olisi ollut pakko edes itse antaa, mutta olisi edes joskus sanonut, että näkee minun tarvitsevan apua. Itse olen yrittänyt auttaa häntä eräässä projektissa ja hänen terveysasioissaan, vaikka oma elämä on luhistumassa. Onneksi emme asu yhdesssä, joten tämä on yksinkertaisempaa.
Ap
He eivät ymmärtäneet mitään sun kirjoituksestasi tai tilanteestasi, eikö se ole niin, ettei nyksäsikään ymmärrä? Ei ymmärrä. Jos ymmärtäisi, pystyisit vielä olemaan hänen kanssaan. Sellaiset, jotka eivät ymmärrä saavat ajatella mitä paskaa haluavat.
t. 5,6,7 ja 8
On ok asettaa omia rajojaan. Ja myös läheisillämme on se sama oikeus.
Ja siis se, ettei ole mitään, mitä antaa ei ole sinun vikasi, ap, vaan niiden, joiden atkia sulla on se trauma, ap. Toipuessa saattaa saada sitä, mitä voi sitten aikanaan antaa. Jos se vaatii yksinäisyyttä ja terapiaa, ei se ole niin vaarallista. Ainakaan siis kellekään muulle!
5,6,7 ja 8