Lue keskustelun säännöt.
Ylikiltin ongelma - mitä tehdä vai tehdäkö mitään?
28.10.2017 |
Minulla on traumatausta, joka on alkanut lapsuudessa (pitkittynyt trauma) ja ottanut vielä lisää osumaa aikuisiässä. Olen jo lapsesta muovautunut ylikiltiksi, tunnolliseksi ja muiden taakat omalla kustannuksellani kantavaksi. Toisaalta en ole syrjäänvetäytyvä (muuta kuin sisimpien tuntojeni puolesta) vaan iloinen ja tiettyyn pisteeseen asti sosiaalinen, auttavainen ja huolehtivainen, joten tilani jää muilta huomaamatta.
Tajuan nyt, että olen kuormittanut itseäni aivan liikaa viiden vuoden suhteessa, joka tietyllä tasolla on elämäni merkittävin. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta uutuudenviehätyksen karistessa miesten kuulo monesti tuppaa huonontumaan.
Olen siis nyt ottanut etäisyyttä ja huomaan voivani paljon paremmin. Tuo rakas ihminen imee minusta voimat, jotka tarvitsisin muuten vaikeassa elämäntilanteessani ihan itseeni. Hän ei tee sitä tietoisesti - en ainakaan usko, mutta ei ymmärrä laskevansa itsetuntoani ja jaksamistani, kun hän ei osoita myötätuntoa tai apua tilannettani kohtaan. Olen siis alkanut kuvitella, ettei tilanteeni ole niin paha, että taas pitäisi vaan purra hammasta, kääriä hihat ja sukellella yksin itsensä läpi synkkien vesien kiinteälle maalle.
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että olen burn outin partaalla ja saanut pari raivokohtausta hänen asenteestaan. Tajuan nyt, että hänen tapansa toimia vahvistaa vanhoja traumojani, mikä on osaltaan syventänyt kuoppaani.
Ja se kysymys kuuluu, karistanko vaan tämän rakkaimman ihmisen elämästäni, jotta pelastan itseni vai yritänkö vielä selittää ja pyytää ymmärtämään minun tunteitani ja tarpeitani. Minä olen pitkään joustanut kaikki riitatilanteet, yrittänyt olla helppo ja vaivaton enkä vaan jaksa enää yhtään. En edes tykkää riidoista ja draamasta vaan tasapainoisesta elämästä.
Jos otan häneen yhteyttä, pelkään että mitä tahansa sanon, nähdään hänen osaltaan manipulointiyrityksenä. Ja sitähän se tietysti siinä mielessä onkin, että joku muutos pitäisi tapahtua. Missä menee tasapainoisen neuvottelun ja häiriintyneen manipuloinnin raja? Oletettavasti mikä tahansa sana johtaa tässä mielentilassa riitaan. Ja jos vaan feidaan, onko sekin sitten aika ikävästi tehty.
Kommentit (224)
Teet sen joka tapauksessa, kun pinna palaa lopullisesti. Ja silloin on jo myöhäistä.
T. Toinen liian kiltti, joka joustaa ja joustaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miksi oma hyvä olosi on hänen kommenteistaan kiinni?
Tyhmyydestä ja niistä traumoista johtuen toimin helposti väärin. Tiedostan sen itsekin, mutta se on aika voimakas mekanismi. Jos siis sanon ystävälle, että olen niin väsynyt, ettei terveyteni kestä enää pitkään työelämässä, hän voi sanoa, että sitten kun saat ne hommat kuntoon, mennään lomalle. Alan kuvitella, ettei se väsymys ja terveydentila sitten niin paha olekaan, koska olen vain itse huolestunut eikä toista huolestuta.
Ap
Miksi oletat, että se toinen tajuaisi, mitä sä kestät? Jos ei ala toimia, vaikka sä kerrot ettet kestä, niin mitä sä olet hänelle velkaa, et mitään. Hei hei hänelle vaan.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdeterapia
En suosittele, vaan ap:lle omaa terapiaa, että vahvistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mitä noi raivokohtauksetkin nyt haittaa? Sen kun raivoat vaan. Niin mäkin teen. Jos toinen kestää ne ja osaa ottaa vastan, niin there's my man. Muuten onkin joku paska vellihousu.
Ja siis omasta hyvinvoinnista kiinnipitäminen JA SEN DELLYTTÄMINEN toiselta ei ole mitään manipulointia. Sinua on alistettu ja saatu sinut uskomaan, että sinä olisit se manipuloija, vaikka sinähän koitat vain ESTÄÄ muita tekemästä pahaa itsellesi, kun nämä idiootit eivät sitä itse ymmärrä!
Toinen asia kokonaan on, osaako idiootti vierelläsi tätä ymmärtää, eli varmastikaan ei. Mutta voit ohjeistaa häntä aivan rauhassa ilman pelkoa siitä, että se olisi mitään manipulointia. Koska sitä se ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletat, että se toinen tajuaisi, mitä sä kestät? Jos ei ala toimia, vaikka sä kerrot ettet kestä, niin mitä sä olet hänelle velkaa, et mitään. Hei hei hänelle vaan.
No kun joskus alussa tutustuttiin toisiimme syvällisemmin kuin suurimmassa osassa ihmissuhteita ja ymmärrettiin toisiamme hyvin ja mentiin läpi aika vaikeankin homman eli tämä suhde on ollut aika omanlaatuisella levelillään ja kestänyt paljon. Se on jäänyt jotenkin minulle päälle eli olen tuudittautunut valheellisesti siihen, että hän ymmärtää minua ja tsemppaa ja huolehtii, samoin kun minä edelleen teen häntä kohtaan. Olen ollut idiootti, tiedän. Ja juuri nyt tarvitsisin elämässäni enemmän tukea kuin ehkä koskaan. Ja se sattuu tajuta, että toinen ei näe sitä, vaikka kaikki faktat tietäen sen pitäisi olla hänelle itsestään selvää.
Tajuan nyt, että oma apu on paras apu ja voin nojata vain itseeni ja siksi on tärkeintä pitää huoli itsestään. Mutta miten hoidan tuon homman loppuun. Nyt se on ikään kuin salamasodan jälkeisessä aselevossa. Tajuan myös, että huonosta suhteesta irtautuminen ei ole menetys, se menetys tapahtui jo aiemmin. Hän kuitenkin haluaisi jatkaa totuttuun (hänen tottumaansa) tapaan.
Ap
Apua, onpa tuttuja fiiliksiä :(
t. viestit nrot 5,6,7 ja 8, samalta kirjoittajalta siis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siis omasta hyvinvoinnista kiinnipitäminen JA SEN DELLYTTÄMINEN toiselta ei ole mitään manipulointia. Sinua on alistettu ja saatu sinut uskomaan, että sinä olisit se manipuloija, vaikka sinähän koitat vain ESTÄÄ muita tekemästä pahaa itsellesi, kun nämä idiootit eivät sitä itse ymmärrä!
Toinen asia kokonaan on, osaako idiootti vierelläsi tätä ymmärtää, eli varmastikaan ei. Mutta voit ohjeistaa häntä aivan rauhassa ilman pelkoa siitä, että se olisi mitään manipulointia. Koska sitä se ei ole.
Kiitos! Taustastani johtuen minulla on nämä rajat vähän sekaisin ja annan aina periksi ja hajotan itseäni. Olen kuitenkin myös aika vahva sen lisäksi, että olen idiootti kynnysmatto, joten olen ottanut liikaa polkemista vastaan.
Ap
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.
Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että sinä nyt ymmärrät, että olet toiminut tyhmästi. Sinä olet nyt muuttunut, ehkä oivaltanut jotain asioita.
Se toinen ei ole muuttunut. Hän kelpasi sinulle hyvä sellaisena kuin on silloin viisi vuotta sitten, mutta ei kelpaa enää.
Sinä vaadit, että hänenkin pitäisi muuttua ja ymmärtää.
Ei se niin mene. Ei hänen tarvitse muuttua sinua varten. Hänen elämässä on omia oivalluksia ja muutoksua, eikä ne voi mennä sun aikataulun mukaan.Se toinen on sama ihminen edelleen, sinä et vaan pidä hänestä samalla tavalla enää. On väärin nähdä, että vika ja syy olisi toisessa ihmisessä.
Huhhuh...painus nyt vittuun. Säkään ET YMMÄRRÄ. ET YMMÄRTÄNYT KOKO ASIAA, ETKÄ KOKO ALOITUSTA. PAINU SIIS HELVETTIIN, TÄNKS.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että puoliso/läheinen ei voi olla loputtomiin terapeutti. Olen itsekin samoja soita rämpinyt, kumppani säilynyt samana vaikka olin vuosia äärettömän pettynyt etten saanut vastakaikua. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Minun piti kivuliaasti kasvaa ja hain apua muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis omasta hyvinvoinnista kiinnipitäminen JA SEN DELLYTTÄMINEN toiselta ei ole mitään manipulointia. Sinua on alistettu ja saatu sinut uskomaan, että sinä olisit se manipuloija, vaikka sinähän koitat vain ESTÄÄ muita tekemästä pahaa itsellesi, kun nämä idiootit eivät sitä itse ymmärrä!
Toinen asia kokonaan on, osaako idiootti vierelläsi tätä ymmärtää, eli varmastikaan ei. Mutta voit ohjeistaa häntä aivan rauhassa ilman pelkoa siitä, että se olisi mitään manipulointia. Koska sitä se ei ole.Kiitos! Taustastani johtuen minulla on nämä rajat vähän sekaisin ja annan aina periksi ja hajotan itseäni. Olen kuitenkin myös aika vahva sen lisäksi, että olen idiootti kynnysmatto, joten olen ottanut liikaa polkemista vastaan.
Ap
Hienoa, että olet vahva, niin minäkin koen olevani :)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8
Mutta onko se ok sitten jättää kaikki ihmissuhteet ja keskittyä itseensä? Ei ole kenellekään mitään velkaa vaan saa mennä, siksi ettei kestä ja silti ei ole häiriintynyt. Vai pitääkö hyväksyä se, että on jotenkin sekaisin/ongelmatapaus, joka ei kykene ylläpitämään ihmissuhteita?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että puoliso/läheinen ei voi olla loputtomiin terapeutti. Olen itsekin samoja soita rämpinyt, kumppani säilynyt samana vaikka olin vuosia äärettömän pettynyt etten saanut vastakaikua. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Minun piti kivuliaasti kasvaa ja hain apua muualta.
Lässyn lässyn. Näiltä puolisoiltakin voisi edellyttää jonkinnäköistä vastuuta siitä, että eivät sitten syyllistä ja leiki myöskään mitään välittäjää. Jos ei toista osaa auttaa, niin painu itse siitä vittuun olemasta jokin osaamaton olkapää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin siis luulen aina, jos joku välittää minusta, että he myös ymmärtää minua. Mulle käy niin, että kun tajuan, että eivät, raivostun. Koska olen koittanut selittää, millainen olen ja ei vittu mene jakeluun. Silti saatetaan siinä hymistä mun vierellä aivan kuin välittäisivät minusta.
Olen nyt terapiassa, jossa saan apua narsismin uhrina ja se on ollut todella opettavaista tukea mulle olla enää odottamatta sellaisilta ymmärrystä, joilla ei sitä ole. Tuntuuhan se hiton yksinäiseltä, mutta kestän sen, koska eräs asia.
5,6,7 ja 8Mutta onko se ok sitten jättää kaikki ihmissuhteet ja keskittyä itseensä? Ei ole kenellekään mitään velkaa vaan saa mennä, siksi ettei kestä ja silti ei ole häiriintynyt. Vai pitääkö hyväksyä se, että on jotenkin sekaisin/ongelmatapaus, joka ei kykene ylläpitämään ihmissuhteita?
Ap
"Ei ole kenellekään mitään velkaa vaan saa mennä, siksi ettei kestä" No näinhän se käytännössä menee, jos läheisissä ei ole KETÄÄN, jonka toiminta tukisi sinua. Itsekästähännse tavallaan on, mutta kun ei ole mitään mistä antaa, niin ei ne toisetkaan sitä voi odottaa.
5,6,7 ja 8
Uskon, että kykenet hyviin ihmissuhteisiin. Tämän kirjoituksen perusteella tuli kuitenkin tunne, että odotuksesi heiltä ovat superkorkealla. Kukaan ei voi olla onnellisuuden lähteenä toiselle, ei ainakaan loputtomiin. Mutta ehkä ymmärsin väärin, mitä tarkoitit.
Mietin, miksi oma hyvä olosi on hänen kommenteistaan kiinni?