Psykoterapiassa ahdistuksen takia olevat, osaatteko auttaa? Oma terapeutti ihan avuton

Olet siis tartuttanut oman ahdistuksesi jo terapeuttiinkin?

Amatöörinä keinoja oman ahdistuksen purkuun, hätäensiapua.

Tuo kirjoittaminen, auttaa ihan ilman kenenkään sitä ruotimattakin. Kirjoita ihan kaikki, älä välitä saako selvää tai onko kirjoitusvirheitä.

Tee listaa mikä on huonosti, mikä on hyvin, kaiva, kaiva se hyvä. Oma oivallus oli eräänä aurinkoisena päivänä kun vaan itkin, kyyneleistä ja auringon valosta tuli ripsiin sateenkaari.

Puhua voi muillekin kuin ammattilaiselle, annostele, älä kaada kaikkea kerralla yhden ystävän niskaan, jos ei ole ystävää, puhu itselle, kysy ja vastaa, hullun hommaa mutta minulla auttaa, miten haluaisit että sinua autetaan, kunpa joku edes rakastaisi, ethän rakasta edes itse, mikä minussa on rakastettavaa, hassut varpaat jne.

Mene metsään tai edes ulos. Hikoile, lenkillä tai imuroimalla.

Mieti onko asiat oikeasti niin huonosti, kuka kuoli, miten tästä selvitään, onkohan joku selvinnyt tällaisesta, on selvinnyt, auttaako terapia, ei ahdistaa lisää, mikä auttaisi?

Opettele haaveilemaan, mitä haluaisit eniten maailmassa, ei mitään tämä ahdistus pois, vaan haluaisin lentää, mennä kuuhun, kiivetä Everestille, haaveita, joiden ei ole tarkoituskaan toteutua.

Opettele rentoutumaan, youtubessa syvärentoutus videoita.

Opettele lokeroimaan ongelmat, keväällä minulla oli monta ahdistavaa asiaa, kaikkia ei voinut päästää kerralla mieleen muuten olisin ollut toimintakyvytön. Niitä asioita joille ei voi mitään on turha vatvoa vaan on vaan mietittävä miten eteenpäin.

Ai niin, vaihda terapeuttia, etsi ratkaisukeskeinen, mitä syytä on pohtia vanhoja asioita, joille ei voi mitään, vaikka ne ehkä ovat muovanneet tällaiseksi, etiäpäin sanon minä.

Tämä musiikki on aivan ihanaa, saa mieleni rauhoittumaan ja luo toivoa

Pitää vielä lisätä, että yksi niistä avuista, joita olen ottanut itse käyttöön ratkaisukeskeisen terapian myötä, on tietoinen läsnäolo. Sitä joutuu harjoittelemaan, mutta on iso apu ahdistukseen. Tietoisen läsnäolon harjoitteluun itsekseenkin löytyy paljon kirjallisuutta ja youtubessa ohjaavia mindfulness-harjoituksia. Suosittelen tutustumaan!

Pahimpiin aallonharjoihin tai pohjamutiin teen itse EFT:tä. Se on aina joko vaimentanut tunnetta tai sen alta on löytynyt jokin muu tunne, jota on voinut sitten ottaa vastaan ja käsitellä. EFT-taputteluunkin on netissä ohjeita, mutta eniten saisit siitä hyötyä ammattilaisen ohjauksessa ja ehdottomasti suosittelenkin sitä kaikille, joilla on ahdistuksen kanssa ongelmia.

Sekä EFT että tietoinen läsnäolo liittyvät siihen, ettei ilmentynyttä tunnetta mennä pakoon, vaan se kohdataan. Tunteen kohtaaminen ja sen kanssa rauhassa oleminen vaatii rohkeutta, mutta maksaa itsensä takaisin. Vaikeimmat tunteet olen ottanut vastaan yhdessä terapeuttini kanssa ja hiljalleen pystynyt terapioimaan itseäni omassa arjessani.

- nro. 19

Käyn kuntosalilla ja rakastan tehdä liikkeitä, jotka saavat minut tuntemaan itseni voimakkaaksi, vaikken mikään fitnesstyyppi olekaan. Fyysinen voimantunne auttaa myös henkisen voiman löytämiseen. Ei se niitä vaikeuksia vie pois, mutta antaa pikkasen lisää potkua käsitellä niitä. 

Lisäksi pitää muistaa tehdä elämästään mukavaa eli minimioda ikävät asiat ja lisätä hyviä mahdollisuuksien mukaan. 

Olisikohan kognitiivinen terapia parempi vaihtoehto...? Se lienee käytännönläheisempää

Niitä terpeutteja on hyvin erilaisia ja kaikki ei tosiaan käy kaikille. Todellakin kannattaa vaihtaa, ettei loputkin ajat mene hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut samanlaisia kokemuksia. Kävin terapiassa 3 vuoden ajan 2-3 kertaa viikossa. Terapeutti ei puhunut yhtään mitään, tuijotti vain ja raapusteli jotain välillä vihkoonsa. Koko terapia siis perustui omaan yksinpuheluuni, joka välillä oli ahdistukseni aiheista, välillä viimeaikaisista arkisista kuulumisista, välillä säästä tms. Joskus ei ollut mitään puhuttavaa, mutta pälätin sitten mitä tahansa diibadaabaa, koska koin hiljaisuuden vaivaannuttavana. Olisin itse kaivannut analyyttisempaa ja keskustelevampaa otetta terapiaan sekä selkeämpiä vinkkejä ahdistukseni lievittämiseen. Saamani "terapia" oli sellaista, että yhtä hyvin olisin voinut puhua seinälle tai vaikka kirjoittaa päiväkirjaa. Jos ja kun terapeutin koulutus oli kestänyt vuosia, hänellä varmasti oli tietotaitoa ahdistuksesta ja masennuksesta, niin en ihan ymmärrä, miksi näitä tietoja sitten piti niin kovin pantata.

Ap:lle sanoisin, että etsi toinen terapeutti ja jotain muuta kuin psykodynaamista suuntausta edustava. Toisekseen sanoisin vielä, että jos ahdistus on oikein kova ja tuntuu, että alkaa paniikkikohtaus, niin itseään voi rauhoittaa siten, että katselee ympärilleen ja kertoo, mitä näkee. Esim. tuossa on koivu, sen oksalla lintu, tämä tie on asfalttia, auto ajoi ohitse jne., kunnes olo rauhoittuu.

En tajua, eikö nuo terapeutit itsekin tajua kuinka turha koko ammatti on, jos sen toteuttaa noin. Itselläkin meni puolitoista vuotta tuollaiseen turhuuteen. Sen sijaan myöhemmin elämässä sain burn outin ja menin kovatasoiselle ammattilaiselle muistaakseni kolme kertaa (maksoi noin 150 euroa kerta), sain paljon enemmän eväitä kuin tuon aiemman puolitoistavuotisen aikana ja hänestä oli oikeasti apua. Hän antoi ihan konkreettisia neuvoja sekä suhtautui tukevasti ja kannustavasti. 

Ongelma on se, että kun hakeutuu terapeutille, niin ei oikeasti tiedä kuka on kunnolla pätevä tyyppi ja kuka ei. Usein asiaa voi kyllä hieman päätellä siitä, että kuinka varattu terapeutti on. Pätevimmät on usein niitä varatuimpia eli niiltä on vaikein saada aikoja.

Kiitos kaikille vastauksista, ja myös hyvistä käytännön ohjeista ahdistuksen hallintaan. Just tuollaisia konkreettisia ohjeita olisin kaivannut terapeutiltakin ja myös yhdessä harjoitella niitä. Nyt on vaan se ongelma, että tuntuu todella vaikealta sanoa terapeutille että haluan lopettaa. Sekin on yksi ahdistusta aiheuttava asia. Haluaisin myös oppia sanomaan ei ja rajaamaan asioita - näihinkään en ole saanut vinkkejä. Olen miettinyt vaihtoa koko ajan, mutta kun yritän puhua asiasta, sanat juuttuvat kurkkuuni enkä saa sanottua. Tarvitsen terapiaa että pystyn lopettamaan terapian / vaihtamaan terapeuttia!! :D

T. AP

Nettiterapiaa --> https://headsted.fi/

Suosittelen kognitiivista, ratkaisukeskeistä tai traumaterapiaa, psykodynaaminen on yhtä tyhjän kanssa.

Itse käyn myös terapiassa. Eri suuntauksen terapeuteilla saattaa olla erilaisia toimintatapoja. Itse haluan nimenomaan tunteen jakamista, en esim mitään käytännön neuvoja tai "maan päälle palauttamista".

Ihmiset ovat erilaisia, siksi ei voikaan sanoa, että esim kognitiivinen olisi parempaa kuin psykodynaaminen tai päinvastoin. Kaikki eivät halua tehdä harjoituksia, osa taas ei halua puhua ns. seinille.

Ota rohkeasti ongelmat esiin terapeuttisi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn myös terapiassa. Eri suuntauksen terapeuteilla saattaa olla erilaisia toimintatapoja. Itse haluan nimenomaan tunteen jakamista, en esim mitään käytännön neuvoja tai "maan päälle palauttamista".

Ihmiset ovat erilaisia, siksi ei voikaan sanoa, että esim kognitiivinen olisi parempaa kuin psykodynaaminen tai päinvastoin. Kaikki eivät halua tehdä harjoituksia, osa taas ei halua puhua ns. seinille.

Ota rohkeasti ongelmat esiin terapeuttisi kanssa.

Mutta kun eiväthän ne edes jaa sitä tunnetta kovinkaan usein. Istuvat vaan. Oman puolitoistavuotiskauteni aikana muistan kaksi kertaa, kun terapeutille tuli kyynelet silmiin, kerran hän kysyi enkö suuttunut asiasta x vaan toimin miten toimin (olisi kuulemma ollut oletettavampaa suuttua kuin niellä kaikki). Nämä kolme ovat oikeastaan ainoat asiat, mitä jäi näppiin puolestatoista vuodesta.

Olin silloin vielä henkisesti väkivaltaisessa suhteessa ja olisin todella toivonut, että hän olisi herättänyt minut arvioimaan sitä, onko suhteessa järkevää olla vai ei. Koko terapian ajan sinnittelin suhteessa, koska kuvittelin, että niin "pitää tehdä". Vasta kun pääsin terapeutista eroon, aloin ajatella omilla aivoillani ja tajusin, ettei minun ole mikään pakko käyttää elämääni sen paskan kestämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn myös terapiassa. Eri suuntauksen terapeuteilla saattaa olla erilaisia toimintatapoja. Itse haluan nimenomaan tunteen jakamista, en esim mitään käytännön neuvoja tai "maan päälle palauttamista".

Ihmiset ovat erilaisia, siksi ei voikaan sanoa, että esim kognitiivinen olisi parempaa kuin psykodynaaminen tai päinvastoin. Kaikki eivät halua tehdä harjoituksia, osa taas ei halua puhua ns. seinille.

Ota rohkeasti ongelmat esiin terapeuttisi kanssa.

Mutta kun eiväthän ne edes jaa sitä tunnetta kovinkaan usein. Istuvat vaan. Oman puolitoistavuotiskauteni aikana muistan kaksi kertaa, kun terapeutille tuli kyynelet silmiin, kerran hän kysyi enkö suuttunut asiasta x vaan toimin miten toimin (olisi kuulemma ollut oletettavampaa suuttua kuin niellä kaikki). Nämä kolme ovat oikeastaan ainoat asiat, mitä jäi näppiin puolestatoista vuodesta.

Olin silloin vielä henkisesti väkivaltaisessa suhteessa ja olisin todella toivonut, että hän olisi herättänyt minut arvioimaan sitä, onko suhteessa järkevää olla vai ei. Koko terapian ajan sinnittelin suhteessa, koska kuvittelin, että niin "pitää tehdä". Vasta kun pääsin terapeutista eroon, aloin ajatella omilla aivoillani ja tajusin, ettei minun ole mikään pakko käyttää elämääni sen paskan kestämiseen. 

Nyt kun mietin, tämä av on jopa tuota terapeuttia loistavampi. Jos olisin kirjoittanut tänne omasta elämästäni, olisin saanut kolmessa minuutissa kymmeniä JSSAP-kehoituksia. Siellä terapiassa minä lapsena laiminlyöty ja normaaleja rajoja oppimaton istuin ja vuodatin tuskaani kuukausikaupalla enkä saanut rohkaisua tai lupaa siihen, että ansaitsen elämältä parempaa. 

Ap, olet ihana: terapia, jotta voi jättää terapeutin. Ylikilttinä ja nöyränä tapauksena ymmärrän sinua täysin. 

Minun sisareni teki itsemurhan. Psykologi sanoi, että kirjoita kirja.

Minulla on kyllä ihana terapeutti. Joskus muutamia vuosia sitten kävin Kelan terapeutilla, joka kyllä auttoi vähän mutta ei sekään mitään oikein puhunut. Tämä nykyinen on yksityiseltä, ja muutos on valtava. Hän osaa kommentoida ja viedä ajatuksiani eteenpäin jotta osaan hahmottaa ja tarkastella niitä. Sen avulla sitten oivallan itse asioita. Käsittääkseni tällä metodilla myös tulee pysyviä "lopputuloksia", sillä ajattelutapani muuttuu. Eli, pointtina suosittelen vaihtamaan terapeuttia jos tuntuu ettei toimi.

Muista että terapeutti avaa solmuja mutta ei sido rusetteja. Hän antaa välineitä siihen, että itse voi pohtia asioita ja oivaltaa uutta.  Ja ainahan terapeuttia voi vaihtaa jos ei ole tyytyväinen. 

Minulla oli paniikki/ahdistushäiriö, mutta olen oikeastaan jo parantunut. Itse sain paljon vinkkejä myös käytännön harjoituksiin terapiasta. Suuntaus taisi olla kognitiivis-analyyttinen tai jotain, eli ehkä terapeutin vaihto auttaa. Esimerkiksi hengitysharjoituksia kannattaa kokeilla. Onko sinulla mitään kirjallisuutta aiheesta? Esim. itselläni oli Irti paniikista -kirja, jossa oli paljon harjoituksia. Sarjassa on myös muita kirjoja eri mielenterveyden ongelmiin.

Itselleni tärkeimpiä olivat sellaiset harjoitukset, joilla muutettin omia ajatuksia, esim. pyrittiin tunnistamaan ajatuksia, jotka saavat minut hermostumaan ja ahdistumaan, ja lisäävät paniikkia. Ja sitten niitä ajatuksia pyrittiin vähentämään ja niille keksimään vasta-ajatuksia (Esim. "Voi ei, ahdistaa niin paljon että kuolen kohta". -> "En oikesti voi kuolla paniikkikohtaukseen, se menee kohta ohi.")

Et kai käy samalla terapeutilla kuin minä?

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan kognitiivinen terapia parempi vaihtoehto...? Se lienee käytännönläheisempää

kävin puoli vuotta kognitiivisessa terapiassa ja se oli todella konkreettista ja auttoi hyvin ahdistukseen ja pelkoihin. Aikaisempi psykoanalyyttinen terapia jossa kävin oli tuota samaa kuin monella muulla että terapeutti hymisi ja raapusteli lehtiöönsä. näytti ajoittain siltä, että oli ihan nukahtamisen partaalla.

Kognitiivisessa mietittiin yhdessä terapeutin kanssa vahingollisia ajatusrakennelmia ja miten niitä voi purkaa. Sain myös ihan konkreettisoa tehtäviä ja harjoituksia.