Psykoterapiassa ahdistuksen takia olevat, osaatteko auttaa? Oma terapeutti ihan avuton

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kyllä ihana terapeutti. Joskus muutamia vuosia sitten kävin Kelan terapeutilla, joka kyllä auttoi vähän mutta ei sekään mitään oikein puhunut. Tämä nykyinen on yksityiseltä, ja muutos on valtava.

Mikä ihme on Kelan terapeutti, yksityisiähän kai kaikki on, ehkä jossain päin Suomea voi julkiselta puolelta saada terapiaakin mutta eivät ne sielläkään mitään Kelan terapeutteja ole.

Uusi terapeutti hakuun ehdottomasti! Jos ei klikkaa niin ei klikkaa. Ja terapeuttejakin on montaa eri koulukuntaa. Itse olen saanut paljon konkreettisia työkaluja nimenomaan ahdistuksen hallintaan terapeutilta, jonka erikoisalaa kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT). Suosittelen lämpimästi!

Psykodynaaminen varmasti jossain tilanteessa ihan hyvä jos vaikka oikeasti vaikea lapsuus ja traumoja sieltä, mutta mulla oli ihan normaali lapsuus. Ärsyttää kun terapeutti aivan kaikista mun nykyhetken ongelmista yritti repiä syyt siitä miten isä tai äiti toimi joskus kun olin 5-12-vuotias.

Enkä sitä paitsi usko menneessä märehtimiseen; ne on hyvä käsitellä ja tiedostaa mutta sen jälkeen pitää siirtyä nykyhetkeen ja siihen, kuinka juuri nyt voi tehdä elämästään paremman.

Minun syömishäiriöön ja masennukseeni siitä ei todella ollut mitään hyötyä. Suosittelen kognitiivista psykoterapiaa tai ratkaisukeskeistä minäkin.

Itse tykkään esim. kirjata haitallisia ajatusmalleja ylös (vaikkapa katastrofiajatukset, mustavalkoinen ajattelu jne.) ja perään mietin sallivamman, lempeämmän, vaihtoehtoisen tavan nähdä sama tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vaihda terapeuttia! Tuo ei tule toimimaan, nimim.oma kokemus. Kemianne ei tunnu toimivan...

Eipä siinä kemioiden toimisesta ole kyse jos terapeutti ei vaan osaa.

Minusta tuntuu, että tarvitsisin traumaterapiaa (psykoanalyyttinen ja kongnitiivinen lyhytterapia on jo testattu). Mutta mitä siellä tapahtuu, kuinka usein ja miten löytäisi asiallisen terapeutin. 

AP tässä taas kirjoitti:

Nyt on vaan se ongelma, että tuntuu todella vaikealta sanoa terapeutille että haluan lopettaa. Sekin on yksi ahdistusta aiheuttava asia.

Tarvitsen terapiaa että pystyn lopettamaan terapian / vaihtamaan terapeuttia!! :D

T. AP

Ap hyvä, suosittelen lämpimästi kognitiivista psykoterapiaa. Oma diagnoosini aikoinaan oli traumaperäinen stressireaktio ja ahdistuneisuushäiriö. Terapeutti antoi jo alusta lähtien ihan konkreettisia tehtäviä, jotta toiminta- ja työkykyni saataisiin palautettua. Koska olin alkanut pelätä ihmisten ilmoilla olemista yli kaiken, se piti opetella uudelleen. Mene ulos ja kävele kortteli ympäri. Palaa kotiin ja tiedosta se tunne, kuinka hienosti selvisit. Siitä lähdettiin.

Joka päivä piti käydä ulkona. Ahdisti. Aluksi tein niin ainoastaan siksi, etten halunnut sanoa seuraavalla kerralla terapeutille, etten uskaltanutkaan. Tein sen ikään kuin hänen vuokseen. Muistaakseni hän sanoi, ettei se haittaa, vaikka ajattelisinkin niin, kunhan vain menen ulos ja näen ihmisiä. Hiljalleen sitten oivalsin, ettei niihin kävelyretkiin kuolekaan :)

Kaupassa käynti. Ihan hirveää. Sitäkin harjoitettiin. Piti kyetä sanomaan jotain toiselle ihmiselle. 

Työpaikka. Harjoitus oli käydä kahvilla jonkun tutun ihmisen kanssa siinä lähikorttelissa. Tämän muistan vahvasti, sillä se oli todella ahdistavaa. Hyvin se meni kuitenkin.

Pankissa asiointi. Tunsin kamalaa häpeää ja ahdistusta joutuessani ottamaan toisen kerran yhteyttä eräässä asiassa, jonka tunsin mokanneeni pahemman kerran. En tuntenut mitenkään pystyväni hoitamaan asiaa. Terapeuttini sai minut kuitenkin ymmärtämään, että se ihminen siellä pankissa ei ole tuomitsemassa minua vaan auttamassa saamaan tämä asia kuntoon.

Ap, käytän nyt samaa tekniikkaa: se sinun terapeuttisi ei tuomitse sinua siitä, että haluat lopettaa. Et ole ensimmäinen, joka niin tekee. Vaikka tilanne on sinulle uusi ja siksi ahdistava, se on terapeutille ihan normaalia arkea. Hän varmaankin kysyy, että miksi? Vastaat sitten, että et koe saavasi tästä sitä, mitä haet tai tarvitset. Ei tarvitse selitellä yhtään sen enempää. Pystyt siihen kyllä!

Vielä pari kirjavinkkiä:

Tunne lukkosi (Kimmo Takanen), kirjassa on paljon käytännön harjoitteita, mm. sisäisen lapsesi ja vastuullisen aikuisen dialogeja.

Herkkyys ja sosiaaliset pelot (Juhani Mattila), erittäin hyvä.

Itse lopetin ja etsin uutta nyt terapeuttia.

En jaksanut kanssa sitä hiljaisuutta. Olisin voinut puhua vaikka seinälle.

Eipä sieltä terapiasta saa mitään onnen avaimia konkreettisesti kouraan. Yleensä ihmistä helpottaa kun saa puhua jollekin luottamuksella ja että henkilö on puolueeton. Ystävä on usein jopa liian lojaali tai perheenjäsen. Terapian tarkoitus on jäsentää omia ajatuksia ja löytää itse niitä ratkaisuja omaan elämään siinä jäsennellessä omaa elämää. Terapeutti voi ohjata keskustelun suuntaa, mutta mitään valmiita ratkaisuja tai vastauksia sieltä ei saa. Toki joku voi antaa jotain harjotteita tai tehtäviä tietyissä asioissa. Vuosien terapiassa ihminen usein oppii tunnistamaan omat tunteet ja syitä ja seurauksia.

Itse oon ajatellut että ilmoitan pitäväni taukoa. Sitten en vaan enää tilaa aikaa vaan vaihdan toiseen.

Huomioita: terapeutti ei osaa hommiaan, ei kysele, puhuu välillä omia asioitaan.

En pääse koskaan tarpeeksi syvälle asioissani.

Niihin juttuihin mitkä eniten painaa.

eivalmiitavastauksiaole kirjoitti:

Eipä sieltä terapiasta saa mitään onnen avaimia konkreettisesti kouraan. Yleensä ihmistä helpottaa kun saa puhua jollekin luottamuksella ja että henkilö on puolueeton. Ystävä on usein jopa liian lojaali tai perheenjäsen. Terapian tarkoitus on jäsentää omia ajatuksia ja löytää itse niitä ratkaisuja omaan elämään siinä jäsennellessä omaa elämää. Terapeutti voi ohjata keskustelun suuntaa, mutta mitään valmiita ratkaisuja tai vastauksia sieltä ei saa. Toki joku voi antaa jotain harjotteita tai tehtäviä tietyissä asioissa. Vuosien terapiassa ihminen usein oppii tunnistamaan omat tunteet ja syitä ja seurauksia.

Joo, mykkä tuppaa useimmiten olemaan puolueeton, ellet sitten jostain lähtöoletuksesta tiedä hänen olevan jollain puolella. 

terapia on paskaa

vain Jeesus voi auttaa

Psyy kirjoitti:

Psykodynaaminen varmasti jossain tilanteessa ihan hyvä jos vaikka oikeasti vaikea lapsuus ja traumoja sieltä, mutta mulla oli ihan normaali lapsuus. Ärsyttää kun terapeutti aivan kaikista mun nykyhetken ongelmista yritti repiä syyt siitä miten isä tai äiti toimi joskus kun olin 5-12-vuotias.

Enkä sitä paitsi usko menneessä märehtimiseen; ne on hyvä käsitellä ja tiedostaa mutta sen jälkeen pitää siirtyä nykyhetkeen ja siihen, kuinka juuri nyt voi tehdä elämästään paremman.

Minun syömishäiriöön ja masennukseeni siitä ei todella ollut mitään hyötyä. Suosittelen kognitiivista psykoterapiaa tai ratkaisukeskeistä minäkin.

Itse tykkään esim. kirjata haitallisia ajatusmalleja ylös (vaikkapa katastrofiajatukset, mustavalkoinen ajattelu jne.) ja perään mietin sallivamman, lempeämmän, vaihtoehtoisen tavan nähdä sama tilanne.

Miksi tämä sai alapeukkuja?

Vierailija kirjoitti:

Tämä musiikki on aivan ihanaa, saa mieleni rauhoittumaan ja luo toivoa

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Tykkäsin myös, ihan mielettömän ihanaa! Kiitos kun laitoit linkin. Itse en ole terapiassa käynyt, mutta lapseni ahdistukseen kävin katsomassa terveyskylän mielenterveystalosta ohjeita ja ne olivat paljon selkeämmät ja loogisemmat kuin epämääräiset vinkit joita perheneuvolasta sain. Siellä on paljon omahoito-ohjelmia jotka perustuvat tutkittuun tietoon ja joissa on selkeät käytännön ohjeet kuinka edetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä musiikki on aivan ihanaa, saa mieleni rauhoittumaan ja luo toivoa

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Tykkäsin myös, ihan mielettömän ihanaa! Kiitos kun laitoit linkin. Itse en ole terapiassa käynyt, mutta lapseni ahdistukseen kävin katsomassa terveyskylän mielenterveystalosta ohjeita ja ne olivat paljon selkeämmät ja loogisemmat kuin epämääräiset vinkit joita perheneuvolasta sain. Siellä on paljon omahoito-ohjelmia jotka perustuvat tutkittuun tietoon ja joissa on selkeät käytännön ohjeet kuinka edetä.

Löysin tuon äänitteen vasta pari viikkoa sitten ja tuntuu, että se saa sieluni liitämään. Niin kevyttä ja kaunista. 

Kannattaa hakeutua kognitiiviseen psykoterapiaan (CBT), toimii esimerkiksi ahdistuksen, paniikkihäiriön, OCD:n ja PTSD:n hoidossa. Itse olen toista vuotta, ja edistystä on todellakin tullut. Jos terapeutti osaa asiansa niin silloin terapiassa tehdään muutakin kuin vain puhutaan (mikä ei todellakaan riitä niille joilla oireet ovat pahat). Omani kanssa olemme sopineet erilaisia "tehtäviä" jotka tukevat paranemisprosessiani, ja teemme paljon analyyseja ja harjoitteita joilla pyritään ahdistuksen vähentämiseen. Hankala näin kylmiltään selittää, mutta esim. rentoutusharjoituksia hengitystekniikkoineen (itsellä paniikkihäiriö ja nämä erittäin oleellisia kohtausten aikana, käyvät tosin myös ahdistuskohtausten hoitoon), mielikuvaharjoittelua ja varmaan oleellisimpana on ollut aivojen/ajatusmallien "uudelleenohjelmointi", jolla mennään suoraan päin ahdistusta ja paniikkia aiheuttavia ajatusketjuja, katkaistaan niiden eteneminen katastrofiajatuksiksi (jotka aiheuttavat kohtauksia) ja näin saadaan ahdistus vähenemään.

Lisäksi on laitettu lukemaan paljon kirjallisuutta ongelmiini liittyen, mikä on auttanut ymmärtämään kaikkea paljon paremmin.

Pointtini on, että toimivan terapian edellytyksenä on että molemmat osapuolet ovat aktiivisesti mukana. Terapeutin täytyy osata auttaa ja ohjata potilastaan silloin kun tämä ei itse koe olevansa kykenevä siihen, ja potilaan itsensä täytyy sitoutua prosessiin ja tehdä myös epämiellyttäviä asioita. Hyviä terapeutteja on olemassa, ja jos tuntuu ettei oman kanssa natsaa niin laittakaa ihmeessä vaihtoon. Vääränlainen terapeutti/terapia voi vain pahentaa oireilua, siinä missä oikein suunnattu voi auttaa todella paljon.

Mulle terapeutti ehdotti kurkkunaamiota, kun kerroin olevani väsynyt. Ehkä olevinaan huumoria, mut sen kalliin 45 min. käyttäisi mielellään muuhun kuin v*ttuilun kuunteluun. Eikä tuo tosiaankaan ollut ainoa "hyvä läppä". Onneksi tajusin lopettaa terapian suht nopeasti. Vieläkin on hyväksikäytetty olo, kun maksoin mokomasta turhuudesta!

Mun terapeutti näytti kännykästä kuvia.

Näin haaskataan yhteiskunnan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hakeutua kognitiiviseen psykoterapiaan (CBT), toimii esimerkiksi ahdistuksen, paniikkihäiriön, OCD:n ja PTSD:n hoidossa. Itse olen toista vuotta, ja edistystä on todellakin tullut. Jos terapeutti osaa asiansa niin silloin terapiassa tehdään muutakin kuin vain puhutaan (mikä ei todellakaan riitä niille joilla oireet ovat pahat). Omani kanssa olemme sopineet erilaisia "tehtäviä" jotka tukevat paranemisprosessiani, ja teemme paljon analyyseja ja harjoitteita joilla pyritään ahdistuksen vähentämiseen. Hankala näin kylmiltään selittää, mutta esim. rentoutusharjoituksia hengitystekniikkoineen (itsellä paniikkihäiriö ja nämä erittäin oleellisia kohtausten aikana, käyvät tosin myös ahdistuskohtausten hoitoon), mielikuvaharjoittelua ja varmaan oleellisimpana on ollut aivojen/ajatusmallien "uudelleenohjelmointi", jolla mennään suoraan päin ahdistusta ja paniikkia aiheuttavia ajatusketjuja, katkaistaan niiden eteneminen katastrofiajatuksiksi (jotka aiheuttavat kohtauksia) ja näin saadaan ahdistus vähenemään.

Lisäksi on laitettu lukemaan paljon kirjallisuutta ongelmiini liittyen, mikä on auttanut ymmärtämään kaikkea paljon paremmin.

Pointtini on, että toimivan terapian edellytyksenä on että molemmat osapuolet ovat aktiivisesti mukana. Terapeutin täytyy osata auttaa ja ohjata potilastaan silloin kun tämä ei itse koe olevansa kykenevä siihen, ja potilaan itsensä täytyy sitoutua prosessiin ja tehdä myös epämiellyttäviä asioita. Hyviä terapeutteja on olemassa, ja jos tuntuu ettei oman kanssa natsaa niin laittakaa ihmeessä vaihtoon. Vääränlainen terapeutti/terapia voi vain pahentaa oireilua, siinä missä oikein suunnattu voi auttaa todella paljon.

Lääkäri lähetti minut paniikkioireideni vuoksi psyk.sairaanhoitajan juttusille, josko saisin avun invalidisoivaan häiriööni. 

Kerroin siellä, että pelkään putoavani työelämästä ja että jaksaminen alkaa olla ihan loppu. Psyk. sh käski ryhdistäytyä, koska työuraa on vielä parikymmentä vuotta edessä, ainahan voi hakea töitä jostain syrjäkylältä, jos kaupunki ahdistaa. 

Fobiaan (sen kautta paranisi koko paniikkihäiriö oletettavasti) hän lupasi pariin otteeseen selvitellä, miten sitä voisi lähteä hoitamaan. Lopulta sitten sanoi, että siedätä itseäsi. Kysyin, onko jotain teorioita ja menetelmiä, joihin voisin tutustua tai jotain tietynlaista terapiaa. Kehoitti katsomaan netistä ohjeita (ei nimennyt mitään tiettyä sivustoa vaan netin yleisesti). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn myös terapiassa. Eri suuntauksen terapeuteilla saattaa olla erilaisia toimintatapoja. Itse haluan nimenomaan tunteen jakamista, en esim mitään käytännön neuvoja tai "maan päälle palauttamista".

Ihmiset ovat erilaisia, siksi ei voikaan sanoa, että esim kognitiivinen olisi parempaa kuin psykodynaaminen tai päinvastoin. Kaikki eivät halua tehdä harjoituksia, osa taas ei halua puhua ns. seinille.

Ota rohkeasti ongelmat esiin terapeuttisi kanssa.

Mutta kun eiväthän ne edes jaa sitä tunnetta kovinkaan usein. Istuvat vaan. Oman puolitoistavuotiskauteni aikana muistan kaksi kertaa, kun terapeutille tuli kyynelet silmiin, kerran hän kysyi enkö suuttunut asiasta x vaan toimin miten toimin (olisi kuulemma ollut oletettavampaa suuttua kuin niellä kaikki). Nämä kolme ovat oikeastaan ainoat asiat, mitä jäi näppiin puolestatoista vuodesta.

Olin silloin vielä henkisesti väkivaltaisessa suhteessa ja olisin todella toivonut, että hän olisi herättänyt minut arvioimaan sitä, onko suhteessa järkevää olla vai ei. Koko terapian ajan sinnittelin suhteessa, koska kuvittelin, että niin "pitää tehdä". Vasta kun pääsin terapeutista eroon, aloin ajatella omilla aivoillani ja tajusin, ettei minun ole mikään pakko käyttää elämääni sen paskan kestämiseen. 

Katseletteko te terapiassa (varsinkin psykodynaamisessa) kävijät terapeuttinne kasvoja terapiassa puhuessanne? Jos on huomannut kyyneleet, on varmaan katsellut? Minulla tuolit on (psykodynaamisessa) aseteltu niin, etten katsele terapeuttiani tunnin aikana. Olen ymmärtänyt että tähänkin on joku syy ja tarkoitus.

Minäkin suosittelen ehdottomasti kognitiivista terapiaa. Ja kannattaa käydä usealla terapeutilla arviointikäynnillä, koska on kaikkein tärkeintä löytää sellainen ihminen, jonka kanssa synkkaa.

Itse kävin ensin puoli vuotta psykodynaamisella terapeutilla, eikä siitä tullut yhtään mitään. Nykyään minulla on ihana kognitiivinen terapeutti, joka kuuntelee, on välittävä ja ammattitaitoinen. Pidän siitä, että terapeutti osallistuu keskusteluun, eikä ole vain hiljaa. Olen saanut paljon myös konkreettisia apukeinoja esimerkiksi ahdistuksen hallintaan sekä ajatusten ja tunnetilojen säätelyyn.

Kognitiivisen terapian tehosta on nykyään paljon tutkimusnäyttöä vaikka minkälaisiin ongelmiin.

Psykoanalyyttinen/dynaaminen terapia sopii, jos ei niinkään tarvitse konkreettista apua ja tukea, vaan haluaa pohdiskella melko itsenäisesti omaa itseään ja elämäänsä ja lapsuuttaan ja uniaan yms. terapeutin läsnäollessa. Se vaatii paljon enemmän omaa työtä ja tulokset tulevat hitaammin.