Jos kumppanisi on paljastunut väkivaltaiseksi niin olisiko sen voinut mielestäsi arvata ennalta jostain merkeistä?

Mustasukkaisuus kyllä paljastaa. Mulla meni kuukausi. Silloin ensimmäisen kerran aavistin jotain outoa, kun mies osui turhan rajulla käden heilautuksella minuun, vaikka tilanteessa ei ollut mitään aggressiivisuuteen viittaavaa ollut. Siitä ei kauaa mennyt kun suhteessa alkoi raju syöksykierteinen alamäki. Se oli elämäni epätodellisin ja ahdistavin vuosi. Olin ihastunut hölmö ja heikko, kun en heti lähtenyt.

Vierailija kirjoitti:

Samoilla linjoilla, juu ja ei. Itse olen narskuvanhemman lapsi, joten suorastaan haistan näitä empatiavajeisia piirteitä muista ihmisistä. Mutta olen huomannut, että kaksi ihmisryhmää on, jotka eivät näistä merkeistä vaistoa yhtään mitään:

- erittäin terveen ja onnellisen lapsuuden kokeneet; heillä on syvä usko kanssaihmisten hyvyyteen, ja tulkitsevat hakatuksikin tulemisen niin, että varmasti tässä on joku järki ja hyvä syy, ja

- erittäin epäterveen ja onnettoman lapsuuden kokeneet; heillä on mennyt usko kanssaihmisten hyvyyteen niin täysin, että hakatuksi tullessaankin ajattelisivat, että tällaista se olisi kenen tahansa kanssa.

- Jälkimmäinen tulkintasi varmaan ainakin kertoo, ehkä paino sanalla ehkä miksi tutkimusten mukaan parisuhdeväkivalta, jossain määrin myös perityy;  väkivallan tekijä on usei itse nähnyt aiemmin läheltä väkivaltaa, mutta myös väkivallan uhriksi joutuu -surullista kyllä- myös sellainen, joka on "jo" aiemmin ollut uhti tai uhria lähellä, kuten lapsi, jonka toinen vanhempi -tai molemmat vanhemmat- ovat olleet väkivallan uhreja.