Lähes kaikki niistä jotka alkoivat silloin "ikästään kypsempinä ja vastuullisena" 17-20v leikkimään kotia ovat eronneet

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Olen tavannut puolisonii 18 vuotiaana ja melkein heti muutettiin yhteen ja nyt on yheistä taivalta takana 28 vuotta. Kolme lastakin jo ehditty kasvattaa aikuiseksi. Nyt minun vissiin pitäisi surkutella jotain?

Koska aloituksessahan sanottiin että kyse KAIKISTA 🙄 ota toki itseesi, tiedät tasan mitä tässä tarkoitettiin.

Mä myönnän rehellisesti, että halusin perustaa perheen nuorena, koska oma lapsuus oli rikkinäinen. Oli isä- ja äitipuolta, peliriippuvuutta, henkistä väkivaltaa jne., eikä kukaan huolehtinut musta kunnolla. En saanut rakastavaa perhettä syntymälahjaksi, joten päätin rakentaa sen itse itselleni.

Puuttui aikuinen, joka olisi sanonut, ettei ole hyvä idea takertua ekaan mieheen ja mennä naimisiin. Olen kohta 24 v ja kahden lapsen yh-äiti. Hirveät paineet päästä korkeakouluun, jotta näytän kaikille, että pärjään virheistäni huolimatta.

Lapseni eivät ole virhe, mutta avioliittoni on. Onneksi olen viisastunut, en tarvitse ketään neljättä tähän kuvioon. Keskityn nyt vain kasvattamaan lapseni ja itseni ehjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Luokan kovispojat ovat kyllästyneet perheleikkeihin ja jotkut hylänneet jopa lapsensa niin etteivät ole missään tekemisissä. Ahkerimmat muijat ovat tehneet kakaroita jo jopa 3 eri miehelle. Avioerojakin on monella, kun on rynnätty silloin teiniaikuisena heti naimisiin.

Poikkeuksiakin toki on, mutta suurimmalla osalla on nuo teininä solmitut perheet hajonneet.

Ikää 25 ja en ole itsekään saanut elämässä mitään erityistä aikaan, mutta ainakaan ei ole takana avioeroja tai isättömiä lapsia. Eräälläkin tutulla oli jo 22 vuotiaana takana avioero ja kaksi lasta joilla eri isä. Ei kovin mainittava saavutus jo noin nuorena.

Tuntuuko sinusta että olet tavallaan voittanut jotain, verrattuna siihen että olisit mennyt 19 vuotiaana naimisiin ja eronnut 23 vuotiaana? Olisiko tuo neljän vuoden avioliitto jotenkin ikään kuin pilannut sinut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Olen tavannut puolisonii 18 vuotiaana ja melkein heti muutettiin yhteen ja nyt on yheistä taivalta takana 28 vuotta. Kolme lastakin jo ehditty kasvattaa aikuiseksi. Nyt minun vissiin pitäisi surkutella jotain?

Koska aloituksessahan sanottiin että kyse KAIKISTA 🙄 ota toki itseesi, tiedät tasan mitä tässä tarkoitettiin.

Tässä aloituksessa nyt vähän yritettiin yleistää ja päälle vielä piilovittuilua kotileikeistä!

Joten tiedän tasan tarkkaan mitä tässä tarkoitettiin. Olisi mukava saada vaikka jotain tilastoa näiden väitteiden tueksi.

Tälläisten yleistyksien takia ei ole helppo perustaa nuorena perhettä.

Saat miinoihin osaksesi arvostelua ja voi taivas sitä jeesustelua jos eroat.

Itse sain lapsen mieheni kanssa 20- vuotiaana ja kyllä kaikki hokivat että tiedätkö mitä nyt teet, eihän sulla ole koulutustakaan, miten pärjäätte ja nyt on elämä pilalla..

Kukaan ei kuitenkaan arvostellut kun serkkuni sai ensimmäisen lapsensa 32- vuotiaana.

Kukaan ei ole vielä tänä päivänäkään pyytänyt anteeksi käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Mä myönnän rehellisesti, että halusin perustaa perheen nuorena, koska oma lapsuus oli rikkinäinen. Oli isä- ja äitipuolta, peliriippuvuutta, henkistä väkivaltaa jne., eikä kukaan huolehtinut musta kunnolla. En saanut rakastavaa perhettä syntymälahjaksi, joten päätin rakentaa sen itse itselleni.

Puuttui aikuinen, joka olisi sanonut, ettei ole hyvä idea takertua ekaan mieheen ja mennä naimisiin. Olen kohta 24 v ja kahden lapsen yh-äiti. Hirveät paineet päästä korkeakouluun, jotta näytän kaikille, että pärjään virheistäni huolimatta.

Lapseni eivät ole virhe, mutta avioliittoni on. Onneksi olen viisastunut, en tarvitse ketään neljättä tähän kuvioon. Keskityn nyt vain kasvattamaan lapseni ja itseni ehjäksi.

Luulen että vielä suurepi osa kanssasi samanlaista lapsuutta elävistä päättää pysyä lapsettomina ja päättää että ei koskaan muuta kenekään kanssa edes yhteen, saati että menisi naimisiin. Myhemmin iän karttuessa ja lapsuudendraumojen hellittäessä mieli voi muuttua.

Täällä yksi teininä lapsensa saanut ja itse turvattoman lapsuuden elänyt.

Ei meillä kyllä näiltä näkymin ole aikomuksena erota lapsen isän kanssa, perhearkikin on sujunut tähänmennessä oikein hyvin.

Tuttavapiiristä löytyy kieltämättä paljon nuoria vanhempia, joilla mahdollisesti huostaanottotaustaa, lapset isättömiä, eikä koulutusta tai töitä. Onhan se sinänsä valitettavaa, että elämä ei mennytkään (omien tai yhteiskunnallisten) ihanteiden mukaan. Helpommallakin voisi päästä, kuin esimerkiksi opiskella ja olla samanaikaisesti äiti vaippaikäiselle (mitä itsekin teen tällä hetkellä). Rankkaa siis varmasti tälle äidille, lapselle ja isällekin. Rankkaa on myös se, kuinka teidän kaltaisenne ihmiset kokevat asiakseen ilkkua, halveksia ja arvostella. Jos naapurissa yksinhuoltajaäitinsä kanssa asuva Joona tai hänen elämänsä säälittää niin kovasti, niin kutsu heidät vaikka syömään. Arvostavat varmasti.

Tietysti on tuo elämänhallintaongelmainen porukka erikseen, mutta tuon toisenkin "ikäisekseen kypsän" 17-20-vuotiaan ihmisryhmän tunnistan. Sellaiset ihmiset siis, jotka ovat kyenneet opiskelemaan itselleen ammatin ja elämään suht normaalia elämää. Jostain syystä moni 17-20-vuotias kuvittelee olevansa ikäistään kypsempi sillä perusteella, jos baarielämä ja jokaviikonloppuinen ryyppääminen ei kiinnosta. Monet pitävät noita asioita jonain absoluuttisena kypsyyden mittana, vaikka ne kertovat lähinnä mieltymyksistä, eivätkä juuri mitään itsetuntemuksesta tai tunne-elämän kypsyydestä. Tuo kortti vedetään lähes aina esiin, kun joku 18-vuotias perustelee ajan olevan sopiva perheen perustamiselle (tai jos 18-vuotias perustelee, miksi ikäero 40-vuotiaan kumppanin kanssa ei haittaa). Olen kyllästynyt baareiluun, tai tuntenut niissä aina oloni ulkopuoliseksi - olen sielukkaampi, syvällisempi, kypsempi kuin muut.

Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö tuon ikäisten kypsyydessä olisi eroja. Tai että baareilijat olisivat kypsempiä ja hienompia ihmisiä kuin baareissa käymättömät. Pidän kuitenkin sitä näköalattomana ja henkisesti taantuneena, jos ihminen arvioi omaa ja muiden kypsyyttä vain sitä kautta, kiinnostaako biletys vai ei. Joo, perhe-elämä edellyttää taukoa jatkuvasta biletyksistä, mutta se, jos ei huvita bilettää, ei ole vielä mikään elämänkokemuksen, viisauden ja ihmissuhdetaitojen tae.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Olen tavannut puolisonii 18 vuotiaana ja melkein heti muutettiin yhteen ja nyt on yheistä taivalta takana 28 vuotta. Kolme lastakin jo ehditty kasvattaa aikuiseksi. Nyt minun vissiin pitäisi surkutella jotain?

Koska aloituksessahan sanottiin että kyse KAIKISTA 🙄 ota toki itseesi, tiedät tasan mitä tässä tarkoitettiin.

En ottanut itseeni. Luulen että se on erittäin pieni vähemmistö joka toteuttaa ap:n yleistystä. Väite ei siis pidä paikkaansa. Keskimääräinen avioliitto kestää 10 vuotta ja keskimäärin 40% ensimmäisistä avioliitoista päätyy eroon. Hyvä muistaa että enemmistö ei siis pääty eroon. Jos avioituu 18 vuotiaana, niin on tietysti todennäiköisempää että eroaa verrattuna siihen joka avioituu 38 vuotiaana, jothtuen jo ihan vain siitä että avioliitto on pidempi ennen kuin toinen kuolee. Ja kyllä sitä varmaan nuorempana tekee muutenkin helpommin äkkinäisempiä ratkasaitu, kuten että menee naimisiin tai eroaa. Enkä nyt tiedä että onko sillä nyt loppupeleissä eroa että tekeekö avioerono vai avoeron, jälkimmäiset ei vaan päädy tilastoihin, yksilölle ne ovat varmaan ihan yhtä raskaita.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti on tuo elämänhallintaongelmainen porukka erikseen, mutta tuon toisenkin "ikäisekseen kypsän" 17-20-vuotiaan ihmisryhmän tunnistan. Sellaiset ihmiset siis, jotka ovat kyenneet opiskelemaan itselleen ammatin ja elämään suht normaalia elämää. Jostain syystä moni 17-20-vuotias kuvittelee olevansa ikäistään kypsempi sillä perusteella, jos baarielämä ja jokaviikonloppuinen ryyppääminen ei kiinnosta. Monet pitävät noita asioita jonain absoluuttisena kypsyyden mittana, vaikka ne kertovat lähinnä mieltymyksistä, eivätkä juuri mitään itsetuntemuksesta tai tunne-elämän kypsyydestä. Tuo kortti vedetään lähes aina esiin, kun joku 18-vuotias perustelee ajan olevan sopiva perheen perustamiselle (tai jos 18-vuotias perustelee, miksi ikäero 40-vuotiaan kumppanin kanssa ei haittaa). Olen kyllästynyt baareiluun, tai tuntenut niissä aina oloni ulkopuoliseksi - olen sielukkaampi, syvällisempi, kypsempi kuin muut.

Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö tuon ikäisten kypsyydessä olisi eroja. Tai että baareilijat olisivat kypsempiä ja hienompia ihmisiä kuin baareissa käymättömät. Pidän kuitenkin sitä näköalattomana ja henkisesti taantuneena, jos ihminen arvioi omaa ja muiden kypsyyttä vain sitä kautta, kiinnostaako biletys vai ei. Joo, perhe-elämä edellyttää taukoa jatkuvasta biletyksistä, mutta se, jos ei huvita bilettää, ei ole vielä mikään elämänkokemuksen, viisauden ja ihmissuhdetaitojen tae.

Minusta suurempi näköalottamuus on leimata nuorten parisuhteet kotileikeiksi. Veikkaan että sillä on ainakin värikkäämpi elämä ja paremmat muistot joka on monte kerrat rakastunut tulisesti, kuin sillä joka on järkeävästi vältellyt tunnekuohuja ja vältellyt parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä myönnän rehellisesti, että halusin perustaa perheen nuorena, koska oma lapsuus oli rikkinäinen. Oli isä- ja äitipuolta, peliriippuvuutta, henkistä väkivaltaa jne., eikä kukaan huolehtinut musta kunnolla. En saanut rakastavaa perhettä syntymälahjaksi, joten päätin rakentaa sen itse itselleni.

Puuttui aikuinen, joka olisi sanonut, ettei ole hyvä idea takertua ekaan mieheen ja mennä naimisiin. Olen kohta 24 v ja kahden lapsen yh-äiti. Hirveät paineet päästä korkeakouluun, jotta näytän kaikille, että pärjään virheistäni huolimatta.

Lapseni eivät ole virhe, mutta avioliittoni on. Onneksi olen viisastunut, en tarvitse ketään neljättä tähän kuvioon. Keskityn nyt vain kasvattamaan lapseni ja itseni ehjäksi.

Luulen että vielä suurepi osa kanssasi samanlaista lapsuutta elävistä päättää pysyä lapsettomina ja päättää että ei koskaan muuta kenekään kanssa edes yhteen, saati että menisi naimisiin. Myhemmin iän karttuessa ja lapsuudendraumojen hellittäessä mieli voi muuttua.

Tähän ehkä vaikuttaa paljon sattumakin. Perheen perustaminen saattaa olla monella jo varhain toiveena, mutta jää toteuttamatta, koska sopivaa puolisoa ei löydy ajoissa tai lasta ei heti kuulu.

Pari vuotta myöhemmin (esim. 22 v) voi olla kypsynyt sen verran henkisesti, että tajuaa itsekin, ettei omilla lapsilla kannata paikata lapsuustraumoja.

Traumat kannattaa käsitellä ennen lapsia tai tulee siirtäneeksi ne seuraavalle sukupolvelle... Ihan vaan jälkiviisaas vinkki muille teiniäitiydestä haaveileville :D

Mietin tässä omaa sitä aikaani ja meistä on vielä kolme pariskuntaa, jotka ovat yhdessä 24 vuoden jälkeen.

Suurin osa on apn kuvailemia yh-äitejä nyt jo aikuisina lapsineen, osa pojista pahoja alkkiksia tai tekevät uusia vauvoja ties monennellako kierroksella.

Me oltiin silleen "viisaita", että katteltiin maailmaa yhdessä eka 10 vuotta.

Toiset perusti kennelin, eikä lapsia vieläkään.

Kolmansilla värikäs yhteinen historia ja lapsia heti parikymppisenä, yksi kuoli sairauteen.

Duunareita ollaan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti on tuo elämänhallintaongelmainen porukka erikseen, mutta tuon toisenkin "ikäisekseen kypsän" 17-20-vuotiaan ihmisryhmän tunnistan. Sellaiset ihmiset siis, jotka ovat kyenneet opiskelemaan itselleen ammatin ja elämään suht normaalia elämää. Jostain syystä moni 17-20-vuotias kuvittelee olevansa ikäistään kypsempi sillä perusteella, jos baarielämä ja jokaviikonloppuinen ryyppääminen ei kiinnosta. Monet pitävät noita asioita jonain absoluuttisena kypsyyden mittana, vaikka ne kertovat lähinnä mieltymyksistä, eivätkä juuri mitään itsetuntemuksesta tai tunne-elämän kypsyydestä. Tuo kortti vedetään lähes aina esiin, kun joku 18-vuotias perustelee ajan olevan sopiva perheen perustamiselle (tai jos 18-vuotias perustelee, miksi ikäero 40-vuotiaan kumppanin kanssa ei haittaa). Olen kyllästynyt baareiluun, tai tuntenut niissä aina oloni ulkopuoliseksi - olen sielukkaampi, syvällisempi, kypsempi kuin muut.

Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö tuon ikäisten kypsyydessä olisi eroja. Tai että baareilijat olisivat kypsempiä ja hienompia ihmisiä kuin baareissa käymättömät. Pidän kuitenkin sitä näköalattomana ja henkisesti taantuneena, jos ihminen arvioi omaa ja muiden kypsyyttä vain sitä kautta, kiinnostaako biletys vai ei. Joo, perhe-elämä edellyttää taukoa jatkuvasta biletyksistä, mutta se, jos ei huvita bilettää, ei ole vielä mikään elämänkokemuksen, viisauden ja ihmissuhdetaitojen tae.

Ehkä se toinen ei vaan halua paljastaa vieraalle, että kypsyys johtuu koetuista asioista. Monella teinillä voi olla enemmän elämänkokemuksia takana kuin jollain 30-vuotiaalla. Ihan tahtomattaankin. Eroja, uusioperheitä, eroriitoja, rahapulaa, viranomaisten puuttumista jne.

Nuorten äitien lapsilla on nelinkertainen todennäköisyys tulla huostaanotetuiksi. Mutta se on vain tilastollinen fakta. Jokainen vanhempi hanskaa homman juuri niin hyvin kuin hanskaa.

Hyvin nuorten avioliitoissa on aika paljon "järkisyitä". Perheellisen voi olla helpompi saada vuokra-asunto kuin sinkun ja vanhempien vaikutuksen opintotukeen saa katkaistua menemällä avioon. Kun tämä järkisyy poistuu, niin voidaan järkisyistä myös erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti on tuo elämänhallintaongelmainen porukka erikseen, mutta tuon toisenkin "ikäisekseen kypsän" 17-20-vuotiaan ihmisryhmän tunnistan. Sellaiset ihmiset siis, jotka ovat kyenneet opiskelemaan itselleen ammatin ja elämään suht normaalia elämää. Jostain syystä moni 17-20-vuotias kuvittelee olevansa ikäistään kypsempi sillä perusteella, jos baarielämä ja jokaviikonloppuinen ryyppääminen ei kiinnosta. Monet pitävät noita asioita jonain absoluuttisena kypsyyden mittana, vaikka ne kertovat lähinnä mieltymyksistä, eivätkä juuri mitään itsetuntemuksesta tai tunne-elämän kypsyydestä. Tuo kortti vedetään lähes aina esiin, kun joku 18-vuotias perustelee ajan olevan sopiva perheen perustamiselle (tai jos 18-vuotias perustelee, miksi ikäero 40-vuotiaan kumppanin kanssa ei haittaa). Olen kyllästynyt baareiluun, tai tuntenut niissä aina oloni ulkopuoliseksi - olen sielukkaampi, syvällisempi, kypsempi kuin muut.

Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö tuon ikäisten kypsyydessä olisi eroja. Tai että baareilijat olisivat kypsempiä ja hienompia ihmisiä kuin baareissa käymättömät. Pidän kuitenkin sitä näköalattomana ja henkisesti taantuneena, jos ihminen arvioi omaa ja muiden kypsyyttä vain sitä kautta, kiinnostaako biletys vai ei. Joo, perhe-elämä edellyttää taukoa jatkuvasta biletyksistä, mutta se, jos ei huvita bilettää, ei ole vielä mikään elämänkokemuksen, viisauden ja ihmissuhdetaitojen tae.

Ehkä se toinen ei vaan halua paljastaa vieraalle, että kypsyys johtuu koetuista asioista. Monella teinillä voi olla enemmän elämänkokemuksia takana kuin jollain 30-vuotiaalla. Ihan tahtomattaankin. Eroja, uusioperheitä, eroriitoja, rahapulaa, viranomaisten puuttumista jne.

Mutta auttaako tuollainen elämänkokemus lasten kasvatuksessa? Minä väittäisin, että suorastaan paremmin onnistuu kasvattajana se ydinperheen kiltti teini, jolla on vanhemmat tukenaan.

Yksi nuorena avioituva ryhmä ovat myös ne, joilta uskonto kieltää seurustelun ja ehkä ehkäisynkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti on tuo elämänhallintaongelmainen porukka erikseen, mutta tuon toisenkin "ikäisekseen kypsän" 17-20-vuotiaan ihmisryhmän tunnistan. Sellaiset ihmiset siis, jotka ovat kyenneet opiskelemaan itselleen ammatin ja elämään suht normaalia elämää. Jostain syystä moni 17-20-vuotias kuvittelee olevansa ikäistään kypsempi sillä perusteella, jos baarielämä ja jokaviikonloppuinen ryyppääminen ei kiinnosta. Monet pitävät noita asioita jonain absoluuttisena kypsyyden mittana, vaikka ne kertovat lähinnä mieltymyksistä, eivätkä juuri mitään itsetuntemuksesta tai tunne-elämän kypsyydestä. Tuo kortti vedetään lähes aina esiin, kun joku 18-vuotias perustelee ajan olevan sopiva perheen perustamiselle (tai jos 18-vuotias perustelee, miksi ikäero 40-vuotiaan kumppanin kanssa ei haittaa). Olen kyllästynyt baareiluun, tai tuntenut niissä aina oloni ulkopuoliseksi - olen sielukkaampi, syvällisempi, kypsempi kuin muut.

Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö tuon ikäisten kypsyydessä olisi eroja. Tai että baareilijat olisivat kypsempiä ja hienompia ihmisiä kuin baareissa käymättömät. Pidän kuitenkin sitä näköalattomana ja henkisesti taantuneena, jos ihminen arvioi omaa ja muiden kypsyyttä vain sitä kautta, kiinnostaako biletys vai ei. Joo, perhe-elämä edellyttää taukoa jatkuvasta biletyksistä, mutta se, jos ei huvita bilettää, ei ole vielä mikään elämänkokemuksen, viisauden ja ihmissuhdetaitojen tae.

Minusta suurempi näköalottamuus on leimata nuorten parisuhteet kotileikeiksi. Veikkaan että sillä on ainakin värikkäämpi elämä ja paremmat muistot joka on monte kerrat rakastunut tulisesti, kuin sillä joka on järkeävästi vältellyt tunnekuohuja ja vältellyt parisuhteita.

Mieti hetki niitä lapsia... Olisin ollut mieluummin syntymättä kuin elänyt 18 vuotta jatkuvassa paniikissa, että milloin äiti taas eroaa ja kenen siskopuolen kanssa jaan seuraavaksi huoneen.

Mutta hei! Kiva, että äiti rakasti tulisesti.

T. Se 24 v kahden lapsen yh, joka EI aio rellestää miehissä lasten kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten äitien lapsilla on nelinkertainen todennäköisyys tulla huostaanotetuiksi. Mutta se on vain tilastollinen fakta. Jokainen vanhempi hanskaa homman juuri niin hyvin kuin hanskaa.

No miten sitten on mahdollista että vaikka ensisynnyttäjien keski-iän kaiken aikaa noustessa, niin kuitenkin huostaanottojen määrä myös nousee? Eikö sen pitäsi laskea, jos synnyttäjän ikä on merkittävässä roolissa ja korrelaatio niin päin että nuorella äidillä suurempi riski?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräälläkin tutulla oli jo 22 vuotiaana takana avioero ja kaksi lasta joilla eri isä. Ei kovin mainittava saavutus jo noin nuorena.

Ei ole paljon. mutta enemmän silti kuin mitä sinä olet saanut aikaan. Asutko vielä vanhempiesi kanssa?

Mitä "aikaansaamista" tuo on? Ei lastenteko vaadi kuin seksin harrastamista ilman ehkäisyä. Avioerokaan ei ole mikään saavutus. Pitkä avioliitto sen sijaan on nykyään saavutus. Ei mikään pika-avioliitto, joita nykyään harrastetaan.