Lue keskustelun säännöt.
Kun ihminen pääsee vankilasta, onko hän mielestänne rangaistuksensa kärsinyt ja tasavertainen meidän muiden edessä?
Tavis
24.10.2017 |
Olen seurannut sivusta mieheni lapsuudenystävän rimpuilua elämässä ja joutunut toteamaan että Suomessa vankilarangaistuksen kärsinyt on jos ei ikuisesti, niin ainakin pitkään toisen luokan kansalainen, vailla samoja mahdollisuuksia kuin "tavallisilla ihmisillä". Oletteko samaa mieltä, ja jos näin on niin miksi näin on?
Mieheni ystävän tapaus on hyvin perinteinen, levoton kundi hakeutuu väärään seuraan ja siitä rikosten tielle, ja lopputuloksena vankilatuomio. Nyt aikuinen mies on jättänyt levottoman ja rikollisen elämän taaksensa, selkeästi, ehdottomasti ja pysyvästi. On tehnyt kahta työtä samaan aikaan kun on kouluttautunut ammattiin, mennyt naimisiin, rakentaa taloa, urheilee aktiivisesti. Opiskelut on loppusuoralla ja nyt on muutamassa työharjoittelupaikassa noussut seinä vastaan kun on käynyt ilmi että hän on ollut vankilassa. Ala ei ole turvallisuusalaa tai mitään sellaista että jo lähtökohtaisesti rikosrekisteri tarkistettaisiin. Mies ei ole peitellyt menneisyyttään muttei sitä mainostakaan, koska se on mennyttä. Yhteiskunta ei ole kuitenkaan valmis päästämään häntä samalle viivalle muiden kanssa. Työharjoitteluista on sanottu että olet selkeästi motivoitunein hakijoista, mutta kun sulla on tämä tuomio.
Onko tämä oikein? Hänhän on aikoinaan tehnyt väärin ja häntä on ansaitusti rangaistu, ja sitä kautta voitaneen toki sanoa että mitäs läksit, niin makaa kuin petaa, olisit miettinyt silloin. Mutta toisaalta yhteiskunnan määräämä vankila- tai muu rangaistus on se, jolla rikos sovitetaan. Tämän jälkeen meidän tavisten pitäisi antaa asian olla. Vähän kuten pikkulapsi joka lyö veljeään, ja joka joutuu nurkkaan. Ei häneltä vielä 3 vuotta sen jälkeen oteta jälkiruokaa pois siitä syystä että löi.
Olen tätä pohdiskellut paljonkin nyt kun olen joutunut tätä tilannetta sivusta seuraamaan. Vielä joskus 10 vuotta sitten en olisi uskonut että tunnen rikollisen / vankilakundin, sellainen tuntui täysin vieraalta omassa turvallisessa elämässäni, ja varmasti olisin myös todennut kysyttäessä että ikinä en rikollista palkkaisi. Mutta nyt kun näkee miten virheitä tehnyt ihminen yrittää palata normaaliin elämään ja miten vaikeaa se on miettii, että olisiko meillä kansana pieni asennemuutoksen paikka? Mitä mieltä? Miten itse reagoisit vaikkapa työnantajana jos kuulisit kärsitystä tuomiosta (joka ei alaan eikä vaikkapa työssä todennäköisesti pärjäämiseen liity)?
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Äiti rakastui vankilakundiin, kun olin kahdeksan vuotias. Otti asumaan meidän luo kutakuinkin samantien. Ihan tavallinen mies tuo oli meidän lasten silmiin, hauska ja eloisa.
Hankki duunin, menivät naimisiin ja tekivät vielä pari muksua lisää. Aloin kutsua muiden sisarusteni mukana tätä miestä isäkseni.
Eikä se vankilassa istuminen meidän arjessa näkynyt. Ihmiset piti ihmisinä jne. Asuttiin toki kaukana tapahtuma paikkakunnalta ja isän lapsuudenmaisemista.
Isän lapsuuden kulmilla kun kesäisin käytiin, niin siellä tuli asennetta osalta ihmisiltä vastaan. Osa taas oli neutraaleja ja ystävät oli ystäviä. Isän sisarukset lämpeni pikku hiljaa. Ehkä he näkivät miten kovasti yritti ja eli perheenisänä. Miten hoiti isän hommat.
Jos elämässä on eteen tullut vankilassa istunut, niin otan tyypin ihmisenä. Aika sen näyttää kummonen ihminen sieltä kuoren alta paljastuu. Ihmisiin en lähtökohtaisesti luota muutenkaan, on sen verran monta puukkoa selässä ns. ystäviltä tullut.
Pari tuomion saanutta olen itsekin palkannut. Eikä ole tarvinnut katua.
Mukava lukea että jollain edes on aivot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsen raiskaaja on enemmän sovittanut rikoksensa, jos on istunut viisi versus kymmenen vuotta?
Hän on vain kärsinyt rangaistuksen. Rangaistus voi olla liian lyhyt, mutta ei se pidempikään tekoa muuta yhtään miksikään.
Näinpä. Lapsen raiskaus on kuvottava teko, se on selvää. Mutta jos raiskaaja istuu viiden vuoden sijaan 20, olisiko tästä aiempi kommentoija valmis sitten ottamaan lapsen raiskaajan töihin? Todennäköisesti ei.
Eli, on rikoksia joita ei voi sovittaa kansan silmissä millään. Ja sitten on rikoksia jotka voi sovittaa, mutta siinäkin on jokin ajanjakso vankilasta pääsyn ja normaalin elämän aloittamisen välillä, jolloin rikoksen tekijää tulee vielä kansalaisen toimesta rangaista erilaisin rikoksesta muistuttavin teoin ja sanoin? Mielestäni jälkimmäinen ei ole missään nimessä OK. Jos vaikka alkaa käyttää huumeita ja rahoittaa huumeiden käyttöä ryöstelyillä, sitten joutuu vankilaan ja raitistuu ja rikollinen elämä on taaksejäänyttä elämää, niin onko se tavallisen kansalaisen asia tätä entistä huumeiden käyttäjää vielä lisärangaista?
Vierailija kirjoitti:
On rikoksia, joita ei voi sovittaa koskaan lopullisesti. Lapsenmurhaaja on lapsenmurhaaja, vaikka kuinka olisi istunut sen 14 vuotta, joka on keskimääräinen aika elinkautiselle.
Eihän vankilassa olo sinänsä sitä tekoa poista eikä muuksi muuta. Sen on vain rangaistus teosta.
Lapsen murha kuin myös hyväksikäyttö ja pahoinpitelyt ovat rikoksia joista ei pidä saada anteeksianto koskaan.
Ei ole yhteiskunnan silmissä samalla viivalla muiden kanssa. On ikuisesti 2. luokan kansalainen.
Jos olisin työnantaja, vaikuttaisi siten, että a) en haluaisi profiloitua entisten rikollisten työnantajana, koska nämä jutut aina leviävät tai tulevat jonkun tietoon b) saattaisin pitää hlöä epäluotettavana c) en ikinä palkkaisi sote-alalle "minkään alan" entistä rikollista, talousalalle nyt en luonnollisesti palkkaisi talousrikoksista tuomittua hlöä...
Entisillä rikollisilla on varmaan kohtalaiset mahdollisuudet työllistyä johonkin autonkorjaajaksi ym. tämän tyyppisiin töihin, ei kannata liikaa toivoa.
Njoo, ellei kyseessä ole henkirikos, siitä ei mikään muu kuin elinkautinen ole kohtuullinen rangaistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rangaistus ei sinänsä sovita mitään. Se on vain rangaistus. Tekojen sovittaminen jää yleensä tekemättä. Esimerkiksi henkirikoksen tehnyt voisi miettiä miten tekonsa sovittaa omaisille. Miten korvaa ihmisen menetyksen? Voi olla kova paikka.
Taloudellista tai muuta vahinkoa aiheuttaneille sovittaminen ja korvaaminen on helpompaa. Onnistuu usein rahalla tai muulla hyvityksellä.
Sitten kun nuo on hoidettu, voi sanoa sovittaneensa tekonsa, eikä vain rangaistuksen kärsineensä.
Vankilassa istuminen ei välttämättä rangaistuksenakaan ole hyvä, ja on vieläpä yhteiskunnalle kallis. Nopea ja edullinen raipparangaistus tms. ja kattavat korvaukset päälle voisi olla monissa tapauksessa hyvä vaihtoehto.
Riippuu rikoksesta ja siitä onko ihminen oikeasti ottanut opikseen ja muuttunut. Ja vaikka olisikin omien sanojensa mukaan muuttunut niin tietyissä tapauksissa, esimerkiksi murhasta istuneen kohdalla, en henk.koht. pystyisi muutokseen luottamaan niin paljoa, että voisin esimerkiksi olla parisuhteessa ko.henkilön kanssa tai palkata hänet omaan yritykseeni töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rikoksen sovittaminen ja tuomion "kärsiminen" on tosiaan kaksi eri asiaa, kuten tuolla aiemmin joku kirjoitti. Otsikkoon viitaten, juridisesti kaikilla vankeusvangeilla tuomion suorittaminen jatkuu vankilasta vapautumisen jälkeen; koeaikana tai ehdonalaisena vapautena.
Aiheeseen yleisemmin voisin todeta, että harva meistä voi olla 100 % varma, ettei naapuri, työkaveri, opiskelukaveri tms. ole joskus tuomittu rikoksesta tai parhaillaan suorita tuomiota. Seuraamuksia on paljon muitakin kuin ehdoton vankeus.
Vierailija kirjoitti:
Aiheeseen yleisemmin voisin todeta, että harva meistä voi olla 100 % varma, ettei naapuri, työkaveri, opiskelukaveri tms. ole joskus tuomittu rikoksesta tai parhaillaan suorita tuomiota. Seuraamuksia on paljon muitakin kuin ehdoton vankeus.
Tämä on tärkeä pointti. Ja toisaalta kukapa meistä ei olisi itse joskus hölmöillyt tai tehnyt rikoksia nuorempana jopa. Ottanut luvatta pyörän juna-asemalta käyttöön, maalannut graffiteja, näpistänyt kaupasta, tms. Erilaisia rikoksia on hankala verrata keskenään ja kaikesta ei tule linnatuomiota, mutta tässäkin aiheessa olisi joskus hyvä pitää mielessä sanonta "synnitön heittäköön ensimmäisen kiven".
Vankilarangaistus on yhteiskunnassa tehtyjen sopimusten mukaan langetettu toimenpide, jonka tarkoituksena on vapauden riistäminen tietyksi ajaksi. Se ei ole mikään varsinainen rikoksen sovitus, vaan yhteiskunnan määräämä pakote, jonka suoritettuaan vanki on vapautunut yhteiskunnan silmissä, eikä häntä enää rangaista uudelleen.
Yhteiskunta ei voi kuitenkaan määrätä, kuinka yksityiset ihmiset rikoksentekijää kohtelevat. Toki vähimmäismääreet se lain myötä asettaa - ei saisi syrjiä eikä asettaa perusteettomasti eriarvoiseen asemaan.
On tosiaan aivan eri asia, katsovatko ihmiset teon sovitetuksi. Rangaistuksella ei ole tämän kanssa välttämättä mitään tekemistä. Murhamies on murhamies, vaikka vapautuukin. Virpi Butt tai Juha Valjakkala joutuvat elämään tekojensa kanssa, vaikka vaihtaisivat nimeään ja identiteettiäänkin. Raskaat, ihmisiä vastaan suoraan kohdistetut rikokset (etupäässä vakavat väkivaltarikokset) aiheuttavat yksilölle raskaan sovitustaakan, josta hän ei välttämättä koskaan pääse eroon. Sovitustaakka on tahra yksilön identiteetissä, eikä pelkkä nimen vaihtaminen auta asiaa.
Ainoa tapa sovittaa teko olisi luoda itsestään kokonaan uusi kertomus, jonka myös muut ihmiset hyväksyisivät. Sovitukseen kuuluu myös toimiminen täysin uusin tavoin, pahan tekonsa hyvittäminen hyvää tekemällä.