Sosiaalityöntekijänä haluan ottaa kantaa tähän köyhyyskeskusteluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Huomaa kyllä, ettet tunne kunnolla aluetta. En jaksa lukea jokaista vääntöäsi, miten tartut nytkin ajatukseen jotenkin kummallisesti kyseenalaistaen, pitäisikö lapsen itse laittaa kierre poikki. Huoh.

Tunnen aluetta paremmin kuin arvaatkaan. Mutta kuka sen kierteen laittaa poikki jos ei seuraava sukupolvi? Ne ihmiset, jotka ovat tuohon asennemaailmaan jo kasvaneet, jättäneet koulunsa käymättä, tehneet liudan lapsia jne, eivät enää voi aloittaa alusta nk puhtaalta pöydältä. Heidän lapsensa voivat, mutta nämä lapset tarvitsevat siinä tukea. Vanhemmiltaan he eivät tarvittavaa tukea saa. Jotenkin ajattelen, että pitäisi ihan sieltä päiväkodista lähtien kannustaa lapsia kilpailemaan itsensä (ei muiden) kanssa. Saada lapset onnistumaan omien kykyjensä mukaan. Kaikista ei tarvitse tulla juristeja tai neurokirurgeja, mutta jotenkin pitäisi saada lapset olemaan menemättä sieltä, missä aita on matalin. Olemaan luovuttamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Miksi rinnastetaan aina varakkaat, koulutetut, kannustavat vanhemmat vs köyhät, välinpitämättömät, koulutusta turhana pitävät vanhemmat?

Mä tiedän paljon mun ikäluokasta ihmisiä joitten vanhemmat ei ollut koulutettuja, ei erityisen varakkaitakaan, mut kannustivat lapsia muutenkin, sekä koulunkäyntiin kun se on mahdollista. Toisinsanoen puhuivat sitä kuinka heidän lapsuudessa ei ollut mahdollista käydä koulua kun rikkaitten perheitten lapsilla, köyhien vaan piti mennä töihin, mutta kun ajat on siitä muuttuneet niin kannattaa kouluttautua.

Saman olen huomannut. Mammonallisella köyhyydellä tai rikkaudella ei ole niin merkitystä. Merkitystä on, miten vanhemmat ovat tukeneet ja välittäneet lapsestaan, vastuuta lapsellekin opettaen. Paras tuki on korvien välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Miksi rinnastetaan aina varakkaat, koulutetut, kannustavat vanhemmat vs köyhät, välinpitämättömät, koulutusta turhana pitävät vanhemmat?

Mä tiedän paljon mun ikäluokasta ihmisiä joitten vanhemmat ei ollut koulutettuja, ei erityisen varakkaitakaan, mut kannustivat lapsia muutenkin, sekä koulunkäyntiin kun se on mahdollista. Toisinsanoen puhuivat sitä kuinka heidän lapsuudessa ei ollut mahdollista käydä koulua kun rikkaitten perheitten lapsilla, köyhien vaan piti mennä töihin, mutta kun ajat on siitä muuttuneet niin kannattaa kouluttautua.

Rinnastetaan, koska muuten kommentista tulisi liian pitkä. Ja tässä nyt muutenkin puhutaan marginaaliryhmästä. On paljon vähävaraisia perheitä, joiden lapsilla on tarvittavat voimavaratekijät. Kyse ei aloituksessakaan ollut heistä vaan niistä, joilta nuo puuttuvat. 

Kun se ajatusmalli on se, että "pitää saada kartano ja päästä juristin tuloille tai minä en tee mtään".

Anoppi on tuollaisesta roskasakkisuvusta. Nousukaudella päätti, että hän haluaa helppoa rahaa, otti kunnolla velkaa ja perusti päättömän jättibisneksen. Mikään järkipuhe ei mennyt perille, oli kuin riivattu. Ravasi ukomailla ja osti kodin täyteen tavaraa. Yritettiin saada lopetta,aan mutta hän kauppasi sitä kuppaista bisnestään koska siitä oli tulossa varma omaisuus ja kävi kartanojen myyntinäytöissä. Ja asua saattoi vain ison järven rannalla

No, bisnes meni nurin, yllätys, jättivelat jäi.

Tämä on kuulemma herrojen vika ja yhteiskunnan syy.

Ja minä joka tulen säästeliäästä keskiluokkaisesta suvusta olen nyt velvollinen hankkimaan hänelle asunnon. Koska hän on uhri eikä ala.

Vaihtoehto että olisi yeittänyt jotain pienimuotoisempaa, järkevää ja riskitöntä ja mitoittanut sen elintasonsa järkeväksi... sitä ei vaan ole. Aina joko täydellinen haihatus tai mahalasku ja pako korpeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Huomaa kyllä, ettet tunne kunnolla aluetta. En jaksa lukea jokaista vääntöäsi, miten tartut nytkin ajatukseen jotenkin kummallisesti kyseenalaistaen, pitäisikö lapsen itse laittaa kierre poikki. Huoh.

Tunnen aluetta paremmin kuin arvaatkaan. Mutta kuka sen kierteen laittaa poikki jos ei seuraava sukupolvi? Ne ihmiset, jotka ovat tuohon asennemaailmaan jo kasvaneet, jättäneet koulunsa käymättä, tehneet liudan lapsia jne, eivät enää voi aloittaa alusta nk puhtaalta pöydältä. Heidän lapsensa voivat, mutta nämä lapset tarvitsevat siinä tukea. Vanhemmiltaan he eivät tarvittavaa tukea saa. Jotenkin ajattelen, että pitäisi ihan sieltä päiväkodista lähtien kannustaa lapsia kilpailemaan itsensä (ei muiden) kanssa. Saada lapset onnistumaan omien kykyjensä mukaan. Kaikista ei tarvitse tulla juristeja tai neurokirurgeja, mutta jotenkin pitäisi saada lapset olemaan menemättä sieltä, missä aita on matalin. Olemaan luovuttamatta.

Miltä ihmeen puhtaalta pöydältä? Kommenttisi ovat kovin ääripäihin vieviä. Tässähän me ollaan seuraava sukupolvi vaikuttamassa, puhumassa asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikuttamassa, tabuja rikkomassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Minä olen todella huonoista oloista (lapsuudesta henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kaltoinkohtelua, raiskauksia) ponnistanut ihminen, josta et päällepäin arvaisi, mikä taustani on. Kaltaiseni ihmiset olisivat hyvä kannustin niille, jotka ovat myös saaneet vähän. Mutta.

Taustastaan kertomalla asemoituu aika monen ihmisen silmissä "huonommaksi", kuten tämä keskustelu osoittaa. Kun siitä leimasta on päässyt eroon, ei todellakaan halua, että myös aikuisuus leimautuu sen vuoksi, että kotitausta oli hirveä. Tämä leimaantuminen saattaa kuulostaa pikkuasialta, minulle se olisi menneisyyden kantamista näkyvillä kaikkine hirveyksineen. Ihmisten asenteet ovat itselläni tiedossa netin lisäksi siksi, että kun minua luullaan "hyväosaiseksi", minulle myös puhutaan "niistä toisista" varsin vapautuneesti.

Piilottelen elämäntilannettani esimerkiksi talouden osalta lähes kaikilta. Syy on yksinkertaisesti se, että olen köyhä. Olen tuon kaiken lapsuudessa koetun jälkeen joutunut vuosien terapiaan ja työkyvyttömäksi, mikä siirsi opiskeluita myös vuosilla. Lisäksi sairastin syövän, mikä edelleen siirsi opintoja. Olen ilmeisesti riittävän älykäs pärjätäkseni silti hyvin, koska kirin kiinni ikäiseni ammatillisessa asemassa, vaikka hankin yliopistokoulutuksen yli kolmikymppisenä. 

Rahallisesti olenkin sitten ihan eri maailmassa. Nyt nelikymppisenä omistan vain irtaimistoni. Voisin toki säästää asuntoon jne. mutta olen vasta pari vuotta elänyt työssäkäyvän ihmisen elämää ilman jatkuvaa pihistelyä. En yksinkertaisesti näe mitään järkeä siinä, että jatkaisin samaa ikuisesti. En tuhlaile, mutta en myöskään säästä. Perussairauteni pitävät huolen siitä, että pakollisia kuluja on sen verran, että suuri osa tuloista menee joka tapauksessa pakollisiin menoihin.

Vaikka siis ulkoisesti pääsisikin kohtalaisen hyvään asemaan, muutama muuttuja kuten sairaus saattaa vaikuttaa paljon, kun ei ole mitään pohjaakaan, miltä ponnistaa. Jos yleinen asenneilmapiiri ei olisi se, mikä tässä ketjussa on, voisin tullakin esiin ja kertoa elämästäni, olisin varmaan sellainen riittävän tavallinen selviytyjä, josta ei tullut suurta menestyjää. Samaistuttavakin ehkä. En aio tehdä sitä, paitsi anonyymisti, siksi että en jaksa elää sen lapsuuden olojen vuoksi leimaamista uudelleen. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Huomaa kyllä, ettet tunne kunnolla aluetta. En jaksa lukea jokaista vääntöäsi, miten tartut nytkin ajatukseen jotenkin kummallisesti kyseenalaistaen, pitäisikö lapsen itse laittaa kierre poikki. Huoh.

Tunnen aluetta paremmin kuin arvaatkaan. Mutta kuka sen kierteen laittaa poikki jos ei seuraava sukupolvi? Ne ihmiset, jotka ovat tuohon asennemaailmaan jo kasvaneet, jättäneet koulunsa käymättä, tehneet liudan lapsia jne, eivät enää voi aloittaa alusta nk puhtaalta pöydältä. Heidän lapsensa voivat, mutta nämä lapset tarvitsevat siinä tukea. Vanhemmiltaan he eivät tarvittavaa tukea saa. Jotenkin ajattelen, että pitäisi ihan sieltä päiväkodista lähtien kannustaa lapsia kilpailemaan itsensä (ei muiden) kanssa. Saada lapset onnistumaan omien kykyjensä mukaan. Kaikista ei tarvitse tulla juristeja tai neurokirurgeja, mutta jotenkin pitäisi saada lapset olemaan menemättä sieltä, missä aita on matalin. Olemaan luovuttamatta.

Miltä ihmeen puhtaalta pöydältä? Kommenttisi ovat kovin ääripäihin vieviä. Tässähän me ollaan seuraava sukupolvi vaikuttamassa, puhumassa asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikuttamassa, tabuja rikkomassa.

Siltä puhtaalta pöydältä, että olisi vasta aloittamassa koulunkäynnin (keskittyisi, opiskelisi ja saisi hyviä arvosanoja), jatko-opinnot (lukisi kunnolla pääsykokeisiin, pyrkisi uudelleen, jos ei ekalla yrityksellä päässyt, suorittaisi tutkinnon loppuun) ja perheen perustamisen (olisi vasta suunnittelemassa ensimmäisen lapsen hankkimista). Jos on tilanteessa, jossa peruskoulu meni jo persiilleen, ammattitutkintoa ei tullut hankittua ja lapsiakin on pykätty jo viisi, niin ei voi palata ajassa taaksepäin ja tehdä toisenlaiset valinnat. Mutta näiden ihmisten lapset voivat tehdä toisenlaiset valinnat. 

On hyvä, että asiasta puhutaan. Vielä tärkeämpää on miettiä keinoja, joilla näiden perheiden lapset ja nuoret saataisiin haluamaan järkevämpiä valintoja kuin mitä heidän vanhempansa ovat tehneet. Pelkkä puhuminen ei kuitenkaan riitä, jos puhumisen seurauksena ei synny keinoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

..Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

No jos eivät itse opi vanhempiensa virheistä, niin muut sivustakatsojat ainakin oppivat, voivat kauhistella ja opettaa lapsiansa osoitellen näitä syrjäytyneitä. Hyvä heille. 

Tämä ei sitten ollut mitään sarkasmia. Tiedän kyllä, että tarpeeksi rationalistiseksi heittäytyessä on vaara tulla väärinymmärretyksi. 

Jokainen voi myös itse keskenänsä heittäytyä Hurstiksi ja alkaa tekemään sitä mihin uskoo. Eikö niin? 

En minä ainakaan estä ketään tekemästä hyväntekeväisyyttä, vai eikö se kiinnostakkaan? 

Aiemmin syyllistettiin aivan sivullisia, kun annettiin ymmärtää, että se on tämä yhteiskunta, joka syrjäyttää ihmisiä, mutta hyvä että nyt on päästy yksimielisyyteen siitä, että kaikilla on mahdollisuus ja se on oikeasti ihminen itse tai tämän vanhemmat, jotka hänet syrjäyttää. 

Syrjäytyä voi kuka vaan, taustasta, koulutuksesta ja pitkästä hyväpalkkaisesta työurasta huolimatta. Osoittele sinä sivistynyt heitä sitten sormella...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten? Tiesin kaiken tuon, olen myös kokenut kaiken tuon. Silti olen sitä mieltä, että lähes kaikki tuet voidaan lopettaa. 

Mielestäsi siis myös esimerkiksi väkivaltaisten äitien ja isien pajoinpideltävänä/pahoinpitelemien lasten tukeminen yhteiskunnan taholta tulisi lopettaa?

Puhuin tulonsiirroista. 

Mutta lastensuojelun resurssit ja etenkin valtuudet ovat myös samaa paisunutta pelastusmissiota. Jos ihmiset eivät toisistansa huolta pidä, niin ei se ratkaisu ole mikään viranomaisorganisaatio. 

Näitä lastensa kaltoinkohtelevia paapotaan ihan syyttä. Väitän, että kyvyttömät luopuisivat lapsistaan helpommalla, jos oikeasti joutuisivat kohtaamaan vastuunsa. Ja jos eivät, niin eipä se tämä viranomaishomma toimi. Eli mitäs nyt. Ihminen on paha?

Esimerkiksi vakava insestiäitiys seuraunnaisvaikutuksineen on sellainen alue ja aihe, jonka ymmärtämiseen ja _oikeanlaiseen_ käsittelyyn tarvitaan paljon koulutettuja ihmisiä sekä eri viranomaistahoja, sillä tavallisilla pulliaisilla iskee ensinnäkin defenssit päälle jo insestiäitiyskäsitteestä, ja toisekseen ko. tavallisella pulliaisella ei ole käsitystä eikä kykyjä hoitaa insestiäitiyteen liittyviä asioita.

Insestiäitiys on tabu - myös sinulle.

Mainitsemasi esimerkki ei taida edustaa valtaosaa tukien hakijoissa. Täällä on äititabut rikottu ja paljon keskusteltu äitiydestä. Ollaan tosin sillä asteella, ettei osata nähdä insestiäityedessä mitään paapomista, vakavuus- tai keveysasteista huolimatta. Käsittääkseni rikolliset on tässä nyky-yhteiskunnassa hoidettu viranomaistahojen taholla. Suurempi ongelma asennekasvatuksessa on lasten henkinen väkivalta, vähättely, latistaminen, kateellisuus lasta kohtaan jne.

Mainitsemani esimerkki insestiäitiydestä kuvaa sitä äitiyden osaa, josta _ei_ keskustella ja jota _ei_ nähdä, mutta mikä on joillekin lapsille todellisuutta. On täysin eri asia jutella nettipalstalla niitä näitä kuin kohdata itse väkivaltainen äiti, kuten insestiäiti, joko insestiäidin pahoinpitelykohteena eli insestilapsena tai sitten esim. sosiaalityöntekijänä. Insestiäitiys on tabu, koska insestiäiti vaurioittaa lapsensa niin vaikeasti, että suurin osa ihmisistä kieltää insestiäitien ja yleensäkin koko insesti-ilmiön olemassaolon. Myös psykopaattiäidit ovat tabuaihe, ja yleensäkin äitien raju väkivalta lapsiaan _ja_ miehiään kohtaan. Tällaisten väkivaltaisten äitien seurannaisvaikutuksista _ei_ siis keskustella: sinäkin näet sen _vain_ marginaali-ilmiönä, jonka voi ehkä ohimennen mainita, mutta sitten haluatkin siirtyä jo muihin aiheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todennut että jotkut hyväosaiset (koksi lukeutuu myös jos ei ole paskasta lapsuudesta sairastunut esim skitsofreniaan ja sen myötä voi opiskella ja saada töitä) ei vaan tajua, ennen kuin sattuu omalle kohdalle. Riittävän pitkään kun omahyväisyys ja välinpitämättömyys jatkuu, on aina seurauksena sota. Viimeistään omat lapset sitten kärsii äiskän narsismista, kun ei mennäkään ponikurssille vaan ollaan jonkun pakolaisleirin seksiorjana, sekään tosin ei varmaan juuri narskua hetkauta.

Suomalaiset Kelasta ja sossusta rahansa hakevat elätit on ainakin ihan liian laiskoja, lihavia ja alkoholisoituneita persettään sohvasta nostamaan, saati sotimaan. Huvittava ajatuskin, ettäkö marraskuun räntäsateessa nuo lähtisivät liikkeelle, heh. Parempi pysyä sisällä lämpimässä sipsejä mussuttamassa ja tositelkkaria katsomassa, röyh.

Minä ainakin ihan hyvällä omallatunnolla kävin parisen vuotta kelasta työttömyyskorvausta ja muita tukia nostamassa, kun työpaikkaa ei löytynyt (tuskin kukaan uskoo vaikka väitän hakeneeni) kuitenkin sitä ennen melkein 15v maksanut veroja ja melkein viisi vuotta sen jälkeenkin. Ja nytkin istun sohvalla, telkkaria en vielä ole ehtinyt avata, laiska kun olen.

Noilla elättisuvuilla on kaksi todella ikävää yleistä piirrettä:

- vanhemmat kadehtivat lapsiaan, he eivät halua kenenkään nousevan, vaan painavat alas minkä pystyvät

- sukulaiset olettavat että perässä vedetään koko suku, että se nippa nappa jaloilleen päässyt lapsi antaa rahaa kotiin, kustantaa ja maksaa - paremmista perheistä tulevat taas saavat keski-ikäisinäkin tukea ja rahaa omilta vanhemmiltaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Huomaa kyllä, ettet tunne kunnolla aluetta. En jaksa lukea jokaista vääntöäsi, miten tartut nytkin ajatukseen jotenkin kummallisesti kyseenalaistaen, pitäisikö lapsen itse laittaa kierre poikki. Huoh.

Tunnen aluetta paremmin kuin arvaatkaan. Mutta kuka sen kierteen laittaa poikki jos ei seuraava sukupolvi? Ne ihmiset, jotka ovat tuohon asennemaailmaan jo kasvaneet, jättäneet koulunsa käymättä, tehneet liudan lapsia jne, eivät enää voi aloittaa alusta nk puhtaalta pöydältä. Heidän lapsensa voivat, mutta nämä lapset tarvitsevat siinä tukea. Vanhemmiltaan he eivät tarvittavaa tukea saa. Jotenkin ajattelen, että pitäisi ihan sieltä päiväkodista lähtien kannustaa lapsia kilpailemaan itsensä (ei muiden) kanssa. Saada lapset onnistumaan omien kykyjensä mukaan. Kaikista ei tarvitse tulla juristeja tai neurokirurgeja, mutta jotenkin pitäisi saada lapset olemaan menemättä sieltä, missä aita on matalin. Olemaan luovuttamatta.

Miltä ihmeen puhtaalta pöydältä? Kommenttisi ovat kovin ääripäihin vieviä. Tässähän me ollaan seuraava sukupolvi vaikuttamassa, puhumassa asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikuttamassa, tabuja rikkomassa.

Siltä puhtaalta pöydältä, että olisi vasta aloittamassa koulunkäynnin (keskittyisi, opiskelisi ja saisi hyviä arvosanoja), jatko-opinnot (lukisi kunnolla pääsykokeisiin, pyrkisi uudelleen, jos ei ekalla yrityksellä päässyt, suorittaisi tutkinnon loppuun) ja perheen perustamisen (olisi vasta suunnittelemassa ensimmäisen lapsen hankkimista). Jos on tilanteessa, jossa peruskoulu meni jo persiilleen, ammattitutkintoa ei tullut hankittua ja lapsiakin on pykätty jo viisi, niin ei voi palata ajassa taaksepäin ja tehdä toisenlaiset valinnat. Mutta näiden ihmisten lapset voivat tehdä toisenlaiset valinnat. 

On hyvä, että asiasta puhutaan. Vielä tärkeämpää on miettiä keinoja, joilla näiden perheiden lapset ja nuoret saataisiin haluamaan järkevämpiä valintoja kuin mitä heidän vanhempansa ovat tehneet. Pelkkä puhuminen ei kuitenkaan riitä, jos puhumisen seurauksena ei synny keinoja. 

Alan jo toivoa, että olisit nuorehko toimittaja, etkä työskentele sosiaalialalla. Puhdas pöytä on käsite, joka ei kirjaimellisesti tarkoita sitä. Jokaisella ihmisellä, lapsellakin on menneisyys, jota ei voi muuttaa. Joten voitko lopettaa tarttumisen jokaikiseen yleistermiin, tai googleta ensin. Helpommin valintoja voivat tehdä aikuiset, vanhemmat, ja heidän asenteisiin tulisi vaikuttaa. Lapsia voidaan ulkopuolisten tahojen kautta tietysti ohjata (koulu, kaveripiiri, sukulaiset), nykyään paljolti median kautta. Media onkin melkoinen avainsana. Ei auta, jos mediassa kirjoitetaan vain seurauksista. Näitä ovat esimerkiksi kun isovanhemmat eivät saa tavata lapsenlapsiaan (syistä vaietaan, täällä on kyllä ilmennyt, että vanhemmat pelkäävät isovanhempien kohtelevan lapsiaan samoin kuin itseään aina, kaltoin). Uutiset yksinäisistä vanhuksista, kun kukaan ei käy heitä katsomassa (syy sama kuin edellisessä, lapsesta aikuisuuten asti kaltoinkohtelu). Uutiset nuorten pahoinvoinnista, päihteiden lisääntynyt käyttö, rikollisuus (kaltoinkohtelu kotona, välinpitämättömyys). Uutiset yh-äiti meni baariin, exä poltti talon (molemmilla vanhemmilla taustalla kaltoinkohtelu omien vanhempiensa taholta). Missä siis edes puhutaan muualla kuin täällä? Muistan kun täällä oli joskus ketju, jossa pohdittiin tavallaan tätä ongelmaa. Mietittiin, miten lapset osaisivat hakea itse apua huomatessaan, että kotona ei ole kaikki hyvin. Päädyttiin että kouluissa pitäisi jakaa lapsille opas, josta tulisi "kauniisti" ilmaistua hyvät ja turvalliset kotiolosuhteet. Sama opas pitäisi lähettää koteihin. Näin ainakin saisi tietoa perille, mikä on oikein ja mikä ei ole. Kaikille kun se ei ole ollenkaan itsestäänselvää, ei lapsille, eikä vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten? Tiesin kaiken tuon, olen myös kokenut kaiken tuon. Silti olen sitä mieltä, että lähes kaikki tuet voidaan lopettaa. 

Mielestäsi siis myös esimerkiksi väkivaltaisten äitien ja isien pajoinpideltävänä/pahoinpitelemien lasten tukeminen yhteiskunnan taholta tulisi lopettaa?

Puhuin tulonsiirroista. 

Mutta lastensuojelun resurssit ja etenkin valtuudet ovat myös samaa paisunutta pelastusmissiota. Jos ihmiset eivät toisistansa huolta pidä, niin ei se ratkaisu ole mikään viranomaisorganisaatio. 

Näitä lastensa kaltoinkohtelevia paapotaan ihan syyttä. Väitän, että kyvyttömät luopuisivat lapsistaan helpommalla, jos oikeasti joutuisivat kohtaamaan vastuunsa. Ja jos eivät, niin eipä se tämä viranomaishomma toimi. Eli mitäs nyt. Ihminen on paha?

Esimerkiksi vakava insestiäitiys seuraunnaisvaikutuksineen on sellainen alue ja aihe, jonka ymmärtämiseen ja _oikeanlaiseen_ käsittelyyn tarvitaan paljon koulutettuja ihmisiä sekä eri viranomaistahoja, sillä tavallisilla pulliaisilla iskee ensinnäkin defenssit päälle jo insestiäitiyskäsitteestä, ja toisekseen ko. tavallisella pulliaisella ei ole käsitystä eikä kykyjä hoitaa insestiäitiyteen liittyviä asioita.

Insestiäitiys on tabu - myös sinulle.

Mainitsemasi esimerkki ei taida edustaa valtaosaa tukien hakijoissa. Täällä on äititabut rikottu ja paljon keskusteltu äitiydestä. Ollaan tosin sillä asteella, ettei osata nähdä insestiäityedessä mitään paapomista, vakavuus- tai keveysasteista huolimatta. Käsittääkseni rikolliset on tässä nyky-yhteiskunnassa hoidettu viranomaistahojen taholla. Suurempi ongelma asennekasvatuksessa on lasten henkinen väkivalta, vähättely, latistaminen, kateellisuus lasta kohtaan jne.

Mainitsemani esimerkki insestiäitiydestä kuvaa sitä äitiyden osaa, josta _ei_ keskustella ja jota _ei_ nähdä, mutta mikä on joillekin lapsille todellisuutta. On täysin eri asia jutella nettipalstalla niitä näitä kuin kohdata itse väkivaltainen äiti, kuten insestiäiti, joko insestiäidin pahoinpitelykohteena eli insestilapsena tai sitten esim. sosiaalityöntekijänä. Insestiäitiys on tabu, koska insestiäiti vaurioittaa lapsensa niin vaikeasti, että suurin osa ihmisistä kieltää insestiäitien ja yleensäkin koko insesti-ilmiön olemassaolon. Myös psykopaattiäidit ovat tabuaihe, ja yleensäkin äitien raju väkivalta lapsiaan _ja_ miehiään kohtaan. Tällaisten väkivaltaisten äitien seurannaisvaikutuksista _ei_ siis keskustella: sinäkin näet sen _vain_ marginaali-ilmiönä, jonka voi ehkä ohimennen mainita, mutta sitten haluatkin siirtyä jo muihin aiheisiin.

Duodecim 1992

Esko Varilo ja Leena Linna

Insesti ja yhteisö

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on oikeassa erityisesti voimavaratekijöissä. Vielä 1970-1980 -luvuilla köyhissäkin perheissä osattiin arvostaa koulutusta ja työntekoa. Ne olivat asiat, joiden avulla köyhän perheen lapsen oli mahdollista saavuttaa parempi elämä kuin vanhemmillaan. Mitä rankempaa vanhempien oma elämä oli ollut, sitä enemmän kannustettiin lapsia näkemään vaivaa paremman elämän eteen.

Nykyisin tilanne on toinen. Monissa köyhissä perheissä vanhemmat eivät näe lapsillaankaan mitään toivoa paremmasta. Sen vuoksi ei kannusteta eikä rohkaista edes yrittämään. Yrittämättä ei kuitenkaan pääse pois köyhyydestä, vähintäänkin täytyy lotota. Niissä köyhissä perheissä, joissa lapsilla vielä nähdään toivoa, on myös tarvittavat voimavaratekijät, vaikka vanhemmat eivät taloudellisesti pystykään lapsiaan tukemaan. 

Tämän takia pitäisi tunnistaa myös henkinen pahoinvointi ja opettaa lapsetkin, ja huolehtia ettei mene överiksi toivottomuus.

Vaikka ei olisi laiminlyöntejä ei pahoinpitelyä, on vaarallista olla ilmapiirissä jossa lytätään.

Itsekkin väkivallan ja narsismin keskeltä jonkinmoiseen elämään nousseena ymmärrän tarkkaan mitä ap. yrittää sanoa. Tabuja joita liittyy äiteihin ja isiin sekä kasvatukseen on riittämiin rikottaviksi, jaksakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vauvafoorumilla on puhuttu viime kuukausina hirveän paljon köyhyydestä. Onko se aina oma syy, onko se vain rahan puutetta, miten köyhyysongelma voitaisiin ratkaista, onko parempi antaa kala vai opettaa kalastamaan. Sekä lapsiperhepalveluissa että aikuissosiaalityössä työskennelleenä sosiaalityöntekijänä koen, että minun on päästävä sanomaan tähän aiheeseen jotakin.

Ensimmäinen pointti on se, että köyhyys tosiaan harvemmin on pelkästään rahan puutetta. Köyhyyteen liittyy usein ylisukupolvisuutta ja kasautuvaa epäonnea. Ihminen voi olla köyhä, mutta esimerkiksi hyvän perheen, runsaasti tukea tarjoavan ystäväpiirin, korkean koulutuksen tai mielekkään vapaa-ajantoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen mukanaan tuomat voimavaratekijät aiheuttavat sen, että ihminen selviää köyhyydestä huolimatta paremmin kuin ne, joilla tällaisia voimavaratekijöitä ei ole. 

Toinen pointti on se, että opiskelijana pelkällä opintotuella sinnitteleminen tai lasten kotihoito pienellä kotihoidontuella vakituisen työpaikan odotellessa ei ole mitään oikeaa köyhyyttä. Se on vapaasta tahdosta tehty valinta, johon liittyy tieto siitä, että tilanne paranee merkittävästi pari kertaa sormia napsauttamalla. Lisäksi näihin tilanteisiin on useimmiten voitu valmistautua etukäteen. Minulla oli taannoin opiskelija, jonka kanssa pohdimme sitä, miksi asiakkaamme ovat varsin erilaisessa tilanteessa kuin tämä opiskelija, vaikka he saavat tosiasiassa enemmän rahaa käteen kuin opiskelijat - nopeasti selvisi, että opiskelijan isä maksaa opiskelijan puhelinlaskut ja vakuutukset, kotipuolessa käydessä mukaan tyrkitään ruokaa enemmän kuin jaksaa kantaa ja "kyllä sitä tämän alan opiskelijana aina jonkun työn saa, jos haluaa". Niinpä.

Av:lla puhutaan aina säästämisestä. "Miten ne eivät tuohon yllättävään menoon osanneet varautua, kyllä aina pitää olla säästössä sen verran että X". No niinpä. Mutta kun pitää olla säästössä myös sitä varten että Y, että Z, että C, että B. Menot kasaantuvat ja köyhillä on irvokkaasti monesti vielä vähemmän mahdollisuuksia suunnitella kulutustaan kuin keskituloisilla saati rikkailla. Ei köyhä voi ostaa koko vuodeksi bussikorttia kerrallaan, vaikka siinä säästääkin monen kuukausilatauksen verran rahaa, koska se lataus on sama kuin koko kuukauden vuokran jälkeen käteen jäävä raha. Jos on elokuusta asti säästänyt rahaa lapsen joululahjaan ja marraskuussa työssäkäynnin kannalta välttämätön auto tai lapsiperheen perusvarusteisiin kuuluva pyykinpesukone hajoaa - no can do. Ihan jo pelkästään joku ärhäkkä flunssa voi suistaa koko kuukauden budjetin, jos se tarkoittaa käyntiä terveyskeskuslääkärillä ja päivystyksessä ja sitten vielä muutaman kympin apteekkireissua. 

Eipä se ärhäkkä flunssaa kaada köyhän taloutta, jos nyt siis puhutaan köyhistä jotka saavat muiden tukien lisäksi toimeentulotukea, kun julkisen puolen terveydenkäyntimaksut ja julkiselta puolelta määrätyt reseptilääkkeet, nehän kuuluu ttt:n perusosaan, maksusitoumus apteekkiin ja tk-lasku sossuun, tai siis nykyisin kelalle.

Eri asia jos kyseessä henkilö joka ei kuulu ttt:n piiriin.

Riippuvuudesta sossun ja yhteiskunnan tukiverkkoon ei katkea muuten kuin lottovoiton tai perinnön kautta, itselleni kävi niin että sain pienen perinnön 12kE.

Sossu äkkäsi että nyt on sulla perintö, syöppäs se ensin ennenkuin on sulla asiaa taas meille, viisaana heppuna tein pysyväisluoneisen irtioton koko sossun palveluista, menin kiinteistövälittäjän luokse ja hankin pienen omakotitalon (mummonmökki ja perunamaa) aika kaukaa kaupungista.

Täällä on nyt hyvä ollut elellä, varsinkin kun ei tupakka eikä viina maistu, työttömyyskorvaus juoksee kyllä, ja välillä saa tehdä pikku hommia joista muutaman satkun saan.

Vuoden perunat kasvaa tuossa ikkunan alla, ja metsään on lyhyt matka mennä hakemaan marjat ja sienet.

Tämmöisen liikkeen kun osais jokainen tehä ennenkuin joutuu sossun kynsiin, tosin ei näitä halpoja mummon mökkejä riitä kuin muutamille tuhansille edes koko suomen mittakaavassa.

olen ihan nautinnolla syrjäytynyt tänne sivuun, täällä pärjää taloudellisesti paremmin kuin kaupungissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Huomaa kyllä, ettet tunne kunnolla aluetta. En jaksa lukea jokaista vääntöäsi, miten tartut nytkin ajatukseen jotenkin kummallisesti kyseenalaistaen, pitäisikö lapsen itse laittaa kierre poikki. Huoh.

Tunnen aluetta paremmin kuin arvaatkaan. Mutta kuka sen kierteen laittaa poikki jos ei seuraava sukupolvi? Ne ihmiset, jotka ovat tuohon asennemaailmaan jo kasvaneet, jättäneet koulunsa käymättä, tehneet liudan lapsia jne, eivät enää voi aloittaa alusta nk puhtaalta pöydältä. Heidän lapsensa voivat, mutta nämä lapset tarvitsevat siinä tukea. Vanhemmiltaan he eivät tarvittavaa tukea saa. Jotenkin ajattelen, että pitäisi ihan sieltä päiväkodista lähtien kannustaa lapsia kilpailemaan itsensä (ei muiden) kanssa. Saada lapset onnistumaan omien kykyjensä mukaan. Kaikista ei tarvitse tulla juristeja tai neurokirurgeja, mutta jotenkin pitäisi saada lapset olemaan menemättä sieltä, missä aita on matalin. Olemaan luovuttamatta.

Miltä ihmeen puhtaalta pöydältä? Kommenttisi ovat kovin ääripäihin vieviä. Tässähän me ollaan seuraava sukupolvi vaikuttamassa, puhumassa asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikuttamassa, tabuja rikkomassa.

Siltä puhtaalta pöydältä, että olisi vasta aloittamassa koulunkäynnin (keskittyisi, opiskelisi ja saisi hyviä arvosanoja), jatko-opinnot (lukisi kunnolla pääsykokeisiin, pyrkisi uudelleen, jos ei ekalla yrityksellä päässyt, suorittaisi tutkinnon loppuun) ja perheen perustamisen (olisi vasta suunnittelemassa ensimmäisen lapsen hankkimista). Jos on tilanteessa, jossa peruskoulu meni jo persiilleen, ammattitutkintoa ei tullut hankittua ja lapsiakin on pykätty jo viisi, niin ei voi palata ajassa taaksepäin ja tehdä toisenlaiset valinnat. Mutta näiden ihmisten lapset voivat tehdä toisenlaiset valinnat. 

On hyvä, että asiasta puhutaan. Vielä tärkeämpää on miettiä keinoja, joilla näiden perheiden lapset ja nuoret saataisiin haluamaan järkevämpiä valintoja kuin mitä heidän vanhempansa ovat tehneet. Pelkkä puhuminen ei kuitenkaan riitä, jos puhumisen seurauksena ei synny keinoja. 

Alan jo toivoa, että olisit nuorehko toimittaja, etkä työskentele sosiaalialalla. Puhdas pöytä on käsite, joka ei kirjaimellisesti tarkoita sitä. Jokaisella ihmisellä, lapsellakin on menneisyys, jota ei voi muuttaa. Joten voitko lopettaa tarttumisen jokaikiseen yleistermiin, tai googleta ensin. Helpommin valintoja voivat tehdä aikuiset, vanhemmat, ja heidän asenteisiin tulisi vaikuttaa. Lapsia voidaan ulkopuolisten tahojen kautta tietysti ohjata (koulu, kaveripiiri, sukulaiset), nykyään paljolti median kautta. Media onkin melkoinen avainsana. Ei auta, jos mediassa kirjoitetaan vain seurauksista. Näitä ovat esimerkiksi kun isovanhemmat eivät saa tavata lapsenlapsiaan (syistä vaietaan, täällä on kyllä ilmennyt, että vanhemmat pelkäävät isovanhempien kohtelevan lapsiaan samoin kuin itseään aina, kaltoin). Uutiset yksinäisistä vanhuksista, kun kukaan ei käy heitä katsomassa (syy sama kuin edellisessä, lapsesta aikuisuuten asti kaltoinkohtelu). Uutiset nuorten pahoinvoinnista, päihteiden lisääntynyt käyttö, rikollisuus (kaltoinkohtelu kotona, välinpitämättömyys). Uutiset yh-äiti meni baariin, exä poltti talon (molemmilla vanhemmilla taustalla kaltoinkohtelu omien vanhempiensa taholta). Missä siis edes puhutaan muualla kuin täällä? Muistan kun täällä oli joskus ketju, jossa pohdittiin tavallaan tätä ongelmaa. Mietittiin, miten lapset osaisivat hakea itse apua huomatessaan, että kotona ei ole kaikki hyvin. Päädyttiin että kouluissa pitäisi jakaa lapsille opas, josta tulisi "kauniisti" ilmaistua hyvät ja turvalliset kotiolosuhteet. Sama opas pitäisi lähettää koteihin. Näin ainakin saisi tietoa perille, mikä on oikein ja mikä ei ole. Kaikille kun se ei ole ollenkaan itsestäänselvää, ei lapsille, eikä vanhemmille.

No miksi esimerkiksi Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen kiduttivat Vilja Eerika Tarkkia _salassa_? Vaikka Vilja Eerika Tarkki olisi saanut joka päivä kotiinsa turvallisesta kodista kertovan kirjasen, niin mitä se olisi mitään auttanut? Ja edelleen: lopettaako esimerkiksi raskaana oleva alkoholistiäiti juomisensa, kun hänelle annetaan luettavaksi kirjanen turvallisesta kodista? Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten? Tiesin kaiken tuon, olen myös kokenut kaiken tuon. Silti olen sitä mieltä, että lähes kaikki tuet voidaan lopettaa. 

Mielestäsi siis myös esimerkiksi väkivaltaisten äitien ja isien pajoinpideltävänä/pahoinpitelemien lasten tukeminen yhteiskunnan taholta tulisi lopettaa?

Puhuin tulonsiirroista. 

Mutta lastensuojelun resurssit ja etenkin valtuudet ovat myös samaa paisunutta pelastusmissiota. Jos ihmiset eivät toisistansa huolta pidä, niin ei se ratkaisu ole mikään viranomaisorganisaatio. 

Näitä lastensa kaltoinkohtelevia paapotaan ihan syyttä. Väitän, että kyvyttömät luopuisivat lapsistaan helpommalla, jos oikeasti joutuisivat kohtaamaan vastuunsa. Ja jos eivät, niin eipä se tämä viranomaishomma toimi. Eli mitäs nyt. Ihminen on paha?

Esimerkiksi vakava insestiäitiys seuraunnaisvaikutuksineen on sellainen alue ja aihe, jonka ymmärtämiseen ja _oikeanlaiseen_ käsittelyyn tarvitaan paljon koulutettuja ihmisiä sekä eri viranomaistahoja, sillä tavallisilla pulliaisilla iskee ensinnäkin defenssit päälle jo insestiäitiyskäsitteestä, ja toisekseen ko. tavallisella pulliaisella ei ole käsitystä eikä kykyjä hoitaa insestiäitiyteen liittyviä asioita.

Insestiäitiys on tabu - myös sinulle.

Mainitsemasi esimerkki ei taida edustaa valtaosaa tukien hakijoissa. Täällä on äititabut rikottu ja paljon keskusteltu äitiydestä. Ollaan tosin sillä asteella, ettei osata nähdä insestiäityedessä mitään paapomista, vakavuus- tai keveysasteista huolimatta. Käsittääkseni rikolliset on tässä nyky-yhteiskunnassa hoidettu viranomaistahojen taholla. Suurempi ongelma asennekasvatuksessa on lasten henkinen väkivalta, vähättely, latistaminen, kateellisuus lasta kohtaan jne.

Mainitsemani esimerkki insestiäitiydestä kuvaa sitä äitiyden osaa, josta _ei_ keskustella ja jota _ei_ nähdä, mutta mikä on joillekin lapsille todellisuutta. On täysin eri asia jutella nettipalstalla niitä näitä kuin kohdata itse väkivaltainen äiti, kuten insestiäiti, joko insestiäidin pahoinpitelykohteena eli insestilapsena tai sitten esim. sosiaalityöntekijänä. Insestiäitiys on tabu, koska insestiäiti vaurioittaa lapsensa niin vaikeasti, että suurin osa ihmisistä kieltää insestiäitien ja yleensäkin koko insesti-ilmiön olemassaolon. Myös psykopaattiäidit ovat tabuaihe, ja yleensäkin äitien raju väkivalta lapsiaan _ja_ miehiään kohtaan. Tällaisten väkivaltaisten äitien seurannaisvaikutuksista _ei_ siis keskustella: sinäkin näet sen _vain_ marginaali-ilmiönä, jonka voi ehkä ohimennen mainita, mutta sitten haluatkin siirtyä jo muihin aiheisiin.

Ok. En tiedä, miten läheisestä kokemuksesta tai tiedosta puhut. Itse elin lapsuuteni seksuaaliseen, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan alistettuna, salaisten ryyppyjuhlien keskellä. Ilman kenenkään tukea. Itselleni ne eivät ole tabuja ja olen niistä kertonut, vaan en tähän ketjuun kirjoita romaania aiheesta. Huolimatta järkyttävistä kotioloistani, hyvin toimeen tulevista vanhemmistani, selvisin omin tietotaidon siitä sotkusta. Tietysti traumat ovat olleet hirveät ja suurin osa elämääni on mennyt niiden käsittelyyn. Silti minulla ei ole tarvetta ollut heittäytyä yhteiskunnan elätiksi. Vanhempani ovat häveliään katkeria minulle, kun selvisin. Olinhan vain väline, vaan enpäs ole. Pitää paikkansa, että yleisesti moni asia on vielä tabu, voi vaan ihmetellä miksi. Ketä tai mitä sillä suojellaan? Kukaa saa ja mitä, kenen etu ja kenen kärsimys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?

Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.

Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.

Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan.  Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin. 

Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä. 

Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä? 

Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis. 

Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.

Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden  ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli? 

En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla? 

Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.

Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.  

Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta. 

Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?

He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua. 

Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.

Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan. 

Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa. 

Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas. 

Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.

Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu. 

Huomaa kyllä, ettet tunne kunnolla aluetta. En jaksa lukea jokaista vääntöäsi, miten tartut nytkin ajatukseen jotenkin kummallisesti kyseenalaistaen, pitäisikö lapsen itse laittaa kierre poikki. Huoh.

Tunnen aluetta paremmin kuin arvaatkaan. Mutta kuka sen kierteen laittaa poikki jos ei seuraava sukupolvi? Ne ihmiset, jotka ovat tuohon asennemaailmaan jo kasvaneet, jättäneet koulunsa käymättä, tehneet liudan lapsia jne, eivät enää voi aloittaa alusta nk puhtaalta pöydältä. Heidän lapsensa voivat, mutta nämä lapset tarvitsevat siinä tukea. Vanhemmiltaan he eivät tarvittavaa tukea saa. Jotenkin ajattelen, että pitäisi ihan sieltä päiväkodista lähtien kannustaa lapsia kilpailemaan itsensä (ei muiden) kanssa. Saada lapset onnistumaan omien kykyjensä mukaan. Kaikista ei tarvitse tulla juristeja tai neurokirurgeja, mutta jotenkin pitäisi saada lapset olemaan menemättä sieltä, missä aita on matalin. Olemaan luovuttamatta.

Miltä ihmeen puhtaalta pöydältä? Kommenttisi ovat kovin ääripäihin vieviä. Tässähän me ollaan seuraava sukupolvi vaikuttamassa, puhumassa asioista niiden oikeilla nimillä ja vaikuttamassa, tabuja rikkomassa.

Siltä puhtaalta pöydältä, että olisi vasta aloittamassa koulunkäynnin (keskittyisi, opiskelisi ja saisi hyviä arvosanoja), jatko-opinnot (lukisi kunnolla pääsykokeisiin, pyrkisi uudelleen, jos ei ekalla yrityksellä päässyt, suorittaisi tutkinnon loppuun) ja perheen perustamisen (olisi vasta suunnittelemassa ensimmäisen lapsen hankkimista). Jos on tilanteessa, jossa peruskoulu meni jo persiilleen, ammattitutkintoa ei tullut hankittua ja lapsiakin on pykätty jo viisi, niin ei voi palata ajassa taaksepäin ja tehdä toisenlaiset valinnat. Mutta näiden ihmisten lapset voivat tehdä toisenlaiset valinnat. 

On hyvä, että asiasta puhutaan. Vielä tärkeämpää on miettiä keinoja, joilla näiden perheiden lapset ja nuoret saataisiin haluamaan järkevämpiä valintoja kuin mitä heidän vanhempansa ovat tehneet. Pelkkä puhuminen ei kuitenkaan riitä, jos puhumisen seurauksena ei synny keinoja. 

Alan jo toivoa, että olisit nuorehko toimittaja, etkä työskentele sosiaalialalla. Puhdas pöytä on käsite, joka ei kirjaimellisesti tarkoita sitä. Jokaisella ihmisellä, lapsellakin on menneisyys, jota ei voi muuttaa. Joten voitko lopettaa tarttumisen jokaikiseen yleistermiin, tai googleta ensin. Helpommin valintoja voivat tehdä aikuiset, vanhemmat, ja heidän asenteisiin tulisi vaikuttaa. Lapsia voidaan ulkopuolisten tahojen kautta tietysti ohjata (koulu, kaveripiiri, sukulaiset), nykyään paljolti median kautta. Media onkin melkoinen avainsana. Ei auta, jos mediassa kirjoitetaan vain seurauksista. Näitä ovat esimerkiksi kun isovanhemmat eivät saa tavata lapsenlapsiaan (syistä vaietaan, täällä on kyllä ilmennyt, että vanhemmat pelkäävät isovanhempien kohtelevan lapsiaan samoin kuin itseään aina, kaltoin). Uutiset yksinäisistä vanhuksista, kun kukaan ei käy heitä katsomassa (syy sama kuin edellisessä, lapsesta aikuisuuten asti kaltoinkohtelu). Uutiset nuorten pahoinvoinnista, päihteiden lisääntynyt käyttö, rikollisuus (kaltoinkohtelu kotona, välinpitämättömyys). Uutiset yh-äiti meni baariin, exä poltti talon (molemmilla vanhemmilla taustalla kaltoinkohtelu omien vanhempiensa taholta). Missä siis edes puhutaan muualla kuin täällä? Muistan kun täällä oli joskus ketju, jossa pohdittiin tavallaan tätä ongelmaa. Mietittiin, miten lapset osaisivat hakea itse apua huomatessaan, että kotona ei ole kaikki hyvin. Päädyttiin että kouluissa pitäisi jakaa lapsille opas, josta tulisi "kauniisti" ilmaistua hyvät ja turvalliset kotiolosuhteet. Sama opas pitäisi lähettää koteihin. Näin ainakin saisi tietoa perille, mikä on oikein ja mikä ei ole. Kaikille kun se ei ole ollenkaan itsestäänselvää, ei lapsille, eikä vanhemmille.

No miksi esimerkiksi Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen kiduttivat Vilja Eerika Tarkkia _salassa_? Vaikka Vilja Eerika Tarkki olisi saanut joka päivä kotiinsa turvallisesta kodista kertovan kirjasen, niin mitä se olisi mitään auttanut? Ja edelleen: lopettaako esimerkiksi raskaana oleva alkoholistiäiti juomisensa, kun hänelle annetaan luettavaksi kirjanen turvallisesta kodista? Jne.

Vilja Erika kyl juoksi siellä taloyhtiön pihassa ihan avoimesti.

Isoäiti ja sossu sen kuoleman mahdollistivat.