Itsestään puhuminen monikossa
Mistä mahtaa olla kyse, kun tuttuni puhuu itsestään juhlallisesti "Me"-muodossa, mutta melkein kaikkia muita puhuttelee lähes alentavaan sävyyn? Onkohan hän narsisti vai voisiko hän kärsiä jakautuneesta persoonallisuudesta? Itsekin olen joskus vahingossa teititellyt tätä ihmistä, mitä kadun, koska hänet pitäisi joka tapauksessa palauttaa maan pinnalle.
Kommentit (5)
Sorrun tähän myös!!
En ymmärrä miksi? tänäänkin oli tilanne jossa asia koski vain minua ja tekemisiäni, lapset oli siinä vieressä, niin silti väänsin yhden lauseen "me" -muotoon. Vaikka tilanteessa lapset olivat vain statisteja. Toki jatkoin jutustelua minä -muodossa myöhemmin, mutta yksi "me" pääsi lipsahtamaan. Välillä se ärsyttää itseäkin, kai sitä sit alitajuntaisesti laski ne lapsetkin siihen keskusteluun mukaan, vaikka he eivät olleetkaan keskustelussa mukana, eikä asia heihin liittynyt. Ota tuosta nyt selvä! Onneks tämä henkilö jolle puhuin oli tuttu ja tajusi että vieressä olevat lapset ovat minun, mutta ne 3 muuta kuuntelijaa eivät tätä tienneet, joten se "me"-muoto saattoi kuulostaa kyllä melko skitsofreniseltä.. %)
Aika moni tituleeraa itseään "Suomen kansaksi" puhuessaan omista mielipiteistään.
Toimittajat ja muutkin käyttävät me-muotoa tehokeinona. He kysyvät "Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?", vaikka eivät taatusti koe itseään vaivaavan yhtään mikään. Mutta kun ei tietynlaisia pahantekijjöitä ole soveliasta haukkuakaan, niin mennään piiloon me-muodon taakse.
Käytän mieluiten yksikön kolmatta, viitatessa itseeni.
Anna joku konkreettinen esimerkki? Esimerkiksi perheellinen voi puhua hyvinkin "me"-muodossa, asioista joista voisi puhua myös "minä"-muodossa.