Puuttuuko koulun terkkari, jos lapsi selvästi ylipainoinen?
Kommentit (13)
En tiedä puuttuuko, mutta jos ei, niin eikö terveydenhoitaja silloin syyllisty virkavirheeseen? Eikö hänen tehtävänsä nimenomaan ole vaalia terveyttä?
Kyllä minun mielestäni pitäisi puuttua. Jos ei puutu niin huono homma.
Onko kellään kokemusta, että oltaisiin puututtu?
Itse olen kouluterveydenhoitajana alakoulussa ja ylipainoisia lapsia tulee nykyään paljon vastaan. Meillä on velvollisuus koittaa puuttua asiaan, mutta usein vanhemmat tekevät sen melko hankalaksi. Eräänkin lapsen kohdalla otin ylipainon varovaisesti puheeksi ja lapsen äidin kanssa juttelimme elintavoista, jotka ovat painon nousun taustalla. Yhteisymmärryksessä sovimme, että aloitetaan painon tarkempi seuranta, eli lapsi käy terkkarilla punnittavana muutaman kk välein ja yrittää yhdessä perheen kanssa parantaa syömisiä ja lisätä liikuntaa.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut, lapsen paino vain jatkoi nousuaan. Tässä kohtaa ehdotin, että otettaisiin ravitsemusterapeutti mukaan hommaan, sillä hän voisi auttaa lapsen ruokavalion kanssa vielä paremmin. Perheen äiti ei tähän suostunut, vaan halusi ehdottomasti jatkaa nykyisellä tavalla, eli kontrolloidaan vaan painoa säännöllisesti terkkarilla ja parannetaan elintapoja itse.
Paino jatkoi nousuaan, vaikka äiti oli ehdottoman varma, että perhe syö terveellisesti ja sopivasti, sekä liikkuu. Ylipainolle ei siis pitöisi olla mitään syytä. Todellista tilannettahan kotona ei voida tietää, mutta terkkarina käteni ovat melko sidotut, jos vanhemmat eivät suostu yhteistyöhön millään tapaa ja kieltävät tai väheksyvät ongelmaa.
Onneksi on niitäkin perheitä, jotka jopa itse hakeutuvat vastaanotolleni hakemaan apua paino-ongelmiin, ja haluavat saada tilanteen hallintaan.
Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa ohjataan tarkempiin tutkimuksiin painon nousun selvittämiseksi, ettei taustalla ole sairautta tms? Alle kouluikäisillä kaiketi näin toimitaan herkemmin?
Meidän pojan terkkari oli kovin huolissaan ja punnitsi ylimääräisiä kertoja ja soitteli meille vanhemmille, kun poika oli alipainoinen, vaikka oli juuri venähtämässä pituutta eikä paino vain kertynyt samaa tahtia. Eiköhän hän olisi ylipainoonkin puuttunut.
Todellakin pitää puuttua, mutta ei syyllistää lasta vaan vanhempia. Toki riippuen lapsen iästä! 13v jo päättää itse paljon syömisiään mutta 6v on vanhempien armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kouluterveydenhoitajana alakoulussa ja ylipainoisia lapsia tulee nykyään paljon vastaan. Meillä on velvollisuus koittaa puuttua asiaan, mutta usein vanhemmat tekevät sen melko hankalaksi. Eräänkin lapsen kohdalla otin ylipainon varovaisesti puheeksi ja lapsen äidin kanssa juttelimme elintavoista, jotka ovat painon nousun taustalla. Yhteisymmärryksessä sovimme, että aloitetaan painon tarkempi seuranta, eli lapsi käy terkkarilla punnittavana muutaman kk välein ja yrittää yhdessä perheen kanssa parantaa syömisiä ja lisätä liikuntaa.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut, lapsen paino vain jatkoi nousuaan. Tässä kohtaa ehdotin, että otettaisiin ravitsemusterapeutti mukaan hommaan, sillä hän voisi auttaa lapsen ruokavalion kanssa vielä paremmin. Perheen äiti ei tähän suostunut, vaan halusi ehdottomasti jatkaa nykyisellä tavalla, eli kontrolloidaan vaan painoa säännöllisesti terkkarilla ja parannetaan elintapoja itse.
Paino jatkoi nousuaan, vaikka äiti oli ehdottoman varma, että perhe syö terveellisesti ja sopivasti, sekä liikkuu. Ylipainolle ei siis pitöisi olla mitään syytä. Todellista tilannettahan kotona ei voida tietää, mutta terkkarina käteni ovat melko sidotut, jos vanhemmat eivät suostu yhteistyöhön millään tapaa ja kieltävät tai väheksyvät ongelmaa.
Onneksi on niitäkin perheitä, jotka jopa itse hakeutuvat vastaanotolleni hakemaan apua paino-ongelmiin, ja haluavat saada tilanteen hallintaan.
Tuossa tilanteessa vanhempien ulkomuoto kertoo sen totuuden. Jos hoikat vanhemmat niin olettaisin että puhuvat totta ja jos lihavat niin..
Riippuu paljon tapauksesta ja perheestä, ja terkkaristakin. Itse ajattelen niin, että siinä kohtaa kun mennään selkeästi käyrillä yli keskiarvon, eikä ole kyseessä hetkellinen nousu vaan pitempiaikainen, niin asiaan täytyy alkaa puuttua.
Etenkin, jos lasta ja perhettä haastatellessa tulee ilmi huolestuttavia seikkoja ravitsemuksessa ja liikunnassa, tai muita oireita.
Mieluusti ohjaisin tarkempiin tutkimuksiin ja ravitsemusterapeutin seurantaan kaikki, joiden kohdalla huoli herää. Tuntuu vain nykyisin, että se ei tosiaan ole helppoa saada asiaa vietyä eteenpäin kun säästösyistä koululääkäreistä ja kaikesta mahdollisesta leikataan, mikä on todella väärin. Etenkin pienten lasten kohdalla pitäisi olla tarkkana ja ehdottomasti tutkia huolta herättävät asiat.
Koululääkäri päättää missä vaiheessa ja minkälaisessa tilanteessa tarvitaan jatkotutkimuksiaja milloin ei kouluterveydenhuollon resulssit riitä vasm lähetetään ylipainon vuoksi eteenpäin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos ei, pitäisikö mielestänne puuttua?
Toivon mukaan edes terkkari.
Mitä jos vanhempi ei suostu mihinkään seurantaan? Onko lapsen terveys pelkästään vanhempien armoilla, kun on kyse lapsen ylipainosta? Tuleeko vanhemmille mitään seuraamuksia, lasua tmv jos antaa vaan lapsensa lihoa, eikä suostu mihinkään seurantoihin? Tietääkö kukaan?
Pitäisi puuttua ja lisäksi ylipainoisen lapsen vanhempia tulisi syyttää lapsen pahoinpitelystä.