Syntyvyyden laskusta: miksi ylipäätään kukaan hankkii enää lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Ulkoapäin ohjautuvat, konservatiiviset ja poikkeuksellisen hoivaavat ihmiset haluavat edelleen lapsia. Kukaan ei myönnä tehneensä lapsia, "koska niitä kuuluu tehdä", mutta noin moni silti asian sisimmässään kokee. Lapset ovat "luonnollinen osa elämää", eikä lisääntymistä koeta välttämättä edes valinnaksi.

Ja höpö, höpö... kyllä niitä lapsia on liutakaupalla myös liberaaleissa vihervasemmistoperheissä. 

Mikään arvopohjasuuntaus ei selitä lasten tekoa. Monilla ihmisillä on alkukantainen tarve lisääntyä. Sehän on kaikilla elämillä olemisen tavoite. Ihminen on siitä erilainen, että tästä löytyy poikkeuksia. 

Kuitenkin velat ovat etenkin naisissa vielä harvinaisia. Viimeisten tutkimusten mukaan kuitenkin 90 prosenttia naisista toivoo lasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aloitusviestissä se syy oikeastaan kiteytyy aika hyvin - nykyaikana kaikesta pitää saada mahdollisimman välitön tyydytys tai hyöty.  Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen taas on pitkä ja raskas prosessi, mutta se tuo elämään pidemmällä aikavälillä mittaamattoman arvokasta sisältöä.

Tuota AP:n kuvailemaa ajattelutapaa voisi rinnastaa siihen, että joku miettii, miksi harrastaa liikuntaa tai tähdätä vaikka maratonille, kun voi sen sijaan maata sohvalla ja syödä karkkia joka päivä. Kyseessä on siis pidemmän aikavälin onnellisuus ja mielenterveys vs. nopeammin saatava tyydytys ja rikkonaisempi elämä. 

Huomaa vielä, että perheenkin voi perustaa huonolla tavalla (ikään kuin syöden sitä karkkia ja maaten sohvalla) hankkimalla lapsen/lapsia ihan vääränlaisen tyypin kanssa ja ennen kuin osaa pitää huolta itsestään ja taloudestaan.

Ihan samalla lailla lapsettomana voi kokea "mittaamattoman arvokasta sisältöä" ja vieläpä noita kaikkia lapsiperhe-elämän huonoja puolia. En tiedä, mistä keksit puheesi välittömästä tyydytyksestä, kun aloituksessa nimenomaan mainittiin elämän merkityksellisyys ja syvällinen tyytyväisyys.

Minä haluan elämääni pitkän aikavälin onnellisuutta, ja juuri siksi en lapsia hanki. :)

No oletko sitten kenties jotenkin yksinkertainen, jos et ymmärrä, että joku toinen saa elämäänsä sitä pitkän aikavälin onnellisuutta hankkimalla niitä lapsia? Me kaikki kun emme ole samanlaisia. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Palstalla ihmetellään usein, miksi nuoret aikuiset eivät hanki enää lapsia, vaikka kokonaisuudessaan Suomessa menee ihan hyvin. Minä taas ihmettelen, miksi kukaan enää hankkii lapsia, kun asian saa vihdoinkin vapaasti valita, ja vaihtoehtoja elämän sisällöksi on vaikka kuinka paljon.

On luonnollista haluta enemmän myönteisiä asioita kuten vapautta, mielihyvää, olemisen helppoutta, elämän merkityksellisyyttä, mielenrauhaa ja syvällistä tyytyväisyyttä kuin lapsiperhe-elämän rankkuutta, luopumista, epämukavuutta, rajoittavuutta, harmeja ja kärsimystä. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi joku valitsee vielä lapsiperheen elämäntavan.

Onko joku muu miettinyt tätä näkökulmaa?

Vapaus ja helppous on toki pahuksen kivoja asioita. MUTTA mulla on viisi lasta, syystä että

1) En olis kokenut olevani täysi nainen sitä ilman. Mun naiseus on biologiaa ja haluan käyttää ruumistani siihen mihin se on tarkoitettu. Olen todella ylpeä synnytys- ja imetyskyvystäni.

2) Haluan, että maailmassa on MUN IHMISIÄ. En osaisi luottaa kehenkään vieraaseen. En edes suomalaiseen, saati ulkomaalaiseen. Ei semmosilla ole mitään intressiä välittää mun hyvinvoinnistani. Ainoastaan mun geneettisillä jälkeläisillä, jotka mä olen itse kasvattanut. Siksi olen panostanut siihen, vaikka se onkin välillä pahuksen raskasta ja paskamaista.

3) Nyt, kun lapset alkavat olla aikuisia, voin todeta että se hetki kun oma aika oli kortilla ja oli rankkaa ja hankalaa, oli pahuksen pieni aika. Suurimman osan elämääni oon kuitenkin saanut olla just niin vapaa kuin ihminen täällä ylipäänsä nyt pystyy olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoapäin ohjautuvat, konservatiiviset ja poikkeuksellisen hoivaavat ihmiset haluavat edelleen lapsia. Kukaan ei myönnä tehneensä lapsia, "koska niitä kuuluu tehdä", mutta noin moni silti asian sisimmässään kokee. Lapset ovat "luonnollinen osa elämää", eikä lisääntymistä koeta välttämättä edes valinnaksi.

On todella outoa, jos perheellinen ei myönnä, että lapsettomana olisi helpompaa. Se on valheellista. Ihmisiä myös aivopestään hankkimaan lapsia, ja sekin tulisi perheellisten myöntää. Heidän tulisi myös myöntää, että elämä ilman lapsia on täysin yhtä palkitsevaa ellei jopa palkitsevampaa kuin lasten kanssa. Lisäksi heidän tulisi myöntää, että vaihtaisivat lapsettomien kanssa paikkoja milloin vain.

Sen sijaan perheelliset teeskentelevät, että perheellisyys on ainoa oikea tapa.

Mutta kun suuri osa ihmisistä ei kaipaa elämäänsä ensisijaisesti helppoutta.

Se on tylsää pidemmän päälle.

Haasteita ja sisältöä monet kaipaavat ja niitä saa toki muualtakin kuin perhe- elämästä.

Merkityksellisyys ja syvä tyydytys elämään tulee todella monelle lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla ihmetellään usein, miksi nuoret aikuiset eivät hanki enää lapsia, vaikka kokonaisuudessaan Suomessa menee ihan hyvin. Minä taas ihmettelen, miksi kukaan enää hankkii lapsia, kun asian saa vihdoinkin vapaasti valita, ja vaihtoehtoja elämän sisällöksi on vaikka kuinka paljon.

On luonnollista haluta enemmän myönteisiä asioita kuten vapautta, mielihyvää, olemisen helppoutta, elämän merkityksellisyyttä, mielenrauhaa ja syvällistä tyytyväisyyttä kuin lapsiperhe-elämän rankkuutta, luopumista, epämukavuutta, rajoittavuutta, harmeja ja kärsimystä. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi joku valitsee vielä lapsiperheen elämäntavan.

Onko joku muu miettinyt tätä näkökulmaa?

Vapaus ja helppous on toki pahuksen kivoja asioita. MUTTA mulla on viisi lasta, syystä että

1) En olis kokenut olevani täysi nainen sitä ilman. Mun naiseus on biologiaa ja haluan käyttää ruumistani siihen mihin se on tarkoitettu. Olen todella ylpeä synnytys- ja imetyskyvystäni.

2) Haluan, että maailmassa on MUN IHMISIÄ. En osaisi luottaa kehenkään vieraaseen. En edes suomalaiseen, saati ulkomaalaiseen. Ei semmosilla ole mitään intressiä välittää mun hyvinvoinnistani. Ainoastaan mun geneettisillä jälkeläisillä, jotka mä olen itse kasvattanut. Siksi olen panostanut siihen, vaikka se onkin välillä pahuksen raskasta ja paskamaista.

3) Nyt, kun lapset alkavat olla aikuisia, voin todeta että se hetki kun oma aika oli kortilla ja oli rankkaa ja hankalaa, oli pahuksen pieni aika. Suurimman osan elämääni oon kuitenkin saanut olla just niin vapaa kuin ihminen täällä ylipäänsä nyt pystyy olemaan.

No, loppujen lopuksi viisi kappaletta ihmisiä vs loput 7 miljardia ei ole mikään turva yhtään millekään. Luulen että joku muu syy lasten hankintaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä oletkin individualisti etkä edes muita ihmisiä kuin itsesi. Kuka maksaa sinun eläkkeesi ja hoitaa sinua vanhainkodissa jos ei Suomeen synny lapsia? Toivottavasti 70-80-vuotiaana sanot samat sanat kun selkään koskee ja vessaan ei pääse omin avuin

"kokonaisuudessaan Suomessa menee ihan hyvin... miksi kukaan enää hankkii lapsia, kun asian saa vihdoinkin vapaasti valita, ja vaihtoehtoja elämän sisällöksi on vaikka kuinka paljon."

Toivottavasti nuo sanat ovat sinun mielessäsi silloinkin

Robotit meidät kaikki hoitavat, eikä mitään vanhainkoteja tule olemaan sen enempää kuin nykyisin on vaivaistaloja. Nyt puhutaan kuitenkin asioista, jotka tapahtuvat puolen vuosisadan kuluttua. Moni asia ehtii siinä ajassa muuttua, ja työväestön määrän ja hyvinvoinnin yhteys on eräs niistä. Tulevaisuudessa ihmiset eivät enää tuota elintasoa ja hyvinvointia.

Heh.

a) Kuvitteletko, että robottien tuottama elintaso jotenkin jaettaisiin kaikille ihmisille? Nope.

b) Haluaisitko olla vanhana robottien kääntelemä paketti, vailla ihmissuhteita? Nimittäin jos kaikki haluaisivat vaan helppoutta ja mielihyvää, niin kuka välittäisi jostain ryppyisestä hyödyttömästä kääkkänästä?

Olen mielestäni fiksu, kiva, älykäs ja koulutettu ihminen. Mieheni samoin. Meidän mielestä meitä voi siis olla useampikin. Ja miksi ei olisi. Meillä on erinomainen elintaso ja paljon sivistyksellistä pääomaa lapselle annettavana. On kivaa näyttää lapselle maailmaa, opettaa asioita ja iloita hänen ilostaan ja seurata hänen kehittymistään. Se on katsokaas vähän niin, että kun on varaa antaa, haluaa antaa eikä ahnehtia kaikkea itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aloitusviestissä se syy oikeastaan kiteytyy aika hyvin - nykyaikana kaikesta pitää saada mahdollisimman välitön tyydytys tai hyöty.  Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen taas on pitkä ja raskas prosessi, mutta se tuo elämään pidemmällä aikavälillä mittaamattoman arvokasta sisältöä.

Tuota AP:n kuvailemaa ajattelutapaa voisi rinnastaa siihen, että joku miettii, miksi harrastaa liikuntaa tai tähdätä vaikka maratonille, kun voi sen sijaan maata sohvalla ja syödä karkkia joka päivä. Kyseessä on siis pidemmän aikavälin onnellisuus ja mielenterveys vs. nopeammin saatava tyydytys ja rikkonaisempi elämä. 

Huomaa vielä, että perheenkin voi perustaa huonolla tavalla (ikään kuin syöden sitä karkkia ja maaten sohvalla) hankkimalla lapsen/lapsia ihan vääränlaisen tyypin kanssa ja ennen kuin osaa pitää huolta itsestään ja taloudestaan.

Ihan samalla lailla lapsettomana voi kokea "mittaamattoman arvokasta sisältöä" ja vieläpä noita kaikkia lapsiperhe-elämän huonoja puolia. En tiedä, mistä keksit puheesi välittömästä tyydytyksestä, kun aloituksessa nimenomaan mainittiin elämän merkityksellisyys ja syvällinen tyytyväisyys.

Minä haluan elämääni pitkän aikavälin onnellisuutta, ja juuri siksi en lapsia hanki. :)

Niin, lapsettomuus ehkä joillekin tarkoittaa pitkän aikavälin onnellisuutta. Itsekin olen lapseton, mutta alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan sitä näkökantaa, joka minulla oli aiemmin. Lähinnä siitä syystä, että lähes kaikki tuntemani onnelliset keski-ikäiset ovat perheellisiä, joilla on onnellinen parisuhde tai avioliitto, ja joiden lapsilla menee hyvin. Onnettomimpia vaikuttavat olevan yksinäiset peräkammarin pojat ja vanhatpiiat sekä alkoholiongelmista kärsivät entiset yh-äidit, joiden lapsillakin menee huonosti. Näihin yksinäisiin lukeutuu myös työelämässä ihan menestyneitä henkilöitä.

En voi olla miettimättä, että jotain tuo ensimmäinen ryhmä on tehnyt elämässä oikein. Minä luulen, että se liittyy vahvasti siihen, että ihminen tarvitsee elämässä oman perheen, sillä mikään ei anna tukea ja motivaatiota samalla tavalla kuin oma puoliso ja omat lapset (silloin siis kun on tehty järkeviä valintoja ja perustettu perhe vakaalle pohjalle).

Joku ikisinkku ehkä sanoo tähän, että ystävät korvaavat perheen, mutta ei se niin mene. Nuorena kyllä (kun kellään ei sitä perhettä muutenkaan ole), mutta keski-ikäisinä kaikki pyörii perheen ympärillä. Ikisinkut pyörivät ehkä omissa piireissään sitten, mutta siihen joukkoon pelkäisin itse kuulua keski-ikäisenä. Veikkaan nimittäin, että keskimäärin se porukka ei ole kaikkein miellyttävintä seuraa.

Sitten vielä sellainen asia, että siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää oman kuolevaisuutensa, eli kun ikää tulee ja kaikki ei enää onnistu yhtä ketterästi kuin nuorena, silloin varmasti alkaa suunnata katsetta kohti nuorempaa ikäpolvea ja sen onnellisuutta. Luulen siis, että vanhempana on erittäin tärkeää voida elää elämää osittain omien lasten kautta - tai näin ainakin tosi moni tuntemani hyvä vanhempi näyttää tekevän.

Mutta mitäpä minä mistään oikeasti tiedän, kunhan filosofoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla ihmetellään usein, miksi nuoret aikuiset eivät hanki enää lapsia, vaikka kokonaisuudessaan Suomessa menee ihan hyvin. Minä taas ihmettelen, miksi kukaan enää hankkii lapsia, kun asian saa vihdoinkin vapaasti valita, ja vaihtoehtoja elämän sisällöksi on vaikka kuinka paljon.

On luonnollista haluta enemmän myönteisiä asioita kuten vapautta, mielihyvää, olemisen helppoutta, elämän merkityksellisyyttä, mielenrauhaa ja syvällistä tyytyväisyyttä kuin lapsiperhe-elämän rankkuutta, luopumista, epämukavuutta, rajoittavuutta, harmeja ja kärsimystä. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi joku valitsee vielä lapsiperheen elämäntavan.

Onko joku muu miettinyt tätä näkökulmaa?

Vapaus ja helppous on toki pahuksen kivoja asioita. MUTTA mulla on viisi lasta, syystä että

1) En olis kokenut olevani täysi nainen sitä ilman. Mun naiseus on biologiaa ja haluan käyttää ruumistani siihen mihin se on tarkoitettu. Olen todella ylpeä synnytys- ja imetyskyvystäni.

2) Haluan, että maailmassa on MUN IHMISIÄ. En osaisi luottaa kehenkään vieraaseen. En edes suomalaiseen, saati ulkomaalaiseen. Ei semmosilla ole mitään intressiä välittää mun hyvinvoinnistani. Ainoastaan mun geneettisillä jälkeläisillä, jotka mä olen itse kasvattanut. Siksi olen panostanut siihen, vaikka se onkin välillä pahuksen raskasta ja paskamaista.

3) Nyt, kun lapset alkavat olla aikuisia, voin todeta että se hetki kun oma aika oli kortilla ja oli rankkaa ja hankalaa, oli pahuksen pieni aika. Suurimman osan elämääni oon kuitenkin saanut olla just niin vapaa kuin ihminen täällä ylipäänsä nyt pystyy olemaan.

No, loppujen lopuksi viisi kappaletta ihmisiä vs loput 7 miljardia ei ole mikään turva yhtään millekään. Luulen että joku muu syy lasten hankintaan on.

En oikein ymmärtänyt kommenttiasi. Tai sitten sinä et ymmärtänyt minun. En tarkoittanut mitään sotaa minä ja lapseni vs. koko muu maailma. Vaan sitä, että mitään sen vahvempaa sidettä ei voi olla kuin äidin ja lapsen suhde. Muut ovat vain muukalaisia, jotka eivät oikeasti ole kiinnostuneita sinusta, eivät jaa samaa ajatus- ja arvomaailmaa eivätkä ole valmiita tekemään puolestasi yhtään mitään ilman jotain palkkiota. Koskee nykypäivänä myös puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aloitusviestissä se syy oikeastaan kiteytyy aika hyvin - nykyaikana kaikesta pitää saada mahdollisimman välitön tyydytys tai hyöty.  Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen taas on pitkä ja raskas prosessi, mutta se tuo elämään pidemmällä aikavälillä mittaamattoman arvokasta sisältöä.

Tuota AP:n kuvailemaa ajattelutapaa voisi rinnastaa siihen, että joku miettii, miksi harrastaa liikuntaa tai tähdätä vaikka maratonille, kun voi sen sijaan maata sohvalla ja syödä karkkia joka päivä. Kyseessä on siis pidemmän aikavälin onnellisuus ja mielenterveys vs. nopeammin saatava tyydytys ja rikkonaisempi elämä. 

Huomaa vielä, että perheenkin voi perustaa huonolla tavalla (ikään kuin syöden sitä karkkia ja maaten sohvalla) hankkimalla lapsen/lapsia ihan vääränlaisen tyypin kanssa ja ennen kuin osaa pitää huolta itsestään ja taloudestaan.

Ihan samalla lailla lapsettomana voi kokea "mittaamattoman arvokasta sisältöä" ja vieläpä noita kaikkia lapsiperhe-elämän huonoja puolia. En tiedä, mistä keksit puheesi välittömästä tyydytyksestä, kun aloituksessa nimenomaan mainittiin elämän merkityksellisyys ja syvällinen tyytyväisyys.

Minä haluan elämääni pitkän aikavälin onnellisuutta, ja juuri siksi en lapsia hanki. :)

Niin, lapsettomuus ehkä joillekin tarkoittaa pitkän aikavälin onnellisuutta. Itsekin olen lapseton, mutta alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan sitä näkökantaa, joka minulla oli aiemmin. Lähinnä siitä syystä, että lähes kaikki tuntemani onnelliset keski-ikäiset ovat perheellisiä, joilla on onnellinen parisuhde tai avioliitto, ja joiden lapsilla menee hyvin. Onnettomimpia vaikuttavat olevan yksinäiset peräkammarin pojat ja vanhatpiiat sekä alkoholiongelmista kärsivät entiset yh-äidit, joiden lapsillakin menee huonosti. Näihin yksinäisiin lukeutuu myös työelämässä ihan menestyneitä henkilöitä.

En voi olla miettimättä, että jotain tuo ensimmäinen ryhmä on tehnyt elämässä oikein. Minä luulen, että se liittyy vahvasti siihen, että ihminen tarvitsee elämässä oman perheen, sillä mikään ei anna tukea ja motivaatiota samalla tavalla kuin oma puoliso ja omat lapset (silloin siis kun on tehty järkeviä valintoja ja perustettu perhe vakaalle pohjalle).

Joku ikisinkku ehkä sanoo tähän, että ystävät korvaavat perheen, mutta ei se niin mene. Nuorena kyllä (kun kellään ei sitä perhettä muutenkaan ole), mutta keski-ikäisinä kaikki pyörii perheen ympärillä. Ikisinkut pyörivät ehkä omissa piireissään sitten, mutta siihen joukkoon pelkäisin itse kuulua keski-ikäisenä. Veikkaan nimittäin, että keskimäärin se porukka ei ole kaikkein miellyttävintä seuraa.

Sitten vielä sellainen asia, että siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää oman kuolevaisuutensa, eli kun ikää tulee ja kaikki ei enää onnistu yhtä ketterästi kuin nuorena, silloin varmasti alkaa suunnata katsetta kohti nuorempaa ikäpolvea ja sen onnellisuutta. Luulen siis, että vanhempana on erittäin tärkeää voida elää elämää osittain omien lasten kautta - tai näin ainakin tosi moni tuntemani hyvä vanhempi näyttää tekevän.

Mutta mitäpä minä mistään oikeasti tiedän, kunhan filosofoin.

Kaipa sitä tulee tarve elää omien lasten kautta, kun on vuosikausia asettanut omat tarpeet ja toiveet sivuun perheen takia. Minusta tuo ei vain ole kovin hyvä vaihtokauppa. Mieluummin sitä elää omilla ehdoillaan sen minkä pystyy.

Itse olen kohta keski-ikäinen ja hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut vapaasti valita itselleni sopivimman elämäntavan, lapsettomuuden. Tosin kieltämättä en ole perheettömänäkään yksinäinen saati alkoholisoitunut, joten mahdetaanko minua laskea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aloitusviestissä se syy oikeastaan kiteytyy aika hyvin - nykyaikana kaikesta pitää saada mahdollisimman välitön tyydytys tai hyöty.  Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen taas on pitkä ja raskas prosessi, mutta se tuo elämään pidemmällä aikavälillä mittaamattoman arvokasta sisältöä.

Tuota AP:n kuvailemaa ajattelutapaa voisi rinnastaa siihen, että joku miettii, miksi harrastaa liikuntaa tai tähdätä vaikka maratonille, kun voi sen sijaan maata sohvalla ja syödä karkkia joka päivä. Kyseessä on siis pidemmän aikavälin onnellisuus ja mielenterveys vs. nopeammin saatava tyydytys ja rikkonaisempi elämä. 

Huomaa vielä, että perheenkin voi perustaa huonolla tavalla (ikään kuin syöden sitä karkkia ja maaten sohvalla) hankkimalla lapsen/lapsia ihan vääränlaisen tyypin kanssa ja ennen kuin osaa pitää huolta itsestään ja taloudestaan.

Ihan samalla lailla lapsettomana voi kokea "mittaamattoman arvokasta sisältöä" ja vieläpä noita kaikkia lapsiperhe-elämän huonoja puolia. En tiedä, mistä keksit puheesi välittömästä tyydytyksestä, kun aloituksessa nimenomaan mainittiin elämän merkityksellisyys ja syvällinen tyytyväisyys.

Minä haluan elämääni pitkän aikavälin onnellisuutta, ja juuri siksi en lapsia hanki. :)

Niin, lapsettomuus ehkä joillekin tarkoittaa pitkän aikavälin onnellisuutta. Itsekin olen lapseton, mutta alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan sitä näkökantaa, joka minulla oli aiemmin. Lähinnä siitä syystä, että lähes kaikki tuntemani onnelliset keski-ikäiset ovat perheellisiä, joilla on onnellinen parisuhde tai avioliitto, ja joiden lapsilla menee hyvin. Onnettomimpia vaikuttavat olevan yksinäiset peräkammarin pojat ja vanhatpiiat sekä alkoholiongelmista kärsivät entiset yh-äidit, joiden lapsillakin menee huonosti. Näihin yksinäisiin lukeutuu myös työelämässä ihan menestyneitä henkilöitä.

En voi olla miettimättä, että jotain tuo ensimmäinen ryhmä on tehnyt elämässä oikein. Minä luulen, että se liittyy vahvasti siihen, että ihminen tarvitsee elämässä oman perheen, sillä mikään ei anna tukea ja motivaatiota samalla tavalla kuin oma puoliso ja omat lapset (silloin siis kun on tehty järkeviä valintoja ja perustettu perhe vakaalle pohjalle).

Joku ikisinkku ehkä sanoo tähän, että ystävät korvaavat perheen, mutta ei se niin mene. Nuorena kyllä (kun kellään ei sitä perhettä muutenkaan ole), mutta keski-ikäisinä kaikki pyörii perheen ympärillä. Ikisinkut pyörivät ehkä omissa piireissään sitten, mutta siihen joukkoon pelkäisin itse kuulua keski-ikäisenä. Veikkaan nimittäin, että keskimäärin se porukka ei ole kaikkein miellyttävintä seuraa.

Sitten vielä sellainen asia, että siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää oman kuolevaisuutensa, eli kun ikää tulee ja kaikki ei enää onnistu yhtä ketterästi kuin nuorena, silloin varmasti alkaa suunnata katsetta kohti nuorempaa ikäpolvea ja sen onnellisuutta. Luulen siis, että vanhempana on erittäin tärkeää voida elää elämää osittain omien lasten kautta - tai näin ainakin tosi moni tuntemani hyvä vanhempi näyttää tekevän.

Mutta mitäpä minä mistään oikeasti tiedän, kunhan filosofoin.

Kaipa sitä tulee tarve elää omien lasten kautta, kun on vuosikausia asettanut omat tarpeet ja toiveet sivuun perheen takia. Minusta tuo ei vain ole kovin hyvä vaihtokauppa. Mieluummin sitä elää omilla ehdoillaan sen minkä pystyy.

Itse olen kohta keski-ikäinen ja hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut vapaasti valita itselleni sopivimman elämäntavan, lapsettomuuden. Tosin kieltämättä en ole perheettömänäkään yksinäinen saati alkoholisoitunut, joten mahdetaanko minua laskea.

Vanhuusiässä ei enää ole ystäviä, ne kun tuppaa kuolemaan jossain välissä ja kun kunto heikkenee itsellä, ei uusiakaan saa hankittua. Eipä niillä vanhuksilla juurikaan sosiaalista verkostoa ole kuin oma jälkikasvu. Pakkohan se silloin on vähän heidän kauttaan elelläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoapäin ohjautuvat, konservatiiviset ja poikkeuksellisen hoivaavat ihmiset haluavat edelleen lapsia. Kukaan ei myönnä tehneensä lapsia, "koska niitä kuuluu tehdä", mutta noin moni silti asian sisimmässään kokee. Lapset ovat "luonnollinen osa elämää", eikä lisääntymistä koeta välttämättä edes valinnaksi.

Ja höpö, höpö... kyllä niitä lapsia on liutakaupalla myös liberaaleissa vihervasemmistoperheissä. 

Mikään arvopohjasuuntaus ei selitä lasten tekoa. Monilla ihmisillä on alkukantainen tarve lisääntyä. Sehän on kaikilla elämillä olemisen tavoite. Ihminen on siitä erilainen, että tästä löytyy poikkeuksia. 

Kuitenkin velat ovat etenkin naisissa vielä harvinaisia. Viimeisten tutkimusten mukaan kuitenkin 90 prosenttia naisista toivoo lasta. 

Helsingin sanomilla oli kesällä veloista tutkimustakin. Tulos oli, että lähinnä ovat köyhiä ja kouluttamattomia. Miehillä vielä päälle puolison puute. Että happamia ne pilajanmarjat.

Rahaa ei ole tarpeeksi edes sinkkuelämään. Kaikki maksaa ihan törkeästi, eikä enää saa itse tehdä edes remonttia asuntoon. Kaikkeen pitää olla jonkun lupa jollain hinnalla, ja kun ei ole rahaa, ei saa lupaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aloitusviestissä se syy oikeastaan kiteytyy aika hyvin - nykyaikana kaikesta pitää saada mahdollisimman välitön tyydytys tai hyöty.  Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen taas on pitkä ja raskas prosessi, mutta se tuo elämään pidemmällä aikavälillä mittaamattoman arvokasta sisältöä.

Tuota AP:n kuvailemaa ajattelutapaa voisi rinnastaa siihen, että joku miettii, miksi harrastaa liikuntaa tai tähdätä vaikka maratonille, kun voi sen sijaan maata sohvalla ja syödä karkkia joka päivä. Kyseessä on siis pidemmän aikavälin onnellisuus ja mielenterveys vs. nopeammin saatava tyydytys ja rikkonaisempi elämä. 

Huomaa vielä, että perheenkin voi perustaa huonolla tavalla (ikään kuin syöden sitä karkkia ja maaten sohvalla) hankkimalla lapsen/lapsia ihan vääränlaisen tyypin kanssa ja ennen kuin osaa pitää huolta itsestään ja taloudestaan.

Ihan samalla lailla lapsettomana voi kokea "mittaamattoman arvokasta sisältöä" ja vieläpä noita kaikkia lapsiperhe-elämän huonoja puolia. En tiedä, mistä keksit puheesi välittömästä tyydytyksestä, kun aloituksessa nimenomaan mainittiin elämän merkityksellisyys ja syvällinen tyytyväisyys.

Minä haluan elämääni pitkän aikavälin onnellisuutta, ja juuri siksi en lapsia hanki. :)

Niin, lapsettomuus ehkä joillekin tarkoittaa pitkän aikavälin onnellisuutta. Itsekin olen lapseton, mutta alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan sitä näkökantaa, joka minulla oli aiemmin. Lähinnä siitä syystä, että lähes kaikki tuntemani onnelliset keski-ikäiset ovat perheellisiä, joilla on onnellinen parisuhde tai avioliitto, ja joiden lapsilla menee hyvin. Onnettomimpia vaikuttavat olevan yksinäiset peräkammarin pojat ja vanhatpiiat sekä alkoholiongelmista kärsivät entiset yh-äidit, joiden lapsillakin menee huonosti. Näihin yksinäisiin lukeutuu myös työelämässä ihan menestyneitä henkilöitä.

En voi olla miettimättä, että jotain tuo ensimmäinen ryhmä on tehnyt elämässä oikein. Minä luulen, että se liittyy vahvasti siihen, että ihminen tarvitsee elämässä oman perheen, sillä mikään ei anna tukea ja motivaatiota samalla tavalla kuin oma puoliso ja omat lapset (silloin siis kun on tehty järkeviä valintoja ja perustettu perhe vakaalle pohjalle).

Joku ikisinkku ehkä sanoo tähän, että ystävät korvaavat perheen, mutta ei se niin mene. Nuorena kyllä (kun kellään ei sitä perhettä muutenkaan ole), mutta keski-ikäisinä kaikki pyörii perheen ympärillä. Ikisinkut pyörivät ehkä omissa piireissään sitten, mutta siihen joukkoon pelkäisin itse kuulua keski-ikäisenä. Veikkaan nimittäin, että keskimäärin se porukka ei ole kaikkein miellyttävintä seuraa.

Sitten vielä sellainen asia, että siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää oman kuolevaisuutensa, eli kun ikää tulee ja kaikki ei enää onnistu yhtä ketterästi kuin nuorena, silloin varmasti alkaa suunnata katsetta kohti nuorempaa ikäpolvea ja sen onnellisuutta. Luulen siis, että vanhempana on erittäin tärkeää voida elää elämää osittain omien lasten kautta - tai näin ainakin tosi moni tuntemani hyvä vanhempi näyttää tekevän.

Mutta mitäpä minä mistään oikeasti tiedän, kunhan filosofoin.

Kaipa sitä tulee tarve elää omien lasten kautta, kun on vuosikausia asettanut omat tarpeet ja toiveet sivuun perheen takia. Minusta tuo ei vain ole kovin hyvä vaihtokauppa. Mieluummin sitä elää omilla ehdoillaan sen minkä pystyy.

Itse olen kohta keski-ikäinen ja hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut vapaasti valita itselleni sopivimman elämäntavan, lapsettomuuden. Tosin kieltämättä en ole perheettömänäkään yksinäinen saati alkoholisoitunut, joten mahdetaanko minua laskea.

Vanhuusiässä ei enää ole ystäviä, ne kun tuppaa kuolemaan jossain välissä ja kun kunto heikkenee itsellä, ei uusiakaan saa hankittua. Eipä niillä vanhuksilla juurikaan sosiaalista verkostoa ole kuin oma jälkikasvu. Pakkohan se silloin on vähän heidän kauttaan elelläkin.

Nylyisillä kolmikymppisillä tulee olemaan vanhuksina paljon rikkaammat sosiaaliset suhteet kuin nykyvanhuksilla. Johtuu ihan kulttuurin ja asenteiden muutoksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aloitusviestissä se syy oikeastaan kiteytyy aika hyvin - nykyaikana kaikesta pitää saada mahdollisimman välitön tyydytys tai hyöty.  Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen taas on pitkä ja raskas prosessi, mutta se tuo elämään pidemmällä aikavälillä mittaamattoman arvokasta sisältöä.

Tuota AP:n kuvailemaa ajattelutapaa voisi rinnastaa siihen, että joku miettii, miksi harrastaa liikuntaa tai tähdätä vaikka maratonille, kun voi sen sijaan maata sohvalla ja syödä karkkia joka päivä. Kyseessä on siis pidemmän aikavälin onnellisuus ja mielenterveys vs. nopeammin saatava tyydytys ja rikkonaisempi elämä. 

Huomaa vielä, että perheenkin voi perustaa huonolla tavalla (ikään kuin syöden sitä karkkia ja maaten sohvalla) hankkimalla lapsen/lapsia ihan vääränlaisen tyypin kanssa ja ennen kuin osaa pitää huolta itsestään ja taloudestaan.

Ihan samalla lailla lapsettomana voi kokea "mittaamattoman arvokasta sisältöä" ja vieläpä noita kaikkia lapsiperhe-elämän huonoja puolia. En tiedä, mistä keksit puheesi välittömästä tyydytyksestä, kun aloituksessa nimenomaan mainittiin elämän merkityksellisyys ja syvällinen tyytyväisyys.

Minä haluan elämääni pitkän aikavälin onnellisuutta, ja juuri siksi en lapsia hanki. :)

Niin, lapsettomuus ehkä joillekin tarkoittaa pitkän aikavälin onnellisuutta. Itsekin olen lapseton, mutta alkanut viime aikoina kyseenalaistamaan sitä näkökantaa, joka minulla oli aiemmin. Lähinnä siitä syystä, että lähes kaikki tuntemani onnelliset keski-ikäiset ovat perheellisiä, joilla on onnellinen parisuhde tai avioliitto, ja joiden lapsilla menee hyvin. Onnettomimpia vaikuttavat olevan yksinäiset peräkammarin pojat ja vanhatpiiat sekä alkoholiongelmista kärsivät entiset yh-äidit, joiden lapsillakin menee huonosti. Näihin yksinäisiin lukeutuu myös työelämässä ihan menestyneitä henkilöitä.

En voi olla miettimättä, että jotain tuo ensimmäinen ryhmä on tehnyt elämässä oikein. Minä luulen, että se liittyy vahvasti siihen, että ihminen tarvitsee elämässä oman perheen, sillä mikään ei anna tukea ja motivaatiota samalla tavalla kuin oma puoliso ja omat lapset (silloin siis kun on tehty järkeviä valintoja ja perustettu perhe vakaalle pohjalle).

Joku ikisinkku ehkä sanoo tähän, että ystävät korvaavat perheen, mutta ei se niin mene. Nuorena kyllä (kun kellään ei sitä perhettä muutenkaan ole), mutta keski-ikäisinä kaikki pyörii perheen ympärillä. Ikisinkut pyörivät ehkä omissa piireissään sitten, mutta siihen joukkoon pelkäisin itse kuulua keski-ikäisenä. Veikkaan nimittäin, että keskimäärin se porukka ei ole kaikkein miellyttävintä seuraa.

Sitten vielä sellainen asia, että siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää oman kuolevaisuutensa, eli kun ikää tulee ja kaikki ei enää onnistu yhtä ketterästi kuin nuorena, silloin varmasti alkaa suunnata katsetta kohti nuorempaa ikäpolvea ja sen onnellisuutta. Luulen siis, että vanhempana on erittäin tärkeää voida elää elämää osittain omien lasten kautta - tai näin ainakin tosi moni tuntemani hyvä vanhempi näyttää tekevän.

Mutta mitäpä minä mistään oikeasti tiedän, kunhan filosofoin.

Kaipa sitä tulee tarve elää omien lasten kautta, kun on vuosikausia asettanut omat tarpeet ja toiveet sivuun perheen takia. Minusta tuo ei vain ole kovin hyvä vaihtokauppa. Mieluummin sitä elää omilla ehdoillaan sen minkä pystyy.

Itse olen kohta keski-ikäinen ja hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut vapaasti valita itselleni sopivimman elämäntavan, lapsettomuuden. Tosin kieltämättä en ole perheettömänäkään yksinäinen saati alkoholisoitunut, joten mahdetaanko minua laskea.

Vanhuusiässä ei enää ole ystäviä, ne kun tuppaa kuolemaan jossain välissä ja kun kunto heikkenee itsellä, ei uusiakaan saa hankittua. Eipä niillä vanhuksilla juurikaan sosiaalista verkostoa ole kuin oma jälkikasvu. Pakkohan se silloin on vähän heidän kauttaan elelläkin.

Nylyisillä kolmikymppisillä tulee olemaan vanhuksina paljon rikkaammat sosiaaliset suhteet kuin nykyvanhuksilla. Johtuu ihan kulttuurin ja asenteiden muutoksesta.

Perustele, kyllä ne nykyisetkin kolmikymppiset kuolee ja saa kaikennäköisiä terveysongelmia aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tuo mulle elämäni sisällön ikävä kyllä. Olisin luultavasti hukassa vailla elämän tarkoitusta ilman heitä. Koen elämän tarkoituksekseni kasvattaa lapset tähän maailmaan. Rakastan lapsiaenemmän kuin aikuisia. Kaikkien lapsia, en pelkästään omia.

Miten tyhjä voi elämä olla, jos lapset tuovat elämään sisällön? Missä työ, missä harrastukset, missä haasteet? On hirvittävää ajatella, että ei ole toisin sanoen mitään annettavaa lapsille, koska elämä on ollut täysin tyhjä ilman heitä. Se on vastuutonta.

Kyllähän minä harrastan ja käyn töissä vieläkin, mutten koe saavani niistä niin paljon sisältöä elämääni kuin lapsista. Lasten ilo on jotain niin ihanaa.

En olisi uskonut, että yksinäisen vanhuuden pelko on vielä 2017 yleisin syy hankkia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Nylyisillä kolmikymppisillä tulee olemaan vanhuksina paljon rikkaammat sosiaaliset suhteet kuin nykyvanhuksilla. Johtuu ihan kulttuurin ja asenteiden muutoksesta.

Jos jokin asia tässä maailmassa on varmaa, niin se, että tämän päivän nuorilla aikuisilla on paljon pinnallisemmat ja sosiaalisesti köyhemmät ystävyyssuhteet kuin aiemmilla sukupolvilla.

Rikkaat sosiaaliset suhteet syntyvät vaikeuksien ja voittojen sekä syvällisten keskustelujen hedelminä, eivät instagramin ja facebookin kautta kommentoiden herutuskuvia.

Kysymys on yhtä naurettava kuin:

"Miksi kukaan vielä nykyään tykkää punaisesta sinisen sijasta, kun minä en pidä punaisesta, mutta rakastan sinistä?"

Ei muuta.

Ap kuulostaa ihan kuin 15-vuotiaalta minulta. Onneksi olen herran tahden kasvnut noista ajoista ja horisontti on hieman laajempi kuin oman navan ymparys.

Itsellani ei ole viela lapsia, mutta osaisin kuvitella etta kymmenen vuoden sisalla (<35v) niita alkaisi jo olla. Lapsia ei hankita kuin jotain harrastuksia vain sisalloksi elamaan, vaan on useita syita. Jakaa oma elintasonsa jalkelaisten kanssa, jakaa geenit puolison kanssa, olla valmis muutokseen, ehka sosiaalinen paine tai kokeilunhalu, ehka biologinen lisaantymisvietti. Ehka ehkaisyn pettaminen viimeisena toytaisyna, ja tajutaan olevansa valmiita.

Jossain vaiheessa tuttujen raskausuutisista tuleekin ajatelleeksi 'miten ihanaa!' eika 'voi ei, sen elama on pilalla'. Edustan ehka vanhaa koulukuntaa, mutta minulla tama muutos ajattelussa ajoittuin samoihin aikoihin kun oma elama alkoi olla vankoilla kantamilla (paprut, tyo, asunto, tulot).

On se hassua miten tieni-ian jalkeen ajattelu kehittyy ja alkaa ymmartaa aikuiselaman ratkaisuja.