Onko olemassa arvostettuja komedioita?

Vierailija kirjoitti:

Minä pidän Leslie Nielsen komedioista (esim Alaston ase- leffat, Hei me lennetään), tietääkseni niitä kriitikotkin arvostaa ainakin nykyään. Viime vuosilta arvostettu komedia on Morsiusneidot (Bridesmaids), joka on myös suosittu.

Kreisikomediat taitaa olla "halvin" komedian muoto, heti alapääjuttujen jälkeen. Ei jatkoon.

Bridemaids sai arvostusta, koska vihdoinkin naiset osas hauskahkon leffan. Sekin melkein mokattiin pitkäveteisyydellään ja willferrellmäisellä höpinällä. Kristen Wiik matkii miespuolisia kollegoitaan.

Tuo Morsiusneidot oli mm kaksinkertainen Oscar- ehdokas, paras käsikirjoitus (naisten kirjoittama) sekä paras sivuosa (nainen). Joten kyllä naisetkin on joskus hauskoja..

Milos Formanin Man in the Moon on hyvä. Kertoo koomikko Andy Kaufmanista, pääosassa Jim Carrey. 

No, tuo Airplane! on monien kriitikoiden "kaikkien aikojen sata parasta elokuvaa" - listoilla yhdessä mm Monty Pythoneitten kanssa. Voitti myös aikanaan Writers Guild of American käsispalkinnon, oli myös Golden Globe ehdokas. Jos ei itse tykkää, ei tarkoita etteikö olisi yleisesti arvostettu elokuva, jota tässä kysyttiin.

Coenin veljesten elokuvat, arvostettuja ja hauskoja.

Himym

Scary Moviet arvostetaan korkealle jo Anna Farisin kropan takia.

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielisiä väkivaltaleffoja puolustellaan usein sillä että se on "hyvä".

Perusteluja ei kyllä kuulu.

Itse tuumin, että jos elokuvaa katsoessa on pakko sulkea silmät inhosta, se näyttää julmuutta, väkivaltaa ja perversioita, sen katsominen on vastenmielistä ja aiheuttaa jälkeenpäin painajaisia, se on huono.

Monet ns. hyvät elokuvat vain mässäävät väkivallalla. Hyvä elokuva saa viestinsä julki hienovaraisemmin.

On muuten mielenkiintoista, mitä tunteita voi pitää hyvinä leffoissa itse kukakin.

Itse en pidä masentavista elokuvista, mutta pidän surullisista elokuvista. Jos tulee niin surullinen olo, että alkaa itkettää, se leffa on koskettanut ja pidän leffaa silloin hyvänä. Mutta jos leffassa on jotain epämääräisen ahdistavaa/ankeaa/synkkää/pimeää/lannistavaa tai leffan "surullisuus" on mukana ikävästi jatkuvasti alusta loppuun, en pidä siitä. Esim. hymyttömät, masentuneet hahmot tai ahdistavat elämäntarinat (väkivaltainen perhe tms.) tekevät koko leffasta helposti minusta huonon.

Sitten taas väkivalta. En pidä tappelukohtauksista, niissä mun mieli vaan karkaa kokonaan pois leffasta ja rupean ajattelemaan jotain muuta, koska se ruudussa tapahtuva sekava vilinä on tylsää ja merkityksetöntä. Mutta joku tosi raaka yhtäkkinen (ei action-tyyppinen) väkivalta saattaa tuoda niin WTF-fiiliksen, että leffasta tuleekin hyvä. Pidän myös Saw-elokuvista, en juonen takia, vaan lukuisien kidutuskohtausten. Saw-elokuvissa ei ole mitään epämääräisen ahdistavaa, vaan ahdistuksen kohde on selkeä. Joitakin kohtauksia ei pysty kunnolla edes katsomaan, koska ne on niin puhdasta selkeää raakuutta. Oma kehokin pääsee katseluun kunnolla mukaan, kun rupeaa vääntelehtimään inhosta ja ällötyksestä. Jos väkivalta tuo elokuvaan jotain todella yllättävää ja saa aikaan sellaisen epäuskon, että pitää ihan pysähtyä ihmettelemään, että näinkö mä just mitä luulin näkeväni, elokuva on mielestäni silloin hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielisiä väkivaltaleffoja puolustellaan usein sillä että se on "hyvä".

Perusteluja ei kyllä kuulu.

Itse tuumin, että jos elokuvaa katsoessa on pakko sulkea silmät inhosta, se näyttää julmuutta, väkivaltaa ja perversioita, sen katsominen on vastenmielistä ja aiheuttaa jälkeenpäin painajaisia, se on huono.

Monet ns. hyvät elokuvat vain mässäävät väkivallalla. Hyvä elokuva saa viestinsä julki hienovaraisemmin.

Näissä usein ideana on näyttää väkivalta sellaisena, kuin se todellisuudessa on eli vastenmielisenä ja inhottavana. Ei siis kaunistella mitään ja näin saadaan katsoja tuntemaan varmasti ainakin jotain.

Niin, sadisteille nautintoa.

En ole sadisti.